Miltä tuntuu elää ihailtuna naisena?

Minusta ei ole juuri koskaan ollut kukaan kiinnostunut, mutta rakastan sitäkin intohimoisemmin itse. On vaikeaa kuvitella, miltä tuntuu olla se ihailtu ja rakastettu osapuoli. Onko se tylsää/arkista/epämiellyttävää/yhdentekevää/ihan ok jne.?

Ei sellaista ole. Suosio on hetkellistä ja sen voi menettää nopeasti miesten silmissä vaikkapa näyttäytymällä vain kerran meikittä, väsyneen ja epäviehättävän näköisenä.

Huomion saaminen tuntuu siltä, että miehet sähköistyvät ympärilläsi, ovat hetken kiinnostuneita ja hakeutuvat seuraan, mutta menettävät pian kiinnostuksensa. Eli karkeasti sanottuna kiinnostus johtaa ennemmin tai myöhemmin hylkäämiseen ja välinpitämättömyyteen. Tuntuisi rauhallisemmalta ja helpommalla, jos ei olisi jatkuvaa tuollaista kierrettä.

Mukavaltahan se toisaalta tuntuu kun joku kiinnostuu ja huomioi, tulee seuraan, kehuu ja haluaa ystävystyä. Yleensä nämä kiinnostuneet miehet vaikuttavat sympaattisilta ja mukavilta.

En itse halua ystävystyä miesten kanssa, koska olen varattu. Jotkut miehet pyörivät aikansa sitkeästi ympärillä, mutta eivät koskaan ehdota mitään. Sitten se pörrääminen loppuu jossakin vaiheessa, viimeistään jommankumman vaihtaessa työtehtäviä tai työpaikkaa. Kohta on taas seuraava mies ympärillä. Usein se piirittäminen loppuu jotenkin ikävästi. Mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi ja jopa tylyksi. Suoraan sanottuna tällainen kuvio tuntuu raastavalta. En haluaisi tällaista ollenkaan, vaan olla ihan rauhassa.

Olkaa tyytyväisiä te, joita ei miehet piiritä työpaikalla. Te saatte olla rauhassa ilman, että joku yrittää ystävällisen oloisesti tunkeutua ihollenne. Se läpinäkyvä ihastus ja iholle tunkeminen valitettavasti voi eristää ihastuksenkohdetta työtovereistaan.

Ihan kuin jotkut miehet tarvitsisivat jotakin jatkuvaa ihastumisenergiaa elämän eliksiirikseen. Tällaisten miesten ihastumisen kohteena oleminen työpaikalla tuntuu siltä kuin he yrittäisivät imeä minusta energiaa. Siltä se tuntuu.

Vastaus ap:n kysymykseen: se tuntuu ehdolliselta ja pinnalliselta. Eivät ne ihastuneet miehet tunne minua oikeasti eivätkä tiedä heikkouksistani ja sairauksistani. Jos vaikutan joskus vähänkään naurettavalta ja jonakin päivänä rumalta ja laittamattomalta, he hylkäävät minut silmää räpäyttämättä. Onneksi elämässäni on oikeaa rakkautta.

Arjessa sellaista ylenpalttista ihailua tuskin kukaan saa osakseen omalta puolisoltaan, vaikka olisi kuinka viehättävä. Tuota ihastumis- ja flirttailupeliä miehet pitävät työpaikoilla ihan varatuillekin naisille.

Tuntuu melko hämmentävältä, koska kouluaikoina olin poikien epäsuosiossa. Aluksi tuntuu kivalta, mutta haluan päästä aina tilanteesta irti.

Kuka sun vierellä on nyt just.

Se tuntuu siltä kuin joku kiertäisi minua kuin kissa kuumaa puuroa. Eli ei kovin rauhalliselta ja neutraalilta. Tällaisesta tilanteesta en oikein viitsi mainita työkavereille, eli tavallaan jään yksin. Pelkään, että joudun lopulta sekä työkavereitteni että minuun ihastuneen ihmisen emitionaalisesti hylkäämäksi.

No aika normaalilta. 

Eihän tämä tyhjästä ole minulle tippunut, vaan olen kasvanut tällaiseksi. 

Ei oikein miltään. En välitä miesten huomiosta ollenkaan. Kerran eräs mies piiritti vuosia mutta heti kun näki mut huonossa kunnossa keuhkokuumeessa, menetti kiinnostuksensa.

Se että on ulkonäköä ei riitä, kun ikää on yli 40 vuotta. Mä olen klassinen platinablondi jolla on marilynisti sorvattu runko, eli isot rinnat ja ampiaisvyötärö. Olen aina ollut miesten mielestä kaunis, mutta siinä on myös varjopuolensa.

Toki yhteydenottoja tulee varakkailta herrasmiehiltä maamme ylintä johtoa myöten, mutta itse kaipaan perinteistä, vanhanaikaista rakkautta mitä taas harvemmin edustusnaisena ollessa saa osakseen. Ns. alemmalla tasolla olevat (niukasti koulutetut ja/tai tavikset) miehet eivät uskalla lähestyä yliopistotaustaisia seksipommia.

T. Kallis mami

Suurin osa miesten kiinnostuksesta johtuu pinnallisista asioista. En ole otettu. Katsoo saa, mutta koskea ei. Arvostan ihmisissä niitä, jotka pitävät luonteestani. Ja minusta ihmisenä 😍.

Kaikki haluaa panna, mutta kuka oikeasti rakastaa. Ei monikaan. 

Miltä tuntuu olla komea mies? Veikkaan, että erilaiselta. Naiset ajattelee paljon muutakin kuin seksiä. 

Se ihan todella alkaa tympiä melko nopeasti. Viime kesänä kaupassa meinasin saada raivarit kun joku urpå vihelti perään. Luulin että tollanen sikailu olisi jo menneen talven lumia, tuli tosi halpa olo. Se ärsyttää kun varatut miehet vilkuilee ja ihan häpeilemättä kyttää, vaikka oma vaimo vieressä. Se ahdistaa, kun tiedät että sua halutaan mutta ainoastaan ulkonäön takia ja siksi, että jaksoit laittautua. Jos itse esimerkiksi menen vaikka kauppaan ilman meikkiä verkkareissa ja pipo päässä saan taatusti olla ihan rauhassa.

*emotionaalisesti

Vierailija kirjoitti:

Se tuntuu siltä kuin joku kiertäisi minua kuin kissa kuumaa puuroa. Eli ei kovin rauhalliselta ja neutraalilta. Tällaisesta tilanteesta en oikein viitsi mainita työkavereille, eli tavallaan jään yksin. Pelkään, että joudun lopulta sekä työkavereitteni että minuun ihastuneen ihmisen emitionaalisesti hylkäämäksi.

Ihailun kohteena oleminen on luullakseni erilaista sellaiselle, joka on ollut pienestä asti poikien ihailun kohteena kuin sellaiselle, joka on lapsena ja nuorena ollut poikien hylkimä, mutta on aikuistuessaan alkanut saada runsaasti huomiota miehiltä.

Kaikki naiset täällä väittävät että eivät jaksa sitä ja haluaa "oikeaa" rakkautta jne, mutta oikeasti vain nauttivat siitä huomiosta.