Millä perusteilla työpaikkaromanssit voidaan kieltää?
Riittääkö vain se että ne ärsyttävät muita työntekijöitä?
Kommentit (37)
Töissä ollaan töissä eikä tekemässä muuta
Hankalaan niitä on kieltää, ellei ole niin iso organisaatio, että voidaan tehdä siirtoja. Mutta totuus on, että ilman näin isoa organisaatiota ne ovat lian usein todella ongelmallisia.
Itselle tulee ainakin mieleen se että silloin ei myöskään yritetä ahdistella, iskeä tai lähennellä muita työntekijöitä. Valitettavan yleistä vieläkin, töissä pitää saada olla rauhassa ilman että joutuu ällötyksien kohteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei voida kieltää.
Voidaan alaisen ja esimiehen välillä.
No sillei että jos naitte siellä työaikana että taukotuvassa esim teidän jälkeen haisee teidän alapäänne.
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti työpaikkaromanssi näkyy tai kuuluu jollain tavalla, kun siitä kerran tiedetään ärsyyntyä.
Ei välttämättä. Joku on voinut yllättää kaksi työkaveria yhdessä vapaa-ajalla ja jollekin tämäkin on liikaa.
Työpaikkaromanssit häiritsevät tehokasta työntekoa. Lisäksi sekoittavat valtasuhteita. Vähentävät muiden työntekijöiden viihtyvyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voida kieltää.
Voidaan alaisen ja esimiehen välillä.
Kieltää ei voi, mutta jotain järjestelyitä voi joutua tekeen. Mahdollisuus suosia alaista, johon suhde, on suuri.
Ongelmaksi nuo muuttuvat siinä vaiheessa, jos tavalla tai toisella häiritsevät työntekoa. Enkä nyt tarkoita (vain) sitä, että kuherrellaan niin kovin, että jää työt tekemättä. Vaan esim. jos toinen on esimiesasemassa ja toinen alaisena samassa tiimissä, on puoluettomuus aika teoreettista enää. Samoin tiimin sisällä saattavat vaikuttaa yhteistyön toimimiseen kaikkien tiimiläisten kannalta tarkasteltuna, jos romanssipariskunta joko haluaa aina puuhastella yhdessä, on aina asiasta kuin asiasta periaatteessa samaa mieltä kuin oma kulta tai vaihtoehtoisesti välttelee viimeiseen asti toistensa kanssa työskentelyä, ettei kukaan vain huomaisi, että heidän välillään on jotain.
Jokainen ymmärtää, että kumppani haetaan baarista tai tinderistä. Kumppanin tulee olla jännä yllätyspaketti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voida kieltää.
Voidaan alaisen ja esimiehen välillä.
Tiedän kymmeniä opettajapariskunta joista jompikumpi on rehtori ja toinen opettaja tai lehtori samassa koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voida kieltää.
Voidaan alaisen ja esimiehen välillä.
Kieltää ei voi, mutta jotain järjestelyitä voi joutua tekeen. Mahdollisuus suosia alaista, johon suhde, on suuri.
Ei voi joutua, vaan joutuu..
mies54v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voida kieltää.
Voidaan alaisen ja esimiehen välillä.
Kieltää ei voi, mutta jotain järjestelyitä voi joutua tekeen. Mahdollisuus suosia alaista, johon suhde, on suuri.
Kyllä voidaan sillä alainen on myös alisteisessa suhteessa esimieheensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voida kieltää.
Voidaan alaisen ja esimiehen välillä.
Ei voida. Jokaisella on oikeus rakastua ja seurustella vapaa-ajallaan ihan kenen tahansa kanssa.
Päättyessään yleensä aiheuttaa suurempiakin ongelmia. Työyhteisön ilmapiiri suorastaan mätänee silmissä.
Ei pitäisi kieltää missään nimessä. Minua ei olisi olemassa jos työpaikakromanssit olisivat olleet kiellettyjä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voida kieltää.
Voidaan alaisen ja esimiehen välillä.
Ei voida. Jokaisella on oikeus rakastua ja seurustella vapaa-ajallaan ihan kenen tahansa kanssa.
No ei ole. Olet varmaan kovin nuori. Esimies ja alaissuhde ei ole oikein ja työnantaja joutuu ainakin erottamaan rakastavaiset toisistaan. Onhan noita nähty ja työnantaja on reagoitunut erottamalla pariskunnan eri vuorojärjestelmään, vaikka tässätapauksessa kysymys ei edes ollut suoranaisesta (kuittaa tunnit) esimies-ja alaissuhteesta.

Työnantajalla ei ole mitään oikeutta puuttua työntekijöiden perhe- ja parisuhteisiin. Sisäisiä siirtoja voi tietysti tehdä jos on tarpeen, kaikissa yrityksissä se ei ole mahdollista.
Ilmeisesti työpaikkaromanssi näkyy tai kuuluu jollain tavalla, kun siitä kerran tiedetään ärsyyntyä.