Putinilla henkisiä ongelmia, alemmuutta yms. kertoi opiskelukaveri
Haastattelu löytyy Iltalehdestä Putin alemmuskompleksi.
Tässä syy tähän Ukrainen älyttömyyteenkin.
Kommentit (12)
Kaikki lyhyillä miehillä on alemmuuskompleksi. Se näkyy esim. kovispukeutumisena, käytöksenä ja pakkomielteisinä punttisaliharjoituksina.
Ei ne kuitenkaan auta. Silloin kun Vanhanen tapasi Putinin ja kättelivät, Putin näytti säälittävältä nulikalta. Pituus vaikuttaa aina.
Lisäksi hän on tullut impotentiksi kuten lihaa syöville, vodkaa ryystäville ukoille tuossa iässä käy.
Ei auta edes sininen nappi kun on verisuonet tukossa ja veitikka kuollut.
Nykyajan Napoleon. Tuttavani on nähnyt Putinin läheltä luonnossa ja kertoo tämän olleen omituisen kellertävä. Huhut kertovat Putinilla olevan maksasairaus ja aikaisemmin kuulleeni keltaisuusjutun perusteella uskon Putinin olevan sairaalloinen mies. Putin ei ole oikeasti edes sellainen yksinvaltias, jollaisena hänet esitetään. Jeltsin käski aikoinaan kansaa äänestämään Putinia ja kansa totteli. Taustalla on joku ryhmä joka aina päättää, kuka on vuorossa näyttelemään yksinvaltiasta. Välillä Medvedev ja Putin vuorottelivat, ettei perustuslakia rikottu.
Mä kun saan Putinista homoviboja. Kieltää oman suuntautumisensa. Erosi vaimostaan ja sel jälkeen ei ole omasta perhe-elämästään puhunut mitään. Huhuja vaan.
Kaikki ne supermaskuliiniset ilman paitaa kuvat, kuin Tom of Finlandista.
Euroopassa on tällä hetkellä yksi tason yksi aggressiivinen laajentumishaluinen sotilaallinen suurvalta Venäjä.
Venäjä pyrkii Euroopassa poliittiseen ylivaltaan, sotilaalliseen ylivoimaan sekä maantieteelliseen laajentumiseen tavoitteena Venäjän imperiumin vanhat rajat.
Venäjä käyttää poliittisten ja taloudellisten keinojen lisäksi kovaa sotilaallista voimaa saavuttaakseen tavoitteensa ylivallasta ja vanhan imperiumin rajojen palauttamisessa.
Kaikki sotilaallisesti liittoutumattomat Naton ulkopuoliset valtiot Venäjän rajoilla ovat vaarallisessa asemassa.
Ukrainan jälkeen Venäjä tulee kolkuttamaan ovia tänne suunnalle Suomeen.
“Aleksandr Dugin: Suomi kuuluu Venäjän IMPERIUMIIN”
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/putinismin-ideologi-myos-suom…
Vierailija kirjoitti:

Todellisuudessa Venäjällä ei ole sotilaallista kykyä päästä päämääräänsä. Muuten se olisi jo hyökännyt kaikkiin naapurimaihinsa.
Natottaja kirjoitti:

Ikävä kyllä kommenttisi on samanlaista naiivia vähättelyä mitä esiintyi täällä juuri ennen Neuvostoliiton hyökkäystä 1939.

Venäjän naapurimaiden puolustuskyky ja -tahto on aivan eri tasolla kuin 1939. Vai miksi luulet Venäjän vain uhittelevan eikä toimivan? Venäjä voi miehittää osia Ukrainasta, Georgiasta jne, mutta muuhun sen rahkeet ei riitä. Ja tämäkin vain niin kauan, kun Nato ei lopeta laittomia miehityksiä.
Ei ole lääkitys kohdillaan… ja täälläkin sen paskan ihailijoita riittää.
Vierailija kirjoitti:
Mä kun saan Putinista homoviboja. Kieltää oman suuntautumisensa. Erosi vaimostaan ja sel jälkeen ei ole omasta perhe-elämästään puhunut mitään. Huhuja vaan.
Kaikki ne supermaskuliiniset ilman paitaa kuvat, kuin Tom of Finlandista.
Eikö tästä ominaisuudesta ole liikkunut huhuja? Olisi seurannut jotain poikien urheilukisoja kikuli jäykkänä.
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi hän on tullut impotentiksi kuten lihaa syöville, vodkaa ryystäville ukoille tuossa iässä käy.
Ei auta edes sininen nappi kun on verisuonet tukossa ja veitikka kuollut.
Hänellä on kuitenkin 3 rakastajatarta, joista kahdella pieniä lapsiakin hänen kanssaan. Ainakin 30 v. nuorempi Alina Kabaeva synnytti hänelle lapsen juuri ennen koronaa. Navalnyin pitkässä dokumentissa viime syksynä kerrottiin nämäkin muistaakseni.
Putinilla on aina ollut napoleon-kompleksi. Pieni mies köyhästä maasta, joka on aina kaivannut länsimaisten arvostusta ja tasa-arvoista kohtelua. Sitä ei valitettavasti ole luvassa Putinille eikä Venäjälle.
Putin joutuu tyytymään aiheuttamaan pelkoa kuin ei ihailua voi saada. Parempi sekin kuin ettei noteerattaisi lainkaan.