Tympeä tilanne miesystävän lapsen kanssa
Hänellä on teini-ikäinen tytär joka ei vaan siedä minua silmissään. Mitään sen kummempaa riitaa meillä ei ole ikinä ollut, tyttö on vaan alusta alkaen päättänyt että kaikki minussa ärsyttää häntä. Siis jo ennen kun tapasinkaan meidän seurusteluaikana tyttöä, hän oli isälleen todennut ettei aio minulle edes enää puhua. Ja jostain syystä hän on saanut päähänsä että minä olen rikkonut hänen vanhempiensa parisuhteen - vaikka aloimme seurustelemaan vasta miltein kaksi vuotta heidän eronsa jälkeen. Olimme kyllä suht tuttuja jo ennen parisuhdettamme, eli tyttö voi hyvinkin olettaa että olemme olleet yhdessä jo eron aikaan. Kaikki - myös tytön äiti - ovat vakuuttaneet että asia ei ole niin.
~~~~~~
Tyttö on oikeasti oikein herttainen tapaus, osaa kyllä pompotella isäänsä, mutta ei mitenkään mahdottomalla tavalla. Olen tavallaan nyt lopettanut yrittämisen ainakin hetkeksi. Oon tarkoituksella pitänyt hieman etäisyyttä myös mieheen nyt lomalla koska tiedän että tyttö on viettäny siellä runsaasti aikaa koska äitinsä on töissä.
~~~~~~
Enkä nyt oikein enää tiedä miten edetä... Yrittää vaan viettää aikaa hänen kanssaan vaiko antaa asian olla ja toivoa että tyttö joskus mulle vielä lämpenis? Miehen kanssa ollaan haaveiltu jo yhteenmuuttamisesta, mutta en missään nimessä halua tehdä sitä jos minun seura on tytölle pakkopullaa. Yhdessä ollaan miehen kanssa oltu parisen vuotta, joten totutteluaikaa on tytöllä ollut. Mies ei näe tätä asiaa niin isona ongelmana, hänen mielestään minun pitäisi vain tunkea enemmän heidän seuraansa ja heille muuttaminenkin olisi kuulemma täysin ok. Tyttö kuulemma tottuu. Itse en haluais aivan noin ajatella, koska tyttö on kuitenkin ollut kuvioissa "eka" ja minä olen tullut myöhemmin, en siis millään haluais itteeni hänen seuraan tunkea jos hän ei niin halua. Tytön äidin kanssa lounaalla kerran tästä asiasta juteltiin ja hänkin oli sitä mieltä että minun pitäisi vaan puoliväkisellä tunkea tytön seuraan.
~~~~~~
Miten te toimisitte? Hirvittää jos tämän asian takia me ei päästä parisuhteessa etenemään yhtään mihinkään... Niin ja sen vielä lisään, että olen tyttöä tavannut muutaman kerran silloin kun hänen vanhempansa olivat vielä yhdessä ja myös silloin kun he olivat eronneet (mutta minä ja hänen isänsä ei vielä seurusteltu) ja silloin hän oli niin ystävällinen ja ihana tyyppi. Eli se isoin ongelma on selkeästi nyt tässä meidän parisuhteessa.
Kommentit (9)
Ehkä tyttö ei vain pidä sinusta. Anna tytölle tilaa, älä ainakaan yritä tunkea seuraan.
Kyllä se sit helpottaa kun tulee täysiikäiseksi muuttaa pois aloittaa opiskelut jne. Tää on arki päivää monelle
Anna olla, älä tunge väkisin seuraan. Muuttakaa yhteen, kun teini on aikuinen ja omillaan. Seurustella voi muutenkin. Itse en ole edes tavannut isäni nykyistä, mulle ei kuulu eikä kiinnosta hänen seuraelämänsä eikä hänelle minun. Tapaamme siis vain kahden kesken, näin on menty jo monta vuotta.
Vaikka et olekkaan rikkonut heidän välejään, olet vienyt äidin paikan isän elämässä. Ja se on vaikea asia varsinkin murkkuikäselle hyväksyä. No jotkut varmaan hyväksyykin. Omat lapset sano aikanaan, että jos tulisi ero syystä tai toisesta, niin uutta puolisoa he eivät hyväksyisi vanhemmilleen ikinä. Ja sen uskon.
Ketään ei voi pakotta hyväksymään toista elämäänsä. Tuo uusioperhe asia on vaikea ja niin yleinen ongelma tänä päivänä. Ja aina tahtoo lapset siitä kärsiä tavalla tai toisella.
Minulla oli samanlainen tilanne äidin uuden miesystävän kanssa. Olen 15-vuotias. Meillä oli paljon riitoja tuon miehen kanssa, kun vanhempieni raskaan eron jälkeen yritti tulla esittämään isää minulle ja vertaili minua omiin lapsiinsa kuinka he osasivat minun ikäisenä tehdä paljon enemmän kuin minä jne. Tässä parin vuoden aikana välimme ovat parantuneet, kun mies tajusi että ei voi ottaa isän paikkaa minun elämässäni tai haukkua isääni kun olen paikalla. Sanoisin vain, että älä yritä esittää uutta äitiä ja anna hänelle tilaa. Vanhempien ero on todella raskas asia.
No en mä nyt tiedä onko sekään hyvä, että ap:n pitäisi laittaa oma elänsä "jäihin" hänelle periaatteessa ventovieraan penskan takia. Jos molemmat vanhemmat ovat sitä mieltä, että yhteenmuutto on ok, anna palaa. On ne mukulat kummempaankin sopeutuneet. Ja nythän EI ole kyseessä mikään hirviöäitipuoli.
Älä muuta miehen ja tyttären kotiin, vaan etsitte uuden yhteisen kodin. Ja tyttärelle kova käyttäytymiskoulutus vanhempien puolelta. Eihän tuollainen peli vetele.
[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 15:43"]
No en mä nyt tiedä onko sekään hyvä, että ap:n pitäisi laittaa oma elänsä "jäihin" hänelle periaatteessa ventovieraan penskan takia. Jos molemmat vanhemmat ovat sitä mieltä, että yhteenmuutto on ok, anna palaa. On ne mukulat kummempaankin sopeutuneet. Ja nythän EI ole kyseessä mikään hirviöäitipuoli.
[/quote]
Turha ruikuttaa sitten vanhainkodissa yksinäisyyttä, kun on kiimoissaan pilannut välit lapsiinsa. Kun se uusikin parisuhde päättyy joskus eroon tai viimeistään kuolemaan. Lapset jää jälkeen...