Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

No nyt! Erotaan eurosta aloite!!

Vierailija
17.07.2015 |

Paavo Väyrynen on laittanut vireille kansalaisaloitteen kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa. Totuus on että EU:sta hyötyvät ainoastaan Saksa, Ranska ja etelä-euroopan maat. Me muut toimimme lypsylehminä jotka maksavat muiden sikailun.

Suomella ei ole varaa iänkaikkisesti ottaa yhä uutta velkaa jotta voisimme maksaa muiden maiden velkoja. Jo nyt leikkaamme jatkuvasti omaa hyvinvointiamme että selviäisimme EU:n meille asettamista velvoitteista. Tämä touhu on täysin, absoluuttisen, mielipuolisen järjetöntä!!

Kreikka on saanut jo enemmän apua kuin koko Eurooppa sai yhteensä Marshall - apua toisen maailmansodan jälkeen!!! Sillä rahalla saatiin raunioiksi pommitettu Eurooppa jälleenrakennettua, Kreikka ei saa rakennettua edes toimivaa verotusjärjestelmää. Ja vielä pitää lisää saada.

Lienee kuitenkin epärealistista odottaa että aivopesty kansa uskaltaisi äänestää EU-eron puolesta vaikka se järkevintä olisikin. Hyvä kompromissi on ero eurosta, jolla olisi jopa mahdollisuus mennä läpi. Myös kuulemma Hollannissa samanlainen aloite on menemässä (mennyt jo?) läpi. Euroopan kansat ovat kyllästyneet olemaan pelkkiä lypsylehmiä joilla ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin syytää rahaa muiden maiden velkojen maksuun, kun samaan aikaan omissa maissa leikataan peruspalveluita.

Jos aloite saa riittävästi nimiä taakseen, vaikka eduskunta ei kansanäänestystä järjestäisikään, annamme kuitenkin päättäjille viestin että nyt mitta on täysi. Jo pelkästään sen vuoksi kannattaa allekirjoittaa. Suomen ero eurosta olisi parasta mitä maallemme on tapahtunut kymmeniin vuosiin. Mikäli enemmistö puolestaan kannattaisi eurossa pysymistä, se tietäisi sitä että valtaosa kansasta haluaa littovaltiota jossa kansallisesta päätösvallasta luovutaan ja alamme maksaa koko euroopan velkoja, ei vain Kreikan. Näin ainakin tiedettäisiin varmuudella mikä on enemmistön tahto. Tällä kertaa kansa päättäisi eivätkä Lipponen ja Niinistö keskenään.

Aloite löytyy tuolta: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Kommentit (15)

Vierailija
1/15 |
17.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä! Allekirjoitin! Alle vuorokaudessa jo 4500 nimeä, tää saattaa mennä jopa läpi!

Vierailija
2/15 |
17.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkin allekirjoitin. Tosi hyvä aloite.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/15 |
17.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vähän hidasjärkisiä olette. Tällaisia vastaavia aloitteita on ollut ennenkin, mutta eivät ole saanet tarvittavat 50 000 ääntä puolessa vuodessa. IPU:n lanseerama kansalaisaloite menestyi parhaiten, oliko vuonna 2013, eli sai vähän päälle 30 000 ääntä. Näitähän voi tehdä uusia loputtomiin, kunnes joku saa yli 50 000 ääntä, ei näitä varmaan kovin vakavasti oteta, vaikka itse aion kyllä tätäkin äänestää.
"Kansanäänestys Suomen eroamisesta Euroopan unionin jäsenyydestä 1.1.2013"

Vierailija
4/15 |
17.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja minä luin että Erotaan eukosta. Tää olikin paljon tylsempi.

Vierailija
5/15 |
17.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 02:35"]

Vähän hidasjärkisiä olette. Tällaisia vastaavia aloitteita on ollut ennenkin, mutta eivät ole saanet tarvittavat 50 000 ääntä puolessa vuodessa. IPU:n lanseerama kansalaisaloite menestyi parhaiten, oliko vuonna 2013, eli sai vähän päälle 30 000 ääntä. Näitähän voi tehdä uusia loputtomiin, kunnes joku saa yli 50 000 ääntä, ei näitä varmaan kovin vakavasti oteta, vaikka itse aion kyllä tätäkin äänestää. "Kansanäänestys Suomen eroamisesta Euroopan unionin jäsenyydestä 1.1.2013"

[/quote]

Tää on paras pitkiin. Oon allekirjoittanu aina kun oon nähny jotain tällaisia, tää vois mennä oikeasti läpikin, tällä on mediahuomiota ja ihmisiä vituttaa Kreikka ja tää sai heti ekana päivänä enemmän kuin jotkut sai koskaan.

Vierailija
6/15 |
17.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 02:37"]

Nimenomaan onhan näitä ollu ennenki, mutta tilanne menee koko ajan vaan pahemmaksi niin sitä mukaan kannatus kasvaa ja ihmiset herää tälle tilanteelle.

Toivottavasti monet ei vaan jätä kannattamatta, koska ajatellaan ettei nämä ikinä mene läpi. Mitä enemmän kannatusta niin sitä enemmän tämä asia saa huomiota.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/15 |
17.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

kansalaisaloite kitkuttaa riittävästi nimiä ---> menee eduskuntaan ---> asiaa puidaan muodon vuoksi ja sitten hylätään

lapsiako te kaikki olette? 

Vierailija
8/15 |
17.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 02:44"]

kansalaisaloite kitkuttaa riittävästi nimiä ---> menee eduskuntaan ---> asiaa puidaan muodon vuoksi ja sitten hylätään

lapsiako te kaikki olette? 

Eli siis kannattaa vaan tyytyä kohtaloon ilman että edes yrittää?

[/quote]

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/15 |
17.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 02:56"]

[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 02:44"]

kansalaisaloite kitkuttaa riittävästi nimiä ---> menee eduskuntaan ---> asiaa puidaan muodon vuoksi ja sitten hylätään

lapsiako te kaikki olette? 

Eli siis kannattaa vaan tyytyä kohtaloon ilman että edes yrittää?

[/quote]

[/quote]

senkun juoksette päätänne seinään jos siltä tuntuu, mutta näiden kansalaisaloitteiden toimivuus on jo nähty joten en todellakaan pidä tätä mitenkään järjellisenä toimintatapana. 

Vierailija
10/15 |
17.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 02:44"]

kansalaisaloite kitkuttaa riittävästi nimiä ---> menee eduskuntaan ---> asiaa puidaan muodon vuoksi ja sitten hylätään

lapsiako te kaikki olette? 

[/quote]

Noinhan siinä juuri käy, mutta parempi edes yrittää kuin ettei yritä ollenkaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/15 |
17.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onkohan yksikään kansalaisaloite päässyt eduskuntaan käsiteltäväksi, ja vieläpä niin että siitä on seurannut jotakin muutosta?

Vierailija
12/15 |
17.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 03:09"]

Onkohan yksikään kansalaisaloite päässyt eduskuntaan käsiteltäväksi, ja vieläpä niin että siitä on seurannut jotakin muutosta?

[/quote]

Eikös se homojen avioliittojuttu tullu just sitä kautta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/15 |
17.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Wikipediasta
"Kansalaisaloitteiden toimivuus on ollut alkutaipaleellaan kyseenalaista, sillä vain yksi niistä on tähän mennessä (28.11.2014) mennyt läpi eduskunnassa. Vuonna 2014 kaikki kuusi käsittelyyn edennyttä aloitetta olivat kaatumassa, koska eduskunta ei ehtinyt niitä käsitellä ja uudelle niitä ei siirretty. Joidenkin aloitteiden käsittely oli hidastunut ”teknisistä syistä”, mitä aloitteita ajavan järjestön Avoin ministeriö ry:n puheenjohtaja piti tekosyynä.[4]"

Vierailija
14/15 |
17.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 03:13"]

Wikipediasta "Kansalaisaloitteiden toimivuus on ollut alkutaipaleellaan kyseenalaista, sillä vain yksi niistä on tähän mennessä (28.11.2014) mennyt läpi eduskunnassa. Vuonna 2014 kaikki kuusi käsittelyyn edennyttä aloitetta olivat kaatumassa, koska eduskunta ei ehtinyt niitä käsitellä ja uudelle niitä ei siirretty. Joidenkin aloitteiden käsittely oli hidastunut ”teknisistä syistä”, mitä aloitteita ajavan järjestön Avoin ministeriö ry:n puheenjohtaja piti tekosyynä.[4]"

[/quote]

Nyt on kuiteskin persut hallituksessa ja persut on eu-kriittisiä, joten nyt ois paras aika yrittää tota aloitetta sinne sisään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/15 |
17.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

EU-jäsenyys on nuijittu perustuslakiin. Ei tuota kansanäänestyksellä muutettaisi vaikka sellainen järjestettäisiinkin. Oli äänestystulos mitä tahansa. Ei yhdenkään puolueen enemmistö kansanedustajista olisi juuri nyt valmiit änestämään EU:sta lähdön puolesta.

 Ja huom. Vaikka kannattaisikin kansanäänestystä Suomen eurojäsenyydestä, se ei tarkoita, että kannattaa Eurojäsenyydestä eroa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kolme viisi