Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Rakkaudesta pakkomielteeksi?
25.02.2022 |
Rakastuin ensi kertaa 7v sitten. Mies jätti minut 2.5v sitten alusta saakka jatkuneen on-off-suhteen päätteeksi, jonka aikana hän ei koskaan osannut oikein sanoa mitä tuntee minua kohtaan, vaikka puhui usein kuinka haluaa tulevaisuuden kanssani ja kuinka me olemme perhe (meillä lapsi).
Minä halusin aina, että hän olisi onnellinen. Off aikoina kaipasin häntä, mutta annoin hänen mennä. Hän tuli aina takaisin. Puhuin hänelle myös alussa kuinka hänen tulisi kertoa exälleen totuus tunteistaan, jos tämän kanssa vielä haluaa olla. Halusi kuulemma minut. Aina välillä ehdotin hänelle, että lähtisimme eri suuntiin ja kasvaisimme ihmisinä, ehkä voisimme tulevaisuudessa olla ystäviä/rakastavaisia, mutta ehkä hänen Pitäisi elää oman näköistänsä elämää ja tavata ihmisiä, joiden kanssa hänen ei tarvitse miettiä haluaako olla yhdessä tai tunteeko jotain. Mies halusi aina jäädä ja aina kertoi, että oli mustasukkainen, jos minä tapaisin jonkun toisen.
Lopulta minä annoin hänelle kaiken ja liikaakin, kun naiivina uskoin, että hän oikeasti on vain sekaisin halujensa ja tunteittensa kanssa.
Jätettyään minut hän aloitti pian suhteen toisen kanssa (me emme koskaan virallisesti olleet parisuhteessa, koska hän ei kuulemma "halunnut suhdetta kenenkään kanssa").
Menin aivan sekaisin. Toisaalta halusin, että hän olisi onnellinen, toisaalta olin niin vihainen, että hän ei koskaan voinut joko antaa meille kunnon mahdollisuutta tai tuli toistuvasti valehtelemaan tunteistaan minua kohtaan sen sijaan, että olisi vain eronnut lopullisesti aikoja sitten. Hän myös lakkasi tapaamasta lastamme ja lopetti elareiden maksamisen.
Tein sen jälkeen typeriä päätöksiä ja tekoja, joita kadun niin paljon, että välillä vaikea hengittää. Mies päätyi pettämään uutta naisystäväänsä kanssani melkein puolet heidän suhteestaan, ensi kerran vain muutama viikko suhteen virallistamisen jälkeen. Nyt tuntuu, että olen aivan hirviö: tuhosinko vihoissani miehen mahdollisuudet onneen tämän ihmisen kanssa?
He erosivat lopulta ja mies oli taas valmis näkemään (halusi vain seksiä tietenkin, mutta minä typerys toivoin enemmän). Tästä nyt vähän yli puoli vuotta.
Olenko oikeasti vain pakkomielteinen? Koen rakastaneeni häntä oikeasti, mutta olen edelleen niin vihainen ja niin surullinen, katkerakin välillä.
Eniten siitä, että mies antoi vuosien ajan ymmärtää, että minä olin hänelle erityinen ja tärkeä, vaikka en oikeasti ollut ja aina kun yritin lähteä hän sai minut jäämään; typerä minä. Puheet kuinka olen hänelle läheisin, kuinka ei ole koskaan tuntenut oloaan yhtä turvalliseksi kenenkään kanssa (mukaan lukien hänen perheensä) ja kuinka olen ensimmäinen ihminen, joka on aina ollut hänen tukenaan.
Olen kateellinen hänen mahdollisille uusille naisystävilleen; miksi minun piti joutua käymään läpi kaikki tämä p aska, kun mies voi ns. Kävellä tästä pois ja jatkaa elämäänsä ilman sen kummempia ongelmia ja aloittaa nyt suhteen näiden uusien kanssa.
Sairastuin suhteen aikana myös vaikeaan masennukseen, joka edelleen vahvasti mukana elämässä. Koen edelleen rakastavani miestä ja osa minusta haluaa hänen olevan onnellinen, osa on niin täynnä vihaa.
Olenko jotenkin viallinen?
Kommentit (26)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ette vain sopineet toisillenne.
Selvästi, mutta se ei ollut kysymys.
Tässä on nyt niin monta asiaa pielessä, että vaikea vastata, mutta aloita vaikka siitä, että unohda mies ja menneet tapahtumat, ne oli mitä oli ja eteenpäin. Nyt alat miettimään itseäsi ja miten saat itsetuntoasi ja itserakkauttasi kohennettua, ei minkään koston kierteen kautta, kohta olet muuten samanlaisessa uudessa suhteessa vaan oikeasti: mitä hyvää sinussa on ja minkälaisen rakkauden olet ansainnut, sitä alat antamaan itsellesi ja lopetat kynnysmattona olemisen.
Rakkaus. Kaiken se uskoo, kaiken se kestää. Eihän sun ongelma ole muu kuin se, että satuit rakastumaan henkilöön, joka ei rakasta sinua. Ainakaan samalla lailla kuin sinä häntä. Uskoisin, että meille monille on käynyt noin. Itsekin roikuin löysässä hirressä vuosikausia uskoen ja toivoen, että elämäni rakkaus lopulta tajuaisi rakastaa minua. No koska oikea elämä ei ole Disney-elokuvaa, niin noin ei tietenkään koskaan tapahtunut. Summa summarum. Tuo henkilö vei elämästäni monta vuotta turhan takia. Tiedän ettei tosi rakkaudesta ole helppo luopua, mutta itsesi takia se on tehtävä ennemmin tai myöhemmin. Pidä sama linja, ei turhaa yhteydenpitoa/näkemistä. Vahvimmatkin tunteet kuolee aikanaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rakkaus. Kaiken se uskoo, kaiken se kestää. Eihän sun ongelma ole muu kuin se, että satuit rakastumaan henkilöön, joka ei rakasta sinua. Ainakaan samalla lailla kuin sinä häntä. Uskoisin, että meille monille on käynyt noin. Itsekin roikuin löysässä hirressä vuosikausia uskoen ja toivoen, että elämäni rakkaus lopulta tajuaisi rakastaa minua. No koska oikea elämä ei ole Disney-elokuvaa, niin noin ei tietenkään koskaan tapahtunut. Summa summarum. Tuo henkilö vei elämästäni monta vuotta turhan takia. Tiedän ettei tosi rakkaudesta ole helppo luopua, mutta itsesi takia se on tehtävä ennemmin tai myöhemmin. Pidä sama linja, ei turhaa yhteydenpitoa/näkemistä. Vahvimmatkin tunteet kuolee aikanaan.
Onko siis ok tuntea vihaa ja katkeruutta tätä miestä kohtaan? Se ei tarkoita, että olin vain pakkomielteinen? Olen muutenkin täysin ihmisraunio suhteen jäljiltä ja ainoa asia, joka tuottaa hyvää mieltä on se, että sain tuntea rakkautta ja antaa sitä ja jos nyt sekään ei ole totta, niin pakko sanoa, että murenee se vähäinenkin hyvä olo mitä tässä pikkuhiljaa on rakennettu taas pois.
Aloittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt varaat koko päivän aikaa ja menet lukemaan Narsistin keskustelutyyli -ketjun. Sitten tutustut käsitteeseen traumaside, oikein hyvin pääset kärryille esim. Narsisti vs Minä -youtube kanavalla, katso sieltä videolistauksesta sopivat otsikot itsellesi, lopulta luulen että ahmit loputkin.
Traumasidoksen katkaiseminen on verrannollinen huumevieroitukseen. Motivaation pitää olla kohdillaan ja siltikin se on kovaa työtä.
Hienoa, että olet herännyt kyseenalaistamaan asioita ja luultavasti alat pikkuhiljaa olla valmis kohtaamaan totuuden.
Lämmin halaus ja voimia (tulet tarvitsemaan niitä) <3
Vierailija kirjoitti:
Ette vain sopineet toisillenne.
No eivät sopineet, koska mies on henkisesti väkivaltainen narsistinen munapää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakkaus. Kaiken se uskoo, kaiken se kestää. Eihän sun ongelma ole muu kuin se, että satuit rakastumaan henkilöön, joka ei rakasta sinua. Ainakaan samalla lailla kuin sinä häntä. Uskoisin, että meille monille on käynyt noin. Itsekin roikuin löysässä hirressä vuosikausia uskoen ja toivoen, että elämäni rakkaus lopulta tajuaisi rakastaa minua. No koska oikea elämä ei ole Disney-elokuvaa, niin noin ei tietenkään koskaan tapahtunut. Summa summarum. Tuo henkilö vei elämästäni monta vuotta turhan takia. Tiedän ettei tosi rakkaudesta ole helppo luopua, mutta itsesi takia se on tehtävä ennemmin tai myöhemmin. Pidä sama linja, ei turhaa yhteydenpitoa/näkemistä. Vahvimmatkin tunteet kuolee aikanaan.
Onko siis ok tuntea vihaa ja katkeruutta tätä miestä kohtaan? Se ei tarkoita, että olin vain pakkomielteinen? Olen muutenkin täysin ihmisraunio suhteen jäljiltä ja ainoa asia, joka tuottaa hyvää mieltä on se, että sain tuntea rakkautta ja antaa sitä ja jos nyt sekään ei ole totta, niin pakko sanoa, että murenee se vähäinenkin hyvä olo mitä tässä pikkuhiljaa on rakennettu taas pois.
Aloittaja
On ok tuntea vihaa. On ok tuntea ihan mitä vaan, mitä tunteita sinussa nousee esiin. Anna niiden tulla, älä patoa niitä. Kun tunnet ne, ne ikään kuin kuluvat pois kuin syöty ruoka. Jos et syö sitä annostasi, se on nenäsi edessä lopun ikääsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ette vain sopineet toisillenne.
No eivät sopineet, koska mies on henkisesti väkivaltainen narsistinen munapää.
Aina ne miehet on narsisteja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeasti ap: hakeudu terapiaan. Tarvititset nyt pysähymistä oman itsesi, tarpeidesi ja lapsesi tarpeiden ääreelle. Olet ollut sekaisin pitkään ja nyt tuohon pitää tulla loppu ja sinun päästä kasvamaan ja itsenäistymään ihmisenä, naisena ja äitinä.
Psykoterapiaan mars!
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti ap: hakeudu terapiaan. Tarvititset nyt pysähymistä oman itsesi, tarpeidesi ja lapsesi tarpeiden ääreelle. Olet ollut sekaisin pitkään ja nyt tuohon pitää tulla loppu ja sinun päästä kasvamaan ja itsenäistymään ihmisenä, naisena ja äitinä.
Psykoterapiaan mars!
Sinne ei kuule noin vain kävellä.
T. 4kk psykoterapeuttia etsinyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies on luonnevikainen mutta hukassa olet sinäkin ap. Nyt kaikki välit poikki pysyvästi mieheen ja hoitoa itsellesi, kannattaa Kelan kuntoutuspsykoterapiaa selvitellä jos ei omakustanteisesti ole varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti ap: hakeudu terapiaan. Tarvititset nyt pysähymistä oman itsesi, tarpeidesi ja lapsesi tarpeiden ääreelle. Olet ollut sekaisin pitkään ja nyt tuohon pitää tulla loppu ja sinun päästä kasvamaan ja itsenäistymään ihmisenä, naisena ja äitinä.
Psykoterapiaan mars!Sinne ei kuule noin vain kävellä.
T. 4kk psykoterapeuttia etsinyt
Tämä riippuu ihan paikkakunnasta ja tuurista: minä löysin psykoterapeutin kelaterapiaan viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakkaus. Kaiken se uskoo, kaiken se kestää. Eihän sun ongelma ole muu kuin se, että satuit rakastumaan henkilöön, joka ei rakasta sinua. Ainakaan samalla lailla kuin sinä häntä. Uskoisin, että meille monille on käynyt noin. Itsekin roikuin löysässä hirressä vuosikausia uskoen ja toivoen, että elämäni rakkaus lopulta tajuaisi rakastaa minua. No koska oikea elämä ei ole Disney-elokuvaa, niin noin ei tietenkään koskaan tapahtunut. Summa summarum. Tuo henkilö vei elämästäni monta vuotta turhan takia. Tiedän ettei tosi rakkaudesta ole helppo luopua, mutta itsesi takia se on tehtävä ennemmin tai myöhemmin. Pidä sama linja, ei turhaa yhteydenpitoa/näkemistä. Vahvimmatkin tunteet kuolee aikanaan.
Onko siis ok tuntea vihaa ja katkeruutta tätä miestä kohtaan? Se ei tarkoita, että olin vain pakkomielteinen? Olen muutenkin täysin ihmisraunio suhteen jäljiltä ja ainoa asia, joka tuottaa hyvää mieltä on se, että sain tuntea rakkautta ja antaa sitä ja jos nyt sekään ei ole totta, niin pakko sanoa, että murenee se vähäinenkin hyvä olo mitä tässä pikkuhiljaa on rakennettu taas pois.
Aloittaja
Siis totta kai on oktuntea mitä tunnet. Käypä katsomassa YouTubesta Dr Ramani, narsistijuttuja, todella hyviä käytännön vinkkejä miten voi toimia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti ap: hakeudu terapiaan. Tarvititset nyt pysähymistä oman itsesi, tarpeidesi ja lapsesi tarpeiden ääreelle. Olet ollut sekaisin pitkään ja nyt tuohon pitää tulla loppu ja sinun päästä kasvamaan ja itsenäistymään ihmisenä, naisena ja äitinä.
Psykoterapiaan mars!Sinne ei kuule noin vain kävellä.
T. 4kk psykoterapeuttia etsinyt
Tämä riippuu ihan paikkakunnasta ja tuurista: minä löysin psykoterapeutin kelaterapiaan viikossa.
Helsingissä kaikki vastaa, ette ota uusia kela-asiakkaita.
T. Se 4kk etsinyt
Vierailija kirjoitti:
Mies on luonnevikainen mutta hukassa olet sinäkin ap. Nyt kaikki välit poikki pysyvästi mieheen ja hoitoa itsellesi, kannattaa Kelan kuntoutuspsykoterapiaa selvitellä jos ei omakustanteisesti ole varaa.
Haluatko tarkentaa?
Ohis
Minulla on vähän samanlainen tilanne. 4 vuoden parisuhteen jälkeen ex jätti ja löysi parissa viikossa uuden naisen. Erosta on nyt puoli vuotta ja edelleen itken lähes päivittäin hänen takiaan. En pitänyt mitään yhteyttä aluksi, mutta sitten parin kuukauden jälkeen kyselin kuulumisia. Hän ei edes kertonut tällöin olevansa suhteessa vaan soittelimme siinä muutaman kerran ennen kuin hän tästä asiasta kertoi. Olen ollut ihan romuna tästä ja voin ihan fyysisestikin tämän takia pahoin. Nyt olen soittanut hänelle pari kertaa ja olen kertonut, että haluan takaisin yhteen ja että olen ihan rikki. Tiedän, että on typerää ruikuttaa perään, mutta minulla on vain niin loputtoman paha olla. Nyt pari kertaa mies on itse soittanut ja ottanut yhteyttä ja valitettavasti tämä kääntyy minun päässäni nyt niin, että hän on miettinyt yhteenpaluuta. Tiedän, että parasta ja järkevintä olisi antaa olla, mutta tuntuu että en vain pysty siihen enkä pysty ajattelemaan elämää eteenpäin.
Alue: Aihe vapaa
Ja siis harrastimme seksiä vielä viime vuonna muutaman kerran, viimeinen kerta viime kesänä. Nykyään emme ole missään tekemissä. En halua edes nähdä miestä. Toivon, että hän olisi onnellinen, mutta samalla se katkeruus minussa toivoo, että saisi joskus tuntea miten paljon satuttaa kohdella toista, kuten hän kohteli minua.
Itse olen päättänyt, että en enää ikinä halua nähdä häntä, koska hänen näkemisensä tekee minusta ihmisen, josta en pidä. Emme siis ole missään tekemissä emmekä tapaa (lapsen asiat viestein).
Terapiaan menossa. Olen vain niin sekaisin, olenko jotenkin sairas?
Aloittaja