Lue keskustelun säännöt.
Yksi sitkeä äitimyytti on että naisen pitäisi onnistua kasvattamisessa yksin.
15.08.2008 |
Päivähoito-, huonot isovanhemmat-, syyllisyys-, huono omatunto- keskusteluiden innoittamana laitanpa tänne muutamia lainauksia hiljattain lukemastani Väestöliiton julkaisemasta kirjasta "Äidin kielletyt tunteet". Kirjassa käsitellään mm. yleisiä äitimyyttejä
"Äitimyytti nro 10: Yksi äiti riittää
On väärinkäsitys, että äidit olisivat selvinneet lapsen kasvattamisesta yksin missään vaiheessa lajimme historian aikana. Ihminen syntyy moniin eläimiin verrattuna hyvin avuttomana ja tarvitsee useita vuosia tauotonta hoivaa. Äiti toki synnyttää ja useimmiten myös imettää, mutta lapsen hoivaaminen on paljon muutakin. Näihin hoivatehtäviin voivat osallistua kaikki ihmiset äidin lähipiiristä.
Äitiyden ja vanhemmuuden tunteet ja toimintataipumukset ovat todennäköisesti kehittyneet olosuhteissa, joissa äideillä on ollut muita yhteisön jäseniä tukemassa heitä. Inhimillinen lähtökohta on siten jaettu hoito- ja kasvatusvastuu. Nykyisin kehittyneissä maissa erilaiset hyvinvointipalvelut ja teknologia pyrkivät helpottamaan äitien arkea, mutta siitä huolimatta isät ja lähipiiristä erilaisiksi kummeiksi, apuäideiksi ja apuisiksi muovautuvat henkilöt ovat korvaamattomia.
---
Äitien asema ja lastenhoidon järjestelyt vaihtelevat suuresti eri yhteiskuntien ja aikakausien välillä. Silti lapsen äidillä on useimmiten päävastuu lapsesta. Tämän huomasi jo antropologian klassikko Bronislav Malinowski, joka ei aikoinaan uskonut, että lasten päivähoito "laimentaisi" äitiyttä. Hän sanoi äidin ja lapsen suhteen olevan "kaikista yksilöllisin sosiaalinen voima".
Äidit eivät kuitenkaan ole missään - tai olleet koskaan - yksin vastuussa lapsistaan. Sukulaiset, lapsen isä, äidin uusi kumppani tai palkatut hoivaajat ova aina kantaneet osia vanhemmuuteen ja kasvattamiseen kuuluvista tehtävistä. Sosiaaliset suhteet ovat olennainen osa äitiyttä ja harva äiti-lapsisuhde voi hyvin ilman niitä. Yksi sitkeä äitimyytti on että naisen pitäisi onnistua kasvattamisessa yksin. ---
---Yksi emon tärkeimmistä tehtävistä on auttaa jälkeläistään pärjäämään muiden poikasten sekä aikuisten parissa.--- Olennainen osa ihmistenkin äitiyttä on toimia siltana lapsen ja yhteisön välillä. Tähän kuuluu mm. lastenhoitoavun järjestäminen. Äitiyden jakaminen tai "ulkoistaminen" itseasiassa kuuluu äitiyteen!...."
Mielenkiintoinen kirja, suosittelen lämpimästi :)
Kommentit (41)
Katsokaas, kun olen tuo kirjoittaja nro 10, kirjoitin viestini elokuun 16. päivä viime syksynä.
Arvaatteko, mitä minulle on tapahtunut tässä kuluneen syksyn, talven ja kevään aikana? Sain diagnoosin vaikea masennus ja uupumus! Sairauslomalla olen ollut puoli vuotta, käyn terapiassa 2 x viikossa, ja syön masennuslääkettä. Lisäksi yritän selvitellä sitä asiaa, miten paljon esikoiseeni on vaikuttanut se, että olen vuosia ollut niin uupunut ja masentunut.
t: Se kaikentietävä nro 10. Että ottakaahan opiksi.
Että usein täällä hyökkäävät aggressiivisimmin väsyneitä ja apua pyytäviä äitejä vastaan juuri ne, joilla lienee kotona tiukinta. Viime päivinä täällä on ollut paljon "sankarillisia" yh-äitejä ja viiden lapsen äitejä, joiden ainoa anti keskusteluihin on "minäkin pärjään vaikka on tällainen tilanne, älä SINÄ valita".
Kuinka usein näillä sankariäideillä tilanne on mennyt jo siihen pisteeseen, etteivät edes tajua, kuinka lopussa ja väsyneitä he ovat? He varmaan kokevat, että heidän on pakkokin mainostaa omaa jaksamistaan, että vakuuttuisivat siitä itsekin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän ottaa poikamme yökylään joka toinen viikonloppu, ostaa tälle joskus pienestä palkastaan vaatteita ja mikä tärkeintä: rakastaa lasta kuin omaansa, kuitenkaan "omimatta" häntä jyräämällä meidän vanhempien yli. Tajusin tätä kirjoittaessani kuinka onnekkaita olemme että tälläinen ihminen on elämässämme...meillä ei ole anopin kanssa mitenkään lämpimät välit, mutta emme ole kumpikaan lähteneet sotkemaan lapsen välejä suuntaan tai toiseen.
Tuohon päivähoitoon sellainen kommentti että en usko päivähoidon itsessään olevan syy pahoinvointiin lapsissa. Lapsi on sopeutuvainen ja jo pienetkin lapset (tätä ei tietenkään saisi sanoa ääneen) nauttivat ikäistensä seurasta sopivina annoksina. Osalle riittää tunti tai kaksi viikottain, mutta itselläni on kunnia olla varmaan tämän kaupungin sosiaalisimman lapsen äiti ;). Viihtyy yksin jonkin aikaa mutta suorastaan hehkuu ja loistaa lapsiporukoissa. No, hän onkin Leijona, hehheh...mutta siinä on kyllä tuleva "kaikkien kaveri". En tunne syyllisyyttä siitä että hän aloittaakin päivähoidon nyt tulevana syksynä.
Niin piti vielä sanomani että lapsien pahoinvointi johtuu mielestäni ainakin osaksi siitä että he ovat paljon yksin. Pienet ekaluokkalaiset soittivat MLL:n puhelimeen urakalla kun vanhemmat olivat töissä päivällä eikä lapsilla ollut leikkiseuraakaan.
että vaikka se yksi sankariäiti pärjäisikin aivan yksin lasten kanssa aina ja ikuisesti, hän tulee samalla opettaneeksi lapsillensa saman mallin ja myös lasten puolisot joutuvat elämään tämän mallin kanssa. Täytyy olla tosi vahva ihminen, että osaa karistaa lapsuudesta opitut mallit pois.
Tuo "it takes a village_ _ _ " tarkoittaa mun mielestä myös sitä, että vanhempien tehtävänä on opettaa lapsille toimimaan yhteisössä. Ja se tosiaan tapahtuu vain niin, että ollaan sen kylän kanssa tekemisissä.
Täälläkin on vähän päästä niitä aloituksia, joissa valitetaan, että mitä tehdä kun on yksinäinen tai huonon itsetunnon ongelmia. Monesti noissa johtaa jäljet juuri tuohon kasvatustapaan, että yksin pitää pärjätä eikä ole soveliasta olla muille vaivaksi. Vaikka "vaivaksi oleminen" on juuri sitä, että osataan olla muiden kanssa tekemisissä.
Niin piti vielä sanomani että lapsien pahoinvointi johtuu mielestäni ainakin osaksi siitä että he ovat paljon yksin. Pienet ekaluokkalaiset soittivat MLL:n puhelimeen urakalla kun vanhemmat olivat töissä päivällä eikä lapsilla ollut leikkiseuraakaan.
Joo, tuo kouluikäisten yksinäisyys on kyllä surullinen epäkohta :( Koulupäivät on lyhyitä ja vanhempien työpäivät pitkiä. Onneksi on edes tuo MLL:n puhelin, vaikka tuskin kaikki osaavat sinne soittaa kun hätä tulee.
Meidän yhteiskunta on loppujen lopuksi aika lapsivastainen, kun alkaa tarkemmin miettiä. Lasten pitäisi pärjätä alusta saakka itsenäisesti, eivätkä he saisi näkyä tai kuulua. Noin niinkuin tiivistettynä.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1668464
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos ap:lle, ja sille, joka tämän ketjun nosti. Juuri noin olen ajatellut itsekin, kuin ap:n katkelmissa, ja olen ihmetellyt, kun "aina" kehuskellaan vain sillä, kuinka raskasta kullakin äidillä on, ja kuinka monta muksua hoidettu ilman tukiverkkoja. Olosuhteiden pakosta tietysti jotkut joutuvat hoitamaan lapsensa aivan yksin, mutta sehän on vain surullinen asia.
Itselleni oli aluksi vaikeaa päästää lasta muille hoitoon, mutta nyt on aivan ihanaa nähdä, kun 2-vuotiaalla on lukuisia erilaisia ihmissuhteita; isovanhempiin, kummeihin ja tarhan hoitajiin. Olen todella onnellinen, että meillä on mahdollisuus kaikilla kasvattaa lasta omalla tyylillämme.
Olipa hyvä lukuvinkki! Kiitos ap:lle, ja sille, joka tämän ketjun nosti. Juuri noin olen ajatellut itsekin, kuin ap:n katkelmissa, ja olen ihmetellyt, kun "aina" kehuskellaan vain sillä, kuinka raskasta kullakin äidillä on, ja kuinka monta muksua hoidettu ilman tukiverkkoja. Olosuhteiden pakosta tietysti jotkut joutuvat hoitamaan lapsensa aivan yksin, mutta sehän on vain surullinen asia.
Itselleni oli aluksi vaikeaa päästää lasta muille hoitoon, mutta nyt on aivan ihanaa nähdä, kun 2-vuotiaalla on lukuisia erilaisia ihmissuhteita; isovanhempiin, kummeihin ja tarhan hoitajiin. Olen todella onnellinen, että meillä on mahdollisuus kaikilla kasvattaa lasta omalla tyylillämme.
Mistäköhän ihmeestä se myytti nouseekin, siis että sankariäiti hoitaa _kaiken_ yksin ilman apua... Se on jotenkin tosi syvällä meissä. Onkohan siinä mukana ripaus kateutta niitä kohtaan, joilla on tukiverkot kunnossa... Pähkäilee...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sitä näkökulmaa esille, että ihan oikeasti yhteisöllisyyttä ja "koko kylä kasvattaa"- meininkiä ei mun mielestäni synny sillä, että lasta hoitavat viranomaiset ja ammattilaiset. Siis totta kai sitäkin tarvitaan, mutta on ihan eri asia, jos lapsen tukiverkko ja lähipiirin aikuiset ovat niitä, jotka OIKEASTI rakastavat lasta ja ovat muutenkin kuin työajan puitteissa kiinnostuneita lapsesta.
Äidin kannaltahan se on sinänsä sama kuka lasta hoitaa, jos se vastuu on pois äidin vastuukakusta, mutta lapsen kannalta...kuinka kauan lapsi jaksaa kiintyä jatkuvasti vaihtuviin hoitajiin päiväkodissa? Tai missä tahansa muussa yhteydessä?
Myöskin mun mielestäni pieleen mennään siinä, että lapset eivät saa oikeasti kohdata muita aikuisia. Äidin pitää aina olla siinä välissä söhläämässä ja suodattamassa miten meidän Pärttylille saa puhua ja sitä ja tätä. Eikä se tuoreen äidin yksinjääminenkään nyt ihan vaan muiden vika ole: kyllähän täälläkin yksi jos toinenkin vinkuu ja vikisee sitä, kuinka anoppi nyt ei ainakaan saa tulla katsomaan vauvaa, koska sehän voisi vaikka pussata sitä... saati että anpin tms annettaisiin kohdata lapsi omalla tavallaan, anopin ja lapsenlapsen omilla ehdoilla.
Täällä vallitsee just sellainen ikuinen itsekkyyden harha, että ikään kuin yhteisöllisyys voisi olla sitä, että MINÄ määrään tasan kuinka kaikkien muiden pitäisi minun lapseeni suhtautua ja hänen kanssaan kommunikoida. Ei se vain mene niin.
En ehtinyt lukea kaikkea, joten en tiedä tuliko tässä sitä näkökulmaa esille, että ihan oikeasti yhteisöllisyyttä ja "koko kylä kasvattaa"- meininkiä ei mun mielestäni synny sillä, että lasta hoitavat viranomaiset ja ammattilaiset. Siis totta kai sitäkin tarvitaan, mutta on ihan eri asia, jos lapsen tukiverkko ja lähipiirin aikuiset ovat niitä, jotka OIKEASTI rakastavat lasta ja ovat muutenkin kuin työajan puitteissa kiinnostuneita lapsesta.
Äidin kannaltahan se on sinänsä sama kuka lasta hoitaa, jos se vastuu on pois äidin vastuukakusta, mutta lapsen kannalta...kuinka kauan lapsi jaksaa kiintyä jatkuvasti vaihtuviin hoitajiin päiväkodissa? Tai missä tahansa muussa yhteydessä?
Myöskin mun mielestäni pieleen mennään siinä, että lapset eivät saa oikeasti kohdata muita aikuisia. Äidin pitää aina olla siinä välissä söhläämässä ja suodattamassa miten meidän Pärttylille saa puhua ja sitä ja tätä. Eikä se tuoreen äidin yksinjääminenkään nyt ihan vaan muiden vika ole: kyllähän täälläkin yksi jos toinenkin vinkuu ja vikisee sitä, kuinka anoppi nyt ei ainakaan saa tulla katsomaan vauvaa, koska sehän voisi vaikka pussata sitä... saati että anpin tms annettaisiin kohdata lapsi omalla tavallaan, anopin ja lapsenlapsen omilla ehdoilla.
Täällä vallitsee just sellainen ikuinen itsekkyyden harha, että ikään kuin yhteisöllisyys voisi olla sitä, että MINÄ määrään tasan kuinka kaikkien muiden pitäisi minun lapseeni suhtautua ja hänen kanssaan kommunikoida. Ei se vain mene niin.
Mä oon samaa mieltä, että viranomaiset (=päiväkoti) ei ole se ensisijainen turvaverkko ja "kylä". Mutta jos ei muutakaan ole, niin on hyvä että edes se on olemassa. Jos vaikka isovanhemmat kaukana, eikä muuta turvaverkkoa ole.
Mä olen miettinyt tota samaa, että meillä äideillä on parantamisen varaa tuossa "välissä huseeraamisessa"... Tyyppiesimerkkinä vaikka se miten vaikeaa monilla on anoppinsa kanssa, kun anoppi tekee ja sanoo aina vääriä juttuja, siis jos on lapsenkasvatuksesta kyse. Ei ole helppoa laittaa niitä juttuja omaan arvoonsa ja nostaa kaikista tärkeimmäksi lapsenlapsen ja anopin välit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitääkö mun hoitaa vielä lapsenlapsetkin omieni lisäksi.
Voi herranjumala sentäs Pitääkö mun hoitaa vielä lapsenlapsetkin omieni lisäksi.
Onnea vaan sun lapsenlapsille! :D Ihana mummo heillä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
myösse, että KENELLEKÄÄN ei ole tarjolla vain yksisuuntaista turvaverkkoa. Sosiaalisuus ja yhteisöllisyys ei tarkoita sitä, että koko kylä on olemassa vain juuri MINUA ja MINUN LASTANI varten.
Jos minä haluan, että minulla on turvaverkko, minun on oltava osa myös jonkun toisen turvaverkkoa. JOs haluan, että naapuri välittää minun lapsestani, minun täytyy myös välittää naapurin lapsesta. JOS minä haluan, että joku hoitaa lastani joskus, kun minä tarvitsen unta, se tarkoittaa sitä, että minun on myös katsottava jonkun toisen lasta silloin kun hän tarvitsee unta.
Ja jos haluan olla osa yhteisöä, se tarkoittaa sitä, että minun ja lapseni on myös hyväksyttävä erilaisuutta, erilaisia kasvatustapoja, erilaisia ilmaisutapoja, uskontoja, uskomuksia, kulttuureita suuremassa ja pienemmässä mittakaavassa ympärilläni, eikä vain vaatia että keskiössä olen MINÄ ja kaikki vain tukevat ja ymmärtävät juuri minua ja toimivat kuten minä haluan.
JOten mammat, olkaa osa yhteisöä, ja hyväksykää se yhteisö, antakaa joskus enemmän kuin saatte laskematta, ottakaa joskus vastaan enemmän kuin annatte ilman huonoa omatuntoa, niin kas, elämänne on huomattavasti rikkaampaa.
Mutta näyttää tämä olevan sellaista, että mammat kipaisee lapset hoitoon ja pähkivät päivät netissä, miten saisivat lasten kasvatuksen jollekin kylälle (vähintään mummuille nyt kuitenkin).
Eiköhän ne mummut ole jo teidät kasvattaneet ja ovat ansainneet omaa aikaa. Ei niiden tarvi enää teidän lapsia hoitaa.
Voi herranjumala sentäs Pitääkö mun hoitaa vielä lapsenlapsetkin omieni lisäksi.
Onnea vaan sun lapsenlapsille! :D Ihana mummo heillä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuttuni, yh, on sairastunut syöpään, eikä hänellä ole mitään toivoa saada kotihoitajaa edes käymään kun tulee leikkauksesta kotiin eikä stytostaattihoitojen aikaan. Tässä kunnassa heitä ei riitä muille kuin vanhuksille.
Tämä on selkeä huononnus, vielä muutama vuosikymmen sitten he *pääasiassa* tukivat lapsiperheitä, esimerkiksi juuri äidin sairastuessa.
Mä en usko, että kukaan olettaa isovanhempien HOITAVAN lapsia kokonaan. Uskon, että 99,9% ihmisistä toivoisi suunnilleen tällaista:
- isovanhemmat olisivat mukana elämässä ja kiinnostuneita lapsenlapsista
-isovanhemmat saisivat ILOA lapsenlapsista, ja kokisivat olevansa tärkeä osa perhettä
- isovanhemmat osallistuisivat lastenlasten hoitoon (oman kuntonsa ja voimavarat huomioiden) n. 1-2krt 1-2kk aikana.
Mun mielestä tollaisessa on aika överiä käyttää ilmaisua " pitääkö mun vielä lapsenlapset hoitaa"?
JA säälittää oikeasti tuollaisen ihmisen lapset, eivät taida juuri äidilleen muuta kuin riippakiviä olla...
Pitääkö mun hoitaa vielä lapsenlapsetkin omieni lisäksi.
Mutta näyttää tämä olevan sellaista, että mammat kipaisee lapset hoitoon ja pähkivät päivät netissä, miten saisivat lasten kasvatuksen jollekin kylälle (vähintään mummuille nyt kuitenkin).
Eiköhän ne mummut ole jo teidät kasvattaneet ja ovat ansainneet omaa aikaa. Ei niiden tarvi enää teidän lapsia hoitaa.
Voi herranjumala sentäs Pitääkö mun hoitaa vielä lapsenlapsetkin omieni lisäksi.
Onnea vaan sun lapsenlapsille! :D Ihana mummo heillä!
Sinä teet just niinku lystäät. Mulle on mummo ja kaksi vaaria olleet tosi läheisiä ja tärkeitä ihmisiä mun vanhempien lisäksi. Mun toinen vaari jopa asui meidän kanssa.
Monille isovanhemmille lapsenlapset on suuri rikkaus ja onni. Lapsenlapsista osataan nauttia ihan eri tavalla kuin omista lapsista aikanaan, koska ei tarvitse kantaa pääasiallista kasvatusvastuuta. Sehän on vanhemmilla. Mutta kukin tyylillään. Ikävää että lapsenlapsesi eivät sinua kiinnosta, se saattaisi olla antoisa ihmissuhde puolin ja toisin. Osa sukupolvien välistä ketjua, niinkuin ennen vanhaan kun asuttiin lähekkäin, jopa samassa pihapiirissä.
Nautihan sinä vapaudestasi ja toivo että joku muistaa sut siinä vaiheessa kun olet vanha ja raihnainen.
kun meillä isovanhemmat oikein kilpailevat siitä, että pääsevät hoitamaan meidän penskaamme. Laskevat kertoja, että onko toinen mummo saanut pitää enemmän hoidossa. ;) Kyllä, tiedän että meillä on asiat tosi hyvin, ja olen kiitollinen avusta.
Voi herranjumala sentäs Pitääkö mun hoitaa vielä lapsenlapsetkin omieni lisäksi.
Mummut hoitaa teidän lapsia ja te työnnätte mummut sitten vanhainkotiin, ettekä käy katsomassa.
Tätä on nähty tosi paljon ja vanhainkodissa kun olen töissä niin eipä siellä paljon tyttäret käy äitejään katsomassa, vaikka mummut on maksaneet ulkomaanmatkat ja hoitaneet lastenlapset ja auttaneet muutenkin.
kun _jälleen_ kerran vängätään kotihoidon-päivähoidon paremmuuksista.
Meillä isovanhemmat asuvat kyllä lähellä mutta ovat silti etäisiä: omat vanhempani ovat jotenkin jo niin mökkiytyneitä ja dementoituneita että eivät jaksa välittää:(. Harmittaa tosi paljon. Ei kuitenkana ole vain ikäkysymyskään vaan ehkä luonnekysymys: oma äitini on antanut meille lapsille jo niin kaikkensa ettei häneltä riitä enää aikaa mun lapsille.
Anoppi ja appi eivät millään tavoin osallistu aktiivisesti lastemme elämään. Käymme siellä kahvilla ja that's it. Kahden ensimmäisten ollessa pieniä olin masentua juuri siihen ettei tukea saanut mistään, päivisin kökin yksin kahden pienen lapsen kanssa.
Kolmannen tullessa olin viisaampi: hän meni osapäivähoitoon jo 1,5-vuotiaana. Se pelasti minun pääkoppani. Silti minulla on läheinen suhde tähän kuopukseen. Ei äitisuhde siitä mene pilalle ettei vietä 24/7 lapsen kanssa!