Tiedättekö, mikä on nykyajan kiireisille vanhemmille kaikkein hankalinta järjestää?

Leikin lasteni kanssa joka päivä, vaikka käyn töissä ja opiskelen. -yh-

lasten kanssa 30 vuotta työtä tehneeltä terapeutilta.

Meillä tosin lapset leikkivät erittäin paljon keskenään. Leikki ei ole koskaan ollut minun lajini. Mielummin otan heidän mukaan kotiaskareisiin ja juttelen samalla kaikki päivän jutut siinä.

Meillä kyllä lapset leikkivät ihan mielellään itsekseen. Eivät koskaan halua minua mukaan leikkeihinsä. Joskus leikin riehumisleikkejä lasten kanssa. Luen lapsille paljon, ja pidän sitä varsin laadukkaana yhteisenä ajanviettotapana.

Vielä joskus 60-70-luvulla aikuisuus oli paljon vakavampaa eikä siihen kuulunut leikkimielisyys ollenkaan kuten nykyään. Lapset oli lapsia ja keskenään. Ja tuota aikaisemmin ihan jo pelkkä hengissäpysyminen ja jokapäiväisten töiden tekeminen on ollut niin aikaavievää, etteivät silloin leikkineet paljon edes lapset.

nimenomaan aikuisen kanssa leikkimistä, se kehittää hänen ajatteluaan paljon enemmän kuin yksikseen leikkiminen tai toisen lapsen kanssa leikkiminen. Yrität vain selitellä itsellesi asiaa, jonka varmasti itsekin tajuat hölynpölyksi.

Useille vanhemmille pelkkä oleminen on vaikeaa. Tai he ovat tehneet arjen sellaiseksi, että kuvittelevat lojumisen olevan mahdotonta. En usko, että lapsi kaipaa loputonta virikeautomaattia tai leikkikaveria vanhemmastaan. Hän vain tarvitsee kiireetöntä aikaa. Vaikka vain seurailisi lapsen leikkejä ja juttelisi. Olisi oikeasti läsnä eikä vain paahtaisi askareesta toiseen.



Johonkin kesällä ilmestyneeseen lehteen oli kerätty lasten ajatuksia siitä, mikä kesälomassa on parasta. Oli Puuhamaata, mökkeilyä, ulkomaan reissuja ja vaikka mitä. Kaikissa vastauksissa oli kuitenkin yksi sama asia: parasta on kun ollaan vaan, isällä ja äidillä ei ole kiire.

Nythän vasta lastenkasvatus kulttuuri on menossa siihen suuntaan että vanhemmat myös leikkivät ja elävät lastensa elämää.



Ja se että vanhemmillä ei nyky-yhteiskunnassa ole lapsilleen tarpeeksi (sen terapeutin mikä se oli mielestä) ei ole niiden vanhempien vika vaan tämän yhteiskunnan joka ei lapsiperheitä suosi.

me oltiin taas koko perhe illalla leikkipuistossa laskemassa mäkeä ja ottamassa juoksukilpailuja : )

vanhemmat eivät JÄRJESTÄ leikkiaikaa lapsilleen. Iltaisin häärätään ja huseerataan, määrätään lapsia, vaaditaan asioita, odotetaan kotitöiden tekemistä, velvoitetaan, rangaistaan jne.



Kun sen sijaan relattais vähän, jätettäis tiskit lojumaan ja leikittäis puoli tuntia oman lapsen kanssa.



t. ap

Minä keskustelen erittäinen paljon lasteni kanssa. Uskon, että se lukemisen ohella kehittää myös aivoja. Ja toki leikin lasteni kanssa, kun he olivat alle parivuotiaita. Nyt lapset ovat viisi ja kolme ja leikkivät hienosti keskenään varsin monenlaisia leikkejä, joita on ilo seurata sivusta. Molempien ajattelu on varsin kehittynyttä myös muiden kuin minun mielestä. Ei sinun tarvise olla lapsistani ollenkaan huolissasi Mutta kiitos kuitenkin sinulle, kun yritit analysoida sielunelämääni.

Ei nykyvanhemmat osaa olla auktoriteetteja, eikä myöskään kyllä osaa viettää aikaa lastensa kanssa.

Siteerasin vaan viisasta kollegaa.

tänään juuri mietin, että omat vanhempani eivät juuri ikinä leikkineet kanssamme. Toki muistan muutaman kerran yhdessä piilosilla tai pallopeliä, mutta kyllä me lapset leikittiin keskenämme. Ja olen tuntenut itseni välitetyksi ja rakastetuksi. Vanhemmat olivat kuitenkin läsnä meille. Ihan varmasti leikin paljon enemmän lasteni kanssa, kuin omani minun kanssani!

Ei ole pahis-yhteiskuntaa, joka kyykyttää vanhemmat pitkiksi päiviksi työpaikoille. Kyllä me vanhemmat olemme ihan kiinteä osa sitä ' yhteiskuntaa' ja sen arvomaailmaa, valitettavasti.

Kiitos että tulet valistamaan asiantuntemuksella!

Luen, juttelen ja vietän toki aikaa paljon, enkä määräile ja nipota turhasta.



Minusta nykyvanhemmat ovat enemmänkin poissaolevia kuin kontrolloivia.

Kuka on tai mikä titteli tällä kollegallasi on?

(ja jos se teitä helpottaa, niin myös äitiydestä ja isoäitiydestä). En missään vaiheessa väittänyt itse olevani asiantuntija, mutta kerroinpahan nyt vaan kuitenkin, koska arvelin että joku siitä saattaisi hyötyä.

Suomessa oikeastaan ekaa kertaa edes yrittävät olla muuta kuin autoritäärisiä " joka kuritta kasvaa, kunniatta kuolee" -kasvattajia. Lastenhoitokulttuuri on ollut aivan toisenlaista, vasta 1980-luvulla ratifioitiin lasten oikeuksien sopimus ja esim. pahoinpitely kiellettiin.

Millä alalla toimit? Voi jösses mikä asenne.