inhoan tätä "tautia" nimeltään ADHD!

Nuo AHDH lapset kyllä huomaa, jos äiti tuntee tuolla tavalla, mikä todennäköisesti saavat heidät käyttäytymään vielä pahemmin.

Oletko liittynyt netissä oleviin ADHD ryhmiin ja puhunut aikuisten ADHD ihmisten kanssa? Heiltä yleisemmin saa apuja ja ymmärrystä siihen, mitä lapsesi käy lävitse. 

Sinun pitäisi ymmärtää, ettei lapsesi asialle voi mitään. 

Itselläni ADD, teinivuoteni olivat todella rajut, koska vanhempani eivät ymmärtäneet tai edes yrittäneet ymmärtää minua (tosin diagnoosin ADD sain vasta aikuisena). Jatkuvasti vertasivat minua 'normaaliin' lapsiin, miksi minä en ollut heidän kaltainen.

Voit kuvitella, minulla ei ole kovinkaan hyvät välit vanhempiini.

Hei te kaikki!

Mulla on kolme lasta, joista nuorimmalla pojalla on ADHD. Myös itselläni on ADHD. Ja meillä molemmilla on onneksi "vain" se, ei mitään liitännäisiä ongelmia oppimisen tai käytöksen tms. suhteen. Mietinkin, onko tällainen selkeästi perinnöllinen ADHD sitten mahdollisesti helpompi, kuin esim. synnytyksen tai raskausajan ongelmien takia syntynyt?

No sillä ei ole tässä ketjussa mitään merkitystä, mutta symppaan teitä kyllä kovasti! Meillä poika on onneksi tosi iloinen ja positiivinen, ja lähtökohtaisesti tulee kavereidenkin kanssa ihan kivasti toimeen, mutta kyllä tuleva koulun alku jännittää kovasti, koska kaikenlaista mölyämistä, levottomuutta, impulsiivisuutta jne.  on tosi paljon, ja tulee kyllä pitkälti riippumaan opettajasta miten se koulunkäynti alkaa sujua.

Mä en ole itse vileä liittynyt ADHD-liittoon, mutta  oletteko te, ja oletteko saaneet sieltä apua tai neuvoja itsellenne? 

Sen olen kyllä itsekin huomannut, minkä joku tässäkin ketjussa kirjoitti, että ADHD-lapseen täytyy kyllä olla tosi vahva henkinen yliote vanhemmalla. Muhun on aikanaan mun vanhemmilla ollut, ja mulla on omaan lapseeni. Se tuo lapselle turvaa ja poistaa pahimpia sekoiluja. Välillä olen miettinyt olenko liian natsi, kun viimekädessä meillä tehdään aina just niin kuin minä sanon, mutta tiedän kyllä millaiseksi tuo lapsi äityy heti kun tulee " rajaton" olo.

Ja sille tyypille, joka tuli taivastelemaan tähän ketjuun näitä " hirviökakaroita", niin ihan tavallisissa perheissä näitä elää. Ja suurin osa on perheelleen hyvin rakkaita ja ihania lapsia, joilla on täydet mahdollisuudet pienen tai isomman tuen kanssa kasvaa oikein hyviksi aikuisiksi :)

PS. ADHD ei ole pelkästään taakka. Itselläni se on siivittänyt minut ammatilliseen menestykseen, joka ei muuten olisi oikeastaan edes mahdollista :) Ja rakastan itseäni juuri tällaisena, samoin kuin kaikkia lapsiani, myös sitä vaikeinta tapausta ADHD:n kera.

[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 12:14"]

Hei te kaikki!

Mulla on kolme lasta, joista nuorimmalla pojalla on ADHD. Myös itselläni on ADHD. Ja meillä molemmilla on onneksi "vain" se, ei mitään liitännäisiä ongelmia oppimisen tai käytöksen tms. suhteen. Mietinkin, onko tällainen selkeästi perinnöllinen ADHD sitten mahdollisesti helpompi, kuin esim. synnytyksen tai raskausajan ongelmien takia syntynyt?

No sillä ei ole tässä ketjussa mitään merkitystä, mutta symppaan teitä kyllä kovasti! Meillä poika on onneksi tosi iloinen ja positiivinen, ja lähtökohtaisesti tulee kavereidenkin kanssa ihan kivasti toimeen, mutta kyllä tuleva koulun alku jännittää kovasti, koska kaikenlaista mölyämistä, levottomuutta, impulsiivisuutta jne.  on tosi paljon, ja tulee kyllä pitkälti riippumaan opettajasta miten se koulunkäynti alkaa sujua.

Mä en ole itse vileä liittynyt ADHD-liittoon, mutta  oletteko te, ja oletteko saaneet sieltä apua tai neuvoja itsellenne? 

Sen olen kyllä itsekin huomannut, minkä joku tässäkin ketjussa kirjoitti, että ADHD-lapseen täytyy kyllä olla tosi vahva henkinen yliote vanhemmalla. Muhun on aikanaan mun vanhemmilla ollut, ja mulla on omaan lapseeni. Se tuo lapselle turvaa ja poistaa pahimpia sekoiluja. Välillä olen miettinyt olenko liian natsi, kun viimekädessä meillä tehdään aina just niin kuin minä sanon, mutta tiedän kyllä millaiseksi tuo lapsi äityy heti kun tulee " rajaton" olo.

Ja sille tyypille, joka tuli taivastelemaan tähän ketjuun näitä " hirviökakaroita", niin ihan tavallisissa perheissä näitä elää. Ja suurin osa on perheelleen hyvin rakkaita ja ihania lapsia, joilla on täydet mahdollisuudet pienen tai isomman tuen kanssa kasvaa oikein hyviksi aikuisiksi :)

PS. ADHD ei ole pelkästään taakka. Itselläni se on siivittänyt minut ammatilliseen menestykseen, joka ei muuten olisi oikeastaan edes mahdollista :) Ja rakastan itseäni juuri tällaisena, samoin kuin kaikkia lapsiani, myös sitä vaikeinta tapausta ADHD:n kera.

[/quote]

Pakko on kyllä vielä kirjoittaa, että ei  meillä pelkkää auvoa ja ihanuutta elämä ole, ei todellakaan! Koska itse olen saanut diagnoosin vasta aikuisena, mulla on todella paljon ADHD:n  aiheuttamia ja ADHD-ihmiselle tyypillisiä käytösmalleja, impulsiivisuutta, kärttyisyyttä jne. jotka eivät todellakaan ole mikään kiva lisä perhe-elämässä. Yritän niistä pikkuhiljaa oppia pois, mutta varsinkin äkkipikaisuus on varmasti lapsilleni tosi kurjaa.

Samoin mun on välillä tosi vaikea ohjata ADHD-lastani normaalimpaan käytökseen, koska en itsekään sitä oikein hallitse. Saatan itse rampata 10 kertaa ruokapöydästä pois aterian aikana, tai alkaa laulaa kesken kaiken, olen lähes aina myöhässä kaikkialta jne. Siksi työnikin on sellaista, ettei siinä tarvitse noudattaa kellonaikoja, en siihen oikein pystyisi. 

Mutta se mikä tässä on positiivista, on ymmärrys omaa lasta kohtaan. Mä tiedän miltä hänestä tuntuu, ja pystyn ( usein) olemaan empaattinen häntä kohtaan. Välillä sitten taas huudan kuin hinaaja ja joskus olen liian kovakourainenkin, myönnän. Mun on esim. tosi vaikea kestää sitä, että lapsi ( jolla on tuntoaistimuksen kanssa ongelmia, hakee koko ajan ns. syvätuntemuksia) satuttaa mua jatkuvasti niillä touhuiluillaan. Luulen että normaali vanhempi kestäisi sen paremmin.

Adhd on perinnöllinen aivojen toimintahäiriö. Oireet saattavat muuttaa muotoaan iän myötä ja useimmilla näin käykin.
Jos lapsen adhd:sta kärsii koko perhe, kannattaa todella harkita sen lääkityksen aloittamista. Se kun helpottaa ihan tosi monia asioita.
Kauheasti puhutaan tietysti lääkityksen haitoista, mutta harvemmin lääkitsemättömän adhd:n haitoista sekä yksilölle että ympäristölle. Hoitamattomat adhd-henkilöt ovat huomattavasti muita alttiimpia liikenneonnettomuuksille, päihteiden liikakäytölle, kaikenlaisille riippuvuuksille ja muille vaaratilanteille.
Lääkitys helpottaa impulsiivisuutta, pidentää pinnaa ja helpottaa keskittymistä oleellisiin asioihin. Mahdollistaa normaalin koulunkäynnin ja työnteon monelle sellaiselle adhd-tapaukselle, joille se muuten ei olisi mahdollista.

Älkää suotta tehkö kiusaa lapsillenne, joille adhd tuottaa vakavia ongelmia. Antakaa lääkitykselle mahdollisuus. Kaikillehan sekään ei tietenkään sovi, mutta monille siitä on tosi paljon apua. T. Aikuisiällä diagnoosin ja lääkityksen saanut adhd-aikuinen

[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 11:55"]

[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 11:25"]

En halua pelotella, mutta addu teininä on sitten todella hankala ja rasittava, etenkin jos pukkaa vähän masennusta kaupanpäälle...

[/quote]

Eivät kaikki ole. Meillä impulsiivisuus on helpottanut hurjasti iän myötä. Ennen lääkityksestä huolimatta oli kamalaa, lähinnä ala-astella. Pari vuotta mennyt nyt tosi hienosti, poika nyt 16v, sisarustenkin kanssa menee hyvin, koulu ei ihan aina maistunut. Toki tarkkaavaisuushäiriöstä johtuvia ongelmia, unohteluja tms. on mutta ne tuntuu nyt pieniltä.. Mutta tietysti vähän jännitämme miten poika isompana pärjää.

Jaksakaa, älkää luovuttako! Johdonmukaisuus tuottaa hedelmää. Pitkää pinnaa ja tsemppiä!

[/quote]

Eivätkä kaikki nuoremmatkaan addut ole kuten ap:n...

[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 12:43"]

Adhd on perinnöllinen aivojen toimintahäiriö. Oireet saattavat muuttaa muotoaan iän myötä ja useimmilla näin käykin. Jos lapsen adhd:sta kärsii koko perhe, kannattaa todella harkita sen lääkityksen aloittamista. Se kun helpottaa ihan tosi monia asioita. Kauheasti puhutaan tietysti lääkityksen haitoista, mutta harvemmin lääkitsemättömän adhd:n haitoista sekä yksilölle että ympäristölle. Hoitamattomat adhd-henkilöt ovat huomattavasti muita alttiimpia liikenneonnettomuuksille, päihteiden liikakäytölle, kaikenlaisille riippuvuuksille ja muille vaaratilanteille. Lääkitys helpottaa impulsiivisuutta, pidentää pinnaa ja helpottaa keskittymistä oleellisiin asioihin. Mahdollistaa normaalin koulunkäynnin ja työnteon monelle sellaiselle adhd-tapaukselle, joille se muuten ei olisi mahdollista. Älkää suotta tehkö kiusaa lapsillenne, joille adhd tuottaa vakavia ongelmia. Antakaa lääkitykselle mahdollisuus. Kaikillehan sekään ei tietenkään sovi, mutta monille siitä on tosi paljon apua. T. Aikuisiällä diagnoosin ja lääkityksen saanut adhd-aikuinen

[/quote]

Aamen tälle! Se on oikeasti ihan hassua miten paljon sitä lääkitystä pelätään, ja ajatellaan, että se jotenkin muuttaisi lapsen persoonallisuutta. Ei muuta. Se pikemminkin päästää lapsen todellisen persoonallisuuden esiin, kun ADHD:n aiheuttamat oireet eivät ole sitä sumentamassa.

Kun itse ensimmäisen kerran kokeilin lääkitystä, multa pääsi itku sen vaikutuksen myötä. Oli uskomatonta tajuta, millaiselta tavallisesta ihmisestä tuntuu periaatteessa koko ajan. Että ei ole koko ajan omien impulssiensa vietävissä, vaan saa työt tehtyä loppuun saakka kerralla ja ei ole niin hitsin äkkipikainen jne.Eikä ihan koko ajan himota syödä hiilihydraatteja, koska niillä saa sitä sisäistä levottomuutta hillittyä.

Eli todellakin olen samaa mieltä: jos ADHD aiheuttaa selkeästi haittaa perheelle ja/tai yksilölle itselleen, kokeilkaa lääkitystä!