Kätilön " aamuvastaanotto" klo 11.15 saakka
Kommentit (27)
ei synkkaa ollenkaan? Mitä mieltä olet kotisynnytyksistä?
Kotisynnytykset ovat mielestäni niin suuri riski, etten ryhtyisi sellaiseen.
Jos ei synkkaa, yritän parhaani omasta puolestani, että luottamus syntyisi. Ei siinä paljon muuta ole tehtävissä.
klö
Äidin osalta suurimmat riskit ovat verenvuoto, infektiot ja veritulppariski. Lapsella hengityksen käynnistyminen.
klö
Tavat ovat sairaala- ja kätilökohtaisia. Itse olen myös huomannut kyseisen keinon hyväksi ja käytän sitä melko usein.
klö
Kohdun kestävyys on yksilöllinen. Tavallisin määrä lienee 3, minun urani aikana sectiomäärät ovat liikkuneet välillä 1-8.
klö
Synnytystapa-arvioon menet ja samalla on hyvä puhua myös pelkoasioista.
klö
Paino onkin jo tippunut kivasti. Mutta, jos tulisin raskaaksi nyt (toiveissa on), niin voinko jatkaa laihduttamista? Siis, sillai että paino tippuu kuin itsekseen. Liikkumalla ja välttämällä turhia kaloreita? Eli, en ole millään ihmedietillä, vaan syön terveellisesti ja kun paino tippuu kuin huomaamatta siinä sivussa, onko se sallittua?
Kyllä on sallittua ja ihan suositeltavaa, ettei ylipainoisen paino nousisi lainkaan raskausaikana. Sikiö ppitää kyllä puolensa, kun syö terveellisesti.
Tsemppiä sinulle.
klö
vai lirahtaako sitä aina kunnolla? Mulla oli muutaman päivän sellanen olo et on TOSI märkä emätin ja välillä kosteat alushousutkin, mut ei kunnolla lirahtanu kuitenkaan. Tänään ei oo enää ollu semmoista.
Todennäköistä, mutta ei mahdotonta etteikö yliaikaiseksikin voisi mennä. Malta vielä muutama viikko:)
klö
Kyllä lapsivettä voi tulla hiljaa tihkumalla, silloin reikä kalvoissa on yleensä jossain ylempänä. Seuraa tilannetta ja jos epäilet vedeksi, käy näyttäytymässä ja voidaan tehdä testi, joka osoittaa onko kyseessä lapsivesi vai vetinen valkovuoto.
klö
siis jos sellainen on kirjallisesti tehty, " salaa" roskikseen synnytyksen käynnistyttyä? Huomioidaanko äidin toiveet ihan tosissaan, esim. jos hän on toivonut ettei välilihaa leikata tms.?
kerrotko ponnistamisesta, millä lihaksilla tapahtuu. Toiset puhuu " kakan punkeamisesta" , toiset sanoo että enemmän vatsalihaksilla. Suositteletko välilihan venytystä etukäteen?
t. rv 34
Ei lennä roskiin. Se on virallinen asiakirja ja jopa arkistoidaan. Järkevät ja turvalliset toiveet pyritään toteuttamaan. Tosin toiveet usein ovat ihan normaaleja käytäntöjä ts. muutenkin tehtäisiin niin.
klö
Suuri osa, tosin käsiään ei ole pakko pitää juuri siinä.
klö
Vatsalihaksilla ponnistetaan.
Välilihaa ei missään tapauksessa saa mennä venyttelemään etukäteen. Öljytä ja lämmitellä voi vaan ei venytellä.
klö
voisiko parakervikaalista olla apua ?
No enpä ole seurannut .
klö