Eräs asia yhdistää monia eronneita. Ajattelemisen arvoista!

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 08:46"]

Olen nelikymppinen ja ympärillä on ehtiny tulla jo monia eroja. Suurimmalle osalle onneksi ei. Syitä on monia ja erilaisia. Kaikki varmasti ovat asiaa harkinneet ja nähneet ainoaksi vaihtoehdoksi.

Mutta yksi yhteinen juttu on lähes kaikilla eeronneilla. Pari ei ole ottanut yhteistä aikaa. Toisille se on tosi vaikeampaa mutta kenellekään ei tietenkään mahdotonta. Jotkut jopa ovat olleet hyvin ylpeitä siitä että eivät "lykkää lasta mummolaan" vaan omistautuvat vanhemmuuteen.

Ero on aina lapselle suuri ja raskas suru. Pienempi paha on silloin tällöin olla molemmista vanhemmista erossa ja lastenhoitajan kanssa ja saada pitää ehkä perhe kuin se että vanhemmat panostavat 100% aikansa lapseen ja unohtavat kokonaan parisuhteen. Satunnainen ikövöinti on pikkujuttu sen rinnalla että kaipaa jatkuvasti toista vanhempaa. 

Tätä ei ehkä kannata unohtaa? Jos lastenvahtiin ei ole rahaa niin mites hakea jostain toinen perhe joilla sama ongelma ja vuorotella? Muutama kerta vuodessa keskittyä puolisoonsa kannattaa kyllä.

[/quote]Olen ollut kohta 45 v naimisissa saman mienen kanssa ja emme halua nyhjätä koko ajan yhdessä, vaan nimen omaan meillä on omia kavreita ja omia harrastuksia, niin aina riittää sitten ruokapöytäkeskusteluja  ja osaa arvostaa sitä omaansa.

[quote author="Vierailija" time="11.07.2015 klo 16:14"]

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 14:48"][quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 14:39"][quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 12:57"] [quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 12:52"]   Olen avioerolapsi ja olin jo lapsena todella iloinen kun vanhempani lopulta erosivat. Kaikki voittivat. Itse sain kaksi kotia ja vanhemmat, jotka olivat viimeinkin sovussa ja hyvällä tuulella. Siihen loppui riitely ja alkoholismi. Tuo on täyttä paskaa että lapset muka aina kärsivät eroista. Kaikkia ihmisiä ei ole tarkoitettu elämään yhdessä kunnes kuolema erottaa. [/quote] Tilastollisesti avioperolapsilla on huomattavasti isommat riskit kuolla nuorena, ajautua päihdeongelmiin, ajautua rikollisuuteen jne. Sitä ei muuta sun ilo sun vanhempien erosta, ymmärrätkö. Kukaan ei ole koskaan väittänyt, että jollekin lapselle jossakin avioero voi olla oikein mukavaa, mutta suurimmalle osalle lapsista siitä seuraa ongelmia. Ja se ero lasten hyvinvoinnissa on tilastollisesti merkittävä. Tiesittekö, että suurin osa vankiloissa olevista on yksihuoltajaperheistä, 89% sarjamurhaajista on yksinhuoltajaäidin kasvattamia. Avioerot on iso ongelma lapsille, jokainen lasten parissa työskennellyt tietää sen. [/quote] Olipa vankkaa tekstiä. En usko kirjoittamaasi. Tunnen paljon erolapsia ja ihan hyvin heillä menee. On heillä kyllä järkevät vanhemmatkin eli lasten asiat on hoidettu hyvin.  [/quote] Monelle lapselle vanhempien ero on traumatisoiva kokemus. Perusturvallisuus järkkyy perustuvanlaatuisesti. [/quote] Niin, varmaankin on aluksi järkytys. Mutta pitkällä tähtäimellä traumatisoivampaa on se, että riitelevät vanhemmat jää yhteen. Meillä päätettiin erota tuon riitelyn takia. Eron jälkeen lapset tarkoitus hoitaa yhdessä, joustaen puolin ja toisin. Ei olla tapeltu eropäätöksen jälkeen ja joka päivä vietetään yhdessä aikaa eri asunnoista huolimatta. Toinen vain lähtee aina omaan asuntoon kun lapset on nukahtaneet. Jossain vaiheessa tietty alkaa olla niitäkin päiviä ettei nähdä, mutta kun sen tekee pikkuhiljaa niin uskon menevän hyvin. Lapsista paistaa iloisuus ja onnellisuus, kun vanhemmat tulee toimeen.

[/quote]

Mistä te riitelitte joka päivä? Ja nyt ette riitele, vaikka olette joka päivä yhdessä?

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 09:01"]

Hyvän parisuhteen resepetit on tosi yksinkertaisia. Kestä tylsyyttä. Olen ystävällinen toiselle. Älä draamaile. Kanna vastuusi. Kaikisissa kriireissä muista, että ihmisen mieli vaatii tasaantuakseen, ei viikkoja eikä kuukausia, vaan keskimäärin 2-3 vuotta. Pätee läheisten menetyksene ja suruaikaan ja esimerkiksi lapsen syntymään.

On ihmisiä jotka ei tähän kykene. Eivät pysty pistämään omaan egoaan sivuun toisen ihmisen vuoksi, edes hetkellisesti jos parisuhde ja perhetilanne vaatii. Millä en tarkoita oman itsensä unohtamista, vaan sellaista myötätuntoista asennoitumista puolisoon ja perheenjäseniin, että nähdään se kokonaisuus ja toimitaan niin että tää perhe, tää yksikkö toimisi. Totta kai silloin erotaan, kun koetaan että sellainen tasainen elämä on pettymys.

[/quote]

Allekirjoitan täysin.

Järjelläkin ajatellen, kumpi on tärkeämpää: elää hyvin ja täydesti ne kaksi parisuhdeviikonloppua vuodessa, vai loput 361 päivää vuodesta?

[quote author="Vierailija" time="11.07.2015 klo 17:38"][quote author="Vierailija" time="11.07.2015 klo 16:14"]

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 14:48"][quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 14:39"][quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 12:57"] [quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 12:52"]   Olen avioerolapsi ja olin jo lapsena todella iloinen kun vanhempani lopulta erosivat. Kaikki voittivat. Itse sain kaksi kotia ja vanhemmat, jotka olivat viimeinkin sovussa ja hyvällä tuulella. Siihen loppui riitely ja alkoholismi. Tuo on täyttä paskaa että lapset muka aina kärsivät eroista. Kaikkia ihmisiä ei ole tarkoitettu elämään yhdessä kunnes kuolema erottaa. [/quote] Tilastollisesti avioperolapsilla on huomattavasti isommat riskit kuolla nuorena, ajautua päihdeongelmiin, ajautua rikollisuuteen jne. Sitä ei muuta sun ilo sun vanhempien erosta, ymmärrätkö. Kukaan ei ole koskaan väittänyt, että jollekin lapselle jossakin avioero voi olla oikein mukavaa, mutta suurimmalle osalle lapsista siitä seuraa ongelmia. Ja se ero lasten hyvinvoinnissa on tilastollisesti merkittävä. Tiesittekö, että suurin osa vankiloissa olevista on yksihuoltajaperheistä, 89% sarjamurhaajista on yksinhuoltajaäidin kasvattamia. Avioerot on iso ongelma lapsille, jokainen lasten parissa työskennellyt tietää sen. [/quote] Olipa vankkaa tekstiä. En usko kirjoittamaasi. Tunnen paljon erolapsia ja ihan hyvin heillä menee. On heillä kyllä järkevät vanhemmatkin eli lasten asiat on hoidettu hyvin.  [/quote] Monelle lapselle vanhempien ero on traumatisoiva kokemus. Perusturvallisuus järkkyy perustuvanlaatuisesti. [/quote] Niin, varmaankin on aluksi järkytys. Mutta pitkällä tähtäimellä traumatisoivampaa on se, että riitelevät vanhemmat jää yhteen. Meillä päätettiin erota tuon riitelyn takia. Eron jälkeen lapset tarkoitus hoitaa yhdessä, joustaen puolin ja toisin. Ei olla tapeltu eropäätöksen jälkeen ja joka päivä vietetään yhdessä aikaa eri asunnoista huolimatta. Toinen vain lähtee aina omaan asuntoon kun lapset on nukahtaneet. Jossain vaiheessa tietty alkaa olla niitäkin päiviä ettei nähdä, mutta kun sen tekee pikkuhiljaa niin uskon menevän hyvin. Lapsista paistaa iloisuus ja onnellisuus, kun vanhemmat tulee toimeen.

[/quote]

Mistä te riitelitte joka päivä? Ja nyt ette riitele, vaikka olette joka päivä yhdessä?

 
[/quote]
Riideltiin joka asiasta. Ei sovittu toisillemme eikä haluttu olla enää yhdessä niin riitaa löytyi ihan joka asiasta. Viimeksi harrastettu seksiä vuosi sitten ja koti varmaan vain alkoi tuntua vankilalta niin purettiin se toisiimme. Ero on yhteinen päätös ja tismalleen oikea meille, koko perheelle.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 11:21"]

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 11:12"]

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 11:03"][quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:59"] [quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:56"] [quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:53"] Minusta eronneita yhdistää jollain tavalla huono kumppani. Ei kukaan lähde hyvästä avioliitosta. Tietysti vikaa voi löytyä kummastakin puolisosta, mutta jos kumpikin olisi toiselleen hyvä kumppani, tuskinpa olisi pettämistä tai monia muitakaan ongelmia. [/quote] minun mieheni vaihtoi minut lennosta toiseen 20 vuoden jälkeen, enkä suostu myöntämään olleeni huono kumppani. En sisäisesti enkä ulkoisesti.  [/quote] Minä taas luulen, että olit varmasti hyvä kumppani jollekin itsesi kaltaiselle, mutta et ehkä miehellesi. Kyllä häneltä varmasti jäi kotona saamatta jotain tärkeää jos haki sitä muualta. [/quote] hmm... Ehkä... Mutta onko se puolisosta kiinni, jos ihmiselle tulee keski-iän kriisi, jolloin kyllästyttää niin vaimo, perhe-elämä, työ ja autokin?  [/quote] Tai sitten mies oli jo pidemmän aikaa onneton, jota ei vaan kertonut?

[/quote]

ehkä näin oli. Minä en huomannut sitä mistään muusta kuin siitä, että mies valitti työkuvioitaan.

 En silti tiedä mitä minä puolisona olisin voinut tehdä - ihmisella itsellään on vastuu puhua tuntemuksistaan. Jos ei puhu, ei mitään voi tehdä toisin.

[/quote]

Samaa mieltä. Jos suhteessa ei ole tapana puhua itselle tärkeistä asioista silloin kun menee hyvin, tuskinpa sitä tapaa kukaan enää siinä vaiheessa aloittaa kun ongelmat alkavat.

Vihkipuheessa pappi usein sanoo: "Toinen toisenne kunnioituksessa kilpailkaa." Se on varsin pitkälle kantava ohje. Monessa liitossa ei ole kunnioitusta, vaan puolisoa kohdellaan miten sattuu. Ei ole tänäkään päivänä harvinaista, että mies vähättelee muidenkin kuulleen vaimoaan. Suhde ei ole tasa-arvoinen. Usein myös mies tekee apinan raivolla uraa ja kuvittelee olevansa työnantajalleen korvaamaton palikka ja juoksee siksi kaikissa mahdollisissa kokouksissa ja viikonloppuseminaareissa, joista pomo vain inahtaakin. Siellä seminaarireissuilla alkaa avioliittolupaukset haalistua kummasti ja ruoho alkaa vihertää aidan toisella puolella tosi houkuttelevasti. Samaan aikaan puoliso on taas kerran lapsien kanssa kotona yksin vastuussa koko huushollista. Äkkiä käy niin, että puolisoiden maailmat eivät enää kohtaa lainkaan ja edessä on avioero.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 11:37"]

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 11:21"][quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 11:12"] [quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 11:03"][quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:59"] [quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:56"] [quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:53"] Minusta eronneita yhdistää jollain tavalla huono kumppani. Ei kukaan lähde hyvästä avioliitosta. Tietysti vikaa voi löytyä kummastakin puolisosta, mutta jos kumpikin olisi toiselleen hyvä kumppani, tuskinpa olisi pettämistä tai monia muitakaan ongelmia. [/quote] minun mieheni vaihtoi minut lennosta toiseen 20 vuoden jälkeen, enkä suostu myöntämään olleeni huono kumppani. En sisäisesti enkä ulkoisesti.  [/quote] Minä taas luulen, että olit varmasti hyvä kumppani jollekin itsesi kaltaiselle, mutta et ehkä miehellesi. Kyllä häneltä varmasti jäi kotona saamatta jotain tärkeää jos haki sitä muualta. [/quote] hmm... Ehkä... Mutta onko se puolisosta kiinni, jos ihmiselle tulee keski-iän kriisi, jolloin kyllästyttää niin vaimo, perhe-elämä, työ ja autokin?  [/quote] Tai sitten mies oli jo pidemmän aikaa onneton, jota ei vaan kertonut? [/quote] ehkä näin oli. Minä en huomannut sitä mistään muusta kuin siitä, että mies valitti työkuvioitaan.  En silti tiedä mitä minä puolisona olisin voinut tehdä - ihmisella itsellään on vastuu puhua tuntemuksistaan. Jos ei puhu, ei mitään voi tehdä toisin. [/quote] Näin on.. Se olikin miehesi kypsymätön valinta. Hänen olisi pitänyt aikaa sitten avata suunsa eikä paeta tuolla tavoin.

[/quote]

Minä petin ja jätin eikä todellakaan voi sanoa, etten olisi valittanut ennen kun pettäminen alkoi. Jos puolisoa ei kiinnosta, niin sitä ei sitten kiinnosta. Ihan suotta valitat.

Usein sellaiset ihmiset eroaa, joiden omatkin vanhemmat ovat eronneet. Olen huomannut tämän omasta tuttavapiiristä. Eli kun sitä eroamista ei pelätä, se on helppo ratkaisu kun ongelmat alkavat käydä ahdistaviksi.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 11:51"]

Usein sellaiset ihmiset eroaa, joiden omatkin vanhemmat ovat eronneet. Olen huomannut tämän omasta tuttavapiiristä. Eli kun sitä eroamista ei pelätä, se on helppo ratkaisu kun ongelmat alkavat käydä ahdistaviksi.

[/quote]

tai sitten he eroavat sen takia, koska ovat nähneet ettei ero ole maailmanloppu ja siitä voi selvitä. Sellaisen ihmisen on tosi vaikea erota, joka ei ole nöhnyt mitä siitä seuraa.

Juu. Ei ollut yhteistä aikaa kun mies pelasi Wowia illat ja muut vapaat. Puhuin asiasta viisi vuotta ja sitten luovutin. Ennen pelin ilmestymistä meni hienosti.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 11:23"][quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 11:18"]

Kun parisuhteeseen ei panosteta se näkyy lopulta.

[/quote]

mitä panostaminen tarkoittaa sinun mielestäsi?

minun tietääkseni myös ne eroavat, joilla on yhteistä aikaa, jotka tekevät asioita perheenä, nostavat perheen etusijalle, jotka kantavat vastuunsa, jotka muistavat merkkipäivinä. Mitä muuta olisi pitänyt vielä panostaa?
[/quote]
Ihminen tarvii arvostusta, seksiä, huomiota, kunnioitusta, kiitosta. Jos tämä jää lasten taakse parisuhde menettää merkityksensä.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 12:20"]

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 11:51"]

Usein sellaiset ihmiset eroaa, joiden omatkin vanhemmat ovat eronneet. Olen huomannut tämän omasta tuttavapiiristä. Eli kun sitä eroamista ei pelätä, se on helppo ratkaisu kun ongelmat alkavat käydä ahdistaviksi.

[/quote]

tai sitten he eroavat sen takia, koska ovat nähneet ettei ero ole maailmanloppu ja siitä voi selvitä. Sellaisen ihmisen on tosi vaikea erota, joka ei ole nöhnyt mitä siitä seuraa.

[/quote]

Nimenomaan. Hammasta purren yhdessä pysyvät usein sellaiset, jotka eivät edes ajattele eroa mahdollisena vaihtoehtona. Jos taas on itse kasvanut avioeroperheessä tai yksinhuoltajan lapsena, ei pidä tuota vaihtoehtoa välttämättä kovin huonona. Esim. oma äitini sanoi usein yksinhuoltajana ollessaan että kyllä hyvä yksinhuoltajuus aina huonon kaksinhuoltajuuden voittaa.

Ap, minä näen asian tasan päinvastoin. Olen miettinyt, että kumpi oli ensin: muna vai kana. Eli tarvitaanko sitä parisuhdeaikaa ja lemmenlomia, koska on ongelmia ja sekään ei auta vai johtuuko ongelmat siitä, että ei osata elää arkea ja siksi tarvitaan lomia, mutta nekään ei pelasta.

Eniten mun tuttavapiirissä eroaa ja kriiseilee ne pariskunnat, joilla tuntuu jatkuvasti olevan parisuhdeaikaa ja kahden keskisiä lomia ulkomaille. Epäilen, että kyse on jostain arjen kestämättömyydestä ja ei opita nauttimaan siitä puurtamisesta lasten kanssa. Ja kun sitä arkea on kaikesta vapaa-ajasta huolimatta todella paljon.

Mä olen eronnut.
Meillä oli hyvinkin mahdollisuukia yhteiseen aikaan mutta miehellä ei ollut haluja viettää aikaa minun kanssani.

Meillä oli parisuhteessa myös muita ongelmia joita koitimme kyllä ratkoa ammattilaisenkin avulla, mutta siinä vaiheessa kun mies vihdoin havahtui oikeasti huomaamaan että ero on lähellä ja heräsi yrittämään, mä olin jo luovuttanut. Ja katson että sain sen tehdä; olin kuitenkin viisi vuotta tehnyt töitä suhteen eteen.

Ero oli parasta moneen vuoteen mitä siinä suhteessa tapahtui.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 12:36"]

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 12:20"]

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 11:51"]

Usein sellaiset ihmiset eroaa, joiden omatkin vanhemmat ovat eronneet. Olen huomannut tämän omasta tuttavapiiristä. Eli kun sitä eroamista ei pelätä, se on helppo ratkaisu kun ongelmat alkavat käydä ahdistaviksi.

[/quote]

tai sitten he eroavat sen takia, koska ovat nähneet ettei ero ole maailmanloppu ja siitä voi selvitä. Sellaisen ihmisen on tosi vaikea erota, joka ei ole nöhnyt mitä siitä seuraa.

[/quote]

Nimenomaan. Hammasta purren yhdessä pysyvät usein sellaiset, jotka eivät edes ajattele eroa mahdollisena vaihtoehtona. Jos taas on itse kasvanut avioeroperheessä tai yksinhuoltajan lapsena, ei pidä tuota vaihtoehtoa välttämättä kovin huonona. Esim. oma äitini sanoi usein yksinhuoltajana ollessaan että kyllä hyvä yksinhuoltajuus aina huonon kaksinhuoltajuuden voittaa.

[/quote]

Mutta mikä on huono kaksinhuoltajuus? Syntyykö se liian suurista odotuksista? Itselläni on kolme pitkää parisuhdetta takana ja ihan tasan jokainen on muuttunut tylsäksi 3-5 vuoden jälkeen. Niin tämä nykyinenkin. Ja jos nyt jättäisin miehen ja hajottaisin perheen uuden huuman takia, niin yhtälailla se huuma katoisi 3-5 vuoden päästä ja taas oltaisiin samassa lisäksi mukana uusperheongelmat, lasten heittely vanhemmalta toiselle jne. Ja entäs isovanhempi-iässä? Kenen kanssa voin jakaa isovanhemmuuden riemun ja kuka on se, joka jaksaa lapsenlapsia minun lisäksi eniten maailmassa?

Lapsille ero ei ole pikkujuttu. Ihan sama, miten selitätte, mutta lapset kärsii AINA erossa. Joskus elämä ennen eroakin on ollut kärsimystä, joten ero on pienempi paha, mutta tutkimustenkin mukaan huonompikin avioliitto tai esim. kohtuullinen alkoholismi on lapselle pienempi paha kuin avioero.

Yhteinen nimittäjä tuttujeni eroissa on ollut alkoholi...

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 12:45"]

Mutta mikä on huono kaksinhuoltajuus? Syntyykö se liian suurista odotuksista? Itselläni on kolme pitkää parisuhdetta takana ja ihan tasan jokainen on muuttunut tylsäksi 3-5 vuoden jälkeen. Niin tämä nykyinenkin. Ja jos nyt jättäisin miehen ja hajottaisin perheen uuden huuman takia, niin yhtälailla se huuma katoisi 3-5 vuoden päästä ja taas oltaisiin samassa lisäksi mukana uusperheongelmat, lasten heittely vanhemmalta toiselle jne. Ja entäs isovanhempi-iässä? Kenen kanssa voin jakaa isovanhemmuuden riemun ja kuka on se, joka jaksaa lapsenlapsia minun lisäksi eniten maailmassa?

Lapsille ero ei ole pikkujuttu. Ihan sama, miten selitätte, mutta lapset kärsii AINA erossa. Joskus elämä ennen eroakin on ollut kärsimystä, joten ero on pienempi paha, mutta tutkimustenkin mukaan huonompikin avioliitto tai esim. kohtuullinen alkoholismi on lapselle pienempi paha kuin avioero.

[/quote]

Tää on ihan paras viesti!

Monet saisivat lukea tuon ihan ajatuksen kanssa useammankin kerran.

Kohtuullinen alkoholismi ei ikinä ole parempi kuin avioero lapselle!
Terveisiä 43!

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 12:45"]

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 12:36"]

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 12:20"]

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 11:51"]

Usein sellaiset ihmiset eroaa, joiden omatkin vanhemmat ovat eronneet. Olen huomannut tämän omasta tuttavapiiristä. Eli kun sitä eroamista ei pelätä, se on helppo ratkaisu kun ongelmat alkavat käydä ahdistaviksi.

[/quote]

tai sitten he eroavat sen takia, koska ovat nähneet ettei ero ole maailmanloppu ja siitä voi selvitä. Sellaisen ihmisen on tosi vaikea erota, joka ei ole nöhnyt mitä siitä seuraa.

[/quote]

Nimenomaan. Hammasta purren yhdessä pysyvät usein sellaiset, jotka eivät edes ajattele eroa mahdollisena vaihtoehtona. Jos taas on itse kasvanut avioeroperheessä tai yksinhuoltajan lapsena, ei pidä tuota vaihtoehtoa välttämättä kovin huonona. Esim. oma äitini sanoi usein yksinhuoltajana ollessaan että kyllä hyvä yksinhuoltajuus aina huonon kaksinhuoltajuuden voittaa.

[/quote]

Mutta mikä on huono kaksinhuoltajuus? Syntyykö se liian suurista odotuksista? Itselläni on kolme pitkää parisuhdetta takana ja ihan tasan jokainen on muuttunut tylsäksi 3-5 vuoden jälkeen. Niin tämä nykyinenkin. Ja jos nyt jättäisin miehen ja hajottaisin perheen uuden huuman takia, niin yhtälailla se huuma katoisi 3-5 vuoden päästä ja taas oltaisiin samassa lisäksi mukana uusperheongelmat, lasten heittely vanhemmalta toiselle jne. Ja entäs isovanhempi-iässä? Kenen kanssa voin jakaa isovanhemmuuden riemun ja kuka on se, joka jaksaa lapsenlapsia minun lisäksi eniten maailmassa?

Lapsille ero ei ole pikkujuttu. Ihan sama, miten selitätte, mutta lapset kärsii AINA erossa. Joskus elämä ennen eroakin on ollut kärsimystä, joten ero on pienempi paha, mutta tutkimustenkin mukaan huonompikin avioliitto tai esim. kohtuullinen alkoholismi on lapselle pienempi paha kuin avioero.

[/quote]

Olen avioerolapsi ja olin jo lapsena todella iloinen kun vanhempani lopulta erosivat. Kaikki voittivat. Itse sain kaksi kotia ja vanhemmat, jotka olivat viimeinkin sovussa ja hyvällä tuulella. Siihen loppui riitely ja alkoholismi. Tuo on täyttä paskaa että lapset muka aina kärsivät eroista. Kaikkia ihmisiä ei ole tarkoitettu elämään yhdessä kunnes kuolema erottaa.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 12:45"]

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 12:36"]

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 12:20"]

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 11:51"]

Usein sellaiset ihmiset eroaa, joiden omatkin vanhemmat ovat eronneet. Olen huomannut tämän omasta tuttavapiiristä. Eli kun sitä eroamista ei pelätä, se on helppo ratkaisu kun ongelmat alkavat käydä ahdistaviksi.

[/quote]

tai sitten he eroavat sen takia, koska ovat nähneet ettei ero ole maailmanloppu ja siitä voi selvitä. Sellaisen ihmisen on tosi vaikea erota, joka ei ole nöhnyt mitä siitä seuraa.

[/quote]

Nimenomaan. Hammasta purren yhdessä pysyvät usein sellaiset, jotka eivät edes ajattele eroa mahdollisena vaihtoehtona. Jos taas on itse kasvanut avioeroperheessä tai yksinhuoltajan lapsena, ei pidä tuota vaihtoehtoa välttämättä kovin huonona. Esim. oma äitini sanoi usein yksinhuoltajana ollessaan että kyllä hyvä yksinhuoltajuus aina huonon kaksinhuoltajuuden voittaa.

[/quote]

Mutta mikä on huono kaksinhuoltajuus? Syntyykö se liian suurista odotuksista? Itselläni on kolme pitkää parisuhdetta takana ja ihan tasan jokainen on muuttunut tylsäksi 3-5 vuoden jälkeen. Niin tämä nykyinenkin. Ja jos nyt jättäisin miehen ja hajottaisin perheen uuden huuman takia, niin yhtälailla se huuma katoisi 3-5 vuoden päästä ja taas oltaisiin samassa lisäksi mukana uusperheongelmat, lasten heittely vanhemmalta toiselle jne. Ja entäs isovanhempi-iässä? Kenen kanssa voin jakaa isovanhemmuuden riemun ja kuka on se, joka jaksaa lapsenlapsia minun lisäksi eniten maailmassa?

Lapsille ero ei ole pikkujuttu. Ihan sama, miten selitätte, mutta lapset kärsii AINA erossa. Joskus elämä ennen eroakin on ollut kärsimystä, joten ero on pienempi paha, mutta tutkimustenkin mukaan huonompikin avioliitto tai esim. kohtuullinen alkoholismi on lapselle pienempi paha kuin avioero.

[/quote]

Minä luulen, että huonoon kaksinhuoltajuuteen kuului tässä tapauksessa mm. puolison taipumus alkoholin liikakäyttöön, taloudellinen vastuuttomuus ja jatkuva riitely. Jos toinen vanhemmista on ns. tasapainoinen aikuinen, hän pystyy hoitamaan lapsensa paremmin ilman aikuislapsen hoitamista. Jää enemmän aikaa lapsille.