''Exäsi/miehesi/vanhempasi/tuttavasi EI ole narsisti!!''

Mun taas on jotenkin hyvin vaikeaa uskoa, että äitini olisi narsistinen. En sanokaan narsisti, koska se on diagnoosi, mutta narsistisen ihmisen kanssa eläminen ja varsinkin varttuminen on usein jo aivan riittävän vahingoittavaa. Tällä en tarkoita tervettä narsistista piirrettä, joka jokaisessa meissä väistämättä on. 

Mutta siis jos alan käsitellä äitiäni narsistisena niin se on ensialkuun minulle paljon pahempi, kuin ajatella, että välillämme on vain väärinkäsitys tai äiti on viallinen (kusipää, kuten joku sanoi) koska väärinkäsitykset voi oikoa ja viallisia taas olemme kaikki. 

Mutta jos äitini todella on narsistinen, niin se tarkoittaa ei-toivoa siitä, että asiat minun suuntaani häneltä koskaan paranevat tai muuttuvat. Saan todella kärsiä nahoissani kaikki ne ikävyydet, joita olen tuntenut ja koittanut ymmärtää. 

Ainoa hyvä puoli tässä on se, että mulla on mahdollisuus irrottautua hänestä ja opetella elämää, rakkautta ja muuta sen sellaista odottamatta, että asioiden jonkilainen "oikaisu" niitä minulle ikinä toisi.

Minusta tuntuu, että sota on nostattanut suomalaisissa narsistisia piirteitä, ja kärsimme niistä postyymisti nyt vielä useahkojen sukupolvien ajan. Vielä kun sodan päättyminen ajoittui vaurauden (vähitellen siis eriarvoistumisen) kasvuun. 

[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 18:41"]

Minua loukkaa suunnattomasti ne, jotka toisen ihmisen kertoessa väkivaltaisesta, ahdistavasta ja manipuloivasta suhteesta toiseen ihmiseen huutelevat tietämättöminä: ''Onkos oma diagnoosi?'' ''Et ole narskua nähnykkään.'' ''Narsisti nyt vain on muotisana.'' Ymmärrättekö ollenkaan millaista lisävahinkoa voitte saada narsistin uhrissa aikaiseksi jos epäilette hänen kertomustaan? Narsisti on taatusti jo saanut saman reaktion aikaan uhrin tuttavapiirissä. Olen itsekin yrittänyt kertoa kipeistä kokemuksistani eräälle henkilölle aloittaen kertomalla suoraan mieheni olleen narsisti, mutta aloitukseni tyrmättiin saman tien. Se satutti.

Minä suhtaudun aina vakavasti, jos joku kertoo joutuneensa narsistin uhriksi. Ei tulisi mieleenikään alkaa syyttä suotta epäilemään uhrin kertomusta. Jos epäilette että uhri onkin narsisti itse, silloinkin voitte ensin pitää epäilyksenne omana tietonanne, ja varmistaa asiaa, ennen kuin kyseenalaistatte uhrin kärsimyksen!

[/quote]

Ymmärrän kokemuksesi. Olenkin itse pohtinut, miten voisi puhua kokemuksistaan, kun se vastareaktio on niin voimakas jos sanoo ääneen, että epäilee, että kyse oli narsistista. Vastaus sitten on, että eihän se voi olla... Ongelma kun on juurikin siinä, että narsistit pystyvät huijaamaan kaikkia muita ja vakuuttamaan muut epärehellisyydellään paitsi sen läheisimmän, kumppanin, joka näkee läheltä miltei 24/7 miten narsisti toimii eikä siksi narsistin huijaus loputtomiin mene läpi. Yleensähän narsistit toimii toisin kuin mitä antaa itsestään ymmärtää silloin, kun tutustuu muihin ihmisiin tai käy keskusteluja ihmisten kanssa. Puheilla ja vakuuttavalla esiintymisellä narsisti pystyy vakuuttamaan niitä ihmisiä, joiden kanssa ei ole tekemisissä kuin epäsäännöllisesti tai satunnaisesti, mutta läheisimmät ihmiset joutuvat näkemään ja kokemaan ne huonot puolet, joita narsisti ei itsessään tunnista eikä tunnusta. Narsistin kanssa on hankala olla missään läheisemmässä suhteessa ilman, että siitä aiheutuu ongelmia, koska narsistissa itsessään ei ole koskaan mitään vikaa, narsisti ei toimi väärin, eikä tee ikinä mitään virheitä. Jos arvostelee narsistin tapoja toimia tai ilmaisee mitään negatiivisia tuntemuksia tai ihan vaan, jos ei ole tyytyväinen johonkin asiaan parisuhteessa, narsisti ottaa kaiken hyökkäyksenä itseään vastaan. Tästä syystä asiallinenkin keskustelu narsistin kanssa on vaikeaa, koska narsistille kelpaa vain positiivinen huomio. Narsisti myös kostaa verisesti, joten erosta voi tulla hankala. Eron jälkeen narsisti on tehnyt kaikkensa tuhotakseen elämäni ja valitettavasti tässä yhteiskunnassa se on melko helppoa, kun voi tehtailla kaikenlaisia ilmoituksia viranomaisille. 

J.T. on narsku. Oma diagnoosiNI.

Kiitos sinulle joka sanoit ymmärtäväsi. Juuri tuota haenkin takaa. En sitä, kuka on ammattinsa puolesta pätevä diagnosoimaan ihmisen virallisestikin narsistiksi.

Yrittäkää siis ymmärtää ja olla lempeä uhrille joka kokemuksistaan kertoo, sillä epäileminen ja tyrmääminen tuntuu vain siltä, kuin tehtäisiin lisää kiusaa, ja saatattekin epäilyillänne vain edesauttaa narsistia uhrin manipuloimisessa.

Ja ei, tekstini ei koske niitä bimboja jotka kevyesti tokaisevat jonkun olevan narsku, tai niitä jotka kuitenkin suhteellisen hyvän suhteen päätyessä riitaisasti, keksivätkin toisen osapuolen olevan narsisti, kun tulee vähän konfliktia. On typerää, jos narsistisanaa käytetään hyväkseen juurikin esim. erotilanteessa.

Epäterve narsismi ja pahansuovat luonnehäiriöiset ovat kuitenkin todella paha ongelma ihmiskunnassa, ja minun mielestäni on HYVÄ, jos asiasta keskustellaan enemmän, ja eipäs se narsisti-sanan viljeleminenkään itseäni haittaa, sillä jos on edes pieni mahdollisuus, että narsistin kanssa pimennossa elävä ja kovaa kärsimystä kokeva henkilö törmäisi sanaan, tutkisi asiaa ja ymmärtäisi oman tilansa ja kivunsa lähteen, ja saisi näin apua! Juuri näin kävi itselleni, kiitos vaan eräälle joka netissä viljeli narsisti-sanaa! Ja huom. uhreja on enemmän kuin narsisteja. Yhdellä narsistilla voi olla kymmenejä uhreja, joten ei se aivan tavatonta ole, että on voinut oikeastikin olla narsistin uhri.!

28=Ap.

Niinpä, monesti esimerkiksi itsekkäät ihmiset leimataan narsisteiksi. Itsekkyys on kuitenkin ihan normaali ja terve piirre ihmisessä, jos osaa ottaa huomioon muutkin. Ei sillä, vaikka ei osaisikaan, niin siltikään ei ole välttämättä narsisti. Samoin myös pettäjä ei ole automaattisesti narsista; eikä edes väkivaltainen puoliso. Nykyään on myös "muodikasta" leimata menestyneet oman edun tavoittelijat (esim menestyneet yritysjohtavat, jotka ovat hyviä mm. suostuttelemaan ihmisiä) narsisteiksi. Ihminen voi oikeasti olla hyvä manipuloimaankin, olematta narsisti. Itseasiassa me kaikki manipuloimme jatkuvasti, emme vain osaa sitä nähdä itsessämme. Ja sitten on toki vielä sekin, että ihminen voi olla ihan puhdas kusipää, olematta narsisti. Ratkaisevia tekijöitä narsismissa ovat; empatiakyvyttömyys, vääristynyt käsitys itsestä ja omista vuorovaikutustaidoista, valtava hylätyksi tulemisen pelko ja häpeä (jota peitellään), ihanneminä ja todellisen minän suuret erot, omien mielipiteiden ja arvojen jatkuva vaihtelu, kykenemättömyys hillitä aggressiivisia tunteita, kaksijakoinen käyttäytyminen, omien negatiivisten piirteiden siirtäminen toisiin ihmisiin, mustavalkoisuus - toiset ihmiset pahoja, toiset hyviä. Näitä löytyy hyvin esim. narsistien tuki -sivuilta. Ja pitää muistaa että mikään piirre yksistään ei tee narsistia, kyse on laajasta persoonallisuushäiriöstä, joka sisältää ison joukon käyttäytymistapoja ja piirteitä.

Samaa mieltä ap:n kanssa, otit esille tärkeän asian! Narsistien uhreille pitäisi olla enemmän apua ja tukea tarjolla, heitä hädin tuskin pystytään tunnistamaan terveyskeskuksissakaan, ellei uhri itse ymmärrä mistä ongelmat elämässä juontuvat. Minä tosin en vastusta noita epäilyshuutelijoitakaan, hekin kuitenkin levittävät keskustelua narsismista. Sitä totta tosiaan pitäisi olla enemmän, jotta se tavoittaisi myös esim. vähemmän koulutetut ihmiset ja syrjäytyneet, jotka tietämättään narsismin/narsistin kanssa painivat!

- Sairaanhoitaja

Olennaisinta lienee se, että onko narsisti aidosti diagnosoitu narsistiksi vain onko maallikko tullut siihen johtopäätökseen, että kyseessä oli narsisti (jota ei siis ole diagnosoitu). Jos menet heittelemään ensimmäisenä itsemuodostamiasi "diagnooseja", ei ole ihme, jos kuuntelijalla nousevat karvat pystyyn. Ihan sama kaikkien muiden maallikkodiagnoosien kanssa. Ja ne on nämä ylenpalttiset kyökkipsykologisoinnit ja maallikkodiagnoosit jotka herättävät halua olla kuuntelematta enää yhtään pidemmälle.

Jos haluat kertoa omista kokemuksistasi, kerro niistä. Mutta käytä diagnooseja ainoastaan jos tiedät henkilön saaneen ko. diagnoosin ammattilaiselta. Tämä ihan oman uskottavuutesi vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Narsismi on diagnoosi. Se ei ole helposti ja kevyesti käytettävä sana - minulle ainakaan. Otan vakavasti sen, jos joku kertoo olevansa narsismin uhri, mutta samalla myös kilkattavat hälärit. Nykyään on joka naistenlehdessä juttuja narsismista ja sen myötä siitä on tullut muoti-ilmiö. Usein riitaisasti päättynyt suhde saa päällensä "narsistin" joltain puolelta. Tämä ei tilastollisesti ole mahdollista. Narsistisia piirteitä on kaikissa - narsistia se ei tee kuin murto-osasta. Narsistin voi diagnosoida vain psykiatri, jos narsisti menee tutkimuksiin. Näin ei usein tapahdu. Omalla kohdallani oma terapeuttini muotoili asian näin "sinulla on paljon narsistin uhriin sopivia piirteitä, eksälläsi on sinun kertomasi mukaan paljon narsistiin sopivia piirteitä, mutta diagnoosia en voi tehdä toisen käden tiedon pohjalta. "

Itse olen hyvin varovainen tuon sanan käytössä. Jos joku on typerä, aggressiivinen, pettää tms. se ei tee kenestäkään vielä narsistia. Narsismi on asia erikseen. Sama asia depression kanssa. Se on myös diagnoosi, jota käytetään sanana paljon väärin. Suru ei ole masennusta, depressio on jotain paljon syvempää..tarkkuutta ja hienotunteisuutta on olla lyömättä leimoja ilman ammattitaitoa - ja toisaalta olla levittelemättä diagnooseja ympäriinsä, jos ne oikeita ovatkin. Hyvin suuri osa ihmisistä kärsii jossain elämänsä vaiheessa jonkinlaisesta mielenterveyden horjumisesta - läheisen menetys, työpaikan menetys, lapsen syntymä...elämän isot muutokset voivat saada aikaan kriisin, johon onneksi on apua saatavilla. 

Olen sinänsä samaa mieltä. On ehkä oleellisempaa se, että kuuntelee ihmistä jolla on paha olo tai murheita kuin ottaa aivan pilkun tarkkaan tosissaan tämän analyysit ja diagnoost toisesta osapuolesta. Ilmiselvästi tuolle ihmiselle on tapahtunut jotakin, mikä tuntuu kurjalta. Kurjalta voi tuntua sekin, ettei joku vaan halua olla kaverisi - se ei ole mitään narsismia, ettei pompi toisen mielihalujen mukaan. Ei ole pakko olla kenenkään kaveri, ystävä eikä puoliso, kun ei kiinnosta - se ei ole narsismia. Silti tietenkin tuntuu pahalta tulla torjutuksi ja näin olen se, joka torjuu, on toisen mielestä narsisti tms. Narsistien puuhat ovat ihan omaa luokkaansa ja todella vaikeita, sekin on niin totta, että jos on pienikin mahdollisuus että on narsitin uhri, niin kyllä tämä tarvitsee tukea ja myötätuntoa osakseen. Ja tarvitsee sittenkin, vaikka kyse olisi vain siitä, ettei se "narsisti" vaan enää halua olla kaveri/puoliso tms. sille jolla on paha mieli. Siis työpaikallahan ne, jotka menestyvät, leimataan ilman muuta narsisteiksi! Minunkin työpaikallani oli menestynyt mies, joka tottahan toki oli sitten puheissa narsisti. Pikkujouluissa istun sen miehen vieressä, hän kertoi kotielämästään, siitä miten oli selvinnyt lamasta lähtemällä opiskelemaan, miten hän vie poikiaan jalkapalloharjoituksiin ynnä muuta. Minä ajattelin, että eihän tuo ole mitään muuta kuin menestyvä, taitava mies joka osaa hoitaa asiansa ja antaa arvon itselleen. En oikein usko, että natsistit välittävät lastensa jalkapalloharrastuksista. Narsistit eivät usein tykkää ollenkaan lapsista eivätkä eläimistä. Aikamoisia leimoja ihmiset toisilleen antavat joskus silkasta kateudesta!

T. T. Äitihullu

Vierailija kirjoitti:

Mun taas on jotenkin hyvin vaikeaa uskoa, että äitini olisi narsistinen. En sanokaan narsisti, koska se on diagnoosi, mutta narsistisen ihmisen kanssa eläminen ja varsinkin varttuminen on usein jo aivan riittävän vahingoittavaa. Tällä en tarkoita tervettä narsistista piirrettä, joka jokaisessa meissä väistämättä on. 

Mutta siis jos alan käsitellä äitiäni narsistisena niin se on ensialkuun minulle paljon pahempi, kuin ajatella, että välillämme on vain väärinkäsitys tai äiti on viallinen (kusipää, kuten joku sanoi) koska väärinkäsitykset voi oikoa ja viallisia taas olemme kaikki. 

Mutta jos äitini todella on narsistinen, niin se tarkoittaa ei-toivoa siitä, että asiat minun suuntaani häneltä koskaan paranevat tai muuttuvat. Saan todella kärsiä nahoissani kaikki ne ikävyydet, joita olen tuntenut ja koittanut ymmärtää. 

Ainoa hyvä puoli tässä on se, että mulla on mahdollisuus irrottautua hänestä ja opetella elämää, rakkautta ja muuta sen sellaista odottamatta, että asioiden jonkilainen "oikaisu" niitä minulle ikinä toisi.

Minä en kyllä ymmärrä miksi niistä suhteen asioista tarvitsee muille avautua? Oli se ex narsisti tai ei, peen puhuminen selän takana on aika ikävä teko. Etenkin jos eron jälkeen pyrkii saamaan vaikka yhteiset ystävät puolelleen.

On totta kai ihan oikeita pesunkestäviä narsisteja.Narsisti on kuitenkin helppo haukkumanimi silloin, kun kyseessä on kieroon kasvanut ihmissuhde. Melkein jokaisessa meistä on narsistisia piirteitä, samoin läheisriippuvaisen (onko se nyt rajatilapersoonallisuus) piirteitä. Eli kysymys on usein keskinäisistä opituista rooleista, joita ihmiset eivät osaa omin voimin korjata.

Olen elänyt parisuhteessa sekä sen läheisriippuvaisen roolissa että myös sen narsistin roolissa. Kun kasvaa ihmisenä, kehittää ihmissuhdetaitojaan ja löytää sopivan kumppanin, pystyy lopulta ottamaan oman tilansa eikä yhtään sen enempää.

Vierailija kirjoitti:

En ota kantaa juuri sinun tapaukseesi mutta huomautan, että viime viikolla kuulin töissä kahvitauolla neljä (4) eri keskustelua joissa käsiteltiin "exän/miehen/vanhemman/tuttavan" narsismia. Valitettavasti en jaksa uskoa, että alle 20 hengen työyhteisön lähipiirissä olisi noin monta narsistia, kun narsismin esiintyvyys väestössä on prosentin luokkaa.

Itseasiassa se on 1-3% eli kyllä niitä on aika paljon mutta siitä olen samaa mieltä että tuollaiset kahvipöytä spekulaatiot ovat suurenneltuja ja epärealistisia. Oikeat narsistin uhrit kun eivät syyttävää sormeaan osoittele ihan kehen tahansa, vaan usein ovat arkoja, pelokkaita ja jopa tuntevat häpeää puhuessaan narsistin kynsiin joutumisestaan. Se on hyvin henkilökohtainen ja kipeä asia, josta ei todellakaan avauduta millekään puolitutuille vaan narsistin uhrit kärsivät usein masennuksesta, post-traumaattisesta stressiperäisestä häiriöstä ja voimakkaasta ahdistuneisuushäiröstä, joidenka johdosta he joutuvat käymään jopa vuosia terapiassa ja syömään mielialalääkkeitä. Narsistin uhrina oleminen jättää elinikäiset henkiset arvet, joista toipuminen vie vuosia.

Oma pomoni , tai oikeastaan edellinen, on narsisti, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä henkilö. Pahalla päällä sattuu olemaan sellainen manipuloiva itsekeskeinen kusipää. Mutta niin lapsi kuitenkin, jos osaa lukea ihmisiä. Hänen juttunsa ovat niin lapsellisia, enkä ymmärrä miksi kukaan suostuu taipumaan narsistin uhriksi. Nauran itse tollaiselle kusipäälle, joka luulee olevansa itse jumala. 

Olen miltei varma, että yksi elämässäni ollut henkilö oli narsisti. Kokemuksistani en ole kuitenkaan ulkopuolisille koskaan puhunut ja tosiasia on, että kys. henkilö ei koskaan suostunut menemään ammattiauttajan luo, vaikka hänelle sitä oli vuosien varrella ehdotettu. Mm. perheterapiaa tulehtuneiden välien takia. Tästä syystä mitään virallista diagnoosia ei ole eikä tule.

Kyllähän se korpeaa, että jotkut kaverit kuvittelevat luokittelevansa jonkun hetken aikaa tapailemansa miehen narsistiksi pienten nyanssien takia. Tekisi mieli sanoa, että älkää nyt jaksako kun ette ole koskaan nähtävästi oikeasti narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivää ihmistä tunteneet...