lapselle parasta vai ei
Tämä on vaan mitä ajattelin yksi päivä yhdestä tapahtumasta johtuen.
Minulla on kaksi lasta. Vauveli ja 4,5 vuotias. Meillä käy perhepäivähoitaja koska olen välillä todella väsynyt syöpäsairauden jäljiltä ja verikokeissa käyminen hoituu helpommin että lapset ovat jonkun kaa kotona. Mieheni käy töissä tekee pitkää päivää auttaa minkä voi mutta kyllä hän on se ensi sijaisesti joka rahaa tuo kotio itse olen sairauslomalla.
Tää on nyt mitä meidän elämä on eikä se mitään ihan hyvin menee kun apua saadaan. Päivä kerrallaan vissiin.
Erään kerran meille sitten tuli perhepäivä hoitaja joka käyttäytyi jotenkin oudosti esikoistamme kohtaan. Lapsi kyseli uudelta tädiltä asioita ja jutteli ja halusi näyttää uudelle ihmiselle kaikenlaisiaan juttujaa ja tavaroitaan. Aina tämä täti vastasi aluksi aika kovaan ääneen että NIIN , tai jotenkin aloitti sen vastaamisensa vihamieliseen sävyyn vähän ärsyyntyneenä ja sitten vähän niin kuin nielaisi sen äänen sävynsä ja alkoi puhua herttaisella äänellä.. Oli aika hämmentynyt. En halunnut jättää häntä menemään esikoisen kaa ulos kahdestaan kun jäi outo olo.
Ja nyt se mikä tästä tuli sitten ajateltua. Olisiko parempi antaa lapsen karaistua epämukavien ihmisten läsnä olossa vai yrittää pitää sellaiset loitolla. Kuitenkin maailmassa miten itse koen suurin osa ihmisistä on jollain tapaa jossain vaiheessa epämukava toiselle. Ihan asiallisesti haluaisin kysyä mitä muut ajattelee mikä olisi parempaa lapselle.?
Kommentit (2)
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 08:58"]Lapselle parasta on olla syntymättä.
[/quote]
Se nyt on 4,5-vuotiaan kanssa myöhäistä. Vai tappamistako koitit ehdottaa?
Lapselle parasta on olla syntymättä.