Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ex-uskovainen ja lasten kasvatus
04.07.2015 |
Olipa vaikea otsikoida tämä muuten. Pahoittelen vähän epämediaseksikästä muotoilua ja tämän viestin pituutta. Minun on pakko saada purkaa sydäntäni jotenkin.
Minä tulin uskoon jo lapsena. Perheeni oli tapakristittyjä: isoäiti opetti iltarukouksen ja kävin seurakunnan kerhossa vuoden noin neljävuotiaana, kun äitini oli kotona pikkusiskoni vauva-ajan, mutta ei sen kummempaa. Jostain se usko kuitenkin sai alkunsa, ja rukoilin pitkään salaa iltarukouksia yms., koska en halunnut vanhempieni suuttuvan (tuskinpa olisivat suuttuneet, mutta lapsen ajatukset ovat kummallisia) tai Jumalan pettyvän. Vuosien varrella vakaumukseni vahvistui vahvistumistaan ja riparin jälkeen olin ihan totaalisen täysin sekopäisen uskossa. Elämä oli ihanan mustavalkoista ja tiesin kaikesta kaiken. Olin oikein kiltti teini, hyvä - ja äärimmäisen konservatiivinen! - uskovainen ja sitä rataa. Esiaviollinen seksi oli kauhistus ja niin edelleen.
Tätä vaihetta jatkui suunnilleen siihen asti, että muutin opiskelemaan yliopistoon ja siinä samalla pois kotoa. Liekö syy ollut tuo muutoksen ja äkillisen "aikuistumisen" mukanaan tuoma jonkinlainen shokki, mutta aloin etääntyä paitsi kirkosta (uusi kotiseurakuntani ei ollut kovin aktiivinen enkä tuntenut oloani kotoisaksi yliopiston uskispiireissä) myös uskostani. Aika tasan vuosi opiskelupaikkakunnalle muuton jälkeen menetin neitsyyteni silloiselle poikaystävälleni, en enää jaksanut lukea Raamattua kuin satunnaisesti ja niin edelleen. Synnintuskat olivat kamalat, ja uskoni liekki jaksoi silti palaa kirkkaana aina ajoittain, jos kamala kielikuva sallitaan. Aioin vakaasti löytää uskovan puolison ja elää elämäni onnellisena loppuun asti hänen kanssaan. Opintojeni loppusuoralla tapasin mukavan nuoren miehen, joka tosin oli agnostikko, muutin hänen kanssaan yhteen (ennen papin aamenta!) ja naimisiin mennessämme odotin jo esikoistamme. Synnintuskat olivat edelleen kamalat, ja pahimmillaan olin hyvinkin masentunut. (Tämä tosin diagnosoitiin synnytyksen jälkeiseksi masennukseksi.)
Tästä kaikesta on nyt jo vuosia, ja uskoni on jollain tapaa pysynyt mukana. Lapsemme (tuo jo mainittu esikoinen ja hänen kaksospikkusiskonsa) on kastettu ja esikoinen on käynyt seurakunnan kerhoa pari vuotta, kun olin kaksosten kanssa kotona. Olen lukenut lapsien kanssa iltarukoukset ja Lasten Raamattua ahkerasti, olen laulanut maankorvessakulkevi ja jumalankämmenelläeipelkäälintunen ja muita vastaavia iloisena siitä, että saan siirtää vakaumukseni lapsilleni. Olen käynyt kirkossa messussa mm. Luther-säätiöllä ehkä kerran kuukaudessa, lastenmessuissa järjestään.
Tai näin se suunnilleen meni, kunnes sitten tajusin, että en minä usko Jumalaan. En ole uskonut enää vuosiin. Uskonnollisuuteni on ollut vain piinttynyt tapa, uskoa minulla ei ole ollut tippaakaan.
Masennuin melko pahasti tämän oivalluksen tehtyäni ja jouduin olemaan töistäkin pois muutaman viikon. (Anteeksi kaikki te, joille olen selkänne takana pyöritellyt silmiäni luullessani, että masennus on laiskuutta!) Yritin päästä takaisin Jumalan yhteyteen: luin Raamattua, rukoilin niin, että sormeni olivat krampata, kävin kirkossa, etsin seurakuntayhteyttä muualtakin, kävin sielunhoidollisia keskusteluja useamman papin ja pastorin kanssa, ja masennuin jatkuvasti vain pahemmin. Lopulta ymmärsin, että en voi pakottaa itseäni uskomaan. Eikä minun ole pakko uskoa ollakseni hyvä ihminen. Tästä oivalluksesta alkoi paranemiseni. Erosin kirkosta keväällä, muutama kuukausi tämän toisen oivallukseni jälkeen, ja nyt nautin elämästäni jossain ateismin ja uuspakanuuden välillä. (Se, mihin nykyään uskon tai en usko, ei sinänsä liity tähän mitenkään, joten ei siitä sen enempää.)
Onkohan kukaan jaksanut lukea tänne saakka? :D Vasta nyt pääsen nimittäin itse aiheeseen.
Esikoiseni, loppuvuonna kuusi vuotta täyttävä ja pian eskarin aloittava pieni ihminen, on kasvatettu kristillisin periaattein ja kristilliseen oppiin, ja hänellä on kaunis lapsenusko. Nyt, kun en enää itse usko, on edessäni aikamoinen tenkkapoo. Miten selittää lapselle, että äiti ei enää usko Jeesukseen eikä siksi tahtoisi keskustella asiasta? Tai ylipäätään käsitellä asiaa siis? Tähän asti olen vain korvannut iltarukoukset runoilla ja laulanut ei-kristillisiä lauluja, mutta viimeistään jouluna lienee edessäni vähän vaikeampia keskusteluja. Osaako kukaan antaa minkäänlaisia vinkkejä?
(Surku)hupaisintahan tässä kaikessa on, että agnostikko-ateistimieheni kanssa sovimme jo ennen esikoisen syntymää, että lapsemme saavat sitten itse päättää, mihin uskovat, vaikka heidät vauvoina kastettiinkin, koska se oli minulle niin tärkeää. En siis tietenkään vieläkään tahdo varsinaisesti alkaa käännyttää lastani ateismiin, jos ilmaus sallitaan, mutta kristinuskon asioista ja opeista puhuminen tuntuu tässä nykyisessä, vielä keskeneräisen paranemisen tilassani suunnilleen samalta kuin suolan ripotteleminen avohaavoihin.
Kylläpä helpotti tämä avautuminen. Kiitos tästä mahdollisuudesta, AV! <3
Kommentit (54)
Minulla on aika samanlainen tilanne kuin sinulla, ja avauduinkin siitä tänne joku ilta sitten. Jostain syystä olen kasvattanut lapseni uskovaisiksi, vaikka usko on minulle vain henkilökohtainen asia.
Vinkit:
1. Uskon asioista ei ole pakko puhua, vastaa mahdollisimman totuudenmukaisesti kun lapset kysyvät
2. Kerro rehellisesti kysyttäessä, mihin itse uskot, mutta painota, että uskoa voi hyvin monilla ja erilaisilla tavoilla
3. Kerro maailman uskonnoista ja eri kulttuureista kun siihen on luonteva tilaisuus
4. Laula ihmeessä jatkossakin myös hengellisiä lauluja, ne ovat lapsillesi tuttuja ja rakkaita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on vähän vastaava tilanne eli lapset on kastettu ja vanhemmat sittemmin eronneet kirkosta. Koskaan ei kyllä ole kovin uskonnollisia oltu (paitsi nuorena riparin jälkeen), mutta lapset on käyneet srk:n kerhossa nuorinta lukuun ottamatta. Iltarukousta ei ole ikinä rukoiltu. Meillä on illalla sellainen juttelutapa, puhutaan päivän tapahtumista. Kysymyksiin jumalasta ja taivaasta olen vastannut, että meidän uskonnossa ajatellaan näin. Esim kuolemasta, että meidän uskonnossa ajatellaan... ja toisissa uskonnoissa ajatellaan esim näin... En ole siis kieltänyt lapsille kerhossa opetettuja juttuja, mutta en ole koskaan sanonut, että minä uskon niin. n. 10v:lle olen kertonut, että me vanhemmat emme kirkkoon kuulu. Tällöin olen myös sanonut, että lapset saavat uskoa jumalaan vaikka minä en usko.
Minusta siitä joulujutusta ei kannata tehdä niin suurta ongelmaa. Meidän uskonnossa ajatellaan, että se on jeesuksen synttärit. Jouluun kuuluu meillä suomessa myös tontut ja joulupukki. Muualla maailmassa on vähän erilaisia tapoja. Meidän perheessä on tällaiset joulutavat. Kaverilla ne on ehkä vähän toisenlaiset.
Musta se on ihan hyvä ohje, että kun lapsi kysyy niin vastataan vain siihen kysymykseen. Lapsi kysyy lisää jos haluaa tietää lisää. Ihan joka asiassa ei kannata kaivella pohjamutia.
Mä päätin, että niin kauan, kun raamattu vaan vaatii, käskee ja tekee kauheeta synnintuskaa, mä en lue sitä. Ja mä en enää jaksa yrittää elää uskovaisen elämää, kunhan elelen vaan. Rukoilen, että jos et voi Jeesus mua siunata, niin siunaa edes lapsia. Ja jos/kun et voi mun tekoja siunata, niin siunaa edes mua ihmisenä. En ole perususkoani menettänyt, mutta olen täysin menettänyt uskoni omaan uskovaisuuteeni. En jaksa vaan enää. Kun taivaaseen meen, jos sitä on, sanon Jumalalle, että tässä oon, muuhun en pystyny enkä jaksanut, jos pystyt Jeesuksen tähden armahtaan...
Kyllä uskonasiat voi hyllyttää vuosikausiksi. Itse en oikein tykkää noista vastauksista, jossa sanotaan, että rukoilen, että taas uskoisit eli rivien välistä lukuen: Että muuttuisit, et kelpaa tuollaisena.
Mutta sä kelpaat. Ja jos vaan ei pysty uskoa? Ei vaan pysty! Minkäs sille voi, jos Jumala on, niin hänhän sut loi ja ymmärtää syyt, miksi uskosi katosi. Ehkä tarvit jotain muuta nyt. Jos kristittyjen Jumala on, niin sanansa mukaan hän ei omiaan hylkää eikä suakaan. Mutta nyt sulla on elämä, saat olla äiti ja vaimo. Siinä riittävästi tehtävää elämään, ei me äidit jakseta ees olla uskovaisia! Mun mummo sanoi aina, että ei hänkään kymmenen lapsen kanssa jaksanut kuin ennen työhön ryhtymistä siunata. Se riitti. Mummo kuoli uskossa, löysi Siionin virret, koskaan ei passannut. Ei laiteta lastemme harteille mitään uskoontulo/parannusvaatimuksia. Jos he meille riittää tuollaisena, niin miksei Jumalallekin! Terv mm numerot 13 ja 14
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 22:34"]
Miten pystyt sivuuttamaan ajatuksissasi kaikki Raamatun ja ennen kaikkea Jeesuksen opetukset, ja esim eskatologian? Ilmestyskirjan ennustukset? Minä tulin uskoon kolmekymppisenä perusluterilaisena ja tiedän siis, mitä on uudestisyntyminen, ja nimikristillisyys ja aito usko. Myös luopumisen, mitä se merkitsee. Älä hyvä rakas äiti-ihminen käännä selkääsi Jeesukselle! Tiedät tasan tarkkaan, mitä se merkitsee. Ei ole kuin hetken silmänräpäys, kun olet iankaikkisuudessa, ja missä siellä? Minä olen todella satavarma, että se, minkä Raamattu ilmoittaa, on juuri niin! On niin paljon selkeitä todisteita sen Kirjan toden pitävyydestä! Se pitää yhtä tämän maailman historiankirjoitusten kanssa, todisteita löytyy mm. henkilöhistoriasta, esim Niniven kaupungin perustaja Nimrod, josta Raamatussa kerrotaan jo Kirjan alkulehdillä. Niniven rauniot ovat edelleen nähtävissä (elei Isis tuhonnut niitä täysin! Mutta minullakin on niistä valokuvia, kun kävin siellä!), samoin etelä-Irakissa olevan Uurin kaupungin rauniot, mm iso temppeli, ja tuolta Uurista on esineistöäkin museoissa. Uurista lähti Aabraham vaellukselleen. Myös juutalaisten pakkosiirtolaisuus Baabelissa (Babylon) on historiallisesti tosi, ja noilla raunioilla olen myös kävellyt. Raamatussa on myös Aadamista Jeesukseen täydellinen ja katkeamaton sukupolvien ketju ihan nimiltä mainiten ja jokaisesta, kuinka vanha oli tuohon ketjuun kuuluvan poikansa syntyessä ja vieläpä mainittu, kuinka vanhaksi kukin eli! Noista voi laskea ihmiskunnan iän aika tarkkaan! Jeesuksesta alkaen on sitten tämä meidän ajanlaskumme, ja historiankirjoituksia löytyy! Kukaan ei ole voinut todistaa, ettei Jeesusta olisi ollut olemassakaan, vaan on ollut pakko myöntää, että Hän on elänyt ja ristiinnaulittuna kuollut. Jos nämä kaikki ja todella paljon muuta on myös ihan maallisen historian todistamaa, niin miksi et usko Raamattuun, että se on Jumalan Sanaa ja että Jeesus on Jumalan Poika? Kuinka olisi Jesaja voinut vuosisatoja aikaisemmin kertoa ihmisille, että tulee Immanuel (=Jumala meidän kanssamme), syntyy neitseestä, ja että hänet ruoskitaan ja tapetaan? Kuinka olisi jo Vanhan Testamentin puolella kerrottu exoduksesta, jossa juutalainen kansa palaa omaan maahansa "kuin kyyhkyset lakkaansa" = lentokoneilla!? Ei tuolloin kukaan voinut kuvitellaaan mitään lentokoneita, mutta kuin linnut he palasivat takaisin - Venäjältä suuri osa Suomen kautta! - ja muodostivat Israelin valtion.
Kun katsot Raamattua, laitat sormesi Ilmestyskirjan alkuun ja vertaat ennen sitä olevaa ja sen jälkeen olevaa sivumäärää, näet, missä ollaan menossa! Se ennen sitä oleva sivumäärä kertoo koko ihmiskunnan historian ensimmäisestä ihmisestä tähän saakka, ja se loppu, ilmestyskirjan osuus, on vielä tulevaisuutta. Osin myös seurakunnan aika, mutta se ei juurikaan tuota lippuun jäävää sivumäärää kasvata. Elämme siis ns seurakunnan ajassa, eli Apostolien tekojen ja Ilmestyskirjan välisessä ajassa, sen loppupuolella. Vanhan Testamentin aikaan jää noin 4 000 vuotta, Jeesuksesta tähän päivään noin pari tuhatta vuotta, ja jäljellä on enää ns tuhatvuotinen rauhan valtakunta, jota johtaa itse Jeesus, kunhan ensin tulee takaisin maan päälle! Se aika ei ole enää kaukana!
Sinun tiesi lähti väärille urille, kun opiskelupaikkakunnala et löytänyt uskovien joukkoon paikkaasi. Sinun olisi pitänyt riippua kiinni Jumalan Sanassa, eikä käöntää selkääsi Jeeukselle. Annoit tilaa ns maailmalle elämässäsi. Se vei Sinut. Tiedät, kuka tätä maailmanaikaa hallitsee (vielä). Vaihdoitko Jeesuksen häneen?
[/quote]
Rakas ystävä, Sinä olet uskossasi vahva. Kaikki kunnioitus Sinulle siitä. Olen jopa hieman kateellinen, jos totta puhutaan. Harkitsin tovin, vastaanko viestiisi tämän pidemmin, sillä tiedän, että Sinä et vastaustani hyväksy, mutta eihän Sinun tarvitsekaan. Sinulla on uskosi, minulla omani - vaikkei kristinuskoa olekaan.
Minä en näe, että Vanhan Testamentin historialliset paikkansapitävyydet esim. paikannimien suhteen sinänsä vielä tarkoittavat, että koko VT:n sisältö on absoluuttista totuutta. Kirja(kokoelma)na VT taitaa sisältää vanhimpia säilyneitä ihmiskunnan tekstejä, ja sinänsä on aivan itsestään selvää, että joukossa on myös faktoja. Vähän sama pätee myös Jeesukseen: vaikka en pystykään todistamaan, etteikö häntä olisi ollut olemassa, se ei tarkoita sitä, että hän olisi tehnyt kaikki ne teot, jotka Uusi Testamentti kuvaa. (Olethan tutustunut Uuden Testamentin syntyhistoriaan? Se on varsin hämmentävä, ja sitä kautta löytyy myös selitys noiden monien VT:n profetioiden toteutumiseen. Evankelistoilla oli vuosikymmeniä aikaa muokata tekstiään.) En myöskään pysty todistamaan, etteikö Muhammed olisi ollut olemassa, mutta se ei tarkoita sitä, että uskoisin arkkienkeli Gabrielin ilmestyneen hänelle.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että uskovien yhteyden jos ei nyt suoranainen menettäminen niin ainakin selvä väheneminen muuttaessani nykyiseen kotikaupunkiini oli suuressa osassa tässä nimenomaisessa tragediassa, jos sen sellaiseksi tahtoo mieltää. En koe syyn olleen kuitenkaan yksin omani: etsin seurakuntayhteyttä, uskovien yhteyttä aktiivisesti vuosikausia, vielä "hairahtamiseni" jälkeenkin synnintuskissa piehtaroidessani. Tuolloin olin vielä uskossa, ihan oikeastikin.
Ehkä tämä kaikki on Vihollisen temppua ja saan katua tätä karvaasti. Ehkä tämä on pohjakosketus, jonka jälkeen palaan Kristuksen veren alle. En tiedä. Mutta et tiedä Sinäkään olevasi oikeassa, ystäväiseni, vaan uskot. Aivan kuten minäkin uskon, että kristinuskon Jumalaa ei ole olemassa.
Aurinkoa kesääsi toivottaa Ap.
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 22:37"]
Minulla on aika samanlainen tilanne kuin sinulla, ja avauduinkin siitä tänne joku ilta sitten. Jostain syystä olen kasvattanut lapseni uskovaisiksi, vaikka usko on minulle vain henkilökohtainen asia.
Vinkit:
1. Uskon asioista ei ole pakko puhua, vastaa mahdollisimman totuudenmukaisesti kun lapset kysyvät
2. Kerro rehellisesti kysyttäessä, mihin itse uskot, mutta painota, että uskoa voi hyvin monilla ja erilaisilla tavoilla
3. Kerro maailman uskonnoista ja eri kulttuureista kun siihen on luonteva tilaisuus
4. Laula ihmeessä jatkossakin myös hengellisiä lauluja, ne ovat lapsillesi tuttuja ja rakkaita
[/quote]
Täytyykin etsiä aloituksesi! :) Ja kiitos konkreettisista vinkeistä! Valehtelemaan en aio lapsille alkaa, mutta en aio painostaakaan. Lapsenusko on, kuten sanottua, kaunis asia, ja siitä on lapselle paljon lohtua. Hengellisten laulujen laulaminenkin on niin uskomattoman syvälle juurtunut tapa, ettei siitä taida eroon kokonaan päästä, vaikka yrittäisi. Eikä onneksi tarvitsekaan.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 22:42"]
Meillä on vähän vastaava tilanne eli lapset on kastettu ja vanhemmat sittemmin eronneet kirkosta. Koskaan ei kyllä ole kovin uskonnollisia oltu (paitsi nuorena riparin jälkeen), mutta lapset on käyneet srk:n kerhossa nuorinta lukuun ottamatta. Iltarukousta ei ole ikinä rukoiltu. Meillä on illalla sellainen juttelutapa, puhutaan päivän tapahtumista. Kysymyksiin jumalasta ja taivaasta olen vastannut, että meidän uskonnossa ajatellaan näin. Esim kuolemasta, että meidän uskonnossa ajatellaan... ja toisissa uskonnoissa ajatellaan esim näin... En ole siis kieltänyt lapsille kerhossa opetettuja juttuja, mutta en ole koskaan sanonut, että minä uskon niin. n. 10v:lle olen kertonut, että me vanhemmat emme kirkkoon kuulu. Tällöin olen myös sanonut, että lapset saavat uskoa jumalaan vaikka minä en usko.
Minusta siitä joulujutusta ei kannata tehdä niin suurta ongelmaa. Meidän uskonnossa ajatellaan, että se on jeesuksen synttärit. Jouluun kuuluu meillä suomessa myös tontut ja joulupukki. Muualla maailmassa on vähän erilaisia tapoja. Meidän perheessä on tällaiset joulutavat. Kaverilla ne on ehkä vähän toisenlaiset.
Musta se on ihan hyvä ohje, että kun lapsi kysyy niin vastataan vain siihen kysymykseen. Lapsi kysyy lisää jos haluaa tietää lisää. Ihan joka asiassa ei kannata kaivella pohjamutia.
[/quote]
Kiitos vastauksestasi! :) Tuo vain itse kysymykseen vastaaminen on erinomaisen hieno periaate. Meidän esikoisemme tuntuu vain olevan tiedonnälässään kuin pohjaton kaivo, ja jatkokysymykset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Nyt olen puhunut lapsille tyyliin: "Ne ihmiset, jotka uskovat Jumalaan ja Jeesukseen, uskovat/tekevät näin." Vähän sama periaate siis. (Meillä myöskään lapset eivät siis enää kuulu kirkkoon, kävimme maistraatissa hoitamassa sen puolen. Siksi "meidän uskonnostamme" puhuminen tuntuisi väärältä.) :)
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 22:48"]
Mä päätin, että niin kauan, kun raamattu vaan vaatii, käskee ja tekee kauheeta synnintuskaa, mä en lue sitä. Ja mä en enää jaksa yrittää elää uskovaisen elämää, kunhan elelen vaan. Rukoilen, että jos et voi Jeesus mua siunata, niin siunaa edes lapsia. Ja jos/kun et voi mun tekoja siunata, niin siunaa edes mua ihmisenä. En ole perususkoani menettänyt, mutta olen täysin menettänyt uskoni omaan uskovaisuuteeni. En jaksa vaan enää. Kun taivaaseen meen, jos sitä on, sanon Jumalalle, että tässä oon, muuhun en pystyny enkä jaksanut, jos pystyt Jeesuksen tähden armahtaan... Kyllä uskonasiat voi hyllyttää vuosikausiksi. Itse en oikein tykkää noista vastauksista, jossa sanotaan, että rukoilen, että taas uskoisit eli rivien välistä lukuen: Että muuttuisit, et kelpaa tuollaisena. Mutta sä kelpaat. Ja jos vaan ei pysty uskoa? Ei vaan pysty! Minkäs sille voi, jos Jumala on, niin hänhän sut loi ja ymmärtää syyt, miksi uskosi katosi. Ehkä tarvit jotain muuta nyt. Jos kristittyjen Jumala on, niin sanansa mukaan hän ei omiaan hylkää eikä suakaan. Mutta nyt sulla on elämä, saat olla äiti ja vaimo. Siinä riittävästi tehtävää elämään, ei me äidit jakseta ees olla uskovaisia! Mun mummo sanoi aina, että ei hänkään kymmenen lapsen kanssa jaksanut kuin ennen työhön ryhtymistä siunata. Se riitti. Mummo kuoli uskossa, löysi Siionin virret, koskaan ei passannut. Ei laiteta lastemme harteille mitään uskoontulo/parannusvaatimuksia. Jos he meille riittää tuollaisena, niin miksei Jumalallekin! Terv mm numerot 13 ja 14
[/quote]
Kiitos sulle. Oikeasti. Mua kosketti tämä lause erityisesti: "Kun taivaaseen meen, jos sitä on, sanon Jumalalle, että tässä oon, muuhun en pystyny enkä jaksanut, jos pystyt Jeesuksen tähden armahtaan."
T. Ei AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 23:06"]
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 22:48"]
Mä päätin, että niin kauan, kun raamattu vaan vaatii, käskee ja tekee kauheeta synnintuskaa, mä en lue sitä. Ja mä en enää jaksa yrittää elää uskovaisen elämää, kunhan elelen vaan. Rukoilen, että jos et voi Jeesus mua siunata, niin siunaa edes lapsia. Ja jos/kun et voi mun tekoja siunata, niin siunaa edes mua ihmisenä. En ole perususkoani menettänyt, mutta olen täysin menettänyt uskoni omaan uskovaisuuteeni. En jaksa vaan enää. Kun taivaaseen meen, jos sitä on, sanon Jumalalle, että tässä oon, muuhun en pystyny enkä jaksanut, jos pystyt Jeesuksen tähden armahtaan... Kyllä uskonasiat voi hyllyttää vuosikausiksi. Itse en oikein tykkää noista vastauksista, jossa sanotaan, että rukoilen, että taas uskoisit eli rivien välistä lukuen: Että muuttuisit, et kelpaa tuollaisena. Mutta sä kelpaat. Ja jos vaan ei pysty uskoa? Ei vaan pysty! Minkäs sille voi, jos Jumala on, niin hänhän sut loi ja ymmärtää syyt, miksi uskosi katosi. Ehkä tarvit jotain muuta nyt. Jos kristittyjen Jumala on, niin sanansa mukaan hän ei omiaan hylkää eikä suakaan. Mutta nyt sulla on elämä, saat olla äiti ja vaimo. Siinä riittävästi tehtävää elämään, ei me äidit jakseta ees olla uskovaisia! Mun mummo sanoi aina, että ei hänkään kymmenen lapsen kanssa jaksanut kuin ennen työhön ryhtymistä siunata. Se riitti. Mummo kuoli uskossa, löysi Siionin virret, koskaan ei passannut. Ei laiteta lastemme harteille mitään uskoontulo/parannusvaatimuksia. Jos he meille riittää tuollaisena, niin miksei Jumalallekin! Terv mm numerot 13 ja 14
[/quote]
Kiitos sulle. Oikeasti. Mua kosketti tämä lause erityisesti: "Kun taivaaseen meen, jos sitä on, sanon Jumalalle, että tässä oon, muuhun en pystyny enkä jaksanut, jos pystyt Jeesuksen tähden armahtaan."
T. Ei AP
[/quote]
Olisit voinut ollakin. Ei mitään lisättävää. Pelastit iltani, sinä monesti viisauttasi jakanut, kiitos siitä!
Ap.
Jatkan vielä, jos joku jaksaa/haluaa lukea.
Kun katsotte tätä aikaa, niin huomaatte kyllä, mitä on edessä. Jo nyt on valmiina järjestelmät, joissa ihmiseen laitetun sirun avulla voi maksaa ostokset ja hoitaa paljon muitakin asioita. Tuohon siruun taletetaan kaikki tieto kustakin ihmisestä. Tämä järjestelmä on kokonaisuudessaan kehitteillä, mutta tuo maksujärjestelmä toimii jo, vaikkakaan ei ole vielä käytössä, mutta jopa Suomessa on jo ladattu tuollaiselle käteen asennetulle sirulle rahaa! Raamattu nimittää tuota pedon merkiksi ja se perustuu numerosarjaan 666.
Tämän järjestelmän tulo on ilmoitettu ihmiskunnalle Raamatussa jo pari tuhatta vuotta sitten!!! (Ilmestyskirjasta löytyy). Mietipä, miten kauan on ollut esim tietokoneet, mitä tarvitaan ko järjestelmän toimimiseen?
Siellä on ilmoitettu myös juutalaisten hajaannus kaikkiin kansoihin, vainot ja paluu takaisin, ja Israelin valtion synty. Ja exoduksen ajassa elämme vieläkin, kun juutalaisia muuttaa yhä edelleen omaan maahansa.
Siellä on ilmoitettu myös se, että evankeliumi tullaan levittämään kaikille kansoille ja kaikille kielille, ja Raamattu on nyt todellakin käännetty kaikille kielille, jopa kielten murteille, ja joka paikkaan kuuluu evankeliumi satelliittien välityksellä nykytekniikalla. Raamattu on maailman ehdottomasti laajimmalle levinnein kirja, globaalisti eniten luetuin kirja, useammille kielille käännetty kuin mikään muu kirja. Ja kaikista vanhin kirja! Myös kaikista vaikuttavin kirja koko kirjallisuuden historiassa, koska ihmiset kautta aikain ja eri puolilla maailmaa ovat uudestisyntyneet elävään uskoon Raamatun Sanan vaikutuksesta. Nämä uskovat myös tuntevat toisensa Hengen kautta. Tästä esimerkki. Kotiimme tuli afrikkalainen kaupustelija. Poikkeuksellisesti pyysimme tupaan ja kun hän näki mieheni lukevan Raamattua, hän kysyi, MITÄ KOHTAA hän luki! Mies kertoi lukevansa Aabrahamista, ja vieras ilahtui silmin nähden asiasta ja siitä alkoi hengellinen keskustelu (englanniksi) ja pyysimme vieraamme teelle kanssamme, ja kun hän sitten myöhemmin lähti, halasimme häntä ja iloitsimme uskonveljeydestä! Hän oli samalla aaltopituudella uskonasioissa kanssamme, vaikka olimme tavanneet vain sen muutaman hetken ajan! Näitä uskonveljiä ja -sisaria on ympäri maapallon, samalla tavoin uskovia!
Raamattu ilmoittaa myös, millainen maailma on ennen Jeesuksen paluuta: ihmiset ovat itserakkaita, rahanahneita, ylpeitä (=pride englanniksi!!!!), epähurskaita, vanhemmilleen tottelemattomia, epäsopuisia, rakkaudettomia, panettelijoita, HEKUMAA ENEMMÄN KUIN JUMALAA RAKASTAVIA, ja heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät Jumalan voiman. Tutkailehan tätä aikaa. Eikö oe juuri tuollaista?
Raamattu ilmoittaa myös, mitä kaikkea tapahtuu ennen Jeesuksen tuloa: mm sotia, maanjäristyksiä, tulvia, rankkoja sateita ja raesateita (jättiläisrakeita), kovia myrskyjä, nälänhätää, ruttotauteja, kovaa paahdetta. Muistelepa viime vuosien uutisia: tsunameja, maanjäristyksiä, kovia äkkimyrskyjä, joissa kokonaisia metsiä kaatui nurin tai metsän puut katkesivat puolesta välistä poikki! Kovia tulvia laajoilla alueilla mm keski-Euroopassa. Maanvajoamia ympäri maapallon (engl. sinkholes, jos etsit netistä!). On ebolaa, aidsia, lintuinfluenssaa, ... Kuivuutta, kuumuutta, nälkää, johon kuollut paljon lapsia. Golfpallon kokoisia rakeita, joista suuret vahingot, mm autoille ja talojen katoille! Kaloja ajautuu suurina parvina kuolleina rantaan. Lintuparvia putoaa taivaalta kuolleina maahan. Tällaisia uutisia olemme lukeneet viime vuosina, ja myös kokeneet elämässämme. Itse olen nähnyt laajoja myrskyn kokonaan kaatamia tai katkomia metsiä (kuin sotatanner!!!), ja 2-3 cm rakeiden sateen.
Myös säiden ennustaminen on ollut viime aikoina vaikeaa, ja sekin on etukäteen ilmoitettu! Edes huomisen sää ei ole sitä, mitä säätiedotus kertoo: lupaa hellettä ja aurinkoa, tulee kylmä ja sataa! Tämän näin ihan muutama päivä sitten!
Nyt, jos koskaan, on viisasta tutkailla Raamatun sanomaa! Aloita Uudesta Testamentista ja hypi siinä alussa olevien sukuluetteloiden yli, mutta lue Jeesuksen opetukset huolella miettien! Kukaan ei ole voinut kiistää sitä viisautta, mikä niissä on! Ei kukaan! Ja silti moni ei-uskova haukkuu nuo Jeesuksen opetukset uskovia aivottomiksi ja mielenvikaisiksi! Kun luet, niin mietipä, onko ne opetukset mielenvikaisen kirjoittamia! Ja mieti tarkkaan! Kyse on loppupeleissä siitä, missä SINÄ vietät iankaikkisuutesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, lapsille uskonto on satuja siinä kuin muutkin sadut. Niistä ei tarvitse tehdä sen suurempaa numeroa. Kun uskonasioista tulee puhe, kerro, että "kristityt uskovat näin (esim. että kuoleman jälkeen pääsee taivaaseen) mutta on paljon muitakin tapoja, että Intiassa uskotaan, että voi syntyä uudestaan kuoleman jälkeen joksikin toiseksi ihmiseksi tai vaikka eläimeksi. Ja että Suomessa vanhastaan uskottiin, että mentiin Tuonelaan Tuonelan virran yli jne." Jos lapsi kysyy, voit kertoa, miten itse uskot, oli se sitten vaikka sitä, että muutut ruohoksi ja kukkasiksi. Saatte varmasti mielenkiintoisia keskusteluja.
Jos oikeasti haluatte antaa lapsillenne mahdollisuuden valita itse oman näkemyksesi, on vain järkevää kertoa myös muista katsomuksista. Kristinusko, johon lapsenne ovat jo tutustuneet, asettuu mittakaavaan muiden uskomusten kanssa. On sitä paitsi hyvin mielenkiintoista vertailla lasten kanssa erilaisia käsityksiä ja uskomuksia ja löytää yhtäläisyyksiä ja eriäväisyyksiä eri uskonnoista. Jos et tunne muiden uskontojen perusasioita, aloita Wikipediasta.
Siis edellisessä viestissä piti olla "antaa lapsille mahdollisuuden valita itse oman näkemyksensä."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulehan, olen lukenut Raamattua jatkuvasti yli viisitoista vuotta. Tiedän varsin hyvin, mitä siellä sanotaan, vaikka en (enää) Jumalaan uskokaan. Oletko itse perehtynyt siihen, kuinka suuri osa opetuksistasi on Jeesuksen suusta, kuinka suuri osa Paavalilta tai muilta apostoleilta? Vaikka tokihan me voimme luottaa siihen, että apostolit tietävät, mitä Jeesus tahtoi sanoa, olkoonkin, että alkuseurakunnassa kiisteltiin urakalla mm. kristinuskoon kääntyvien ympärileikkauksesta.
Minä ihailen uskoasi ja vakaumustasi, ihan todella, mutta Harmageddonia enemmän murehdin siitä, millaisella planeetalla lapseni joutuvat elämään. Sinänsä olemme siis huolestuneita samoista asioista, vaikkakin eri syistä. Me näemme samat oireet, mutta diagnosoimme eri sairaudet. Ehkä toinen meistä on oikeasta, tai sitten olemme molemmat väärässä.
Ennen tekstisi olisi ahdistanut minua suuresti. Nyt olen vain surullinen kaikesta siitä ahdistuksesta, johon uskoni uskoon minut vei.
Oletko muuten huomannut, että sinäkin maksat ostoksiasi todennäköisesti sirulla - ellet sitten edelleen käytä pankkikorttisi magneettiraitaa? ;) Näinköhän Pedon nimi on Visa vai ehkä Mastercard - tai ehkä Nokia tai Microsoft? Kai noista kaikista saisi kolme kuutosta pyöritellyksi. Anteeksi, tämä leukailu on vähän aiheetonta. Yritän kai sanoa, että toivoisin vakaumuksellisten uskovaisten ymmärtävän, että nuo mustamaalailut eivät ihan hirveästi saa kaikupohjaa uskomattomista, sillä he eivät yksinkertaisesti usko noihin lähtökohtiin. Minä olen päässyt sen verran pitkälle prosessissani, että olen nähnyt sen noidanpyörän (hoh!), joka uskosta ja dogmeista on syntynyt. Syntiä ja kadotusta, teit niin tai näin, vaikka samalla pitäisi jaksaa uskoa, että Kristus on sovittanut minunkin syntini.
Enpä taida päästä puusta pitkälle perustelujeni kanssa, sen verran alkaa jo väsyttääkin. :) Hyvää yötä Sinullekin, viestit 21 ja 30 kirjoittanut!
Ap.
P.S. Pakko mainita vielä, että kunnioitan suuresti Jeesuksen opetuksia lähimmäisenrakkaudesta yms. kaikesta huolimatta.
Ehkä hyvä taktiikka olisi pikkuhiljaa ujuttaa lapsille myös uskontoneutraalimpia ajatuksia tai tapoja.
Itse olen ollut lapsenuskossa, 20-30-vuotiaana kiihkomielinen ateisti, ja nyt taas palaamassa uskoon. Näitä syklejä tulee ja menee.
Omalla kohdallani asiat alkoivat loksahtamaan aika hyvin lukemalla c.s. lewis: mere christianity.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 23:59"]
Ap, lapsille uskonto on satuja siinä kuin muutkin sadut. Niistä ei tarvitse tehdä sen suurempaa numeroa. Kun uskonasioista tulee puhe, kerro, että "kristityt uskovat näin (esim. että kuoleman jälkeen pääsee taivaaseen) mutta on paljon muitakin tapoja, että Intiassa uskotaan, että voi syntyä uudestaan kuoleman jälkeen joksikin toiseksi ihmiseksi tai vaikka eläimeksi. Ja että Suomessa vanhastaan uskottiin, että mentiin Tuonelaan Tuonelan virran yli jne." Jos lapsi kysyy, voit kertoa, miten itse uskot, oli se sitten vaikka sitä, että muutut ruohoksi ja kukkasiksi. Saatte varmasti mielenkiintoisia keskusteluja.
Jos oikeasti haluatte antaa lapsillenne mahdollisuuden valita itse oman näkemyksesi, on vain järkevää kertoa myös muista katsomuksista. Kristinusko, johon lapsenne ovat jo tutustuneet, asettuu mittakaavaan muiden uskomusten kanssa. On sitä paitsi hyvin mielenkiintoista vertailla lasten kanssa erilaisia käsityksiä ja uskomuksia ja löytää yhtäläisyyksiä ja eriäväisyyksiä eri uskonnoista. Jos et tunne muiden uskontojen perusasioita, aloita Wikipediasta.
[/quote]
Tähän olen pyrkinyt jo silloin, kun vielä olin tunnustava kristitty. :) Koska mieheni on ateismiin nojaava agnostikko, meille oli alusta asti molemmille selvää, että lapset saavat päättää itse, mihin uskovat. Kaste oli minulle tärkeä, vaikka lapsikaste minua on aina hämmentänytkin, ja vanhemmat sukulaiset sitä myös odottivat.
Kappas, jopas ajatus harhailee, kun alkaa unettaa.
Kiitos viestistäsi, 31! :)
Ap.
Raamatussa, Jumalan Sanassa, on kerrottu, ketkä eivät peri Taivasten Valtakuntaa. Siellä on mainittu murhaajat, varkaat, avionrikkojat, miesten kanssa makaavat miehet, valehtelijat, ahneet, juomarit, haureelliset.
Mutta kaikkea tuota tehneet, Jumalalta anteeksi pyytäneet, Jeesukseen uskoneet ja väärintekonsa lopettaneet kyllä pääsevät Taivaaseen. Eli uskoon tulleet, ts uudestisyntyneet, ts Jeesuksen sovitustyön omalle kohdalleen uskovat ja syntielämän hylkäävät. Jos jatkaa edelleen tietoisesti syntielämää, ei ole matkalla Taivaaseen, koska ei välitä silloin Jumalasta ja Hänen ohjeistaan.
Ihminen ilman uskoa Jeesuksen sovitustyöhön ja ilman Pelastajaa, on matkalla Kadotukseen.
Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut.
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 22:13"][quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 22:06"]
Uskossa oleminen on paljon enemmän kuin kädet verillä rukoileminen epävarmuudessa siitä kuuleko Jumala. Paljon parempaa kuin tiettyjen kaavojen noudattaminen. Parhaimmillaan usko on hyvin henkilökohtaista yhteyttä Jeesukseen, jota ei voi opiskella, mutta jonka voi saada aidolla sydämen halulla lähestyä Jumalaa. Ja kohdata Jumala rakastavana isänä joka pitää huolta omista lapsistaan, ja haluaa avata ymmärrystä näkemään totuus joka vapauttaa.
[/quote]
Näin on. Ja tässä on ongelmani: juuri tätä yhteyttä Jumalaan (mihinkään hänen persoonaansa) minulla ei ole vuosiin ollut. Tämän tajuaminen oli järkytys: suuri osa elämästäni, jättimäinen osa identiteetistäni, rakentui tyhjien eleiden ja sisällöttömien rituaalien varaan. Pyrin kaikin keinoin löytämään tuon yhteyden uudestaan ja kuukausien ajan toivoin sitä enemmän kuin mitään muuta. Olin valmis uhraamaan avioliittoni (vaikka avioerot olivat mielestäni kauhistus - enkä vieläkään niitä isommin fanita), urani, aivan kaiken, jos niillä keinoin saisin taas uskoa, saisin taas uskon.
Lopulta ymmärsin, että minä voin olla hyvä ihminen, vaikka en olisi kristitty. Ymmärsin, että minä olen tärkeä, että elämälläni on sisältöä ja että minä olen tosiaan minä, vaikka minulla ei olisi uskoa Tämän hyväksyminen vei aikansa, mutta siitä alkoi paranemiseni.
Ap.
[/quote]
Minusta sinä et ole menettänyt uskoa, eikä Jumala ole sinua jättänyt. Itse olin vähän samanlainen, täysin vilpittömästi halusin löytää yhteyden Jumalaan niinpä yritin olla mahdollisimman hyvä ja tehdä oikeita asioita mm. rukoilla tietyt asiat, lukea raamattua tietyn verran, käyttäytyä ns. oikealla tavalla ym. Nämä kaikki tietenkin hyviä, mutta en minä kokenut Jumalaa yhtään sen enemmän. Tunsin että Jumala jätti. Jonkinlainen väsymys tuli koko hommaan ja tuntu etten jaksa olla uskovainen jos tämä on tämmöistä kuivaa suorittamista. Sen jälkeen pikkuhiljaa Jumala alkoi puhumaan, että hän ei ole koskaan käskenyt suorittamaan vaan haluaa vapauttaa kaikista siteistä iloiseen yhteyteen Jumalan kanssa ilman rituaaleja. Niin kuin Jeesus sanoi, tulla lapsen kaltaiseksi. Vapauteen ja Isän syliin ja rakkauteen. Se, että on tahtoa etsiä Jumalaa riittää. Jumala puhuu hyvin henkilökohtaisesti ja opastaa eteenpäin. Nykyään koen joka päivä Jumalan läsnäoloa, ei ole enää suorittamista, haluan vaan joka päivä oppia tuntemaan miten rakastettu olen ja miten Isällä on aina aikaa minulle. Ja hetkeksikään hän ei jättänyt yksin niinä epätoivon hetkinä.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 00:02"]
Ehkä hyvä taktiikka olisi pikkuhiljaa ujuttaa lapsille myös uskontoneutraalimpia ajatuksia tai tapoja. Itse olen ollut lapsenuskossa, 20-30-vuotiaana kiihkomielinen ateisti, ja nyt taas palaamassa uskoon. Näitä syklejä tulee ja menee. Omalla kohdallani asiat alkoivat loksahtamaan aika hyvin lukemalla c.s. lewis: mere christianity.
[/quote]
Lewis oli kyllä mainio kynämies, mitä kristilliseen(kin) kirjallisuuteen tulee! Mere Christianity on ikisuosikkejani sillä saralla. Lapsille olen yrittänyt hiljalleen ikään kuin vaimentaa sitä kristillisyyden vaikutusta. Enkeleistä olemme puhuneet, sillä uskon ainakin jollain tasolla pois nukkuneiden (tuota termiä en toki käytä lasten kanssa, nukkumaanmenoajat ovat tarpeeksi vaikeita muutenkin) läheistemme pysyvän lähellämme, mutta kirkossa emme ole käyneet sitten alkukevään, ja iltarukouksetkin jäivät pois vähän niin kuin itsellään.
Ap.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 00:05"]
Raamatussa, Jumalan Sanassa, on kerrottu, ketkä eivät peri Taivasten Valtakuntaa. Siellä on mainittu murhaajat, varkaat, avionrikkojat, miesten kanssa makaavat miehet, valehtelijat, ahneet, juomarit, haureelliset.
Mutta kaikkea tuota tehneet, Jumalalta anteeksi pyytäneet, Jeesukseen uskoneet ja väärintekonsa lopettaneet kyllä pääsevät Taivaaseen. Eli uskoon tulleet, ts uudestisyntyneet, ts Jeesuksen sovitustyön omalle kohdalleen uskovat ja syntielämän hylkäävät. Jos jatkaa edelleen tietoisesti syntielämää, ei ole matkalla Taivaaseen, koska ei välitä silloin Jumalasta ja Hänen ohjeistaan.
Ihminen ilman uskoa Jeesuksen sovitustyöhön ja ilman Pelastajaa, on matkalla Kadotukseen.
Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut.
[/quote]
Mutta mitäpä sitten, kun yrittää uskoa, kun tahtoo uskoa, mutta ei usko. Tulisiko minun jatkaa uskon esittämistä, vaikka Jumala näkee sisimpääni ja tietää minun vain epätoivoisesti pitävän yllä kulisseja? :) Sanot itsekin, että ihminen ilman uskoa Jeesukseen on matkalla kadotukseen ja vain uskomalla Jeesukseen pelastuu. Riparilla laulettiin: "Uskoa ei synny omin voimin,/ ilmaiseksi anova sen saa./ Sitä ansaita ei töin ja toimin,/ Jumala sen meille lahjoittaa." (Ainakin suunnilleen.) Minä olen pyytänyt ja anonut ja yrittänyt koko olemuksellani uskoa, mutta en ole uskon lahjaa saanut. Miksi siis elää valheessa, ts. ulkokultaisesti, ulkokristillisesti?
Ap.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 00:07"]
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 22:13"][quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 22:06"] Uskossa oleminen on paljon enemmän kuin kädet verillä rukoileminen epävarmuudessa siitä kuuleko Jumala. Paljon parempaa kuin tiettyjen kaavojen noudattaminen. Parhaimmillaan usko on hyvin henkilökohtaista yhteyttä Jeesukseen, jota ei voi opiskella, mutta jonka voi saada aidolla sydämen halulla lähestyä Jumalaa. Ja kohdata Jumala rakastavana isänä joka pitää huolta omista lapsistaan, ja haluaa avata ymmärrystä näkemään totuus joka vapauttaa. [/quote] Näin on. Ja tässä on ongelmani: juuri tätä yhteyttä Jumalaan (mihinkään hänen persoonaansa) minulla ei ole vuosiin ollut. Tämän tajuaminen oli järkytys: suuri osa elämästäni, jättimäinen osa identiteetistäni, rakentui tyhjien eleiden ja sisällöttömien rituaalien varaan. Pyrin kaikin keinoin löytämään tuon yhteyden uudestaan ja kuukausien ajan toivoin sitä enemmän kuin mitään muuta. Olin valmis uhraamaan avioliittoni (vaikka avioerot olivat mielestäni kauhistus - enkä vieläkään niitä isommin fanita), urani, aivan kaiken, jos niillä keinoin saisin taas uskoa, saisin taas uskon. Lopulta ymmärsin, että minä voin olla hyvä ihminen, vaikka en olisi kristitty. Ymmärsin, että minä olen tärkeä, että elämälläni on sisältöä ja että minä olen tosiaan minä, vaikka minulla ei olisi uskoa Tämän hyväksyminen vei aikansa, mutta siitä alkoi paranemiseni. Ap. [/quote] Minusta sinä et ole menettänyt uskoa, eikä Jumala ole sinua jättänyt. Itse olin vähän samanlainen, täysin vilpittömästi halusin löytää yhteyden Jumalaan niinpä yritin olla mahdollisimman hyvä ja tehdä oikeita asioita mm. rukoilla tietyt asiat, lukea raamattua tietyn verran, käyttäytyä ns. oikealla tavalla ym. Nämä kaikki tietenkin hyviä, mutta en minä kokenut Jumalaa yhtään sen enemmän. Tunsin että Jumala jätti. Jonkinlainen väsymys tuli koko hommaan ja tuntu etten jaksa olla uskovainen jos tämä on tämmöistä kuivaa suorittamista. Sen jälkeen pikkuhiljaa Jumala alkoi puhumaan, että hän ei ole koskaan käskenyt suorittamaan vaan haluaa vapauttaa kaikista siteistä iloiseen yhteyteen Jumalan kanssa ilman rituaaleja. Niin kuin Jeesus sanoi, tulla lapsen kaltaiseksi. Vapauteen ja Isän syliin ja rakkauteen. Se, että on tahtoa etsiä Jumalaa riittää. Jumala puhuu hyvin henkilökohtaisesti ja opastaa eteenpäin. Nykyään koen joka päivä Jumalan läsnäoloa, ei ole enää suorittamista, haluan vaan joka päivä oppia tuntemaan miten rakastettu olen ja miten Isällä on aina aikaa minulle. Ja hetkeksikään hän ei jättänyt yksin niinä epätoivon hetkinä.
[/quote]
Oi! :) En pistäisi lainkaan pahakseni, vaikka moinen kohdalleni osuisi. Kuten jo aiemmin sanoin, kyse ei ole mistään vihasta Jumalaa kohtaan tai vastaavasta, enkä pidä mahdottomana ajatusta siitä, että joskus vielä kristinuskon piiriin palaisin. Nyt vain tuntuu siltä, on tuntunut jo hetken, että minä en ole enää aikoihin uskonut Jumalaan, vaan olen uskonut uskovani.
Kiitos, kun jaoit kokemuksesi.
Ap.
Alue: Aihe vapaa
Miten pystyt sivuuttamaan ajatuksissasi kaikki Raamatun ja ennen kaikkea Jeesuksen opetukset, ja esim eskatologian? Ilmestyskirjan ennustukset? Minä tulin uskoon kolmekymppisenä perusluterilaisena ja tiedän siis, mitä on uudestisyntyminen, ja nimikristillisyys ja aito usko. Myös luopumisen, mitä se merkitsee. Älä hyvä rakas äiti-ihminen käännä selkääsi Jeesukselle! Tiedät tasan tarkkaan, mitä se merkitsee. Ei ole kuin hetken silmänräpäys, kun olet iankaikkisuudessa, ja missä siellä? Minä olen todella satavarma, että se, minkä Raamattu ilmoittaa, on juuri niin! On niin paljon selkeitä todisteita sen Kirjan toden pitävyydestä! Se pitää yhtä tämän maailman historiankirjoitusten kanssa, todisteita löytyy mm. henkilöhistoriasta, esim Niniven kaupungin perustaja Nimrod, josta Raamatussa kerrotaan jo Kirjan alkulehdillä. Niniven rauniot ovat edelleen nähtävissä (elei Isis tuhonnut niitä täysin! Mutta minullakin on niistä valokuvia, kun kävin siellä!), samoin etelä-Irakissa olevan Uurin kaupungin rauniot, mm iso temppeli, ja tuolta Uurista on esineistöäkin museoissa. Uurista lähti Aabraham vaellukselleen. Myös juutalaisten pakkosiirtolaisuus Baabelissa (Babylon) on historiallisesti tosi, ja noilla raunioilla olen myös kävellyt. Raamatussa on myös Aadamista Jeesukseen täydellinen ja katkeamaton sukupolvien ketju ihan nimiltä mainiten ja jokaisesta, kuinka vanha oli tuohon ketjuun kuuluvan poikansa syntyessä ja vieläpä mainittu, kuinka vanhaksi kukin eli! Noista voi laskea ihmiskunnan iän aika tarkkaan! Jeesuksesta alkaen on sitten tämä meidän ajanlaskumme, ja historiankirjoituksia löytyy! Kukaan ei ole voinut todistaa, ettei Jeesusta olisi ollut olemassakaan, vaan on ollut pakko myöntää, että Hän on elänyt ja ristiinnaulittuna kuollut. Jos nämä kaikki ja todella paljon muuta on myös ihan maallisen historian todistamaa, niin miksi et usko Raamattuun, että se on Jumalan Sanaa ja että Jeesus on Jumalan Poika? Kuinka olisi Jesaja voinut vuosisatoja aikaisemmin kertoa ihmisille, että tulee Immanuel (=Jumala meidän kanssamme), syntyy neitseestä, ja että hänet ruoskitaan ja tapetaan? Kuinka olisi jo Vanhan Testamentin puolella kerrottu exoduksesta, jossa juutalainen kansa palaa omaan maahansa "kuin kyyhkyset lakkaansa" = lentokoneilla!? Ei tuolloin kukaan voinut kuvitellaaan mitään lentokoneita, mutta kuin linnut he palasivat takaisin - Venäjältä suuri osa Suomen kautta! - ja muodostivat Israelin valtion.
Kun katsot Raamattua, laitat sormesi Ilmestyskirjan alkuun ja vertaat ennen sitä olevaa ja sen jälkeen olevaa sivumäärää, näet, missä ollaan menossa! Se ennen sitä oleva sivumäärä kertoo koko ihmiskunnan historian ensimmäisestä ihmisestä tähän saakka, ja se loppu, ilmestyskirjan osuus, on vielä tulevaisuutta. Osin myös seurakunnan aika, mutta se ei juurikaan tuota lippuun jäävää sivumäärää kasvata. Elämme siis ns seurakunnan ajassa, eli Apostolien tekojen ja Ilmestyskirjan välisessä ajassa, sen loppupuolella. Vanhan Testamentin aikaan jää noin 4 000 vuotta, Jeesuksesta tähän päivään noin pari tuhatta vuotta, ja jäljellä on enää ns tuhatvuotinen rauhan valtakunta, jota johtaa itse Jeesus, kunhan ensin tulee takaisin maan päälle! Se aika ei ole enää kaukana!
Sinun tiesi lähti väärille urille, kun opiskelupaikkakunnala et löytänyt uskovien joukkoon paikkaasi. Sinun olisi pitänyt riippua kiinni Jumalan Sanassa, eikä käöntää selkääsi Jeeukselle. Annoit tilaa ns maailmalle elämässäsi. Se vei Sinut. Tiedät, kuka tätä maailmanaikaa hallitsee (vielä). Vaihdoitko Jeesuksen häneen?