Olenko minä tämän palstan ainoa, jonka perheeltä meni lamassa jotakuinkin kaikki ?
Näitä asuntomarkkinaketjuja lukiessa kaikilla tuntuu olevan hyvät työpaikat ja hyvät tulot, joita ei voi missään olosuhteissa menettää. Eikö täällä kukaan saanut turpaansa 90-luvun alussa ja lujaa ? Olin tuolloin teini-ikäinen ja yrittäjäperheen lapsi. Kaikki työt loppui kuin seinään. Vanhempani ovat erittäin työteliäitä, mutta eipä siitä hyötyä ollut. Pankki lunasti kämpän pilkkahintaan ja sitten sitä mentiin. Pikkuhiljaa siitä toivuttiin, mutta kyllähän siitä on jonkin sortin trauma jäänyt.
Tiedän, ettei samanlainen tilanne ole nykyoloissa edes mahdollinen, enkä siis haasta tässä ketään vertaamaan tilannetta tämänpäiväiseen.
Kiinnostaa vaan, onko täällä kohtalotovereita ollenkaan.
Kommentit (11)
eikä siinä vaiheessa enää juuri mitään lainaakaan.
Muhun on kyllä lapsuudenköyhyys, siis 1980-luvulla, pahimpaan juppiaikaan ENNEN lamaa, jättänyt lähtemättömät traumat. Olen järjettömän pihi ja kerään omaisuutta kuin pahin pula-ajan elänyt mummo.
että silti mulla on nyt asuntolainaa koko talon edestä (200 t), ettei se pelottanut enää. Sama ei kuitenkaan voi toistua.
Tosin jos en makselisi sitä velkää, olis mulla varmaan talovelkaa vastaavasti enemmän.
t:3
Yh-äitini oli yrittäjä, kaikki meni eikä piisannutkaan. Ei ole tänä päivänäkään päässyt jaloilleen. Olin myös tuolloin teini-ikäinen ja se kaikki kolhaisi kovaa. Siksipä säästimme mieheni kanssa niin kauan, että saimme asuntolainan ilman takaajia. Niinpä menee vain omat, jos on mennäkseen.
mutta työkaverilta meni vastaavalla tavalla kaikki. En ole ihan varma, maksaako hän vanhoja velkoja vieläkin, mutta pitkään hän eli tosi tiukoilla.
Talo oli laman iskiessä velaton, joten se ei lähtenyt alta. Mutta aina ei ollut varaa ostaa esim. suksia edes kirpputorilta. Vaatteet oli vanhoja eikä mistään viikko- tms. rahoista ollut tietoakaan. Olin laman iskiessä 10-vuotias, mutta silti pelottaa tää nykymeno.
Vanhemmat oli pienituloisia duunareita, jotka jatkoivat töissään kuin ennenkin. Itse aloitin opiskelut niihin aikoihin kun lama iski, joten ei se munkaan elämääni muuten vaikuttanut kuin että oli jotakuinkin turha haaveilla elintasonsa nostamisesta opiskelujen ohessa töitä tekemällä.
Onneksi sain puolipäiväduuniin ja opiskelin sitten lisää. Tosi pienillä rahoilla piti tulla toimeen, kun opintolainan lyhennykset iski päälle.
Mitään ei mennyt, kun ei mitään vielä ollutkaan...
Minäkin elin 80-luvulla nuoruuttani ja jouduin pukeutumaan osto- ja myyntifirmasta ostettuihin vaatteisiin ja kenkiin. Mistään muodikkaista ei voinut haaveillakkaan. Koulussa luokkaero näky ihan päällepäin ja jupit eivät vaivautuneet edes puhumaan meidän " köyhien" kanssa.
Turpiin tuli ja lujaa. Ihan KAIKKI lähti alta.. Nyt kun itse olen perheenäiti ja ollaan siinä tilansteessa, että oma koti ois kiva (omakotitalo, jossa pikku pihan pläntti), niin kyllä me vähän varovaisia ollaan tän " talokuumeen" kanssa.. Ei olis kiva, jos lapset tottuisivat asumaan isossa talossa, jossa kaikilla oma huone ja sit yht´äkkiä vanhemmat sanois, että nytpä muutetaan pieneen kolmioon, kun raha-asiat on vähän päin peetä ja perheessä ois kolme lasta ja muutama elukka päälle..
Muistissa on ja siksi en voi käsittää tätä uutta kouhotusta ollenkaan!!