5v tytöllä ei ole kavereita :(

up

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 09:34"]

Ei ole tytöllä ylipainoa, päinvastoin. Varmaan pitää juu tutustuttaa tyttöä muihin... Tuntuu vaan että kaveriporukka tässä on jo muodostunut eikä tyttöäni huolita leikkeihin. Toisaalta tyttöni on tosi ujo ensi alkuun ja kun jotkut ovat yrittäneet vähän huudella moi:ta aidan takaa, tyttöni vaan vastaa nopeasti ja juoksee karkuun. Mieheni ei yritä yhtään painostaa lapsen kaverisuhteisiin... Sanoo vaan että kyllä eskarissa sitten kavereita tulee, mutta kun tärkeää olisi tuon ikäiselle saada kavereita naapurustosta. Itse olen maalta ja kärsin aina siitä "kavereiden puutteesta"...

[/quote] Sinun pitää olla aktiivinen, aloitat kysymällä naapurin lasten nimiä ja esittelet oman lapsesi. Voit olla vaikka jossain pelissä itse ensin mukana, lapset yleensä tykkääkin siitä, kun aikuinen osallistuu. Jos olet itse ujo, tyttäresi ottaa sinusta mallia. Äiti hyvä reipastu itse ensin :)

Ei tuon ikäisen voi antaa itse hoitaa kaverisuhteitaan. Nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja hommaat itsesi ja lapsesi kyläilemään potentiaalisimpien naapureiden luo. Kunhan lapset tutustuvat rauhassa, on myös leikkiin mukaan meno helpompaa. Toisena vaihtoehtona kutsut lapsia teille leikkimään. Jos lapsesi on ujo, pitää uusiin ihmisiin tutustuttaa yksi kerrallaan eikä vain käskeä mennä tuntemattomien ryhmään mukaan.

Olisko tytöllä ylipainoa?

Samaa mieltä, sun pitää tutustua naapureihin ensin!

Vanhemman olla tosi aktiivinen, miksi ihmeessä et järkkäile leikkitreffejä lapsen bestiksen kanssa?? Meidän lapsen bestis asuu saman matkan päässä ja kyllä me järjestetään näkeminen viikoittain.
Tunnetko naapureita, joilla on saman ikäisiä lapsia? Voitko kutsua heitä kahville, käymään?

Ei ole tytöllä ylipainoa, päinvastoin. Varmaan pitää juu tutustuttaa tyttöä muihin... Tuntuu vaan että kaveriporukka tässä on jo muodostunut eikä tyttöäni huolita leikkeihin. Toisaalta tyttöni on tosi ujo ensi alkuun ja kun jotkut ovat yrittäneet vähän huudella moi:ta aidan takaa, tyttöni vaan vastaa nopeasti ja juoksee karkuun. Mieheni ei yritä yhtään painostaa lapsen kaverisuhteisiin... Sanoo vaan että kyllä eskarissa sitten kavereita tulee, mutta kun tärkeää olisi tuon ikäiselle saada kavereita naapurustosta. Itse olen maalta ja kärsin aina siitä "kavereiden puutteesta"...

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 09:19"]no, tuo oli ehkä liian kärjistetysti kirjoitettu otsikko,mutta lähellä totuutta. Asumme uudella asuinalueella joka vilisee lapsia. Muut tämänikäiset -/+1v pörräävät tässä talosta toiseen ja leikkivät keskenään, mutta ei oma tyttöni. Sääliksi käy kun välillä kaihoisasti katselee muiden tyttöjen potkulautailua kadulla, mutta ei kehotuksistani huolimatta mene mukaan. Haluaa leikkiä vain naapurin 3v tytön kanssa eikä ota mitään kontaktia muihin... On ollut hoidossa perhepäivähoitajalla ja siellä kyllä saanut ystäviä itselleen, mutta tämän hetkinen "bestis" asuu 10km päässä joten leikkitreffejäkään ei nyt kauheasti järkätä. Luonteeltaan tyttöni on todella kiltti ja aika arka ja ujo. Syksyllä menee eskariin ja ei tunne ketään luokalleen tulevaa tyttöä, mutta uskon ja toivon että saa luokaltaan kavereita. 

Eniten harmittaa se, että vaikka naapurustossa on paljon samanikäistä seuraa ( ja leikkiminen olisi helppoa ), ei tyttöni ota kontaktia muihin oman ikäisiinsä, eivätkä toisaalta muutkaan tytöt häneen. Jos naapurin tyttö ei ole kotona niin tyttöni on kuin kissa pistoksissa kun ainoa leikkiseura on vajaa 3v nuorempi sisko. Tyttöni ei lähde omalta pihalta vielä mihinkään vaikka olen yrittänyt kannustaa vaikka potkulautailemaan vähän kauemmaksi ja rohkaistumaan tutustumaan muihin tyttöihin. Muut samanikäiset ja nuoremmatkin jopa juoksevat pihasta toiseen ja äitinä sydämeni särkyy kun katselen tyttöni yksinäisyyttä. 

Mitä tässä voi tehdä vai voiko mitään? Toisaalta lienee helpotus ettei ovikello soi koko aikaa ja tyttöäni haeta ulos leikkimään mutta olisi niin kiva kun lapsellani olisi naapurusto täynnä kavereita. 
[/quote]

Pihasta toiseen? Meillä ei kyllä ilman aikuista

Kutsukaa teille niitä muita tyttöjä. Aluksi yksi kerrallaan....

Samaa mieltä kuin kakkonen: Alle kouluikäisiä pitää opettaa ottamaan kontaktia toisiin lapsiin ja opettaa ystävyyden peruspelisääntöjä. Ei lapsia saa jättää oman onnensa nojaan kouluikäisenäkään, mutta nyt on sinulla mahtavat mahdollisuudet vielä opettaa lastasi ystävystymään. Itselläni esikoinen kuusivuotias, joka tykkää leikkiä nuorempien kanssa kärjistetysti siksi, että heitä saa määräillä ja ohjailla. Tähän olen puuttunut ja hänelle tekee todella hyvää, että välillä leikkii itseään isompienkin kanssa.

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 09:34"]Ei ole tytöllä ylipainoa, päinvastoin. Varmaan pitää juu tutustuttaa tyttöä muihin... Tuntuu vaan että kaveriporukka tässä on jo muodostunut eikä tyttöäni huolita leikkeihin. Toisaalta tyttöni on tosi ujo ensi alkuun ja kun jotkut ovat yrittäneet vähän huudella moi:ta aidan takaa, tyttöni vaan vastaa nopeasti ja juoksee karkuun. Mieheni ei yritä yhtään painostaa lapsen kaverisuhteisiin... Sanoo vaan että kyllä eskarissa sitten kavereita tulee, mutta kun tärkeää olisi tuon ikäiselle saada kavereita naapurustosta. Itse olen maalta ja kärsin aina siitä "kavereiden puutteesta"...
[/quote]

Ei miehesi tarvitse panostaa, riittää että sinä panostat. Ja aloitat heti. Ei tuon ikäisten kaveriporukoihin mennä kadulla mukana hengailemalla, vaan tutustut niihin vanhempiin ja sitä kautta lapsetkin toisiinsa. Kunhan lapsesi tutustuu yksittäin pihapiirin lapsiin, he hyväksyvät hänet piiriinsä. Eihän tuon ikäiset osaa sosiaalisia suhteita, varsinkaan keskenään noudata mitään "kaikkien kanssa on leikittävä" -sääntöjä. Vanhempien on nuo asiat opetettava.

Minulla on samanikäinen poika, jolla on/oli samanlaista ongelmaa. Pihassa on paljon samanikäisiä ja hieman vanhempia lapsia, mutta pojan on vaikeaa mennä leikkiin mukaan, etenkin jos pihassa on paljon lapsia yhdessä leikkimässä. Nyt on kehittynyt sen verran, että menee mukaan etenkin jos on yksi tai muutama tutumpi lapsi leikkimässä. Isot poikaporukat vielä siis jännittävät.

Aluksi tilanne oli siis se, ettei poika mennyt ollenkaan mukaan ja selvästi olisi halunnut mukaan leikkiin. Itse pakotin itseni taloyhtiön pihalle lähes joka päivä ja tutustuin muihin vanhempiin ja lapsiin. Pojan kanssa aluksi vain katseltiin yhdessä muiden lasten touhuja hieman kauempaa, sitten lähempää ja pikku hiljaa rohkaisin poikaa menemään mukaan. Joskus välillä menin myös itse leikkiin mukaan ja siitä sitten liukenin pois sen mukaa kun leikki lasten kesken alkoi sujua.

Meillä poika, jolla samanlainen luonne, ja alkuun oli todella vaikeaa päästä pihaporukkaan mukaan. En tuntenut muiden lasten vanhempia (olimme juuri muuttaneet), mutta tein oikeasti niin, että tarkkailin pihaa, ja kun siellä oli vain yksi lapsi leikkimässä, menimme pojan kanssa myös ulos. Yhden lapsen kanssa tutustuminen on paljon helpompaa, kuin hypätä suoraan porukkaan. Nyt hänellä on pari tuttua kaveria tässä, ja uskaltaa mennä isompaan porukkaankin varovasti leikkimään, jos toinen näistä tutummista pojista on paikalla. Kyllä se siitä, tsemppiä teidän tytölle! Vähän ujommilla lapsilla se ottaa aikansa, eikä aina ole ihan helppoa. Mutta siinä komppaan edellisiä vastaajia; 5-vuotias on tosi pieni, ja sinun vanhempana täytyy ottaa vastuu hänen sosiaalisista suhteistaan. Etenkään arka lapsi ei yksinkertaisesti välttämättä pysyy tutustumaan uusiin ihmisiin ilman vanhemman tukea ja apua. Itse olen mennyt mukaan tilanteisiin, ja joskus ihan kertonut lapselle mitä sanoa kun uuden ihmisen kanssa juttelee. Eivät lapset voi näitä tietää ja osata välttämättä luonnostaan, tai menevät niin lukkoon etteivät osaakaan.

Tuon ikäisten kaverisuhteet muuttuu vielä. Ole itse aktiivinen. Kutsu pihakahville naapurit. Oletko itse tutustunut naapureihin? Siitä se lähtee.

Opeta sosiaalisia taitoja nyt oikein urakalla ennen eskaria ja koulun alkua. Ilman näitä taitoja tulee lapsesi olemaan todella pulassa koulussa.

Noiden yllä mainittujen ohjeiden lisäksi katselette muiden leikkiä ja "analysoitte" yhdessä mitä tapahtuu ja miksi.

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 09:43"]

Minulla on samanikäinen poika, jolla on/oli samanlaista ongelmaa. Pihassa on paljon samanikäisiä ja hieman vanhempia lapsia, mutta pojan on vaikeaa mennä leikkiin mukaan, etenkin jos pihassa on paljon lapsia yhdessä leikkimässä. Nyt on kehittynyt sen verran, että menee mukaan etenkin jos on yksi tai muutama tutumpi lapsi leikkimässä. Isot poikaporukat vielä siis jännittävät.

Aluksi tilanne oli siis se, ettei poika mennyt ollenkaan mukaan ja selvästi olisi halunnut mukaan leikkiin. Itse pakotin itseni taloyhtiön pihalle lähes joka päivä ja tutustuin muihin vanhempiin ja lapsiin. Pojan kanssa aluksi vain katseltiin yhdessä muiden lasten touhuja hieman kauempaa, sitten lähempää ja pikku hiljaa rohkaisin poikaa menemään mukaan. Joskus välillä menin myös itse leikkiin mukaan ja siitä sitten liukenin pois sen mukaa kun leikki lasten kesken alkoi sujua.

[/quote]

kiitos sinulle... Näinhän se on. Naapurustossa on hyvin usein yksi mies lasten kanssa pihalla ja olen vähän yrittänyt että mieheni menisi sinne tutustuttamaan lastamme muihin. Olen ollut itsekin liian laiska, myönnän. Ja miestäni ei lapsen kaverisuhteet hetkauta ollenkaan. Riittää kun tyttömme leikkii naapurin 2v nuoremman tytön kanssa. Mutta kun itse haluaisin lapsestani sosiaalisen tyypin. Ei toki kaikkien kanssa tarvitse leikkiä mutta syrjiminen ja sorsiminen jo tuossa iässä tuntuu pahalta :(

Me ollaan muutettu sen verran usein, että on selvää ettei lapset saa kaverisuhteita muodostettua ilman aikuisen apua. Lasten kohdalla kavereiden saaminen on aivan samanlaista kuin aikuisenkin kohdalla; riittää, että saa ensin sen yhden ystävän, jonka kautta pääsee porukoihin, ja siitä se sitten lähtee.

Lapsen sosiaalista itsetuntoa pitää vahvistaa, jos hän ei uskalla mennä mukaan leikkeihin, ja se onnistuu parhaiten kun hän saa riittävästi onnistumisen kokemuksia, eli leikkiä tuttujen kaveriedensa kanssa vastapainoksi sille, että joutuu sietämään vieraisiin lapsiin tutustuessaan myös torjuntaa ja ristiriitoja. Kymmenen kilometrin välimatka leikkikaveriin ei oikeasti ole välimatka eikä mikään. Nyt äkkiä niitä leikkitreffejä järjestämään! Minä olen pelkästään eilen kuljettanut poikaporukkaa yks 30 kilometriä, että lapsilla säilyy kaverisuhteet ja että nekin kaverit, joiden perheissä ei ole autoa, pysyy ns. jengissä mukana, eli pääsevät kaveriporukan mukaan puistoilemaan ja mudienkin pihoille leikkimään. Se on kaikkein tärkein asia mitä voin lomalla tehdä, huolehtia siitä että syksyn alku on lapselle helpompi (hän aloittaa koulun jossa ei tunne ketään, nyt tankataan sosiaaliseen pankkiin kontaktia toisiin lapsiin, joiden leikeissä käydä levähtämässä jos syksy on hankalaa eikä kavereita meinaa löytyä.) Se on myös tärkeintä, mitä sinä nyt voit tehdä syksyä miettien, jos se sua huolettaa.

Mulle tuli mieleen, että oletko itse arka ja ujo? Ahdistutko helposti, vetäydytkö ristiriitatilanteissa? Jos olet, niin ei hätää, niin olen minäkin. Mut jos on tehnyt lapsia, on PAKKO ylittää itsensä ja olla sen lapsen apuna ja tukena kaverisuhteissa, näyttää esimerkkiä siitä miten tutustutaan ja ystävystytään, miten ihmissuhteita hoidetaan ja miten ristiriidat selvitetään. Jos lapsen jättää näissä asioissa sen lapsen oman viisauden varaan, niin ei se vaan osaa eikä opi. On myös hirveän tärkeää, ettei lapsi luule että hänen pitää peitellä yksinäisyyttään vanhemmille, kun vanhemmat on itse niin reppanoita että pahoittaisivat mielensä, jos alkavat huolehtia lapsen kaverisuhteista. Viisivuotias ei vielä näin toimi, mut jo vuoden tai kahden vuoden päästä hän alkaa tuntea syyllisyyttä siitä että on yksinäinen/kiusattu/syrjitty, eikä ehkä kerro siitä kenellekään. On tärkeää, että nyt puhutaan näistä asioista, ettei niistä tule lapsen silmissä tabua, jossa joko onnistuu tai ei, riippuen siitä onko ihmisenä ok vai ei. Lapselle pitää tehdä näkyväksi ystävystymsen mekanismi, että hän oppii juttelemaan näistä asioista aikuisen kanssa hyvinä ja huonoina aikoina.

Pyydä lapsia teille! Se auttaa noissa lasten kaverisuhteissa aina. Tyttäreni hyvä ystävä on hiljainen ja jotenkin vetäytyy helposti, mutta silti toki kaipaa ystäviä. Hänen äitinsä on kertonut, että kouluaikana oli itse aina yksin, koska oli samanlainen kuin tyttärensä. Tämä äiti on ottanut oikein asiakseen buustata tyttärensä kaverisuhteita ja se tapahtuu sillä, että heille saa aina tulla, heille kutsutaan ja äiti vielä tarjoaa usein mehut ja muffinssit. Tässä 4-5 vuoden aikana tytöstä on tullut aika suosittu kaveri, vaikka edelleen on hiljainen. Ja kyllä, toisillekin kutsutaan paljon, mutta tyttö ei arkuuttaan oikein viihdy muualla kuin omassa kodissaan. Joskus itseäni hävettää, kun aina ovat siellä, vaikka itse yritän olla tarkka vastavuoroisuudesta.

Tästä saatiin miehen kanssa kunnon riita aikaiseksi kun sanoin asiasta hänelle.... Sanoin että menee tyttömme kanssa yhteen naapuriin ( siellä tosiaan on mies isyyslomalla ja heidän 4v tytöllään on kavereita, jopa kouluikäisiä, siinä pilvin pimein ) kuulemma ei voi pakottaa ketään kaveriksi ja kyllähän tyttömme ne tuntee jne. Räjähdkin miehelleni kunnolla.... Hän kun on maailman paras isä, mutta täysin oma-aloitekyvytön! Tuntuu että lapset vaan "oppii" taidot itsekseen eikö tarvitse opettaa. Minä sitten "pakotan" miestäni opettamaan kanssani lapsia vaipattomuuden harjoitteluun, apupyörittä ajeluun jne. Itse myönnän typeryyteni siinä että en ole tarpeeksi etsinyt lapselleni leikkikavereita ( kiitos kun avasitte silmäni ) ja ajattelin että Ville ( nimi muutettu ) on muutenkin mieheni juttututtu naapurissa, olisi luonteva kontakti kaverisuhteiden hakemiseen. Ja jotenkin olisi kivempi että se olisi mieheni joka sinne menisi, enkä minä kun he muutenkin"aidan yli" usein juttelevat. 

Meillä eskariin menevä poika jolla ei ole vapaa-ajalla muuta seuraa kun kaksi sisarusta... muutimme vuosi sitten maalle ja otimme yhteyttä alle km päässä asuviin pvkoti kavereihin. Kävivät pari kertaa leikkimässä ja sit loppui yhteyden pito. Laitoimme ennen kesälomalle jäämistä viidelle pvkoti kaverille " kutsut" joissa lapsi pyytää heitä leikkimään meille hoidon ulkopuolella ja laitoimme aikuisen yhteystiedot. Ei yhtään yhteydenottoa koko kesän aikana. En tiedä miten voin edes auttaa vielä lapsen kaverisuhteiden muodostamista, kaipaa kavereita mutta kaikki yritykset hyytyy heti alkutekijöissä... meidätkin kutsuttiin naapuriin kylään leikkimään, mutta aikataulu muutoksen jälkeen ei sieltä ehdotettukaan mitään uutta käymistä ja vieläkin puolen vuoden jälkeen odottelemme yhteyden ottoa. Itse olin yhteydessä heihin monta kertaa ennen tätä ja se poiki leikkiseuraa kahdeksi kerraksi. Miksi ihmiset ei ota yhteyttä vaikka yrittää itse aktiivisesti tukea lasten välisiä kaverisuhteita?