Oletko käynyt Meidän Klinikalla?
Valvira laittoi lapun luukulle.
"Hammaslääkäriketju Meidän Klinikalla on tehty muun muassa tarpeettomia hampaanpoistoja ja olemattomien reikien paikkauksia. Juurihoidolla säilytettävissä olevia hampaita poistettiin, jotta niiden tilalle voitaisiin laittaa implantteja.
Asia ilmenee Valviran päätöksestä, jolla se keskeytti Meidän Klinikka Oy:n toiminnan, koska katsoi klinikan vaarantaneen potilasturvallisuuden lukuisilla tavoilla.
Erityisen raskauttavana Valvira piti potilastietojen väärentämistä. Potilaille esimerkiksi kirjattiin enemmän ja kalliimpia toimenpiteitä kuin oli oikeasti tehty. Kaikilla klinikan työntekijöillä oli vapaa pääsy kaikkiin potilastietoihin.
Lisäksi toimenpiteiden tekijöiksi merkattiin mielivaltaisia henkilöitä. Valvira piti epäuskottavana muun muassa sitä, että klinikan vastaava hammaslääkärin oli kirjattu tehneen saman päivän aikana 64 eri toimenpidettä kolmella eri paikkakunnalla."
Kommentit (8)
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 11:28"]
Onko Megaklinikka samaa ketjua?
[/quote]
Sama hammaslääkäri siellä häärii.
Mä kävin Citydealin tarjouksella tarkastuttamassa hampaani, joten ei maksanut kuin kympin tai jotain. Jäi todella epämääräinen olo paikasta. Hammaslääkäri(?) ja hoitaja kumpikin puhuivat huonosti suomea, eikä heillä ollut myöskään keskenään yhteistä kieltä (eli eri maista) paitsi huono suomi, joten epäilytti suuresti miten hyvin kommunikaatio oikeasti sujuu. Hygienia ei vaikuttanut vakuuttavalta: Hoitajalla pitkät tekokynnet, ei hanskoja jne. Muutenkin jotenkin tosi epämääräinen paikka.
Yksi reikä löydettiin, mutten varannut enää sinne aikaa, enkä vielä ole käynyt oikealla hammaslääkärillä tarkastamassa oliko oikea löydös.
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 14:15"]

[/quote]Kuulemma reikiä löytävät joka käynnilä. Kannattaa varoa.
Multa löysivät neljä reikää. Ei paikattu. Kunnallisella kun kävin, ei reikiä löytynytkään. Jostain kuulin että merkkaavat että hampaat olisi paikattu vaikka oikeasti ei olisikaan.
En ole koskaan kuullutkaan. Selasin taannoin aika paljon Helsingin hammaslääkäriasemia eikä tuo tullut koskaan vastaan. Hyvä vaan.
Tästäkin tulee mielenkiintoinen juttu kun oikeuteen menee. Onkohan siellä ollut montaakaan oikeaa hoitajaa ja lääkäriä töissä? On vissiin ainakin ollut joitakin, kun jotkut entiset työntekijätkin olivat valittaneet Valviralle vastuulääkärin ammattitaidottomuudesta ja kiristämisestä.