Elämäsi pelottavin/ahdistavin kokemus?

[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 18:42"][quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 18:39"][quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 18:37"][quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 18:36"]Luultavasti kun näin äitini kuolleena.. ammuttuna. Lisäksi se kun minua ammuttiin.
[/quote]
Huh mitä kokemuksia... Kaikilla täällä...
[/quote]

Niinpä. En olisi ikinä uskonut että joudun luodin kohteeksi. Elämä on arvaamatonta ja arvokasta.
[/quote]
Niinpä, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi...
[/quote]

Jep. Tämän olen oppinut kantapään kautta. Tälläkin hetkellä voit olla jonkun tähtäimessä, pommin päällä tai kohta voit lakata hengittämästä. Arvostan elämää ihan uudella tavalla saatuani mahdollisuuden elää.

Aluksi hyvä mies alkoi ryypätä, pahoinpidellä, pettää, kiristää, valehdella ja lyödä lapsen synnyttyä. Lopulta kuristi minut melkein hengiltä. Turvakodissa pari kuukautta hirveässä ahdistuksessa lapsen kanssa, en tiennyt minne joudun. Ei rahaa, ei tukea sukulaisilta. Miehen onnistui puhua melkein kaikki viranomaiset puolelleen, vaikka minulla oli mm. isoja mustelmia. Miehellä oli kaikki valta, hän on varakas, loistava puhuja, hänellä oli suhteita. Tuntui, että koko maailma on minua vastassa, en tule kuulluksi ja olen voimaton. Pelkäsin, että lapsi viedään minulta. Oikeudenkäyntejä seurasi ja rahani eivät riitäneet edes ruokaan, tosin en pystynyt vuosiin oikein syömäänkään. Mies vainosi, kävi kimppuuni eron jälkeenkin ja vainoaa yhä. On mennyt nyt vuosia toipumiseen.

[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 18:46"][quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 18:42"][quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 18:39"][quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 18:37"][quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 18:36"]Luultavasti kun näin äitini kuolleena.. ammuttuna. Lisäksi se kun minua ammuttiin.
[/quote]
Huh mitä kokemuksia... Kaikilla täällä...
[/quote]

Niinpä. En olisi ikinä uskonut että joudun luodin kohteeksi. Elämä on arvaamatonta ja arvokasta.
[/quote]
Niinpä, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi...
[/quote]

Jep. Tämän olen oppinut kantapään kautta. Tälläkin hetkellä voit olla jonkun tähtäimessä, pommin päällä tai kohta voit lakata hengittämästä. Arvostan elämää ihan uudella tavalla saatuani mahdollisuuden elää.
[/quote]
Kyllä, elämän arvostus on ihan erilaista kun ymmärtää että sen katkeaminen voi olla ihan sekunneista kiinni. Siitä olen kiitollinen että on oppinut sen arvostuksen. :)

Up

Äitini kuolema. Töissä tullut kohdattua aika raskaita juttuja kanssa.

Up

Syntymättömien kaksosten kuolema ja niitten synnytys

Läheisen sairastuminen vakavasti, koiran kuolema.

Up!

Up!

Up!

Äitini kuolema. Istuin sairaalassa sängyn vieressä 2vrk ja pidin tajutonta äitiäni kädestä. Syöpä vei nopeasti.
Kolmet läheisen ihmisen hautajaiset 6kk sisään oli myös kamalaa.

Amfetamiinia vetänyt 30+ venäläinen mies piti puukkoa kaulalla.

Kylläpä sitä tuntee itsensä pumpulissa eläneeksi kun näitä teidän kokemuksianne lukee. Olen todella pahoillani kaikkien puolesta. Varsinkin noi oman lapsen kuolemat ja muut samankaltaiset jutut särkee sydämen, vaikka itsellä ei lapsia ole :( 

Sairastuminen syöpään. Diagnoosin kuulemisen jälkeiset päivät olivat kamalia. Seuraava vuosi oli raskas.

Tänä vuonna on useampi tuttu kuollut syöpään tai muuhun sairauteen. Alle 50 v. Kaikki. Pistää kyllä nöyräksi ja osaa arvostaa omaa tilannetta. Arkielämä on parasta.

Keskeytynyt keskenmeno ja sen selviäminen np-ultrassa. Kohdun lääkkeellinen tyhjennys ja vuotaminen kotona. Oman vanhemman alkoholismiin ja mt-ongelmiin liittyvät hoitokokoukset.

Minulle myös vauvan kohtukuolema ja kuolleen lapsen synnyttäminen on ollut tähän astisen elämäni kauhein kokemus.

Pitkän päihteiden käytön seurauksena kunnon vainut ja lievä psykoosi. Ihan mahdottomat asiat tuntu niin todelta. En voi suositella.

Pahin, enoni huumasi minut jossain bileissä kun olin 15, vei kotiinsa ja raiskasi. Tunsin ja tiedostin kaiken tapahtuvan, mutta en voinut liikkua tai puhua (paha olo tulee jo ajatuksesta).

Tätä ennen toinen enoni painosti minua lapsena, siihen että saa kosketella minua seksuaalisesti ja työntää sisälleni esineitä. Muistan kuinka yritin tarjota nukkevauvaa hänelle mieluummin, sanoen etten halua ja onhan tälläkin pimppi. Halusi aina suudella minua, hyi helvetti, en tykännyt siitä silloin enkä nytkään osaa muuta kui yökkäillä..

Sain myöhemmin tietää että äitini ja isäni erosivat osittain siitä syystä että äitini luuli isäni käyttävän minua hyväksi, koska käyttäydyin siten (äiti aavisti muttei koskaan minulta lapsena kysytty).. Isäni yritti itsemurhaa ja joutui sairaalaan äitini syytösten vuoksi.. Isä rupesi aggressiiviseksi ja pelottavaksi, masentui ja oli poissatolaltaan..

Eksän kanssa ollut suhde oli järkyttävä, hän oli pakko-oireinen narsisti joka hallitsi minua tietämättäni (myöhemmin olen tajunnut kaiken).. Ei antanut minun hankkia henkilötodistusta tai ajaa ajokorttia (olin tavatessamme alaikäinen, hän kolmekymppinen, en tiedä miten edes päädyimme yhteen jälkikäteen ajateltuna), hoitaa raha-asioitani, pelasi rahoja selkänitakana, petti vuosia, aiheutti nimilleni paljon velkaa, valehteli kaikille että minä teen niitä asioita joita hän teki minulle.. Uhkasi väkivallalla, syytti minua uskottomuudesta ja kaikesta muustakin minua.. Sai minut uskomaan etten voi saada lapsia kun jätimme ehkäisyn enkä tullut raskaaksi, (jälkikäteen luojan kiitos!!) ei kertonut että hän on steriili.. Eron jälkeen kun vihoin silmäni aukesivat, vainosi minua ja stalkkasi kotiani.. Yritti kaikin keinoin pilata suhteeni ihmisiin yms.. Ei onnistunut ja on nyt jättänyt minut rauhaan. alkoholisoiduin eron jälkeen ja sinnittelin rahavaikeuksissa ryypäten yksin kotona putkella, jopa kuukausia kerrallaan.. Krapulat oli niin voimakkaita juotuani kiljua, pontikkaa ja kaikkea mihin vai oli varaa, että näin olentoja ja pelkäsin kuolevani, jossain vaiheessa rupesin toivomaan että kuolisin mieluummin että kauhu loppuisi.. Pääsin alkoholista eroon lopulta pienellä vaivalla, heräsin muutokseen kun potkaisin ystävääni pari kaljan takia.. Yritin itsemurhaa eikä ketään kiinnostanut.

Nykyään onneksi hyvä mies, joka huolehtii minusta ja olen parantunut työkuntoiseksi terapian avulla. Töitäkin onneksi olen kerennyt tehdä vaikka paljon olen ollut sairaslomalla, ja työkyvyttömyyseläkkeellä jopa.. "loma" jatkuu nyt kun vihdoin tulin tälle nykyiselleni raskaaksi ja minusta tulee äiti. Terapia jatkuu varmasti vielä vuosia, ennenkuin voin rehellisesti luottaa omaan mielenterveyteeni niin että pärjään varmasti. Onneksi olen pärjänyt jo reilun aikaa ilman lääkitystä, emme olisi lasta edes yrittäneet jollei asiat olisi oikeasti paremmin.. Terapeuttinikin koki että olen valmis kunhan vain sitoudun silti hoitoon etten romahda tuen puutteesta.. Pikkuhiljaa elämä voittaa!!

Kun mies sai luodin vatsaansa.. oli sairaalassa monta viikkoa, käytin kaikki lomapäivät siellä käymiseen. Itkin sängyn vierellä, joka päivä siihen asti kun hän heräsi. Oli ihan uskomaton fiilis kun sai nähdä sen hymyn. Mutta ei tämä ole mitään teidän kokemuksiin verrattuna.