Mies kinuaa allekirjoitusta avoehtoon. Kuulostaako reilulta?
Mies on yrittäjä, ja haluaa nimen paperiin, jossa sanotaan, että eron tullessa jakoon menee vain talo ja siihen liittyvä irtaimisto. Miehellä on vähän jotain omistusta + firma ja auto. Itsellä vähän osakkeita. Olin kotona lasten kanssa yhteensä 3 vuotta. Mies maksoi tuon ajan lainanlyhennykset meidän molempien puolesta. Paperiin tulisi merkintä myös siitä, että kotonaolovuoteni on kuitattu näillä lainanlyhennysten maksamisilla. Tuloiltamme ollaan about samaa luokkaa.
Tuntuu hurjalta vetää nimi paperiin ihan tuosta vaan, mut ei viitsis mitään lakimiehiäkään lähteä konsultoimaan. Kysynkin siis av:lta. Kuulostaako reilulta?
Kommentit (63)
Onko avoehto edes sitova ilman lakimiestä? Voihan sitä paperille mitä tahansa kirjoittaa mutta ei sillä välttämättä ole lain tukea takana.
Jos muu puoliksi, laittaisin nimen paperiin. Jos osallistut firmaan oleellisena henkilönä tai olet miehen työn vuoksi ylipaljon lapsiin sidottu, siitä eri pykälä.
En ole osallistunut miehen firmaan mitenkään, ja aika pitkälti ollaan molemmat hoidettu omia töitämme tasa-arvoisesti eli en ole joutunut joustamaan miehen työn takia pahemmin. Paitsi tietysti se aika, kun minä olin kotona hoitamassa lapsia ja mies töissä.
Tässä ei ole eroa suunnitteilla kummaltakaan puolelta, mutta taas oli yhdelle miehen frendille juuri käynyt köpelösti, kun oli joutunut myymään firmansa pystyäkseen maksamaan vaimolleen/exälleen. Siitä halu hoitaa omalta osaltaan tämä kuntoon, kun asiat ovat hyvin. Tekisi mieli laittaa nimi paperiin, mutta tuntuu niin kovin viralliselta. AP
[quote author="Vierailija" time="29.06.2015 klo 11:03"]

[/quote]
Kuule, mulla on ihan pieni yhdennaisen firma, jolla ei ole tarkoitus rikastua eikä repiä perheenjäsenten selkänahkaa. Mutta koska se nyt kuitenkin on mun työpaikka, se tulisi ehdottomasti avioehtoon, jos menisin naimisiin. Tuo kuulostaa aikalailla samalta. Miehesi on joutunut tekemään muitakin paperitöitä yrityksen perustaessaan ja sitä pyörittäessään, tuo on ihan rutiinipaperi hänelle ja yritä asennoitua siihen samoin.
Mulle kävi noin. Mies puhui yrityksensä puolesta mutta menetin sit kaiken muunkin. Oltiin naimisissa. Ei kannata kirjoittaa jos ei ole aivan varma.
[quote author="Vierailija" time="29.06.2015 klo 11:08"]

Avaapa vähän tarkemmin.
Mitä sinä muka häviät allekirjoittamalla sen? Tottakai on reilua että kumpikin saa pitää oman omaisuutensa eikä jouduta myymään omia firmoja pois mahdollisen eron tullessa. Aina on järkevää varautua pahimpaan, vaikkei sitä toivoisikaan.
Kyllä ehkä lakimiestä konsultoisin jos kerran noin mietityttää.
[quote author="Vierailija" time="29.06.2015 klo 10:50"]
"Olin kotona lasten kanssa yhteensä 3 vuotta. Mies maksoi tuon ajan lainanlyhennykset meidän molempien puolesta. Paperiin tulisi merkintä myös siitä, että kotonaolovuoteni on kuitattu näillä lainanlyhennysten maksamisilla."
Miten se muka on kuitattu? Vai saatko silti puolet talosta (ja autosta), vaikka mies on maksanut siitä enemmän?
[/quote]
Saa, avioerossa omaisuus menen tasan molemmille riippumatta siitä, kumpi sen on maksanut (jos ei ole avioehtoa eikä testamentilla suljettu jotain osaa omaisuudesta pois)
Avioehto pitäisi olla pakollinen nykyään. Ei eletä enää mitään 1800-lukua, jolloin vaimo putosi ihan tyhjän päälle.
[quote author="Vierailija" time="29.06.2015 klo 11:45"]
Avioehto pitäisi olla pakollinen nykyään. Ei eletä enää mitään 1800-lukua, jolloin vaimo putosi ihan tyhjän päälle.
[/quote]
Ja nykyään sitä suojattavaa on vaimoillakin. Eli pitäisi katsoa jokainen perhe omanaan ja lisäksi vielä perheessä voi eri tilanteissa ja elämänvaiheissa olla erilaisia tarpeita.
[quote author="Vierailija" time="29.06.2015 klo 11:08"]
Mulle kävi noin. Mies puhui yrityksensä puolesta mutta menetin sit kaiken muunkin. Oltiin naimisissa. Ei kannata kirjoittaa jos ei ole aivan varma.
[/quote]
No sinäkö et sitten osannut lukea, että koskiko se teidän avioehto vain sitä miehen yritystä vai kaikkea omaisuutta?
[quote author="Vierailija" time="29.06.2015 klo 10:35"]
Mies on yrittäjä, ja haluaa nimen paperiin, jossa sanotaan, että eron tullessa jakoon menee vain talo ja siihen liittyvä irtaimisto. Miehellä on vähän jotain omistusta + firma ja auto. Itsellä vähän osakkeita. Olin kotona lasten kanssa yhteensä 3 vuotta. Mies maksoi tuon ajan lainanlyhennykset meidän molempien puolesta. Paperiin tulisi merkintä myös siitä, että kotonaolovuoteni on kuitattu näillä lainanlyhennysten maksamisilla. Tuloiltamme ollaan about samaa luokkaa.
Tuntuu hurjalta vetää nimi paperiin ihan tuosta vaan, mut ei viitsis mitään lakimiehiäkään lähteä konsultoimaan. Kysynkin siis av:lta. Kuulostaako reilulta?
[/quote] Jos olette jo naimisissa, älä missään nimesä allekirjoita. Sehän oli merkki siitä, että miehesi miettii eroa.
[quote author="Vierailija" time="29.06.2015 klo 11:08"]
Mulle kävi noin. Mies puhui yrityksensä puolesta mutta menetin sit kaiken muunkin. Oltiin naimisissa. Ei kannata kirjoittaa jos ei ole aivan varma.
[/quote]
Eli siis menetit loisimisesta saadut tulot ;)
[quote author="Vierailija" time="29.06.2015 klo 11:52"]
[quote author="Vierailija" time="29.06.2015 klo 10:35"]
Mies on yrittäjä, ja haluaa nimen paperiin, jossa sanotaan, että eron tullessa jakoon menee vain talo ja siihen liittyvä irtaimisto. Miehellä on vähän jotain omistusta + firma ja auto. Itsellä vähän osakkeita. Olin kotona lasten kanssa yhteensä 3 vuotta. Mies maksoi tuon ajan lainanlyhennykset meidän molempien puolesta. Paperiin tulisi merkintä myös siitä, että kotonaolovuoteni on kuitattu näillä lainanlyhennysten maksamisilla. Tuloiltamme ollaan about samaa luokkaa.
Tuntuu hurjalta vetää nimi paperiin ihan tuosta vaan, mut ei viitsis mitään lakimiehiäkään lähteä konsultoimaan. Kysynkin siis av:lta. Kuulostaako reilulta?
[/quote] Jos olette jo naimisissa, älä missään nimesä allekirjoita. Sehän oli merkki siitä, että miehesi miettii eroa.
[/quote]
Niin että kukaan ei voi aloittaa yrittämistä enää naimisissa ollessaan vaan pitää tehdä tällaiset 'repäisyt' sinkkuna ollessaan...
Älä missään tapauksessa suostu avioehtoon. Yrittäjän puolisona joudut todennäköisesti aika pitkälle vastaamaan perheenne arjen juoksevista asioista yksin ja joustamaan muutenkin esimerkiksi aikatauluissa ja muissa tekemisissä. Et ole esim. oikeutettu olemaan työttömyyskassan jäsen ja monta muuta asiaa, joita et ole osannut ajatella, saattaa vielä tulla vastaan yllättäen , usko pois. Eläkekarttuma on aika heikko hoitaessasi lapsianne kotona kun taas puolisollasi se karttuu normaalisti niinä vuosina, tämäkin vain yhtenä esimerkkinä.
Useimmiten yrittäjän puoliso näkymättömästi mahdollistaa yrityksen menestymistä joustoillaan ja tuellaan.
Yhtäkkinen avioehdon vaatiminen saa hälytyskellot soimaan. Et ehkä tiedä kaikkea mitä vaatijalla liikkuu mielessä.
ÄLÄ SUOSTU ! Yhteinen elämä, yhteiset panokset, yhteiset tulokset.
[quote author="Vierailija" time="29.06.2015 klo 12:02"]
[quote author="Vierailija" time="29.06.2015 klo 11:52"]
[quote author="Vierailija" time="29.06.2015 klo 10:35"]
Mies on yrittäjä, ja haluaa nimen paperiin, jossa sanotaan, että eron tullessa jakoon menee vain talo ja siihen liittyvä irtaimisto. Miehellä on vähän jotain omistusta + firma ja auto. Itsellä vähän osakkeita. Olin kotona lasten kanssa yhteensä 3 vuotta. Mies maksoi tuon ajan lainanlyhennykset meidän molempien puolesta. Paperiin tulisi merkintä myös siitä, että kotonaolovuoteni on kuitattu näillä lainanlyhennysten maksamisilla. Tuloiltamme ollaan about samaa luokkaa.
Tuntuu hurjalta vetää nimi paperiin ihan tuosta vaan, mut ei viitsis mitään lakimiehiäkään lähteä konsultoimaan. Kysynkin siis av:lta. Kuulostaako reilulta?
[/quote] Jos olette jo naimisissa, älä missään nimesä allekirjoita. Sehän oli merkki siitä, että miehesi miettii eroa.
[/quote]
Niin että kukaan ei voi aloittaa yrittämistä enää naimisissa ollessaan vaan pitää tehdä tällaiset 'repäisyt' sinkkuna ollessaan...
[/quote] Avioehto kesken avioliiton kielii jostain muusta..
Ehdota että allekirjoitat paperin, jossa sanotaan yksinkertaisesti, että yritys ei kuulu avio-oikeuden piiriin. Tuo miehen ehdotus kuulostaa vähän monimutkaiselta ja siihen voi kätkeytyä jotain yllätyksiä.
Yleisesti ottaen yrittäjän työn hedelmät kuuluvat periaatteessa hänelle, mutta käytännössä vaikuttaa siltä, että perheellisen miesyrittäjän menestys on usein revitty vaimon ja lasten selkänahasta. Siksi tuntuisi kohtuulliselta, että ainakin pitkän liiton jälkeen puoliso saisi osansa myös yrityksen arvosta.
Tee. Sellainen avioehto että yrityksen voitot ei kuulu sulle ,muttei velatkaan. Eli jos mies tekee kuprin, tekee sen itse. Jaatte talouden menot siten niin että molemille jää vähän jotain sukanvarteen, ne sinun sijoituksrt/velat e myöskään mene puoliksi. Molementäytyy voida kokea tulevaansa reillusti kohdelluksi.
muistakaa myyös että erotessa voi myös käyttäytyä kohtuullisest ilman mitään papereita, etenkin kun on lapsia kuvioissa.
[quote author="Vierailija" time="29.06.2015 klo 10:50"]Mutta ap on varmaan joustamisillaan mahdollistanut yrittämisen.
Tämähän on vaan avoliitto. Eikö siinä kumpikin pidä omansa. Ehtoja ei tarvita?
[/quote]
Oletetaan, että oli kirjoitusvirhe ja avio. Olisihan mies käynyt joka tapauksessa töissä. Ei silloinkaan saada puolikasta miehen työpaikasta.