Lue keskustelun säännöt.
Onko muita jotka ahdistuu mm. koskemisesta?
09.07.2015 |
Mä tunnen itseni ihan kummalliseksi, kun mulle on ihan ok, että lääkärit koskee ja tutkii, myös intiimejä paikkoja. Ainakaan yleensä se ei haittaa mua ollenkaan. Mutta sitten aika monissa muissa tilanteissa mä ahdistun ihan hirveesti jos muhun meinataan koskea. Mutta kun tätä ei tapahdu, kuin silloin, jos se tilanne tuo mulle mieleen jonkun huonon muiston. Mulla on aika paljon huonoja muistoja koskemisista ihan viime vuosilta.
Ongelma on nyt varsinkin se kun mä käyn fysioterapiassa, jonka tekee psyk.polin työntekijä psyk.osastolla, niin se ahdistaa mua ihan hirveesti vaikka se fyssari on mukava ja ymmärtäväinen. Ekalla ja tokalla kerralla tehtiin harjotuksia, joissa se ei koskenu muhun ja mä olin ihan fine. Ehkä pientä ahdistuksenpoikasta ilmassa. Seuraavalla kerralla se paineli mun kroppaa piikkipallolla ja joo se tuntu hyvältä, mutta mun mieleen tulvi miljoona huonoa muistoa muista hetkistä kun oon hävenny tai pelänny tai mut on pakotettu johonkin yms. Jäi tosi ristiriitainen fiilis.
Nyt viimeksi sitten toiminnallinen harjoitus meni ok, vaikka olikin liian rankka mulle, mut sen jälkeen oli tarkotus et se painelee mua käsin eri puolilta ku mä makaan ja mä sanoin et mua ahdistaa jo valmiiksi. Se sano et no otetaan vaan jalkapohjat ja katotaan sit tilanne. Sit se teki sen ja kyllä mä tunsin, että sen kädet oli lämpimät, mutta mulla alko kyyneleet valuun ja sit kun se kysy että miltä tuntu niin aloin vaan itkeen ihan hirveesti ja mua hävetti. Keskusteltiin sit loppuaika ku olin rauhottunu et mitä mä mietin jne. Ihan hyvä keskustelu sinänsä, mutta nyt musta tuntuu etten pysty ees menemään siihen samaan tilaan ees ilman, että oon jo itku kurkussa tärinä paniikissa, vaikka sovittiin jo ettei oo pakko tehä noita koskemisharjotuksia.
Mulle vaan jäi tosta käynnistä päähän pyörimään hirvee kasa huonoja muistoja ja negatiivisia ajatuksia itseä kohtaan. Nyt kun mä yritin sit itekseni tehä yhtä niistä kotiharjotuksista niin mua alko siinäkin ahdistaa samalla tavalla.
Meneeks tää ikinä pois? Onko parempi että mä väkisin siedätän itteeni tollasiin tilanteisiin vai mitä mä teen? Tuntuis tosi typerältä jättää menemättä oman aivovammasuutensa vuoksi, mutta niin mä oon usein vastaavissa muissa tilanteissa tehny. Siinä vaiheessa kun ahdistun jo pelkästä rakennuksen näkemisestä, niin mun on tosi vaikeeta saada sitä moodia pois, vaikka kaikki loput käynnit siellä oliskin ihan ok.
Kilometrisepustus. Ehkä joku jakso lukea loppuun.
Kommentit (61)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jooooooooooooooooooooooooooooooooo
jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 00:57"]Nytkin ahdistaa kun ees mietin asiaa. Eilenkin kun pääsin siitä ahdistuksesta jotenkin yli, niin itkin itseni uneen. En yleensä koskaan itke kuin korkeintaan terapiassa. Tunnen itteni niin tyhmäks tän asian vuoksi, kun se fyssari on oikeesti ihan hyvä tyyppi :(. Otanko sit rauhottavaa ennen sitä seuraavaa tapaamista vai mitä ihmettä mä teen kun oon siitä jo nyt ihan paniikissa :(? ap
[/quote]
Näin käy just kun on menty vanhan trauman takia sietokyvyn yli ja vahan trauman päälle tulee kerros uutta traumaa joka kapeuttaa elämää entisestään. Sun on ap pakko tuossa kohtaa ottaa ruori omiin käsiin ja sanoa että tämä menee sietokyvyn yli. Ja sitten mietitte että mikä olisi sellaista jonka pystyt hyväksymään.
Lisäänpä vielä että ensi kerralla mun mielestä pitäisi tehdä harjoituksia joissa ei kosketa ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Herranjestas joku vastas jotain! Taidat olla se, joka vastas jo aiemmin 54/55. Okei, pidän sanasi mielessä. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarvitset hyvän terapeutin, sinulla on pahoja traumoja. Hitaampi eteneminen fysioterapeutin kanssa. Ei itkya ja ahdistusta tarvitse hävetä. Sulle on rehty väärin. Toivon sydämestäni sinulle toipumista, hyvää ja lempeää apua. Ajattele itseäsi pienenä lapsena, jonka voit ottaa syliin, lohduttaa. Koeta opetella olemaan ystävä itsellesi. Et ole likainen etkä huono. Olet hyvä, ihminen, vertainen, arvokas juuri itsenäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 23:14"]
Ajattele itseäsi pienenä lapsena, jonka voit ottaa syliin, lohduttaa.
[/quote]
Tämä on muuten oikeasti toimiva keino, visualisointia. Luin visualisoinnista ja päätin kokeilla sitä kun olin karmean tuskainen, tein mielessäni "lapselle" turvapaikan makuuhuoneen nurkkaan ja siitä se visuaalisointi lähti elämään omaa elämäänsä. Joka ilta ennen nukkumaan menoa kävin mielesssäni "katsomassa" lasta. Alussa lapsi nukkui ja pitkän aikaa vain lisäsin turvatoimia lapselle. Mikään ei oikein tuntunut riittävän turvalliselta, kunnes oli luola ja valtava kivipaasi suuaukolla ja konekiväärejä ja tykkejä jne. Lopulta syntyi sellainen turvallisuuden tunne että nyt se on siellä viimein turvassa. Sitten yksi ilta kun menin katsomaan se olikin hereillä ja tuijotti mua vihaisena. Nämä jutut vain jotenkin syntyi päässäni ihan tekemättä mitään, ei tarvinnut millään lailla keksiä että mitäs nyt. Sitten aina mietin että mitä voisin tehdä helpottaakseni lasta. Jatkoin tätä pitkän aikaa ja se loppui siihen että menin tarkistamaan tilannetta ja lapsi leikki siellä niinkuin lapsen kuuluukin tehdä. Silloin tuntui että visuaalisointi oli tehnyt tehtävänsä ja jätin sen, olin itsekin siinä matkan aikana muuttunut paljon, eikä vain tuon takia vaan muutenkin työstin. Mutta koin tuon tärkeäksi osaksi paranemista.
61 Oho en ole koskaan kuullut kenenkään tekevän sitä sisäinen lapsi työstämistä tuohon malliin. Kuulostaa jännältä. Mun on vaikeaa olla empaattinen edes sitä lapsiminää kohtaan. Mielestäni minun olisi pitänyt jo lapsena tajuta asioita paremmin, toimia toisin, olla toisenlainen. Terapeuttini ehkä sanoisi minun olevan siis rankaiseva vanhempi moodissa kun ajattelen näin. Skeematerapia on kyllä ollut mielenkiintoinen lähestymistapa. Harmi kun nyt on ollut pitkä tauko ja muutenkin tapaamisissa usein tuntuu kuin raapaistaisiin vaan pintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei täällä oikein nähtävästi saa tästä keskustelua aikaiseksi, harmi.
Näin psykiatrin eilen ja hänelle uskalsin avautua tästä aiheesta. Terapeutin piti tulla tapaamiseen myös, mutta hän on sairaana. Psykiatri lähinnä kyseli, että olenko puhunut terapeutin kanssa tästä ja sanoin, että en juurikaan, joskus jotain ohimennen jotain maininnut ja että nyt en ole edes voinut, kun on ollut taukoa. Hän väitti, ettei tunteeni likaisuudesta ole todellisuuteen perustuva, kun ulkonäöltäni näytin kuitenkin siistiltä. Muistan kuinka näpräsin samalla käsiäni ja ne tuntuivat hikisiltä, töhnäisiltä ja ällöiltä, joten minun oli vaikeaa uskoa, ettei hänen mielipiteensä olisi muuttunut jos hän olisi tullut koskemaan minua.
Se fysioterapiakin on ollut nyt tauolla, niin en ole sielläkään asiasta lisää puhunut. ap
Onneksi tää psykiatri ei yrittäny koskea muhun ees ton asian myöntämisen jälkeen, koska olisin varmaan käpertynyt sikiöasentoon ja huutanut "Älä!" :(. Inhoan myös ruuhkaisia julkisia kun on pakko istua jonkun vieressä liian lähellä. Kyllä mä siihen tarvittaessa pystyn, mutta yleensä oon yks niistä inhottavista vittupäistä, jotka varaa viereisen penkin laukulleen, eikä siirrä sitä pois ennen kuin tyyliin kaikki muut paikat on varattuja. Mutta siis tällekin on syynsä. En siis vihaa muita ihmisiä vaan pikemminkin pelkään niitä.
En mäkään voi sietää toisia ihmisiä mun iholla tai reviirillä. Esim. tanssiminen on kamalaa, joskus työpaikallakin yrittävät jotain paritanssia harjoituttaa tai muuta ryhmeyttämistä missä kosketellaan. Tai sitten baarit... voi luoja. Teininäkjn inhosin hitaita ja menin aina vessaan silloin. Myös nää työpaikan pakkohalailut lomien jälkeen... ahdistaa. Tulee epämukava olo. En tiedä miksi.Kampaajaa välttelen myös. Lääkärit onnistuu kun on pakko ja niin kipuinen, että ei väliä esim. synnytykset. En kyllä osaa sitten kosketta toisiakaan ihmisiä, vaikka jos pitäisi lohduttaa. Tän olen joskus pannut merkille. Toisaalta ahdistun itse tällaisesta huomiosta.
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 22:33"]
En mäkään voi sietää toisia ihmisiä mun iholla tai reviirillä. Esim. tanssiminen on kamalaa, joskus työpaikallakin yrittävät jotain paritanssia harjoituttaa tai muuta ryhmeyttämistä missä kosketellaan. Tai sitten baarit... voi luoja. Teininäkjn inhosin hitaita ja menin aina vessaan silloin. Myös nää työpaikan pakkohalailut lomien jälkeen... ahdistaa. Tulee epämukava olo. En tiedä miksi.Kampaajaa välttelen myös. Lääkärit onnistuu kun on pakko ja niin kipuinen, että ei väliä esim. synnytykset. En kyllä osaa sitten kosketta toisiakaan ihmisiä, vaikka jos pitäisi lohduttaa. Tän olen joskus pannut merkille. Toisaalta ahdistun itse tällaisesta huomiosta.
[/quote]
Mites sit sun lasten kanssa? Onnistuuko läheisyys? Ja miehen kanssa, jos sellainen on kuvioissa? ap
Ketään kuulolla?