Lue keskustelun säännöt.
Narsistisen vanhemman kuolema
16.02.2022 |
Miten reagoitte kun hän vihdoin kuoli?
Itse olen hiljattain kokenut tämän ja käynyt kaikki mahdolliset tunteet ja reaktiot läpi. Vasta viikkojen jälkeen tuli helpotus ja hyväksyntä. Aluksi halusin surra kuin normaali ihminen, mutta enää en sure, vaan tunnen helpotusta että hän on poissa. Muistan kaiken pahan liiankin hyvin ja on hyvä, että se ihminen joka teki sen kaiken kauheuden on nyt kokonaan poissa.
Kommentit (44)
Elossa on. Mutta usein pelottaa tulevaisuuden, vaikka se olisi 25 vuoden kuluttua, hautajaiset. Mitä jos en kertakaikkiaan kykene menemään sinne ettei romahda, kun tuntuu siltä jo nyt ettei voi, MITÄ sanoa sukulaisille? Ajattelen kyllä elossa olemista, en toisen kuolemaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elossa on. Mutta usein pelottaa tulevaisuuden, vaikka se olisi 25 vuoden kuluttua, hautajaiset. Mitä jos en kertakaikkiaan kykene menemään sinne ettei romahda, kun tuntuu siltä jo nyt ettei voi, MITÄ sanoa sukulaisille? Ajattelen kyllä elossa olemista, en toisen kuolemaa.
Me emme pidä hautajaisia ollenkaan emmekä välitä sukulaisten mielipiteesta. Hautaan lasketaan, mutta mitään varsinaista tilaisuutta ei pidetä. Tämä on meidän jälkeen jääneiden lasten yhteinen päätös. Olen todella helpottunut, että meni näin. En myöskään olisi mennyt hautajaisiin tai jos olisin mennyt, en tiedä miten siellä olisin reagoinut.
Vierailija kirjoitti:
Olen vain kuvitellut tuota tilannetta. Mutta olen kuvitellut sen juuri noin, että kyllähän sitä suree läheisensä poismenoa ja vaikkapa sitä, että muutos pelottaa.
Mutta olen myös kuvitellut sen niin, että vasta ajan kanssa tajuaa miten paljon helpompaa ja selkeämpää elämä on. Ja että siksi sitten myöhemmin sen tuoma helpotuksen tunne ylittää surun tunteen. Joka kyllä silti varmaan ajoittain häivähtää sekin.
Ennen kuin tämä viimein tapahtui tämä kuolema, olin myös kuvitellut sen jo kauan aiemmin. Olin kateellinen ihmisille, joiden paha narsistinen vanhempi oli kuollut. En yhtään kuitenkaan osannut odottaa tunteita joita tunsin. Itkin, surin, pystyin viimein katsomaan kuvia hänestä, koska aiemmin en pystynyt katsomaan koska tuli mieleen joku paholainen.
Olen henkinen ihminen ja uskon että sielut elävät ikuisesti. Uskon myös, että kun kuolemme jätämme kaiken maanpäällisen sairauden, niin psyykkisen kuin fyysisenkin taaksemme ja olemme taas puhtaita sieluja. Narsismi ja pahuus siis kuoli samaan aikaan hänen kuollessaan. Hän on nyt Rakkaudessa ja Valossa ja näkee itse tekemänsä pahuuden ja on itse itsensä pahin tuomitsija ja tämä riittää minulle. Minulla ei ole tarpeeksi katkeruutta uskoa helvettiin. Uskon, että sitä niittää mitä kylvää. Hänen elämänsä on käyty läpi ja hän on joutunut itse tuntemaat kaiken sen tuskan mitä muille aiheutti. Hän tietää nyt kaiken ja hyvä niin.
Suren ennen kaikkea sitä kaikkea mitä hän ei voinut olla persoonallisuushäiriönsä vuoksi. Kaikkea sitä, mitä olisi voinut olla jos asiat olisivat voineet olla toisin. Suren sitä ihmistä jota ei koskaan ollut. Ja voin sanoa, että tämä henkilö on narsistinen sosiopaatti sieltä pahimmasta päästä vielä... Voitteko uskoa, että voi sanoa hänen sielulleen kaiken tämän jälkeen, että rakastan ja annan anteeksi? Kyllä pystyn.
Se ihminen, joka hän oli. Sille ihmiselle en anna todellakaan mitään anteeksi. Nyt kun hän on siirtynyt tuonpuoleiseen, nyt voin vihdoin antaa anteeksi ja olla helpottunut sekä hänen että itsensä puolesta. Rauha on saapunut meille kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elossa on. Mutta usein pelottaa tulevaisuuden, vaikka se olisi 25 vuoden kuluttua, hautajaiset. Mitä jos en kertakaikkiaan kykene menemään sinne ettei romahda, kun tuntuu siltä jo nyt ettei voi, MITÄ sanoa sukulaisille? Ajattelen kyllä elossa olemista, en toisen kuolemaa.
Me emme pidä hautajaisia ollenkaan emmekä välitä sukulaisten mielipiteesta. Hautaan lasketaan, mutta mitään varsinaista tilaisuutta ei pidetä. Tämä on meidän jälkeen jääneiden lasten yhteinen päätös. Olen todella helpottunut, että meni näin. En myöskään olisi mennyt hautajaisiin tai jos olisin mennyt, en tiedä miten siellä olisin reagoinut.
Ymmärrän hyvin. On hyvä kuulla mihin tulokseen muut ovat tulleet, vaikka asia ei ole täällä päässä ajankohtainen. Luultavasti laittaisin sukulaiset ja hänen tutut juhlimaan ensisijassa. Jos tuntuu hankalalta henkisesti, en mene edes kahvitilaisuuteen (vuosien kuluttua) vaikka sukulaiset ajattelisivat minua friikkinä eikä olisi selitystä. En tiedä voiko jonkun tukemana mennä kahvitilaisuuteen, muttei sekään toimi.
Tuon narskuhullun eli ap:n pitäisi hakeutua hoitoon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun äitini kuoli marraskuussa. Emme olleet nähneet 11 vuoteen, emmekä puhuneet puhelimessa viiteen vuoteen.
En mennyt hautajaisiin, ja ystäväni hoitaa perunkirjoituksen, kun oli minulle palveluksen "velkaa".
En tunne tällä hetkellä muuta kuin suunnatonta v*******a siitä, että en saanut edes perintöä. Joku 100€ ehkä jää kaiken jälkeen. Se on pieni korvaus siitä kaikesta, mitä hän alkoholismillaan, sadismillaan ja kaikella muulla sai aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini kuoli marraskuussa. Emme olleet nähneet 11 vuoteen, emmekä puhuneet puhelimessa viiteen vuoteen.
En mennyt hautajaisiin, ja ystäväni hoitaa perunkirjoituksen, kun oli minulle palveluksen "velkaa".
En tunne tällä hetkellä muuta kuin suunnatonta v*******a siitä, että en saanut edes perintöä. Joku 100€ ehkä jää kaiken jälkeen. Se on pieni korvaus siitä kaikesta, mitä hän alkoholismillaan, sadismillaan ja kaikella muulla sai aikaan.
Itse meinasin ensin kieltäytyä koko perinnöstä, koska en halunnut "verirahoja", en mitään. Sitten muutin mieleni ja joka ikinen pienikin hilu kelpasi, vaikkei mikään summa rahaa ikinä korvaisi sitä kaikkea mitä on tapahtunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuolemanjälkeinen päivä oli elämäni onnellisimpia, mutta olen myös sisäistänyt narsistisen vanhemman mitätöivän negatiivisen äänen, joten myös tuo sisäinen ääni on vaiennettava. Kuolemaakin joutuu käsittelemään, ja surua kokemaan, vaikka hän narsisti olikin.
Ihanaa kuitenkin, että tuo kontrolloiva ihminen ei enää ole pilaamassa kaikkea. Jos näki, että olin vaikka lähdössä matkalle, jotenkin se piti yrittää pilata, keksiä vaikka minulle joku tehtävä juuri edellisenä iltana. Jos olisin kieltäytynyt, siitä olisi saanut mukavasti syyllisyyttä matkan ajaksi. Täysin masinoitua.
Päivä ei ole vielä koittanut. En mene hautajaisiin, se on ainakin varmaa. Perintöä en tule saamaan syntipukkilapsena. En halua ajatella koko ihmistä joka on niin julmaa väkivaltaa kohdistanut minuun koko lapsuuteni. Mutta varmaan tulen suremaan sitä lopullisuutta, että mulla ei ollut koko elämäni aikana sellaista vanhempaa joka olisi rakastanut, välittänyt tai ollut tukena elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin, että kehtaanko mennä hautajaisiin vain hypähtääkseni haudan reunalla ja iskeäkseni kantapäät yhteen.
Valintojen maailma...
Isäni kuollessa tajusin just että "tää oli nyt tässä, tämä oli se isäsuhde joka mulle annettiin, mitään parempaa ei ole enää odotettavissa".
Hautajaisissa ymmärsin myös, että isä oli hieman katunut suhteemme kariutumista, ja että hänelläkin oli lapsuudessa ollut monenlaista painolastia, joka vaikutti häneen.
Annoin hänen mennä rauhassa ikuisuuteen, koska mitään ei voi enää muuttaa, korjata, sopia. Nyt ei ole enää hengissä ketään muuta kuin minä, joka muistaa nuo asiat, ja minunkin muistoni ovat haalistuneet näiden isän kuoleman jälkeisten vuosien aikana ja paino noussut hartioiltani. Olen vapaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Päivä ei ole vielä koittanut. En mene hautajaisiin, se on ainakin varmaa. Perintöä en tule saamaan syntipukkilapsena. En halua ajatella koko ihmistä joka on niin julmaa väkivaltaa kohdistanut minuun koko lapsuuteni. Mutta varmaan tulen suremaan sitä lopullisuutta, että mulla ei ollut koko elämäni aikana sellaista vanhempaa joka olisi rakastanut, välittänyt tai ollut tukena elämässä.
Lakiosaan olet oikeutettu.
Hassuinta tässä on, että minä saanut nyt ihmisiltä niin paljon halauksia ja osanottoja ihmisiltä. Olen teeskennellyt mukana, että suren... mutta kuitenkin olen shokissa... olenko nyt vapaa? Olen näköjään. Mutten vieläkään tajua oikein sitä että olen. Pikkuhiljaa se iskee tajuntaan. Odotin tätä niin kauan ja halusin tämän olevan todellisuutta... nyt kun se on, olen täysin kyvytön tajuamaan edes koko kuolemaa! Narsistinen vanhempani ei halunnut kuolla ja pelkäsi kuolemaa tosi paljon. Nyt hän on kuollut. Miten outoa onkaan tämä, että tämä ihminen viimein kuoli????
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuollut ei välitä, itsepähän kärsitte!
Toisen kohdalla riemuitsin.
Näistä ei pidä öyhöttää, hapannaamat joiden pahin trauma on se kun koulussa joku heitti lumipallolla poskeen ja pikkusen kirpasi, no, asia ei kuulu kenellekään.
Helpotus se on💖😂
Vierailija kirjoitti:
Kuollut ei välitä, itsepähän kärsitte!
Ei me kärsitä <3
Se kuollut siellä toispuoleisessa kärsii kun tietää miteä teki. Me muut ollaan helpottuneita ja jatketaan elämää.
Ja kiitos rakas veljeni, kun viimein ymmärsit <3 merkitsee mulle tosi paljon.
Minun silmissäni hän kuoli jo, kun olin alle kouluikäinen. Muistan katselleeni naama punaisena huutavaa vanhempaani ja miettineeni, että hänen toiminnassaan ei ole järjen häivää. Sen jälkeen en ole pystynyt ottamaan häntä mitenkään vakavasti.
En ole ollut pian 15 vuoteen missään tekemisissä ja sen perusteella mitä olen muilta ihmisiltä kuullut mikään ei ole muuttunut, mikä ei yllätä.
Kuolemaan liittyen toivon vain sitä, että noudattaa ideologiaansa loppuun asti ja varmistaa, että mitään perittävää ei jää tai että minä en saa mitään muuten. En halua mitään ihmiseltä, jolle raha ja omaisuus menivät kaiken muun edelle ja oma lapsi oli verenimijä tarvitessaan yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivä ei ole vielä koittanut. En mene hautajaisiin, se on ainakin varmaa. Perintöä en tule saamaan syntipukkilapsena. En halua ajatella koko ihmistä joka on niin julmaa väkivaltaa kohdistanut minuun koko lapsuuteni. Mutta varmaan tulen suremaan sitä lopullisuutta, että mulla ei ollut koko elämäni aikana sellaista vanhempaa joka olisi rakastanut, välittänyt tai ollut tukena elämässä.
Lakiosaan olet oikeutettu.
Käsittääkseni sitä pitää vaatia tietyn ajan kuluessa, jos sen haluaa.
Olette narsistien vankeja, ette pääse irti.
Olen vain kuvitellut tuota tilannetta. Mutta olen kuvitellut sen juuri noin, että kyllähän sitä suree läheisensä poismenoa ja vaikkapa sitä, että muutos pelottaa.
Mutta olen myös kuvitellut sen niin, että vasta ajan kanssa tajuaa miten paljon helpompaa ja selkeämpää elämä on. Ja että siksi sitten myöhemmin sen tuoma helpotuksen tunne ylittää surun tunteen. Joka kyllä silti varmaan ajoittain häivähtää sekin.