Kysymyksiä lasten kanssa yksin omakotitalossa asuville naisille
Ero tuli ja nyt pitäisi päättää tulevaisuudesta. Jäädäkö lasten kanssa rakkaaseen taloon vai muuttaa rivi-/kerrostaloon. Raha mietityttää, mutta vielä enemmän mietityttää aika. Miten ehdin kaiken yksin? Eli kokemuksia kaipailen.
Jos maksat vielä asuntolainaa, miten rahasi riittävät? Nettotulosi?
Jos käyt kokopäivätöissä, miten aikasi riittää sekä lapsille, että talon ja pihan hoitoon sekä muihin hoidettaviin asioihin?
Saatko apua jostain? Mihin asioihin kaipaat apua?
Kommentit (26)
Asuin tässä talossa jo ennen kuin mieheni tapasin. Nyt ollaan yhdessä asuttu tässä 10 vuotta ja kolme lastakin on siunaantunut. Mies ei edelleenkään puutu talon asioihin, vaan ne kaikki on mun tehtäviä. Jos mies muuttaisi pois, pärjäisin vallan mainiosti. Kaikki remontit, mitä on tullut eteen, olen tehnyt itse tai teettänyt ammattilaisella.
Erosin jo parikymmentä vuotta sitten ja jäin kahden murrosikäisen lapsen kanssa asumaan omakotitaloon. Kovin suurta lainaa ei jäänyt maksettavaksi, kun oli jonkin verran myös muuta omaisuutta jaettavaksi. Minulla onneksi oli vakinainen virka ja palkka, jolla tuli toimeen, kun elatusavut tulivat lisäksi. Talo oli suhteellisen uusi eli mitään isoja korjattavia ei ollut ainakaan heti odotettavissa.
Heti erottuani sain kyllä kommentteja, että ei nainen lasten kanssa voi asua omakotitalossa, mutta siihenkin asti olin huolehtinut lähes kaikesta taloon liittyvästä niin, että uskoin pärjääväni ja ihan hyvin pärjäsinkin. Samassa talossa asun edelleen, vaikka lapsetkin ovat ja kauan sitten sitten muuttaneet omilleen.
Kiitos kommenteistanne. On muitakin pärjääjiä :)
Mun nettotulot tulee olemaan eron jälkeen n. 4000e. Tuossa summassa on elarit ja lapsilisät jo mukana. Suuria vararahastoja ei valitettavasti ole.
Piha on iso. Samoin nurmikko. Sen leikkaamiseen menee yli tunti kerrallaan. Mutta enköhän mä pärjää, kun päätän niin.
Ap
Pärjäät kun päätät pärjätä. Asian n viiden lapsen kanssa puulämmitteisessä ok-talossa. Työtä on ihan koko ajan, mutta en tiedä mihin sen ajan käyttäisin jos kerrostalossa asuisin. Alussa pelotti paljon. Töissä käyn ja kokoajan on kiire.
Sukulaismies käy tekemässä pikkuremontit.
Aika huoltovapaita ne uudehkot talot ainakin on ja ihan ammattimiehiä noihin töihin on saatavilla, jos on joku putkivuoto tms. Katsoo ja huolehtii paikat aina, ettei pääse mitään yllätyksiä sattumaan, hyvin pärjää.