Lue keskustelun säännöt.
Eräs asia yhdistää monia eronneita. Ajattelemisen arvoista!
10.07.2015 |
Olen nelikymppinen ja ympärillä on ehtiny tulla jo monia eroja. Suurimmalle osalle onneksi ei. Syitä on monia ja erilaisia. Kaikki varmasti ovat asiaa harkinneet ja nähneet ainoaksi vaihtoehdoksi.
Mutta yksi yhteinen juttu on lähes kaikilla eeronneilla. Pari ei ole ottanut yhteistä aikaa. Toisille se on tosi vaikeampaa mutta kenellekään ei tietenkään mahdotonta. Jotkut jopa ovat olleet hyvin ylpeitä siitä että eivät "lykkää lasta mummolaan" vaan omistautuvat vanhemmuuteen.
Ero on aina lapselle suuri ja raskas suru. Pienempi paha on silloin tällöin olla molemmista vanhemmista erossa ja lastenhoitajan kanssa ja saada pitää ehkä perhe kuin se että vanhemmat panostavat 100% aikansa lapseen ja unohtavat kokonaan parisuhteen. Satunnainen ikövöinti on pikkujuttu sen rinnalla että kaipaa jatkuvasti toista vanhempaa.
Tätä ei ehkä kannata unohtaa? Jos lastenvahtiin ei ole rahaa niin mites hakea jostain toinen perhe joilla sama ongelma ja vuorotella? Muutama kerta vuodessa keskittyä puolisoonsa kannattaa kyllä.
Kommentit (99)
[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:59"]
[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:56"]
[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:53"]
Minusta eronneita yhdistää jollain tavalla huono kumppani. Ei kukaan lähde hyvästä avioliitosta. Tietysti vikaa voi löytyä kummastakin puolisosta, mutta jos kumpikin olisi toiselleen hyvä kumppani, tuskinpa olisi pettämistä tai monia muitakaan ongelmia.
[/quote]
minun mieheni vaihtoi minut lennosta toiseen 20 vuoden jälkeen, enkä suostu myöntämään olleeni huono kumppani. En sisäisesti enkä ulkoisesti.
[/quote]
Minä taas luulen, että olit varmasti hyvä kumppani jollekin itsesi kaltaiselle, mutta et ehkä miehellesi. Kyllä häneltä varmasti jäi kotona saamatta jotain tärkeää jos haki sitä muualta.
[/quote]
Mieheni lakkasi rakastamasta minua, ja näin vuosia eron jälkeen pohdittuani myönnän että olin hänelle väärä ihminen. En tarkoita että olisin huono ihminen, vain väärä hänelle. Nyt kun olen samanlaisen ihmisen kanssa kuin itse olen, niin moni asia on toisin ja helpompaa. Ensimmäisessä liitossa kaikki kommunikointi oli hirveän vaikeaa kun oli kaksi niin eri tavoin ajattelevaa ja eri luonteista ihmistä. Siitä syntyi väärinkäsityksiä, loukkaantumista puolin ja toisin, epäluottamusta ja kunnioituksen loppumista, huonoa käytöstä ja luovuttamista. Sikäli minussa oli "syytä" ihan siinä kuin hänessäkin. Keskustelu ei asiaa edistä, kun kuullaan samoista jutuista ihan eri asioita. Sekin testattiin parisuhdeterapiassa. Tulkki olisi tarvittu täyspäiväisesti.. Joidenkin ihmisten vain ei pitäisi edes päätyä yhteen, sitä ei nuorena välttämättä tajua, ja jotkut ihmiset tuovat toisistaan esiin vain pahimman ja tuovat pahaa oloa kaikkialle ympärilleen kun voivat keskenään huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 12:57"]
[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 12:52"]
Olen avioerolapsi ja olin jo lapsena todella iloinen kun vanhempani lopulta erosivat. Kaikki voittivat. Itse sain kaksi kotia ja vanhemmat, jotka olivat viimeinkin sovussa ja hyvällä tuulella. Siihen loppui riitely ja alkoholismi. Tuo on täyttä paskaa että lapset muka aina kärsivät eroista. Kaikkia ihmisiä ei ole tarkoitettu elämään yhdessä kunnes kuolema erottaa.
[/quote]
Tilastollisesti avioperolapsilla on huomattavasti isommat riskit kuolla nuorena, ajautua päihdeongelmiin, ajautua rikollisuuteen jne.
Sitä ei muuta sun ilo sun vanhempien erosta, ymmärrätkö. Kukaan ei ole koskaan väittänyt, että jollekin lapselle jossakin avioero voi olla oikein mukavaa, mutta suurimmalle osalle lapsista siitä seuraa ongelmia. Ja se ero lasten hyvinvoinnissa on tilastollisesti merkittävä.
Tiesittekö, että suurin osa vankiloissa olevista on yksihuoltajaperheistä, 89% sarjamurhaajista on yksinhuoltajaäidin kasvattamia.
Avioerot on iso ongelma lapsille, jokainen lasten parissa työskennellyt tietää sen.
[/quote]
En ole tuo kenelle vastasit. Itse toivoin vanhempieni avioeroa vuosikausia. Isäni oli työnarkomaani, luultavasti ahdistavan perhetilanteen takia viihtyi paremmin töissä kuin kotona. Äitini oli alkoholisti. Vanhempani eivät ehtineet erota ennen kuin äitini kuoli. Muistan jo 5- tai 6-vuotiaana toivoneeni eroa ja päätin, että lähden isäni mukana pois, koska työnarkomaanikin on parempi kuin holisti huoltajana vaikka isä oli jäänyt minulle vieraaksi. Mielestäni lasten takia huonoa suhdetta ei kannata jatkaa. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että vanhempien avioero olisi ollut helpompi kestää kuin elämä alkkiksen armoilla.
[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 09:05"]
Niillä kaikilla on joskus ollut joku...
[/quote]
NYYYYYYYHHH!!!
[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 21:16"]
[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 16:31"][quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 16:24"][quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 14:48"] [quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 14:39"][quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 12:57"] [quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 12:52"] Olen avioerolapsi ja olin jo lapsena todella iloinen kun vanhempani lopulta erosivat. Kaikki voittivat. Itse sain kaksi kotia ja vanhemmat, jotka olivat viimeinkin sovussa ja hyvällä tuulella. Siihen loppui riitely ja alkoholismi. Tuo on täyttä paskaa että lapset muka aina kärsivät eroista. Kaikkia ihmisiä ei ole tarkoitettu elämään yhdessä kunnes kuolema erottaa. [/quote] Tilastollisesti avioperolapsilla on huomattavasti isommat riskit kuolla nuorena, ajautua päihdeongelmiin, ajautua rikollisuuteen jne. Sitä ei muuta sun ilo sun vanhempien erosta, ymmärrätkö. Kukaan ei ole koskaan väittänyt, että jollekin lapselle jossakin avioero voi olla oikein mukavaa, mutta suurimmalle osalle lapsista siitä seuraa ongelmia. Ja se ero lasten hyvinvoinnissa on tilastollisesti merkittävä. Tiesittekö, että suurin osa vankiloissa olevista on yksihuoltajaperheistä, 89% sarjamurhaajista on yksinhuoltajaäidin kasvattamia. Avioerot on iso ongelma lapsille, jokainen lasten parissa työskennellyt tietää sen. [/quote] Olipa vankkaa tekstiä. En usko kirjoittamaasi. Tunnen paljon erolapsia ja ihan hyvin heillä menee. On heillä kyllä järkevät vanhemmatkin eli lasten asiat on hoidettu hyvin. [/quote] Monelle lapselle vanhempien ero on traumatisoiva kokemus. Perusturvallisuus järkkyy perustuvanlaatuisesti. [/quote] lapset ovat ikänsä katkeria, kun vanhemmat eivät käyneet kerran kuukaudessa viettämässä hotelliviikonloppuja. Olisi koti säilynyt ja ei olisi tullut avioeroa. [/quote] Jos et tajua kuinka huonosti monet avioerolapset henkisesti voivat lisätietoa löytyy helposti netistä. [/quote] Lapset masentuvat, karkaavat kotoa, oireilevat monin eri tavoin.
[/quote]
Eiköhän ole todennäköisempää että traumatisoituminen johtuu nimenomaan ajasta ennen avioeroa. Meillä ainakin avioeron jälkeen lapset kävivät pitkään läpi avioliiton aikana kärsimäänsä paskaa. Yleensä tasapaino kyllä löytyy kun kotielämä rauhoittuu turvallisen vanhemman kanssa.
No meille voi tulla ero ja syynä: mies ei kunnioita, menee ja tulee millon haluaa eikä ole merkitystä, jos kaipaan yksin kävelylenkkiä, luottamuksen puute, joka johtuu miehen käytöksestä, mies ei halua viettää kanssani aikaa, jos ollaan kotona. Tästä on puhuttu, mutta kai seurani on tylsää.
Minussakin on vikaa eli ehkä läheisyysriippuvaisuus jollain tasolla ja mustasukkaisuus. Ja se, etten ymmärrä toisen kasvatustapaa eikä miehellä ole perusteita, miksi kasvattaa kuten kasvattaa. Läheisyysriippuvaisuus johtuu omasta mielestäni miehen aiemmasta käytäksestä eli siitä, että on jättänyt tulematta ilmoittamaansa aikaan eikä ole vastannut puhelimeen sen jälkeen. Haluan voida soittaa miehelle aina.
Minä haluan erota, mies ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 08:54"]
Minä olen viisikymppinen ja todella paljon on eronnut ihmisiä ympäriltä. Silmiinpistävää on ollut, että eniten eroavat ne, jotka ovat hoitaneet suhdettaan eniten parishdelomilla ja hoidattaneet lapsiaan muualla, että saavat yhteistä aikaa. Arjensietokyky on ollut nolla ja on erottu, jotta saadaan omaa aikaa.
Yhdessä ovat pysyneet perheeseen sitoutuneet parit, jotka yllättävää kyllä ovat harvoin olleet kahdestaan lomilla. Olemme tätä joskus näin vanhempana miettineet muutaman tuttuni kanssa ja meille kaikille on ollut yhteistä se, että olemme olleet aikuisia, kun menimme yhteen ja menojalka ei enää vipattanut. Kahdenkeskisiä hetkiä otettiin arjessa ja koettiin, että ollaan yhtä perheenä. Ei minun aikaa, sinun aikaa, lapsille laatuaikaa, parisuhteen hoitoaikaa, vaan elämää perheenä
[/quote]
Tää on ihan totta. Minunkin mieheni (ja minä itse myös) annamme aikaa ja keskitymme toisiimme ihan arjessa. Emme ole vielä koskaan jättäneet lapsia hoitoon, osin kyllä siksi, että verkkoa ei ole, paitsi monen sadan kilometrin päässä, eikä he voi tulla meille, eivät ole kummankaan vanhemmat. Kaipaisin kyllä joskus aikaa vain miehen kanssa, mutta ei se silti kynnyskysymys ole. Hän ehkä vielä minuakin vähemmän, mutta hän on meistä paremmin parisuhdetaitoinen ja joustava, joten hän osin on saanutkin liittomme kestämään.
Emme mekään voi vannoa, että olemme yhdessä aina, mutta saan mieheltä huomiota arjessa ja kai hänkin saa minulta sen mitä tarvitsee, vaikka voinkin suoraa myöntää, etten kuuntele häntä yhtä paljon kuin hän minua. Mutta kun hän ei olekaan laillani papupata :)
[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 12:20"]
[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 11:51"]
Usein sellaiset ihmiset eroaa, joiden omatkin vanhemmat ovat eronneet. Olen huomannut tämän omasta tuttavapiiristä. Eli kun sitä eroamista ei pelätä, se on helppo ratkaisu kun ongelmat alkavat käydä ahdistaviksi.
[/quote]
tai sitten he eroavat sen takia, koska ovat nähneet ettei ero ole maailmanloppu ja siitä voi selvitä. Sellaisen ihmisen on tosi vaikea erota, joka ei ole nöhnyt mitä siitä seuraa.
[/quote]
Tai sitten sen takia, ettei heillä ole mallia tai tietoa siitä miten vaikeat asiat selvitetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen viisikymppinen ja todella paljon on eronnut ihmisiä ympäriltä. Silmiinpistävää on ollut, että eniten eroavat ne, jotka ovat hoitaneet suhdettaan eniten parishdelomilla ja hoidattaneet lapsiaan muualla, että saavat yhteistä aikaa. Arjensietokyky on ollut nolla ja on erottu, jotta saadaan omaa aikaa.
Yhdessä ovat pysyneet perheeseen sitoutuneet parit, jotka yllättävää kyllä ovat harvoin olleet kahdestaan lomilla. Olemme tätä joskus näin vanhempana miettineet muutaman tuttuni kanssa ja meille kaikille on ollut yhteistä se, että olemme olleet aikuisia, kun menimme yhteen ja menojalka ei enää vipattanut. Kahdenkeskisiä hetkiä otettiin arjessa ja koettiin, että ollaan yhtä perheenä. Ei minun aikaa, sinun aikaa, lapsille laatuaikaa, parisuhteen hoitoaikaa, vaan elämää perheenä
Ei mun kaveripiirissä kyllä ole tällaista ilmiötä. Ylipäänsä näillä eronneilla ei ole ulkopolisen silmin oikein mitään yhteistä tekijää. Ainoa mitenkään yhdistävä piiree on oma rikkinäinen lapsuustausta ja sen seurauksena sellainen välttelevä kiintymyssuhde toisiin ihmisiin, että kun ongelmia tulee, ei uskota että ne voidaan ratkaista ajan kanssa ja että ihminen on rakastettu vaikka suhteessa olisikin ristiriitoja, vaan painetaan paniikkinappulaa ja erotaan. Se on vaan sellainen sisään rakennettu automaatio, että vaihdetaan kumppania vaikka pitäis vaihtaa niitä omia ajatuksia, sen nykyisen kumppanin kanssa. Aivan kuin he syvällä sisimmässään ajattelisivatkin, että näin sen kuuluu mennäkin, että mikään ihmissuhde ei vaan voi kestää viittä vuotta kauempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Satunnaisesti kahdenkesken oleminen ei millään tavalla sosiaalinen perheeseen sitoutumista vastaan. Hassu asenne kakkosella.
Hyvän parisuhteen resepetit on tosi yksinkertaisia. Kestä tylsyyttä. Olen ystävällinen toiselle. Älä draamaile. Kanna vastuusi. Kaikisissa kriireissä muista, että ihmisen mieli vaatii tasaantuakseen, ei viikkoja eikä kuukausia, vaan keskimäärin 2-3 vuotta. Pätee läheisten menetyksene ja suruaikaan ja esimerkiksi lapsen syntymään.
On ihmisiä jotka ei tähän kykene. Eivät pysty pistämään omaan egoaan sivuun toisen ihmisen vuoksi, edes hetkellisesti jos parisuhde ja perhetilanne vaatii. Millä en tarkoita oman itsensä unohtamista, vaan sellaista myötätuntoista asennoitumista puolisoon ja perheenjäseniin, että nähdään se kokonaisuus ja toimitaan niin että tää perhe, tää yksikkö toimisi. Totta kai silloin erotaan, kun koetaan että sellainen tasainen elämä on pettymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niillä kaikilla on joskus ollut joku...
[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 08:59"]
Satunnaisesti kahdenkesken oleminen ei millään tavalla sosiaalinen perheeseen sitoutumista vastaan. Hassu asenne kakkosella.
[/quote]
Mut satunnainen kahdenkeskinen oleminen ei kyllä voi pelastaa yhtään mitään, jos arki ei toimi. Onnen on löydyttävä arjesta, edes pieninä murusina, tai arkipäivän pettymyksen kasaantuu kuonaksi siihen parisuhteeseen eikä sitä ravintolailta ja pari viinilasia pelasta. Kaikkien ihmisten on ihmissuhteissaan opittava pitämään hauskaa keskenään. Saamaan iloa toisistaan. Jos kahdenkeskinen aika tuo tätä iloa, se on mahtava juttu, mutta siis itsessään ne kahdestaan vietetyt pienet lomat ei ole mikään välttämättömyys, jos sen ilon oppii hakemaan myös arkipäivästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen eronnut ja välillä nyppii että puhutaan miten helposti ihmiset eroavat. Koskaan en ajatellut että tasainen elämä on pettymys, vaan se oli tavoite. Miehen alkoholinkäytön kanssa sitä ei koskaan oikein tullut, ja vaikea oli odottaa 2 vuotta että hän toipuu kriisistä, kun se tarkoitti jokailtaista tissuttelua ja viikonlopun kännäyksiä.
Eroihin on monia syitä joita ei välttämättä koskaan ulkopuolisille paljasteta. Ystävät jotka näkevät parin vain vapaalla, eivät voi tietää mitä se arki voi aamukolmelta kotona omien seinien sisällä olla. Alkoholiongelmaisen puoliso ei levittele sitä asiaa edes eron jälkeen. Varmasti on muita ongelmia joissa on sama, erilaiset sairaudet ja vaikkapa masennus, peliriippuvuus, pornoriippuvuus... ulospäin näette vaan että voi voi, nekin oli ihan normaali pari, mistä ne nyt noin intoutuivat eroamaan, liian helposti erosivat.
Eipä näin nopeasti mietittynä löydy mitään yksittäistä yhteistä tekijää eronneilla ystävillämme. Suuresta ystäväporukasta vain minä ja mieheni olemme "alkuperäispari ". On ollut erilleen kasvamista,syrjähyppyjä, väkivaltaa,narsismia... Joskus olen kateellinen ystävän uudesta suhteesta kun näen heidän rakkauden alkuhuuman.... Mut toisaalta se saa myös meidät muistamaan oman tarinamme, ja tekemään jotain arjesta irroittavaa.
3 ja 5, olipa viisaita kommentteja.
Ei ole aina tuosta kiinni. Meillä oli naisen kanssa paljon yhteistä aikaa. Todella paljon. Laatuaikaa. Tehtiin ruokaa yhdessä, kävimme elokuvissa, ulkona syömässä, juhlimassa, mökkeiltiin, oltiin hyviä toisillemme. Ongelmaksi muodostui se, että sen vähäisenkin ajan kun emme olleet yhdessä, möi tyttöystäväni itseään toisille.
[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 08:54"]
Minä olen viisikymppinen ja todella paljon on eronnut ihmisiä ympäriltä. Silmiinpistävää on ollut, että eniten eroavat ne, jotka ovat hoitaneet suhdettaan eniten parishdelomilla ja hoidattaneet lapsiaan muualla, että saavat yhteistä aikaa. Arjensietokyky on ollut nolla ja on erottu, jotta saadaan omaa aikaa.
Yhdessä ovat pysyneet perheeseen sitoutuneet parit, jotka yllättävää kyllä ovat harvoin olleet kahdestaan lomilla. Olemme tätä joskus näin vanhempana miettineet muutaman tuttuni kanssa ja meille kaikille on ollut yhteistä se, että olemme olleet aikuisia, kun menimme yhteen ja menojalka ei enää vipattanut. Kahdenkeskisiä hetkiä otettiin arjessa ja koettiin, että ollaan yhtä perheenä. Ei minun aikaa, sinun aikaa, lapsille laatuaikaa, parisuhteen hoitoaikaa, vaan elämää perheenä
[/quote]
Tarkoitatko aikuisella 18 v vai jotain 30-40v? Ehkä te ette ole olleet niin kauaa yhdessä, kun ne nuorempana yhteen menneet ovat kerenneet eroamaan ennen teitä "aikuisia"
Minä olen 46 v ja eronnut parikymmenvuotisesta avioliitosta. Kun ajattelen itseäni ja eronneita tuttujani, niin ainakin sen voin sanoa, ettei kukaan ole eronnut elämän tylsyyden ja tasaisuuden vuoksi. Kyllä kaikilla on ollut isompi syy: pettämistä, narsismia, jatkuvaa riitelyä, konkurssin tuomia vaikeuksia, tms.
Uskon joltain osin ap:n väitteeseen. Jos oman ajan ottamattomuuden motiivina on se, ettei puolison kanssa se yhteinen aika kiinnosta oikeastaan, niin se on huono asia. Miksi kiinnostaisikaan, jos yhteiselo on jatkuvaa riitelyä tai puolisoa ei näe kiinnostavana ihmisenä?
Me emme ottaneet useinkaan omaa aikaa. Ajattelimme, että emme tarvitse. Nyt minulla on uusi mies, joka ei myöskään edellisessä suhteessa sitä tehnyt. Meillä on keskinäinen sopimus, että menemme hotelliin kuukausittain. Pidämme sitä erittäin tärkeänä.
sitten oma teoriani siitä, mikä yhdistää eronneita ihmisiä: he eivät ole parisuhteessa puhuneet tunnetasolla. Voidaan kyllä paljon puhua siitä, mitä töissä tapahtui, kuka käy kaupassa ja uutisista. Mutta keskustelu on asiatasolla, ei tunnetasolla. Pari ei keskustele haaveistaan eikä peloistaan, omista ajatuksistaan tai uskomuksistaan. Nämä keskustelut kun tuovat emotionaalista läheisyyttä. Ja kun ei ole emotionaalista läheisyyttä, niin siihen väliin kolmannen osapuolen on helppo tulla.
[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 11:47"]
Vihkipuheessa pappi usein sanoo: "Toinen toisenne kunnioituksessa kilpailkaa." Se on varsin pitkälle kantava ohje. Monessa liitossa ei ole kunnioitusta, vaan puolisoa kohdellaan miten sattuu. Ei ole tänäkään päivänä harvinaista, että mies vähättelee muidenkin kuulleen vaimoaan. Suhde ei ole tasa-arvoinen. Usein myös mies tekee apinan raivolla uraa ja kuvittelee olevansa työnantajalleen korvaamaton palikka ja juoksee siksi kaikissa mahdollisissa kokouksissa ja viikonloppuseminaareissa, joista pomo vain inahtaakin. Siellä seminaarireissuilla alkaa avioliittolupaukset haalistua kummasti ja ruoho alkaa vihertää aidan toisella puolella tosi houkuttelevasti. Samaan aikaan puoliso on taas kerran lapsien kanssa kotona yksin vastuussa koko huushollista. Äkkiä käy niin, että puolisoiden maailmat eivät enää kohtaa lainkaan ja edessä on avioero.
[/quote]
TÄYSIN SAMAA MIELTÄ! Ja lisään siihen, että samalla tavalla ja melkein vielä ikävämmin naiset kohtelee miehiään verbaalisesti. Miksi ihmeessä meillä on suodatin ja hyvät tavat ystävien kanssa? Miksi ihmeessä puolisolle voi sano mitä vaan, jos sattuu olemaan vihainen? Käytöstavat! Toisen kunnioitus, ystävällisyys ja joku roti siinä, miten toista kohtaan voi käyttäytyä... En ole ikinä ymmärtänyt, miten jotkut kiljuu kiukkuisena kohtuuttomia solvauksia toisille, vaikka syy kiukkuun on joku aika pienikin.