Tasan vuosi sitten...
...oli ilmassa jännitystä. Perhosia vatsassa.
Odotusta. Odotin, että näen sinut. Olin salaa rakastanut sinua monta vuotta. Nyt vihdoinkin näytti siltä, että saataisiin vihdoinkin olla yhdessä. Rakastaa toisiamme vilpittömästi, olla yhdessä ikuisesti.
Nämä haavet romuttuivat nopeasti, sillä olin niin heikko, etten uskaltanut päästää irti menneestä. Vuosien henkinen väkivalta lasten isän toimesta teki minusta tälläisen, pelkurin. Vuosien kontrollointi jätti jälkensä. Tein elämäni suurimman virheen ja palasin yhteen lasten isän kanssa, jättäen sinut, elämäni suurimman rakkauden. Ihmisen, jonka kanssa pystyin olemaan sellainen kuin olen, joka rakasti minua vilpittömästi ja koko sydämestään.
On pitkä aika, etten ole kuullut susta mitään, silti olet ensimmäinen ajatukseni aamulla ja viimeinen illalla. Päivän mittaan mietin sinua useasti, asiat, jotka muistuttavat sinusta saavat minut itkemään. Huulta purren pidätän itkuani, enhän mä voi itkeä, ei mulla ole siihen mukamas syytä. Kaiken pitäis nyt olla hyvin.. Päällisin puolin onkin, kukaan ei tiedä saatika epäile, että sisältä olen täysin rikki, sydän miljoonina palasina, jokaisessa niissä miljoonassa palasessa on sinun kuvasi..
Itselleni en anna koskaan sitä anteeksi, että päästin käsistäni, ihmisen, jonka kanssa koin jotain ainutlaatuista, jotain minkä voi kokea vain kerran elämässään..
Ps. Oli pakko jakaa tää kirjotus jonnekin kun en voi tätä kyseiselle henkilölle laittaa. :(
Kommentit (5)
Hah.. Aina on jollain jotain mussutettavaa.
Onko tulossa jatko-osaa? Jäi niin jännään kohtaan.
Siis miehen harjoittama väkivalta ja kontrollointi on nyt sitten loppunut kuin taikaiskusta? Vau, tämä on suoranainen ihme. Lapset saavat elää omassa tutussa rauhallisessa ja turvallisessa ydinperheessään. Näitä ihmeparantumisia tapahtuu harvoin. Hiukkasen todellisuudesta irrallinen äiti ei ehkä ole lapsille paras mahdollinen tapaus, mutta ehkä se parantunut isä osaa vähän paikata tätä tilannetta.
...ja sitten heräsin.