Minkä ikäisenä aloit olemaan rohkeasti oma itsesi?

[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 13:18"]

Jos noi ap:n mainitsemat asiat on kriteereitä, niin olen AINA ollut oma itseni. Mutta mitä tulee taas siihen, että uskallan käyttäytyä miettimättä mitä minusta ajatellaan niin ensin lapsena noin 13-vuotiaaksi asti ja sitten sen jälkeen en tee niin täysin vieläkään, vaikka olen 42v. 

Se harmittaa minua todella paljon. En siis uskalla sanoa jos mua loikataan, että toinen teki väärin ja sen takia elämäni on hankalaa. Veikkaa olevani narsistivanhempien kasvattama, mutta asia on vielä kesken, että mistä tämä johtuu. Narsistien lapsillehan on omatoimisuus hankalaa ja sehän vaatii omien puoliensa pitämistä kun sanoo muille mistä ei pidä ja tekee asioita omasta itsestään käsin ja siinä on mulla isoja haasteita.

[/quote]

Sama.

Olen nyt 43 v ja vasta nyt alan ymmärtää omaa luonnettani ja temperamanttiani ja olen oppinut hyväksymään ne. Ei se helppoa ole ollut, enkä vielä ole valmis itseni kanssa.

Koko elämäni ajan olen lapsuudenperheeltäni saanut kuunnella arvostelua siitä millainen olen ja kehoituksia muuttua toisenlaiseksi. Ei sellaisesta hetkessä toivu eikä oman itsensä löytäminen ja hyväksyminen helppoa ole. Välimatkan pitäminen lapsuudenperheeseen on auttanut todella paljon.

Tosi nuorena tai jo lapsena. Olen ollut aina oman tieni kulkija, joskus varmaan kauheata porvarillisille vanhemmille. Olen hortonomi, meribiologi. Lapsena kannoin sammakoita kylpyammeeseen, hautasin varpusia, en olisi halunnut kalastaa (ahven ei tykkää koukusta), pukeutuminen ei kiinnostanut pätkääkään (äiti yritti).

Ja samaa sarjaa edelleen. Tosin nyt saan purkaa intohimoni työhön ja harastuksiin. Ja syön kalaa... Ja kai ihan ok pukeudun.  Luontofriikki olen. Mieheni on "tasapainoisesti" ihan vaan juristi. Ja pieni tyttäremme haluaa olla prinsessa. Tätä ominaisuutta ei minulla koskaan ole ollut. Ollaan äitini kanssa asiasta puhuttu ja kummasteltu. Äitini on tosi kaunis ja naiselllinen nainen. Onneksi olemme yksilöitä.

Sitä aikaa odotellessa. 35 v.

Aina olen ollut itsevarma ja muiden sanomisista en ole pultannut koskaan, mutta joskus 35 vuotiaana lopetin muiden miellyttämisen kokonaan. Menin silloin kahdeksan vuoden kotiäitiyden ja rahojen pihistelyn jälkeen koulun penkille uudestaan ja opiskelin uuden ammatin itselleni. Tämän jälkeen pistin oman firman pystyyn ja selkäni suoristui entisestään. Olo on mukava ja paranee vain.

Minusta te ulkonäöstänne epävarmat olette ihan naurettavaa sakkia. Sitten varmaan arvostelette muidenkin pukeutumisia ja tyyliä. Pilkka sattuu omaan nilkkaan!

En vieläkään 35-v. Haluaisin välillä meikata näkyvämmin ja värjätä hiukset vihreiksi, mutta en uskalla.

12-vuotiaana.

[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 12:51"]19-vuotiaana. Olen nyt 24 eikä onneksi ole tarvetta kasvattaa pitkää tukkaa, meikata vahvasti tai kulkea puolityrkkynä kuten jotkut suunnilleen ikäiseni.
[/quote]

Aika halveksuva asenne muita kohtaan. Hyvä että olet oma itsesi, sääli että se omin sinä on väheksyy muita meikin määrän ja vaatteiden perusteella.

36v Tajusin että en halua olla paksu nuhruinen kotirouva. Löysin itseni sitten salitreenin kautta. Nyt olen oma itseni vihdoinkin. Meikkaan, laittaudun ja nautin omasta peilikuvastani ja paistattelen kehuissa.

Vähän päälle kolmekymppisenä. En vaan jaksanut enää hävetä itseäni. Nykyään menen sen näköisenä kuin tykkään, en jaksa olla koko ajan huolissani vartalostani enkä pukeudu säkkiin vaikka olen pyöreä, menen rannalle bikineissä vaikka on selluliittia, syön leivoksen jos mieleni tekee, osaan nauraa itselleni jos mokaan, uskallan sanoa mielipiteeni vaikka se ei olisi kaikille mieleen, osaan pyytää anteeksi ja myöntää olevani väärässä - silti itseäni tuomitsematta. Elämä on ihanaa kun on päästänyt irti nuorena itselleen tekemistään rajoitteista! <3

Tuntuu että olen ollut matkalla oikeaan suuntaan viimeiset 6 vuotta, nyt olen 25. Sitä ennen en uskaltanut esimerkiksi käyttää kaikkia mielestäni kivoja vaatteita, koska ne olivat vaikka liian kirkkaan värisiä tai epämuodikkaita. Nykyään puen mitä haluan :)

Samoin luonteeltani olen täysin oma itseni, mutta valitettavasti edelleen silti mietin joistain ihmisistä, mitä he minusta ajattelevat. Tässä suhteessa on siis vielä kasvunvaraa, jotten jatkossa anna mielipiteiden vaikuttaa minuun liikaa. Ehkä tuntuu nykyään rankemmalta tulla "torjutuksi" koska olen täysin oma itseni..? Torjuttu on kyllä vahva sana, mutta sellainen tilanne, jossa joku selkeästi ei pidä minusta, vaikka uusi työkaveri tms.

Tähän samaan itseni hyväksymiseen (tai tähän prosesiin) liittyy se, ettei minua jaksa toisten ulkonäkö hetkauttaa. Saan siis näyttää haluamaltani ja niin saavat kaikki muutkin. Luonne kiinnostaa kyllä senkin edestä. Inhoan syvästi ihmisiä, jotka arvostelevat toisten ulkonäköä.

Mutta siis tosiaan jatkuvasti tietoisesti matkalla kohti ominta minua, vaikka prosessi kesken onkin :)

Minulla tuo omana itsenä oleminen meni juuri päinvastoin kuin AP:lla, eli nuorempana en uskaltanut käyttää mitään muuta kuin farkkuja ja harmaata hupparia ja en meikannut ollenkaan (uskonnolliset vanhemmat + kiusattiin koulussa = en uskaltanut herättää huomiota), ja nyt 24-vuotiaana käytän nättejä mekkoja ja meikkaankin vähän. En osaa sanoa minkä ikäisenä tarkalleen muutos tapahtui, vaan enemmänkin se tapahtui siten vähitellen eli ensin vähän värikkäämpiä vaatteita, sitten naisellisempia jne.

Parikymppisenä, sain lapsen 20v. ja en jaksanut enää hävetä itseni, aloin pukeutua muuhun kuin mustaan ja muuhun "hoikentavaan". Nyt 50kg ja 20v. myöhemmin pukeudun pääasiassa violettiin ja pinkkiin. Meikannut en ole enää yli kymmeneen vuoteen edes töihin, joskus johonkin juhliin voin laittaa ripsiväriä ja huulipunaa, puuteriakin laitoin ennen, mutta käyttämäni merkin valmistus lopetettiin vuosia sitten.

20v

Lopputulos: "kaverit" hävis, ystävät jäi. Vaikka ystäviäni on 4 ihmistä, en koe jääväni paitsi mistään

Alan olla 30 v ja huomasin alkukesän polttareissa, että parempaan suuntaan ollaan menossa, mutta vieläkään en ole täysin vapautuneen oma itseni joka tilanteessa. Jouduin hymyilemään koko polttarireissun, koska muuten minulta kysyttäisiin melkein samantien, että onko minulla kaikki hyvin ja että viihdynkö ollenkaan. Nyt ei siis kyselty kun pidin pientä tekohymyä koko ajan päällä. 

Kyllä Suomessa pelätään ja vieroksutaan kaikkea erilaisuutta melko paljon. Olen huomannut kuinka monessa kaveriporukassa huomaa, että siinä ovat hyvännäköiset naiset löytäneet toisensa. Jotkut eivät voi hyväksyä kaverikseen vähemmän viehättävää ihmistä, mikä on outoa koska eikö niiden ulkonäkökriteerien pitäisi kuulua enemmän tuonne parinvalintaan. Nykyään kyllä miehetkin vaativat kaveriporukoissaan, että kaikkien tulee käydä salilla.

[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 17:44"]Alan olla 30 v ja huomasin alkukesän polttareissa, että parempaan suuntaan ollaan menossa, mutta vieläkään en ole täysin vapautuneen oma itseni joka tilanteessa. Jouduin hymyilemään koko polttarireissun, koska muuten minulta kysyttäisiin melkein samantien, että onko minulla kaikki hyvin ja että viihdynkö ollenkaan. Nyt ei siis kyselty kun pidin pientä tekohymyä koko ajan päällä. 

Kyllä Suomessa pelätään ja vieroksutaan kaikkea erilaisuutta melko paljon. Olen huomannut kuinka monessa kaveriporukassa huomaa, että siinä ovat hyvännäköiset naiset löytäneet toisensa. Jotkut eivät voi hyväksyä kaverikseen vähemmän viehättävää ihmistä, mikä on outoa koska eikö niiden ulkonäkökriteerien pitäisi kuulua enemmän tuonne parinvalintaan. Nykyään kyllä miehetkin vaativat kaveriporukoissaan, että kaikkien tulee käydä salilla.
[/quote]

Minä näen asian eri tavalla. En usko että kaveriksi etsitään "hyvännäköisiä" vaan lähinnä samasta aiheesta kiinnostuneita (enemmän puheenaiheita)

En uskalla pukeutua kuten haluan. Haluaisin pukeutua hijab-tyyliin eli peittävästi, vaikka en ole muslimi enkä arabi. Saan ihottumaa auringosta tykkää koreilla vaatteilla tai saada huomiota. Olisi ihana, kun olisi yksi yksinkertainen löysä vaateparsi ja huntu missä mennä kaupungille. En uskalla, koska ihmisillä on niin paljon ennakkoluuloja tuollaista pukeutumista kohtaan.

Emmä uskalla. Jos olen vielä 10 v. kuluttua hengissä, niin sitten, koska ei millään ole silloin mitään väliä. Olen nyt 59.