En ymmärrä pettämistä!
Miten joku saattaa pettää kumppaniaan? Ja kun se on vielä niin yleistä! Siinä tapauksessa ymmärrän, että siten sinetöi eron, jos toinen ei tajua muuten.
Kommentit (10)
Pettäjä haluaa syödä kakun ja säästää sen. Eli haluaa kotiin kuuliaisen kotiapulaisen, mutta haluaa jännitystä ja voimakkaita tunteita sivusuhteessa.
Pettäjät on ihan tavallisia ihmisiä. Olleet ehkä pitkään samassa suhteessa, arki on vaivalla rakennettu toimivaksi ja vaikka suhde ei enää tarjoa niitä huippuhetkiä, niin toimeen tullaan kuitenkin ja lastenkin kanssa menisi säätämiseksi, jos lähtisi koko pakettia purkamaan. Arki pikkulasten kanssa on ollut ehkä hyvinkin rankkaa ja välillä tekisi mieli tehdä jotain ihanaa ihan vaan omaksi ilokseen, muista välittämättä. Tämmöisiä tarinoita olen kuullut useita.
No, meillä on sairauden takia miehen kyvyt menneet. Se on ollut aika arka paikka, ja kaikki muukin seksielämä on sittemmin näivettynyt täysin. Perhe ja yhteiselo muuten on ihan sopuisaa ja mukavaa, en halua näistä eroon. Seksiä kuitenkin koen tarvitsevani edelleen. Elin monta vuotta odotellen sitä, että mieheni haluaisi etsiä apua ongelmaansa tai suostuisi keskustelemaan asiasta, mutta tajuan nyt, ettei hän halua. En voi häntä pakottaakaan. Yhtä monta vuotta ajattelin, että ratkaisu on vain ero tai elämä ilman seksiä. Jossain vaiheessa ymmärsin, ettei tämäkään asia ole niin mustavalkoinen. Nyt sitten haen seksin muualta, tulen kotiin ja elän ihan tavallista perheenäidin elämää. En tiedä tietääkö tai arvaako mieheni, tuskin. Missään nimessä emme tule keskustelemaan mistään avoimen suhteen mahdollisuudesta, se on varmaa. Meidän elämämme nyt vain kulki tällaiseen tilanteeseen. Emme osanneet varautua siihen, että seksiin ei jossain vaiheessa enää yksinkertaisesti pystytä, mutta rakkaus ei silti ole loppu. Siksipä en etsimään mitään rakkaussuhteita muualta, vaan silkkaa seksiä. Tiedän ettei tämä ole mikään ideaali ratkaisu, eikä mikään elokuvien ikuisen onnen parisuhde, mutta tämä on huonoista vaihtoehdoista vähiten huono.
6, miehesi on itsekäs paska, kun kuvittelee voivansa määrätä sinut olemaan ilman seksiä. Itse olisin sinuna eronnut. Ap
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 10:59"]
No, meillä on sairauden takia miehen kyvyt menneet. Se on ollut aika arka paikka, ja kaikki muukin seksielämä on sittemmin näivettynyt täysin. Perhe ja yhteiselo muuten on ihan sopuisaa ja mukavaa, en halua näistä eroon. Seksiä kuitenkin koen tarvitsevani edelleen. Elin monta vuotta odotellen sitä, että mieheni haluaisi etsiä apua ongelmaansa tai suostuisi keskustelemaan asiasta, mutta tajuan nyt, ettei hän halua. En voi häntä pakottaakaan. Yhtä monta vuotta ajattelin, että ratkaisu on vain ero tai elämä ilman seksiä. Jossain vaiheessa ymmärsin, ettei tämäkään asia ole niin mustavalkoinen. Nyt sitten haen seksin muualta, tulen kotiin ja elän ihan tavallista perheenäidin elämää. En tiedä tietääkö tai arvaako mieheni, tuskin. Missään nimessä emme tule keskustelemaan mistään avoimen suhteen mahdollisuudesta, se on varmaa. Meidän elämämme nyt vain kulki tällaiseen tilanteeseen. Emme osanneet varautua siihen, että seksiin ei jossain vaiheessa enää yksinkertaisesti pystytä, mutta rakkaus ei silti ole loppu. Siksipä en etsimään mitään rakkaussuhteita muualta, vaan silkkaa seksiä. Tiedän ettei tämä ole mikään ideaali ratkaisu, eikä mikään elokuvien ikuisen onnen parisuhde, mutta tämä on huonoista vaihtoehdoista vähiten huono.
[/quote]
Miksi ette keskustele avoimen suhteen mahdollisuudesta?
Pettämisessä ei ole mitään pahaa, se on ihan normaalia ja luonnollista. Pettäminen vähentyisi jos kulttuurissamme olisi tapana se, että mies pitää neljää vaimoa. Ajatelkaa, se on yleistä ja normaalia toisaalla.
Voisko joku avata pettäjän psyykettä? Ap