Oletteko kaikki valinneet naimisiinmeno päivämääräksi jonkun esim. 18.8.2018 tai 17.7.2017 jne.
Toiveissa on aina ollut, että pääsisin naimisiin. 9 vuotta tulee pian siitä, kun menimme kihloihin. Vuosi vuodelta hääsuunnitelmat venyy ja vanuu. Nyt tajusin, että suurin osa ihmisistä tuntuu vallitsevan jonkin hienon päivämäärän tyyliin 18.8.2018 tai 17.7. 2017 naimisiinmeno päivämääräksi. Tajusin, että tuollainen päivämäärä ei ole mahdollista ennen vuotta 2026 ja kun haluan vielä kesähäät lisäksi.
Miten teillä muilla?
Kommentit (17)
Päätettiin yhtä äkkiä mennä naimisiin , valittiin maistraatista lähin vapaa-aika ja sillä mentiin . Ei ollut mitään numero kikkailuja . Pimeä syyskuun päivä oli ja yhdessä on oltu vuosikymmeniä .
No ei kyllä kiinnosta mikä päivämäärä on, ne on vaan numeroita.
Tuttava meni naimisiin karkauspäivänä.
En ollut kiinnostunut päivämääristä.
Me valittiin hääpäivä sen mukaan, että koska mun vuorotyötä tekevällä isällä on loma (ei pysty itse vaikuttamaan siihen) ja koska maistraatissa on vapaa aika. Ei tullu mikään hieno päivämäärä.
Henkilötunnuksen loppuosan mukaan. Vaihtoehdot olivat 15.11. ja 18.8. Ensin mainittu osui viikonlopulle silloin, kun olimme menossa naimisiin. Jälkimmäisen osumista viikonlopulle olisi pitänyt odottaa liian kauan.
Valitsin hääpäivän sen mukaan miten miehelläni oli arkena vapaata ja maistraatissa vapaita aikoja. Päivämäärä oli 13.8. ja viikonpäivä keskiviikko. Olin silloin raskaana ja kaksosemme syntyivät 31.8. Sen verran oli niissä numeroissa taikaa.
Lapsellista tuollainen numerologia. Mitä ihmeen väliä? Itsellä oli kyllä ihan muut asiat mielessä, kun naimisiin mentiin.
Mitä enemmän keskitytään prameisiin häihin, nimien kanssa venkslaamiseen, päivämääriin ja kaikkeen oheishässäkkään, sitä todennäköisemmin tuntuu se ero tulevan.
Me mentiin naimisiin 8.8.2008. Ei se mitenkään avioliittoon ole vaikuttanut, mutta muistaapahan hääpäivän.
Kaveri meni naimisiin 13. päivä ja perjantai vuonna 2013. Kuukautta en muista, mutta vuosi ja päivä on mielessä.
Ovat vielä yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsellista tuollainen numerologia. Mitä ihmeen väliä? Itsellä oli kyllä ihan muut asiat mielessä, kun naimisiin mentiin.
Mitä enemmän keskitytään prameisiin häihin, nimien kanssa venkslaamiseen, päivämääriin ja kaikkeen oheishässäkkään, sitä todennäköisemmin tuntuu se ero tulevan.
Isoisovanhempani elivät onnellisesti yhdessä kuolemaan asti, vaikka menivät lapsellisen numerologisesti naimisiin 3.3.-33
19.8.1988. Päivämäärä löytyy kihlasormuksesta.
Miehenä toivoin, että tuskallinen patsastelupäivä olisi mahdollisimman pian ohi. :D
Juu ei mietitty päivämäärää laisinkaan vaan sopivaa ajankohtaa.
Naurettavat tuollaiset numerohäät
Ei todellakaan. En edes muista tarkkaa päivämäärää. Tai ehkä, mutta en ole varma. Ei mitään merkitystä.
Joo, ilman muuta. 30.03.3030