Kuinka suhtautua toisia kiusaavaan erityislapseen?
Kyselenpä asiaa täältä, kun en itse tiedä mitä tehdä...
Eli pihapiirissämme asuu kymmenkunta lasta, joiden ikähaitari 2-7 vuotta ja jotka aika usein leikkivät yhtenä lössinä taloyhtiöidemme yhteisellä piha-alueella. Yleensä leikit sujuvatkin hyvin, mutta jos mukana on tämä 5-vuotias ns. erityislapsi, meno on kaaottista.
Hän kiusaa alituiseen muita, ja etenkin pienempiä poikia, kuten kahta meidän nuoriimpaamme. Kiljuu, hyppii nenän edessä heilutellen keppejä yms. jo vaarallisenkin lähellä kasvoja, vääntelee kasvojaan pelottaviin ilmeisiin, sylkee, haukkuu muita ja muiden leluja, yrittää koko ajan määrätä jonkun pois leikistä ja kaikkea muuta. Lopputuloksena on, että aina joku pienemmistä itkee ja haluaa pihalta pois, ja nyt meidänkin poikamme ovat jo etukäteen julistaneet, etteivät halua leikkiä Xx:n kanssa tai eivät mene ollenkaan pihalle.
Ongelmana tässä on, että tämän pojan omat vanhemmat puuttuvat tilanteeseen vasta kun poika käy fyysiseksi eli tönii tai kampittaa tms. Eli he eivät reagoi millään lailla esim. haukkumiseen ja lällätykseen, joka kyllä satuttaa henkisesti ihan yhtä paljon näitä pienempiä ja joka yleensä aiheuttaa ne pahimmat itkut.
Pojalla on selvästikin keskittymiskyvyn puutetta, eikä hän esim. kykene hermostumatta tekemään loppuun 9 palaista lasten palapeliä ja kun muut pystyvät, niin tämä poika suuttuu siitä ja hajottaa sitten kaikkien muiden palapelit. Näin hän reagoi myös muihin leikkeihin, joita toiset leikkivät ja joihin hän ei itse pysty osallistumaan juuri tuon keskittymiskyvyn puutteen takia, kuten legojen tai junaradan rakentelu. Toisinaan tuo haukkuminen ja ilkkuminen saa alkunsa juuri tällaisesta tilanteesta, mutta usein siihen ei tarvita mitään syytä - ihan kuin poika vain kävisi niin isoilla kierroksilla että kun toiset rauhottuvat leikkimään jotain hiljaista leikkiä (esim hiekkalaatikolla hiekkalinnan tekoon), niin tämä poika ei osaa laskea kierroksiaan ja sitten alkaa tapahtua.
Olen jutellut pojan vanhempien kanssa ja tiedän, että ns. ikäkausitesteissä heidän poikansa on pärjännyt ikäisiään selvästi heikommin ja tämän takia sai lastenpsykiatrilta suosituksen päästä päiväkodissa erityisryhmään ja siellä nyt sitten myös on. Vanhemmat ovat muutenkin kertoneet koko pihapiirille avoimesti poikansa ongelmista ja tämä on tietysti auttanut siinä, ettei kukaan luule häntä vain kurittomaksi tai muuta vastaavaa, vaan kaikki tietävät, ettei poika tee mitään ilkeyttään tai ole huonosti kasvatettu. Päinvastoin, nostan hattua vanhemmille siitä, kuinka kärsivällisesti ja rauhallisesti he suhtautuvat toistuviin raivareihin ja kuinka he väsymättä jaksavat aina selittää pojalleen samat asiat ja yrittää ohjata, neuvoa ja opastaa tätä.
Mutta, mieltäni lähinnä kaiveleekin se, että missä menee raja niin että tilanteeseen pitää puuttua? Eikö pelkkä ilkkuminen ja tuo tahallinen muiden ärsyttäminen ja kiusaaminen riitä vaan pitääkö aina odottaa, että tilanne menee fyysiseksi? Koska tilanne AINA menee siihen pisteeseen. Eilenkin, keskimmäinen 3v 8kk poikamme yritti turhaan kiertää ja ohittaa tätä edessään hyppivää ja ilkkuvaa ja kepeillä sohivaa poikaa kunnes lopulta purskahti itkuun ja yritti kädellä työntää tämän syrjään, jolloin tämä erityislapsi fyysisesti paljon isompana tönäisi hänet kahdella kädellä tosi lujaa nenälleen asfaltille.
Ja ennen kaikkea, MITEN me muut voisimme tähän puuttua? Tuntuisi tosi hölmöltä mennä " valittamaan" mitään pojan vanhemmille kun näemme kaikki, kuinka kovasti ja väsymättä he jo yrittivät. Mutta toisaalta, miksi he eivät puutu tuohon toisten jäynäämiseen? Onko se niin että toisten erityislasten kanssa on jo niin paljon isompiakin ongelmia että pienempiin ei voi puuttua ettei koko elämä olisi yhtä kieltämistä ja torumista?
Mutta kun minun mielestäni sekään ei ole oikein, että muut lapset joutuvat sietävät jatkuvaa kiusaamista joka on aiheuttanut muutamille jo pelkoa pihalle menemisestä. Toisaalta tällä erityislapsella on tietenkin yhtä suuri oikeus osallistua lasten menoon ja välillä onkin suorastaan ihanaa katsella, kuinka kaikki leikkivät naurusta kiljahdellen yhdessä esim. piilosta tai jotain muuta juoksuleikkiä.
Mutta valitettavan usein tilanne ei ole tämä. Osaisiko joku antaa hyviä neuvoja, kuinka pihapiirissämme voisivat kaikki lapset yhdessä olla yhtälaisin oikeuksin? Miten voisimme korjata tätä tilannetta?
Kommentit (4)
Onko pihalla yleensä kaikkien tai useamman lapsen vanhempia silloin, kun lapset ulkoilevat? Olisiko mahdollista sopia vaikkapa alkuun vanhempien kesken pelisäännöt, joiden mukaan toimitaan ja samalla konsultoida erityislapsen vanhempia siitä mitä sellaisessa tilanteessa, jossa sääntöjen asettamien rajojen ulkopuolelle aletaan joutua, voitaisiin tehdä. Tässä tilanteessa voisi kertoa vanhemmille, että heidän lapsensa pelottaa muita lapsia ja te haluatte puuttua tilanteeseen ennenkuin syrjimistä alkaa tapahtua.
Kun nämä säännöt on sovittu vanhempien kesken ne voitaisiin esitellä lapsille, siten, ettei yhtä tiettyä lasta (kyseistä erityislasta) aseteta pääkohteeksi, vaan painotetaan että tämä koskee kaikkia. Sovitaan samalla mitä tehdään mikäli sääntöjen mukaan ei toimita.
Esimerkkinä voisi ajatella vaikkapa, että pihallanne ei siedetä nimittelyä. Jos joku kuitenkin nimittelee toista lasta, voi kyseinen lapsi käydä kertomassa asiasta aikuiselle ja aikuinen voi määrätä sanktioksi vaikkapa, että nimittelijä joutuu hetkeksi pois yhteisestä leikistä.
Edellinen vaatisi kuitenkin aikamoista yhteen hiileen puhaltamista vanhemmilta. Ja lapsiltakin. Eikä sekään takaa sitä, ettei erityislapsen perhe loukkaannu tilanteesta.
Yksi keino voisi myös olla, että kaikkiin leikkeihin, joissa erityislapsi on mukana, tulisi mukaan myös yksi tai useampi vanhemmista, joka voisi lopettaa tilanteen heti alkuun. Näissäkin leikeissä voi sopia, että jos sääntöjen mukaan ei toimita, eikä kieltoja tai opastusta totella, joutuu hetkeksi pois tilanteesta.
Erityislapsen vanhemmilta kannattaa tietysti myös kysyä mitä mieltä he olisivat siitä, että joku muukin kuin he ohjaa tai opastaa lasta. Sopisiko heille, että riitatilanteessa ei aina odotettaisi erityislapsen vanhempia paikalle vaan tilanteeseen saisi puuttua joku muukin. Ja tässäkin voisi kysyä mikä olisi paras tapa puuttua asiaan, jolloin vanhemmat eivät kokisi itseään arvosteltavan kasvatuksen puutteesta.
Mielestäni olisi lapsen kunnioittamista opettaa hänet toimimaan siten, että muut eivät pelkäisi tai jopa alkaisi syrjiä tätä. Se taas kuinka tällainen opettaminen käytännössä tapahtuu, onkin vaikeampi asia.
Vieraalle ihmiselle on vaikea mennä sanomaan mitään kasvatuksesta, koska se yleensä saa jonkinlaiset suojamuurit nousemaan pystyyn, eikä kuulija välttämättä kuule muuta kuin arvostelua, vaikkei sellaista tulisikaan. Toivottavasti löydätte jonkinlaisen ratkaisun, ennenkuin tilanne menee niin pitkälle, että erityislasta aletaan syrjiä tai jollekulle muulle lapselle sattuu jotain.
Erityislapset VARSINKIN tarvitsevat opastusta ja ohjausta, ja myös muilta vanhemmilta. Sinä et takuulla katselisi hiljaa sivusta, jos joku ns. normaali lapsi toimisi noin, miksi sitten seuraat sivusta samaa käytöstä erityislapselta?
Voit siis oikein mainiosti itsekin puuttua tilanteisiin ja sanoa maltillisesti, mutta päättäväisesti, että kuulehan nyt, sinä pelotat meidän Jalmaria, älä huido tuolla tavalla toisen kasvojen edessä.
Tuutteli:
Onko pihalla yleensä kaikkien tai useamman lapsen vanhempia silloin, kun lapset ulkoilevat? Olisiko mahdollista sopia vaikkapa alkuun vanhempien kesken pelisäännöt, joiden mukaan toimitaan ja samalla konsultoida erityislapsen vanhempia siitä mitä sellaisessa tilanteessa, jossa sääntöjen asettamien rajojen ulkopuolelle aletaan joutua, voitaisiin tehdä. Tässä tilanteessa voisi kertoa vanhemmille, että heidän lapsensa pelottaa muita lapsia ja te haluatte puuttua tilanteeseen ennenkuin syrjimistä alkaa tapahtua.
------------
Erityislapsen vanhemmilta kannattaa tietysti myös kysyä mitä mieltä he olisivat siitä, että joku muukin kuin he ohjaa tai opastaa lasta. Sopisiko heille, että riitatilanteessa ei aina odotettaisi erityislapsen vanhempia paikalle vaan tilanteeseen saisi puuttua joku muukin. Ja tässäkin voisi kysyä mikä olisi paras tapa puuttua asiaan, jolloin vanhemmat eivät kokisi itseään arvosteltavan kasvatuksen puutteesta.
Tuutteli on oikeassa siinä, että asiasta kannattaa toki keskustella myös ko. lapsen vanhempien kanssa ja korostaa, että haluat näin myös auttaa lasta. Mutta minusta voit siis toimia omin päinkin, kun kyse on selvistä " sääntörikkomuksista" , joista huomauttaisit myös ns. normaalilapsille.
Toisaalta, jos e-lapsi kiusaa muita, on se hänen vanhempiensa vastuulla ja se tulee ottaa rakentavasti ja asiallisesti puheeksi. Todennäköisesti kyseisen lapsen vanhemmat ovat ainakin jonkinasteisesti uupuneita haastavan lapsosensa hoitamiseen, jos he eivät jaksa/ osaa / pysty rajoja laittamaan lapsensa ei-toivotulle käyttäytymiselle.
Olen itsekin e-lapsen äiti, mutta olen joskus ottanut omat lapseni pois leikkikentältä, kun eräs ylivilkas, ymmärtääkseni kuitenkin muuten terve lapsi, syljeskeli liukumäkeen ja toisten päälle eikä hänen vanhempansa saanut tilannetta katkaistua.
Ikävää kuitenkin, jos samalla pihalla suvat alkaisivat karttelemaan tiettyä lasta. Tilanne tulee kuitenkin hoitaa, etteivät muut lapset ala pelätä ulkoilua.
Jos perhe ei itse hallitse lapsensa arkisia kasvatustilanteita, apua voi hakea kasvatus- ja perheneuvolasta. Kiusaavan naapurin lapsen takia ei varmaan tarvitse muuttaa. Puhukaa asiasta rakentavasti: kyseessä voi olla ilmiö " väsynyt äiti" . Lastenhoitoapua (ja vertaistukea) hän varmaan eniten tarvitsee...
siksikin että vanhemman pitää muutenkin aina olla koko ajan vahtimassa mitä tapahtuu. Helposti ajatellaan että muiden lasten keskellä lapsi menisi muiden mukana ja saisi itse vaan seurata vierestä mutta ei aina mene niinkuin haaveillaan. Erityislapsilla menee leikin opetteluun valtavasti aikaa ja jos taviksilla on sääntöjen ja sosiaalisten kiemuroiden opettelu hankalaa, niin...Oman lapsen meininkiin myös turtuu, valitettavasti.
Olen sitä mieltä että vanhemmat vastaavat aina omasta lapsestaan. Kertomuksesi perusteella lapsen vanhemmat eivät pidä huolta siitä että heidän lapsensa ei olisi vaaraksi muille. Miten lapsi voi oppia miten olla leikkiä jos korjaavaa palautetta ei saa silloin kun menee meno liian rajuksi tai vastaavasti kehuja kun leikkii nätisti? Millään ei ole mitään väliä jos aina kaikki kuitenkin menee pieleen ja muut ovat vihaisia ja pelkäävät. Se ei myöskään tee itsetunnolle hyvää.
Itse varmaan puuttuisin ennakoivasti ja ohjaamalla itse pojan toimintaa jos omat vanhemmat eivät. Oletko pyytänyt vanhempia rajoittamaan lastaan ennenkuin jotain ikävää sattuu? Se saattaisi herättää toimimaan. Riskihän siinä on että vanhemmat suuttuvat tai pahoittavat mielensä, mutta erityislapsellakin on oikeus saada ohjausta miten toimia ja saada kehuja kun toimii oikein. Voiko lapsi koskaan oppia jos kukaan ei kerro miten pitäisi toimia?
Leikkikavereilla on oikeus leikkiä pelkäämättä. Ja toimimalla itse esimerkkinä saattaa hyvinkin saada aikaiseksi kehittävää keskustelua millaisia lasten leikkien toivoisi olevan. Jokainen, jopa äärimmäisen haastavasti käyttäytyvä lapsi toimii ainakin joskus oikein ja siitä tilanteesta pitää saada kaikki ilo ja hyöty irti. Se kuitenkin vaatii vanhempien hereilläoloa tarttua hetkeen.