Maailma on noin 6 000 vuotta vanha.
Eli siis käsittääkseni maailma on noin 6 000-vuotta vanha. Aatami ja Eeva oli täällä silloin. Oli kai myös ehkä dinosauruksiakin mutta ne kaikki hukkuivat siinä vedenpaisumuksessa joka oli noin 4 000-vuotta sitten. Ainoastaan kaikki jotka oli siinä arkissa jonka Nooa rakensi, niin selvisi. Olen myös ihmetellyt sitä ihmisten elinaikaa ennen vedenpaisumusta. Metusalehkin eli käsittääkseni yli 950-vuotta. Tästä voisin päätellä että ennen vedenpaisumusta ei ollut sateena tulevaa vettä vaan maata ympäröi auojaava vesikerros. Ja sillä niin ehkä voisi selittyä ne pitkät elinajat että se auojaava vesikerros Maan ympärillä esti jonkinlaista säteilyä. Sitten vedenpaisumuksen jälkeenhän ihmisten elinaika laski hyvin radikaalisti eli kun se vesikerros tuli ylhäältä alas niin säteilyäkin pääsi ehkä tänne enemmän... Tämä on vain päättelyä siitä aikajanasta jonka Raamattu kertoo, voin olla väärässäkin siis mutta Raamattu ei ole väärässä! Lukekaa Elämän Kirjaa. Jeesushan on tärkein!
Kommentit (275)
En ole kyllä aikoihin nauranut näin paljon, varsinkin aatami ja eetami ja jebus, haahhahhaa.....
Vierailija kirjoitti:
Jumala loi fysiikan ja matematiikan. Jumala on olemassa ihan sama mitä muut uskovat tai ajattelevat koska Totuus on Totuus ja sitä ei voi muuttaa mikään! Raamattu on Totuus! Jos haluat tietää totuuden lue Raamattua! Jonain päivänä jokainen seisoo Jumalan edessä ja vastaamme aivan jokaisesta teosta mitä olemme ikinä tehneet. Ne jotka eivät ole hyväksyneet Jeesus Kristusta, Jumala tuomitsee helvettiin. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
Miten ne raukat, jotka eivät ole ikinä kuulleetkaan Isosta J:stä? Esim kiinalaiset tai joku Amazonin heimo.
Että eikö ole väärin että heillä ei ole mahdollisuuksia edes?
onko aloittaja aivan sekopää, ei muuta kuin pyöreään pehmustettuun selliin miettimään ikuisuuskysymyksiä...
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti sen pakollisen evankelioimiskiintiön saa nykyään suorittaa netissä. Ja taivaspaikka on taattu...
Mä en oikeasti halua katsella näitä tomppeleita vielä kuoltuanikin.
Sepä. Kun voisikin varmistua ettei ole ainakaan samassa taivaassa. Ei jaksaisi sitä kohkaamista "hei mennään nyt taas kaikki ylistämään jumaaa iänkaikkisesta iänkaikkiseen, pasuunat mukaan kaikille!"
Niin että mitä siellä taivaassa voi tehdä? Itse tykkäisin lukea hyviä kirjoja ja vaikka harrastaa vuorikiipeilyä kun ei tarvitse pelätä kuolevansa. Mutta onko pakko tosiaan huutaa kunniaa siellä ja oottaa tuomiopäivää. Ja sitten taas kauhee ruljanssi ja saa tanan jahtaamista ja kadotukseen tuomittujen pilkkaamista yms. Saako taivaassa luoda lunta?
Voi voi teitä tietämättömiä. Luulette olevanne omia herrojanne mutta vielä se päivä tulee jolloin kovinkin ateisti ja tähtitieteilijä sanoo että Jeesus on Herra. Mutta siinä kohtaa se on jo liian myöhäistä kun seisomme Jumalan edessä. Aika ja armo täällä. Voi voi teitä. Täällä on jo sanottu moneen kertaan että Raamattu on totuus, kuten se onkin. Ja juuri siksi te ette ymmärrä koska totuutta ei voi muuttaa ja totuua pysyy totuutena. Ja totuus sanoo: Sana rististä on hullutusta niille jotka kadotukseen ovat joutumassa mutta se on Jumalan voima uskoville. Mutta ette te vieläkään usko tai ymmärrä juuri siitä syystä että totuus sanoo niin. Muuten se ei olisi totuutta. Se on siis hullutusta teille jotka olette helvettiin suuntaamassa, ETTEKÄ edes tiedä SITÄ! Mutta me yritämme, yritämme yrittämisen jälkeen kertoa teille että voitte saada iankaikkisen elämän Jeesuksessa Kristuksessa. Vaikka me emme siitä mitään muuta saa kuin haukkuja, uhkaavia tilanteita jos kaduilla saarnataan, tappouhkauksia yms.. silti me yritämme koska emme tahdo teidän joutuvan helvettiin ajaksi ilman loppua. Mutta me emme voi ketään pelastaa, olemme syntisiä ihmisiä kuten kaikki muutkin, pelastus vain Jeesuksen kautta. Mutta ette te vieläkään edea yritä ymmärtää - koska totuuskin sen sanoo. Ja jos se ei niin sanoisi, ei se olisi totuus. Voi voi millaiseksi maailma on mennyt. Oikeasta on tullut väärää, ja väärästä oikeaa. Mutta vielä tulee se päivä jolloin Jumala tuomitsee maailman oikeanmukaisuudessa ja totuudessa. Ja jos Jeesus ei sinun syntejäsi armahda ristintyönsä kautta, sinä itse olet niistä maksava. Jokaisesta pahasta sanasta, teosta, valheesta, aviorikoksesta, himoitsemisesta ym. synneistä. Ja helvettiin ovat ne kaikki joutuva jotka eivät ole Jeesuksen armonlahjaa hyväksyneet. Voi teitä ymmärtämättömiä. Eikö joku tänne palstallekin jo kirjoittanutkin että paholainen on valheiden isä, eikä hänessä ole totuutta. Sen takia te ette ymmärrä. Helvetti on iankaikkinen ero Jumalasta. Ero kaikesta hyvyydestä, rakkaudesta, nautinnosta ja ilosta. Koska kaikki hyvyys tulee Jumalalta. Ja paholaisessa ei ole hyvyyttä vaan ainoastaan pahuutta. Kuvitelkaa pahin mahdollinen paikka jossa ei ole minkäänlaista hyvää, ei niin minkäänlaista. Vakuutan että todellinen helvetti on kuvitelmaanne paljon, paljon pahempi. Ja sillä ei ole loppua. Tämä aika on rajallinen, Jumala loi tämän ajan joten se on rajallinen - mutta kun siirrymme ajasta ikuisuuteen, siellä ei ole loppua. Oli se Taivas tai helvetti, sillä ei ole loppua. Ja jos te helvettiin iankaikkisuudeksi olette menossa ette kestä edes yhtä minuuttia sitä Tuskaa joka on siellä teitä odottava. Mutta siellä se ei ole yhtä minuuttia, se ajatonta, loputonta, ikuista. Aika-ajaton paikka. Joa te totuuden tietäisitte ette te sinne haluaisi mennä mutta koska te ette halua tietää totuutta - olette te sinne jo menossa. Sentähden Jeesus tuli tähän maailmaan, siis Jumala tuli ylhäältä alas. Jumalan Sana tuli keskuuteemme, eli täydellisen (synnittömän) elämän vaikka houkutuksia riitti. Sillä ei Jumalan Poika tullut maailmaa tuomitsemaan vaan jotta maailma Hänen kauttaan pelastuisi. Mutta silti te hylkäätte ja haukutte sen ainoan tien, joka teidän pelastuksenne voisi myös olla oleva. Olkaa poikkeus! Vastaanottakaa Jumalan armo! Jumala teitä rakastaa enemmän kuin voisitte ikinä kuvitella! Todella. Mutta syntejämme Jumala ei voi siunata.
Joku kysyi täällä että mitenkä niiden kanssa menetellään jotka eivät ole kuulleet Jeesuksesta. Heitä on tosin hyvin vähän mutta ymmärrän kysymyksesi ja tiedän että Jeesuksesta kuulemattomia on olemassa.
Evankeliumi Matteuksen mukaan 24.
14. Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.
Olisiko teillä hetki aikaa puhua läskimooseksesta?
sola scriptura kirjoitti:
Amen. Kaikki profetiat on käymässä toteen ja silti ihmiset ei usko. Ihmiset mielummin uskoo että ovat sieluttomia, että ryömivät joskus miljoona vuotta sitten lammikosta ja parittelivat apinan kanssa. Miltä tuo kuulostaa edes... huhuh. Kyllä ateistikin tietää totuuden sisimmässään, koska Jumala loi sinut kuvakseen. Meitä Kristittyjä tullaan vainoomaan tulevaisuudessa, meitä ketkä emme tule kumartamaan petoa ja sen vuoksi meidät surmataan. Tämä lukee uudessa testamentissa.
Jos työläisten menetystä ei oteta huomioon, niin mikä oli menetys yhteiskunnalle?
Anteeks mut mitä vitua ny taas?
Vierailija kirjoitti:
sola scriptura kirjoitti:
Amen. Kaikki profetiat on käymässä toteen ja silti ihmiset ei usko. Ihmiset mielummin uskoo että ovat sieluttomia, että ryömivät joskus miljoona vuotta sitten lammikosta ja parittelivat apinan kanssa. Miltä tuo kuulostaa edes... huhuh. Kyllä ateistikin tietää totuuden sisimmässään, koska Jumala loi sinut kuvakseen. Meitä Kristittyjä tullaan vainoomaan tulevaisuudessa, meitä ketkä emme tule kumartamaan petoa ja sen vuoksi meidät surmataan. Tämä lukee uudessa testamentissa.
Jos työläisten menetystä ei oteta huomioon, niin mikä oli menetys yhteiskunnalle?
Menetys on se että kun Jumala poistuu niin Saatana tulee tilalle.
Lihavantodistaja kirjoitti:
Olisiko teillä hetki aikaa puhua läskimooseksesta?
Ette elä 6000 v.
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nooa kävi hakemassa kengurut australiasta, jääkarhun pohjoisnavalta, jaguaarit etelä-amerikasta? Niin ja tulvan jälkeen tietysti palauttamassa lajit takaisin omille elinalueilleen takaisin.
Ukko Nooa olikin kunnon mies!
Kyllä tuollaisen urakan jälkeen kelpasi vetäistäkin perskännit!
ota huomioon ettei maa-alue välttämäti ollut sirpaleina eli maanosina vielä ennen vp:tä. Eikä arkkiin nyt täysikasvuisia otettu
Vierailija kirjoitti:
Nooa kävi hakemassa kengurut australiasta, jääkarhun pohjoisnavalta, jaguaarit etelä-amerikasta? Niin ja tulvan jälkeen tietysti palauttamassa lajit takaisin omille elinalueilleen takaisin.
Mantereet oli aiemmin yhdessä.
Riitti kun lajista oli 2 edustajaa,ei tarvittu alalajeja ,jotka myöhemmin muodostuneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nooa kävi hakemassa kengurut australiasta, jääkarhun pohjoisnavalta, jaguaarit etelä-amerikasta? Niin ja tulvan jälkeen tietysti palauttamassa lajit takaisin omille elinalueilleen takaisin.
Mantereet oli aiemmin yhdessä.
Riitti kun lajista oli 2 edustajaa,ei tarvittu alalajeja ,jotka myöhemmin muodostuneet.
Pitkä matka siinä on talsia sellaisen megamantereen reunasta reunaan - oikeastaan epäuskottavampaa kuin että olisi purjehtinut vaikka Etelä-Amerikkaan :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nooa oli satoja vuosia vanha jo kun ylipäätään alkoi rakentamaan arkkia. Kyllä siis huomaa että jotain tapahtui vedenpaisumuksen jälkeen. Se saattoi tosiaan ehkä ollakin se suojaava vesikerros Maan ympärillä joka sit tuli alas. Ja jos lukisitte Raamattua, vaikka Johanneksen ilmestyskirjaa - tietäisitte että elämme todella lopun aikoja. Aina on sanottu että pian Jeesus tulee, mutta lukekaa niin tiedätte että se aika on kutakuinkin nyt. Maailmalla tapahtuu Raamatun mukaisia asioita joka todistaa Raamatun oikeaksi! Jos lukisitte niin tietäisitte, mutta ette lue ettekä usko koska uskotte omiin juttuihin mutta jos haluatte vastauksia mihin kysymykseen vain, sen saa Jumalalta tai Raamatusta.
Tätä on jauhettu että JEESUS tulee.Milloin ja keneen?
Sillon kun aika on täyttynyt ja ennustukset toteutuu jotka on annettu.
Jeesus tulee alottamaan uuden aikakauden,jolloin uskovat lähtee taivaaseen ja maanpäällä alkaa pahin ahdistuksen aika.
Vierailija kirjoitti:
En ole kyllä aikoihin nauranut näin paljon, varsinkin aatami ja eetami ja jebus, haahhahhaa.....
Minkäniminen se ensimmäinen ihmispari sitten oli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nooa kävi hakemassa kengurut australiasta, jääkarhun pohjoisnavalta, jaguaarit etelä-amerikasta? Niin ja tulvan jälkeen tietysti palauttamassa lajit takaisin omille elinalueilleen takaisin.
Mantereet oli aiemmin yhdessä.
Riitti kun lajista oli 2 edustajaa,ei tarvittu alalajeja ,jotka myöhemmin muodostuneet.
Pitkä matka siinä on talsia sellaisen megamantereen reunasta reunaan - oikeastaan epäuskottavampaa kuin että olisi purjehtinut vaikka Etelä-Amerikkaan :D
Ei se Nooa niitä arkkiin raahannu,
Ne tuli Jumalan käskystä parittain .
Raadiossa oli ehkä Patmosilla tossaja viime vuonna puhetta että joku älysälli vuosisatoja sitten kovalla vaivalla tutki karttoja ja totesi että kun manteret jalustoinensa yhteenliittää niin syntyy nätti kukan muotone manner jonka keskessä on Jerusalem
Niinhän sinä luulet...
Voi olla paljon vanhempikin....
👽🌍