Rajoitettiinko perheessäsi ruoan määrää?

Kyllä rajoitettiin koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan. Olen syntynyt vuonna 1982. Perhe köyhä keskiluokkaa matkiva ja silloin kun äitillä miesystävä tai aviomies kuvioissa niin enemmän keskiluokkainen rahallisesti mutta tämä ei kuitenkaan näkynyt elintasossa kunnolla koska suuri osa aikuisten rahasta meni alkoholiin ja tupakkaan.

Herkkuja todellakin rajoitettiin, eli jos oli karkkia, sipsejä tai vaikka limonadia niin se jaettiin tasan kaikkien kesken, lapset pitivät huolen että varmasti meni tasan.

Kalliimpia ruokia ei saanut syödä mielinmäärin, eli niitä annosteltiin: leikkeleet, hedelmät, mehu, liha jne.

Halpaa ruokaa kuten leipää, perunaa ja sen sellaisia sai kyllä syödä niin paljon kuin halusi, eli nälkää emme kuitenkaan nähneet. Aliravitsemus onkin sitten toinen asia, eli epäilen että sitä on saattanut olla. Itse syön nykyään tosi paljon kaikkea terveellistä.

70-luvulla syntynyt ja kyllä ruokaa riitti. Äiti keitti aamuisin puurot ja pöydässä oli kurkkua, tomaattia, juustoa ja leikkeleitä. Kunnon ruoat syötiin päivittäin ja todella hyvää ruokaa, kun isä metsästi ja kalasti. 

Enpä ole lapsuuden jälkeen enää noin hyvää ruokaa syönyt, kun ei ole varaa ostaa riistaa eikä kalaakaan joka päivä. 

Omat vanhempani ovat oikeasti olleen nälissään ja todennäköisesti aliravittuja, tosin varsinaisesti eivät ole nälkää nähneet (syntyneet 50-luvulla). Esimerkiksi isäni serkut taas näkivät välillä oikeasti nälkää, heitä muut kyläläiset sitten olivatkin avustaneet esimerkiksi antamalla perunoita ja jauhoja jne.

Mutta vanhempani siis tiesivät, mikä ruuan arvo on, eikä sitä ruokaa koskaan tuhlattu. Kaikki syötiin, mitä oli hankittu, olipa se sitten itsekasvatettu mullikka, peruna tai kerätty marja tai sieni. Vanhemmillani ei ollut ylimääräistä rahaa käytössään (talonrakennus hartiapankkina), joten ylepalttisesti ei ruokaakaan ollut. Perunaa oli riittävästi, ja sen kanssa ruskeaa kastiketta. Jos oli lihaa, kalaa tai kanaa, niin sitä oli sitten vain tietty annos kaikille. Neljän hengen perhe söi kymmenen kalapuikon paketin. Ruuan kanssa oli aina omatekoista leipää, ja navetasta haettua maitoa. Maidon määrää ei rajoitettu. Aina oli myös jotain marjakiisseliä, vatkattua marjapuuroa tms ja pullaa, jota äitini leipoi itse.

Lettuja oli silloin, kun oli ternimaitoa. Hillot itsetehtyjä.

Valitettavasti olin jo lapsena allerginen, ja sen vuoksi kyllä kärsin aliravitsemuksesta, kun en esimerkiksi koulussa pystynyt syömään ihan perusruokia kuin pieniä määriä (muuten olin todella kipeä), söin määrällisesti ja laadullisesti liian vähän. Elin käytännössä maidolla ja perunalla sekä leivällä, mutta tämä ei nyt ollut vanhempieni syytä, vaan sitä, että ei 70-luvulla ymmärretty ruoka-aineallergioiden päälle mitään.

Vanhempani ovat edelleen hoikkia ja syövät pieniä annoksia, mutta myös herkuttelevat - on niin katkarapuja kuin prosciuttoakin, eli eivät ole rajoittuneet niihin lapsuuden maalaiselämässa saatavilla olleisiin ruokiin.

Itse kun olen löytänyt ne allergian aiheuttajat, niin olen valitettavasti sitten syönyt liikaa, kun vihdoin on koko ajan ruokaa, joka ei tee minua kipeäksi!

Juustoa ja leikkelettä sai laittaa yhden siivun kutakin. Mieluiten tietty olisi käyttänyt vain margariinia. Siis siitä huomautettiin esim. "Laitoitko 2 palaa?" tai "Jätä nyt vähän muillekin!". Laman aikaan 90-luvun alussa ei ostettu vanukkaita tai pizzoja, ne tehtiin itse. Kaikesta piti aina valita se halvempi. Eli jogurttia ei ostettu maun mukaan, vaan kilohinnan.

Proteiineista tuskin tiedettiin mitään, ja varmaankin siksi olin aina nälkäinen. Sitten kun ruokaa oli, ahmin sitä menemään. Ei meillä tainnut mitään ruoka-aikoja ollut, se jolla oli nälkä meni keittiöön, ja sääntö oli että jos teet ruokaa, niin teet tarpeeksi kaikille. Olin silloin ylä-asteikäinen. Kaikki rahat meni minulla karkkiin, varmaankin siksi että olin nälkäinen.

Nyt aikuisena syön mieluummin hyvää ja ravitsevaa ruokaa, sen sijaan että mässään jotain sokerikökköä.

No siis oli meillä ruoka-ajat ja niiden ulkopuolella ei syöty. Ruokaa sai lisää jos oli nälkä. Joskus jotain lempiruokaa saatettiin annostella niin, että kaikille riittää saman verran. Kasviksia meillä syötiin liian vähän eikä niitä ollut tarjolla esim. välipalaksi. Kalaa myös harvoin tarjolla. Sairastuin syömishäiriöön (anoreksia, ei mitään bulimiaa) muista syistä, paljolti persoonallisuuden ja muualta kuin kotoa omaksuttujen ajattelutapojen vuoksi. Murros- ja teini-ikä meni sairautta salaillessa ja lopulta tuli totaalinen romahdus sen kanssa eikä elämässä ollut mitään muuta. Elämästä tuli niin kamalaa, että aloin haaveilla parantumisesta ja parannuinkin sitten, paino normalisoitui aika nopeasti noin vuodessa, henkisesti häiriöstä pääsin eroon sitten noin neljässä-viidessä vuodessa siten etten ainakaan itse enää tunnista ahdistuvani mistään suupalasta tai syömisestä tai ajattele sellaisia oikein mitenkään epäterveesti. Yritän olla aika rento nyt omien lasten syömisten kanssa myös ja tähtään vain siihen, että pääasiassa meillä on terveellistä ruokaa tarjolla. Nälkä ei sitten tarvitse olla, ei nuo lapset ahmimalla ahmi mitään kuitenkaan. Esikoinen oli pikkulapsena vähän pullea, muttei ihan ylipainoinen ja vähän hermoilin kuinka paino kehittyy, ettei vain tulisi ongelmaa sen kanssa. 6-7-vuotiaana kuitenkin hoikistui kasvupyrähdyksen myötä ja nauttii yhdestä liikuntalajista ja sen harjoittelusta, joten uskon ettei tule kärsimään aivan samoista kehollisen itseinhon tunteista, joita itselläni oli vähän pulleana myöhemmin alakoulussa.