Kaverin kilpikonnat hoidossa, eivät ole syöneet kahteen päivään muuta kuin pari salaatinlehteä ja vähän appelsiinia, pitäisikö huolestua?
En saa kaveria kiinni. Kököttävät luolassaan eivätkä ole syöneet juuri mitään. Vesi on kyllä maistunut, ilmeisesti yöllä kun en ole ollut näkemässä.
Kommentit (11)
Minäkin tarkistaisin ensin lämmöt. Toki voivat alkuun arastella uutta paikkaa ja siksi käyttäytyä noin.
Kaverisi pitäisi kyllä olla tavoitettavissa.
Vierailija kirjoitti:
Onko niillä tarpeeksi lämmin?
Kyllä on samat lamput ja lämmitin mitä kotonaan
Ap
Stressaavat uusesta paikasta. Eivät kuole nälkään kun ruokaa on tarjolla. Pääasia, että saavat nestettä. Jos lakkaavat juomasta, juota ruiskulla.
En ole kilppari-ekspertti mutta vaihtolämpöiset on melko kestäviä verrattuna nisäkkäisiin. Voi olla että ovat pöllämystyneitä tilanteesta tms. Hyvä kuitenkin että jotain syöneet ja juovat, kuivuminen on varmaan isoin riski matelijoille.
Oma kunkkupytikka oli kerran yli 14kk syömättä, silloin meinasi jo paniikki iskeä mutta tuossa tuo yhä luikertaa.
Kokeile omenaa, omani ainakin rakasti aikoinaan sitä yli kaiken. Pieneksi pilkottuna.
Ei tarvitse olla huolissaan. Luultavasti ovat vain stressaantuneita siitä, että heidät on siirretty uuteen paikkaan. Ihan normaalia. Kilpikonnat pärjäävät pitkiäkin aikoja ilman ruokaa. Meidän kilppari saattaa nukkua vaikka viikon putkeen. Appelsiini ei ole kilpikonnan ruokaa, mutta jos se nyt tuntuu heille kelpaavan, niin tuskin isoa vahinkoa saat aikaiseksi, jos sitä heille muutaman kerran syötät.
Vierailija kirjoitti:
Stressaavat uusesta paikasta. Eivät kuole nälkään kun ruokaa on tarjolla. Pääasia, että saavat nestettä. Jos lakkaavat juomasta, juota ruiskulla.
Ei, jos kyseessä on nelivarvaskilpikonnat, niille ei juoteta mitään. Saavat tarvittavan nesteen ruuasta. En ole koskaan nähnyt oman nelivarvaskilpikonnan juovan, vaikka olisi laitettu vettä tarjolle.
Niiden kuuluisi olla jääkaapissa, jos ovat maakonnia.
Sitrushedelmät eivät kuulu konnien ruokavalioon.
Tarjoa kurkkua, jos lämpöä on paljon, mutta vesi ei maistu. Älä tarjoa vettä ahisevasta astiasta (esim. pehmeää, vanhaa muovia).
Jotain salakuljetukseen liittyviä? (aloitus tosin on keksityn oloinen) Yleensä ihmiset, jotka eläimistä maksavat paljon, eivät jätä niitä mihinkään ilman mitään hoito-ohjeita.
Niitä pelottaa. Rapsuta niitä vähäsen
Onko niillä tarpeeksi lämmin?