Lue keskustelun säännöt.
Mitä sinä teit esikoisvauvasi kanssa "väärin"?
23.07.2015 |
Itseäni on harmittanut tietämättömyys imetyksen hyödyistä ym, silloin kun sain ensimmäisen lapseni. Muistan, kun tulin synnäriltä kotiin ja vauva heräsi yöllä, aluksi yritin imettää yölläkin, menin olkkariin ja laitoin täydet valot päälle ja avasin telkkarin. Vauva nukahtikin aika pian uudestaan. No, sitten hän kohta taas heräsi. Juuri kun itse oli päässyt uneen. Silloin aukesi Tutteli-tetra ja mikron kautta vauvalle. Ja hän nukkuikin pitkän pätkän tuon jälkeen eikä mennyt edes kauaa kun hän joi pullollisen ja nukahti.
Nyt en voisi kuvitellakaan toimivani noin, vaan otan vauvan aina rinnalle ja hän saa olla siinä niin paljon kuin haluaa. Koska tiedän imetyksestä nyt niin paljon. Tuntuu ihan hullulta, miksi annoin esikoiselle Tuttelia vaikka maitoa varmasti olisi alkanut paremmin tulemaan kun olisi vain sinnikkäästi yölläkin imettänyt. Niin on riittänyt kolmelle seuraavalle ja toivottavasti myös tälle tulevalle vauvalle :)
Kommentit (69)
No tuo ihan sama juttu, eli annoin lisämaitoa tod.näk. ihan turhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja meillä vielä esikoiselle puhkesi pahat allergiat 3kk:n ikäisenä, olen aina miettinyt, että laukaisiko korvike ne :( Hänen ihonsa meni kamalaan kuntoon jne. Muilla lapsilla ei ole ollut vastaavaa.
ap
Sitä ei vaan ymmärtänyt imetyksen tärkeyttä ja heti oletti, ettei oma maito vaan riitä jos vauva heräili usein itkemään. Ja korviketta tuli annettua varmasti ihan liikaakin, vauva itki varmasti mahakipuja senkin takia, ja ei kun lisää Tuttelia vaan :(
ap
En mitään. Olin 34-vuotias, ilmeisesti järki päässä siinä vaiheessa jo elämää. Esim. toi imetyskin, vauva heräsi vieressäni, työnsin tissin hänen suuhunsa ja horrostelin kun vauva söi ja nukahdimme uudestaan. Lisämaitoa en olisi suostunut antamaan kuin syöttöpunnituksilla todettuna, että maitoa ei tule jne. Kestovaippailin ja täysimetin ja imetin 1v 5kk muutenkin. Kaikki ihan maalaisjärjellä. Mutta mä nyt en yleensäkään tee mitään missä voisin toimia jotenkin "huonosti".
[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 23:43"]
En mitään. Olin 34-vuotias, ilmeisesti järki päässä siinä vaiheessa jo elämää. Esim. toi imetyskin, vauva heräsi vieressäni, työnsin tissin hänen suuhunsa ja horrostelin kun vauva söi ja nukahdimme uudestaan. Lisämaitoa en olisi suostunut antamaan kuin syöttöpunnituksilla todettuna, että maitoa ei tule jne. Kestovaippailin ja täysimetin ja imetin 1v 5kk muutenkin. Kaikki ihan maalaisjärjellä. Mutta mä nyt en yleensäkään tee mitään missä voisin toimia jotenkin "huonosti".
[/quote]
Hyvä! Itsetunto kohdallaan! =D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä taas stressasin siitä imetyksestä painostettuna näin jälkikäteen ajatellen ihan turhaan. Aito ja traumatisoimaton kiintymyssuhde lapsen jä äidin välillä olisi ollut tärkeämpi kuin imetyksen mahdolliset hyödyt.
[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 23:43"]En mitään. Olin 34-vuotias, ilmeisesti järki päässä siinä vaiheessa jo elämää. Esim. toi imetyskin, vauva heräsi vieressäni, työnsin tissin hänen suuhunsa ja horrostelin kun vauva söi ja nukahdimme uudestaan. Lisämaitoa en olisi suostunut antamaan kuin syöttöpunnituksilla todettuna, että maitoa ei tule jne. Kestovaippailin ja täysimetin ja imetin 1v 5kk muutenkin. Kaikki ihan maalaisjärjellä. Mutta mä nyt en yleensäkään tee mitään missä voisin toimia jotenkin "huonosti".
[/quote]
Itse löydän itsestäni paljonkin "puutteita" äitinä, asioita joita olisin voinut tehdä toisin. Ajattelin sen kuuluvan asiaan ja olevan normaalia vanhemmuuteen kasvamista, ensikertalaisena tekee virheitä jotka nyt, kolmen lapsen kokemuksella, osaisin välttää.
Ehkä nuori ikäni sitten selittää tämän, olin 24 kun sain esikoisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minä olin kolmekymppinen kun esikoinen syntyi. Ja silti tein virheitä. Pahin ehdottomasti se, etten luottanut omaan "vaistoon" vaan uskoin lääkäreitä ja niiden "kaikki vauvat itkee" selittelyitä. Lapsi oli oikeasti sairas, todettiin sitten viimein parivuotiaana. Mietin edelleen, olisiko vaurioita voinut estää, jos sairaus olisi ollut tiedossa aiemmin ja toisaalta harmittelen myös kuinka rankkaa se alku oli ja olisi ehkä voinut olla toisin. Ehdottomasti olisi pitänyt pyytää apua enemmän. Tuntuu etten pitänyt vauvani puolia tarpeeksi.
Turha stressaaminen, etenkin imetyksestä. Lapsi syntyi "baby friendly" -sairaalassa ja imetys oli se juttu. Imetin kyllä täysimetyksellä 4 kk (se oli silloin suositus) ja n.9 kk ikään muuten vaan. Mutta ne ekat viikot olivat kauheaa stressiä siitä imetyksestä. Vauva joi nätisti pullosta ihan alusta alkaen sekä pumpattua maitoa että myöhemmin tuttelia, imetys ei mitenkään häiriintynyt, mutta kun sairaalassa siitä aivopestiin ja typeryyksissäni luin kaiken maailman nettijuttuja, niin koin, että imetys aamusta iltaan vauvan vähänkään inahtaessa on se ainut juttu. Todellakaan en neljän erilaisen lapsen kansaa usko imetyksen mantraan muuten, kuin että se on se helpoin tapa ruokkia vauva, jos se vaan suinkin sujuu. Muut on ihan yhtä ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskoin mieheni äitipuolta, joka sanoi, että älkää pitäkö sitä sylissä tai siitä tylee semmoinen sylivauva, joka ei sitten muualla ole ollenkaan, vaan itkee vaan.
.
Todella typerä neuvo. Lapsi ei edelleenkään (13-v) halua läheisyyttä, kun ei ole sylitelty. En kehtaa edes kertoa kenellekään tätä.
.
Harmittaa
12 jatkaa: kyllä ihmisen pitäisi luottaa äidinvaistoihinsa eikä kuunnella muiden huonolta kuulostavia neuvoja. Sen opin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Stressasin imettämisestä ihan liikaa. Lapsi ei ikinä oppinut imemään, ja niin minä pumppasin kolme kuukautta kolmen tunninvälein yli tunnin. Kyllä nyt jälkikäteen kaduttaa.
[quote author="Vierailija" time="24.07.2015 klo 09:47"][quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 23:43"]
En mitään. Olin 34-vuotias, ilmeisesti järki päässä siinä vaiheessa jo elämää. Esim. toi imetyskin, vauva heräsi vieressäni, työnsin tissin hänen suuhunsa ja horrostelin kun vauva söi ja nukahdimme uudestaan. Lisämaitoa en olisi suostunut antamaan kuin syöttöpunnituksilla todettuna, että maitoa ei tule jne. Kestovaippailin ja täysimetin ja imetin 1v 5kk muutenkin. Kaikki ihan maalaisjärjellä. Mutta mä nyt en yleensäkään tee mitään missä voisin toimia jotenkin "huonosti".
[/quote]
Yllä oleva kommentti toi 121 alapeukkua. En yhtään ihmettele. Tällaista asennetta ei Suomessa suvaita.
Itse koin samalla tavalla, kuin tuon kirjoittaja. Sain jo silloin siitä lokaa niskaani. Että onpas hyvä itsetunto ja mitä muutakaan. Eli elin vauvantahtisesti täysin ekan vuoden ja se kismitti monia, ehkä eniten sen ääneen sanominen, kun sanoin, että hyvin menee, kun menee vauvantahtisesti ja kuuntelee itseään ja vauvaansa. Vauva nukkui siis vieressäni, imetin vauvantahtisesti ja vauva oli kantoliinassa paljon. Kaikki turhat menot jäivät.
[/quote]
Mä luulen, että niitä alapeukkuja tulee siksi koska tämän ketjun idea oli nimenomaan kertoa, mitä teki väärin. Eikä tulla hehkuttamaan täydellisesti mennyttä vauva-aikaa. Sille voi joku halutessaan tehdä ihan oman keskutelunsa. Luulen myös, että ihmisiä ärsyttää se jos annetaan tuollainen kuva, että koska oli jo ikää enemmän niin siksi laikki meni niin hyvin. Ihan niin kuin ne nuoremmat äidit tekisi virheitä vaan sen ikänsä vuoksi. Tai että nuoremmilla äideillä ei kaikki voisi mennä hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoin vauvan syödä lapsentahtisesti. Söi tosi pieniä annoksia kerrallaan. Itse ihan puhki ja väsynyt. Kiukkuinen. En nauttinut ollenkaan vauva ajasta. Olisi pitänyt uskoa neuvolan tätiä.
[quote author="Vierailija" time="24.07.2015 klo 09:47"][quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 23:43"]
En mitään. Olin 34-vuotias, ilmeisesti järki päässä siinä vaiheessa jo elämää. Esim. toi imetyskin, vauva heräsi vieressäni, työnsin tissin hänen suuhunsa ja horrostelin kun vauva söi ja nukahdimme uudestaan. Lisämaitoa en olisi suostunut antamaan kuin syöttöpunnituksilla todettuna, että maitoa ei tule jne. Kestovaippailin ja täysimetin ja imetin 1v 5kk muutenkin. Kaikki ihan maalaisjärjellä. Mutta mä nyt en yleensäkään tee mitään missä voisin toimia jotenkin "huonosti".
[/quote]
Yllä oleva kommentti toi 121 alapeukkua. En yhtään ihmettele. Tällaista asennetta ei Suomessa suvaita.
Itse koin samalla tavalla, kuin tuon kirjoittaja. Sain jo silloin siitä lokaa niskaani. Että onpas hyvä itsetunto ja mitä muutakaan. Eli elin vauvantahtisesti täysin ekan vuoden ja se kismitti monia, ehkä eniten sen ääneen sanominen, kun sanoin, että hyvin menee, kun menee vauvantahtisesti ja kuuntelee itseään ja vauvaansa. Vauva nukkui siis vieressäni, imetin vauvantahtisesti ja vauva oli kantoliinassa paljon. Kaikki turhat menot jäivät.
[/quote]
Itsehän olin 25, kun esikoisen sain ja tein kaiken tuon saman, paitsi imetin kaksi vuotta. Alapeukun annoin silti tuosta asenteesta. Että ikä toisi enemmän varmuutta ja taitoa, tai että vain nuorilla olisi joku pakkomiellä tulla ja mennä, kuten ennenkin. Tuosta kommentista jäi päällimmäiseksi syyllistävä asenne, ja otsikossahan kysyttiin "mitä virheitä". Itse ainakin myönnän virheeksi sen, että olin jopa liian kiinni lapsessa, on tänä päivänä 5-vuotias ja edelleen äidin kanssa pitäisi koko ajan olla. Minnekään ei suostu lähtemään, olin liian varovainen vauva- ja taaperoaikana, oma rohkeus on pientä omalla lapsellani. Kuopus taas on joka paikkaan menijä, kokeilee, testaa, yrittää, epäonnistuu, mutta yrittää uudelleen. Esikoinen ei halua yrittää uudestaan, jos ensimmäisellä kerralla ei onnistu. Luovuttaa helposti. Kuopus haluaa kokeilla itse, esikoista pitää suurin piirtein kädestä pitää kiinni, että jotain uskaltaa tehdä. Voi olla kyse luonteestakin, mutta en voi olla miettimättä olinko liian varovainen kaiken suhteen hänen ollessaan pieni.
No, turha hoppu oli kokkareruuan aloituksella neuvolan painostuksesta. Siitä oli lapsen kanssa riitaa. Nyt ajattelen, että oppii kaiken ajallaan.
Kuuntelin liikaa ohjeita siitä, että vauvan pitää osata nukahtaa yksin sänkyynsä. Että jos antaa periksi vauvalle, en saa lasta ikinä nukkumaan itsekseen omassa sängyssä. Lopulta "luovutin" ja aloin nukuttaa vieressäni ja siitä alkoi meidän helppo ja tyytyväinen elämä. Eikä ollut ongoelmia taaperoiässä myöhemmin siirtyä takaisin omaan sänkyyn.
Lisäksi yritin ihan liikaa todistella itselle ja varsinkin muille, että elämä jatkuu samanlaisena kuin ennen ja ihan hyvin voin jättää 2kk ikäisen illaksi mummun kanssa, kun oli yhdet juhlat. Itsellä oli koko ajan kamala fiilis ja vauva oli itkenyt koko ajan. Tätä en anna anteeksi itselleni ikinä. Miksi piti esitää, että asia oli muka minulle ok :(
Muiden lasten kohdalla en toistanut enää näitä virheitä. Nukkuivat tyytyväisinä vieressäni alusta asti ja nautin häpeilemättä pikkulapsiajasta jättäen typerät muut menot sivuun piiiitkäksi aikaa.
Nyt jos voisin palata takaisin, niin olisin ruvennut maidottomalle ja munattomalle imetysdieetille. Vauva itki paljon (jälkikäteen ajatellen kipuitkua) ja ihottumaa oli. Käytiin monta kertaa lääkärissä, mutta koliikiksi itkut kuitattiin. Kun tuli aika antaa maitoa ja kananmunaa, oli reaktio niin selvä, ettei allergiasta ollut epäilystäkään.
Lisäksi antaisin kiinteitä jo 4 kk lähtien, enkä odottaisi 6 kuukauden ikää. Olisi ollut enempi aikaa totutella niihin ja kenties olisivat maistuneet paremmin.
Mulla oli imetyksestä johtuva stressi, kun maitoa ei vaan tullut riittävästi. Kun lapsi oli kuukauden ikäinen, niin kauheiden syyllisyydentuntojen kanssa siirryin korvikkeeseen, kunnes huomasin kuinka kaikki helpottui. Kitinät loppuivat, nukkuminen parantui, lapsi oli tyytyväinen, oma kireys/stressi hälveni, oi autuutta.
..
Toinen virhe oli se, kun neuvolan mukaan ainut ja oikea aamu-ja iltapala oli puuro. Lapsi oli jo hiukan vanhempi ja minä väkisin, kyllä luitte oikein, tuputin puuroa kurkusta alas, kun pitäähän sitä jokaisen lapsen syödä. Lapsi inhosi (inhoaa yhä) puuroa yli kaiken, mutta ei kun minä vaan joka hemmetin aamu ja ilta sitä itkujen ja huudon kera pakotin syömään. Nämä hetket välkkyy vieläkin silmissä ja muistoissa näin n. 15-17 vuoden jälkeen ja joka kerta inhoan itseäni yhä enemmän. Sekä hävettää se mitä lapselleni tein. Joten te nyt äidiksi tulevat; Neuvolan kaikkia typeriä ohjeita ei tarvitse noudattaa, kuunnelkaa omaa sisintäänne, sieltä löytyy useimmiten oikea vastaus.
Minä ahdistuin turhaan, kun kuivaksi opettelu takkusi. Otin siitä paineita ja varmaan painostin lastakin. Kun lapsi sitten homman oivalsi, oli samantien kuiva, eikä vahinkojakaan enää sattunut. Mitä väliä sillä on, jos jossain asiassa kehittyy hieman hitaammin? Seuraava lapsi oppi kuivaksi jotenkin lähes vahingossa.