Pukeutuminen hautajaisiin - etiketti?
Eli siis kyseessä ei kovin läheisen henkilön hautajaiset. Olen hautajaisissa viimeksi ollut monta vuotta sitten, enkä kesällä koskaan. Niin onko sitä etikettiä pukeutumiseen?
Olen 19v. nuori nainen.
Kommentit (63)
Nro 4 kiittää kaikkia! Hyvä että pärjään näillä vaatteilla mitä minulla on! Musta ei ole minun lempiväri. Haluan kuitenkin olla niin tiptop kuin mahdollista koska minua on pyydetty lukemaan runo siellä kahvitilaisuudessa ja sanomaan pari sanaa vainajasta, vaikka en omainen olekaan. Ovat siis aika pienet hautajaiset, mutta varmasti lämminhenkiset :)
Hyviä vinkkejä tullut, mutta ei nyt kannata koko huomiota kiinnittää sukkahousuun tai kengän korkoon. Omaiset ajattelevat ihan muuta kuin vieraiden pukeutumista. Tärkeintä on lämmin kunnioittava käytös ja osanotto.
Näyttävillä (kulta)koruilla tarkoitetaan etiketin mukaan lähinnä suuria korvarenkaita tai roikkuvia korvakoruja, näyttäviä rannekoruja ja sormuksia ja statement-tyylisiä kaulakoruja. Nappikorviksissa, vihkisormuksissa ja rippiristeissä ei ole mitään vikaa. Tosin hautajaispukeutumisessa varsinkin muistuttaisin, että vähemmän on enemmän ja itse jättäisin kaulakorunkin pois, vaikka yleensä pidän aina ketjua kaulassa.