Lue keskustelun säännöt.
Miten puuttuisitte tällaiseen lapsen käytökseen?
15.02.2022 |
Juuri 4 täyttänyt lapsi kävelee kotona sisällä usein silmät kiinni ja siten törmäilee huonekaluihin ja joskus satuttaa itsensä siinä myös. Tarkoituksenaan saada äiti lopettamaan vaikka tiskaaminen tms. Eli huomionhakua, yrittää saada itselleen huomion niin että menee tahallaan vaaratilanteisiin. Saa kyllä muuten huomiota eli sillä tämä ei ratkea. Eikä sillä että anna satuttaa itsensä koska on jo muutaman kerran satuttanut eikä lopeta.
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko nähnyt paljonkin noin tekeviä koululaisia?
3 vuotta (4+3=7) on pitkä aika sietää tuollaista käytöstä.
Mitä sinä sitten luulit sen vanhemmuuden olevan? Lapsi istuu söpösti sohvalla ja arki on ikuista sunnuntaita, jossa on koka ajan kivaa? Tervetuloa todellisuuteen!
Vanhemmus on sitä, että kasvatetaan. Eikä sitä, että nostetaan vaan kädet pystyyn.
Osa kasvatusta on myös se että vanhempi valitsee sotansa eikä lähde mukaan jokaiseen lapsen temppuun.
Se, että "valitsee sotansa", eli katsoo sormien välistä lapsen provosointia ja temppuilua, ei johda muuhun kuin siihen, että vanhemman auktoriteetti rapautuu. "Sotansa valitseminen" on keinottoman ja luovuttaneen vanhemman toimintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otat mukaan touhuamaan.
Otankin mutta ei halua osallistua kuin harvoin. Mieluummin kävelee silmät kiinni päin tiskikonetta. Ap
Asenna portti tai hoida tiskit silloin, kun lapsi puuhaa muuta. Eihän tiskikoneen kanssa kauan mene kerralla.
Tiskikone on vain yksi tilanne. Kirjoitin edellä muitakin esimerkkejä. Lähtien siitä kun aamulla puen tai harjaan hiuksia tai käyn pissalla. Päivä täynnä näitä tilanteita. Ap
Se on kakaralle vain kiva leikki, jolla hän saa sinun huomiosi, hyvällä tai pahalla. Aikansa kutakin.
Niin onkin. Mutta minun kannalta todella raskas ja arkea hankaloittava. Kyllä se pitäisi saada loppumaan. Ap
Laita lapsi matkasänkyyn, josta ei pääse pois ja ilmoita, että haluat lapsen pysyvät ehjänä ainakin pari vuotta-
4v pääsee pois matkasängystä. Ei se ole mikään vauva.
Miten? Verkko päälle, hankala sieltä on kiivetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko nähnyt paljonkin noin tekeviä koululaisia?
3 vuotta (4+3=7) on pitkä aika sietää tuollaista käytöstä.
Mitä sinä sitten luulit sen vanhemmuuden olevan? Lapsi istuu söpösti sohvalla ja arki on ikuista sunnuntaita, jossa on koka ajan kivaa? Tervetuloa todellisuuteen!
Vanhemmus on sitä, että kasvatetaan. Eikä sitä, että nostetaan vaan kädet pystyyn.
Osa kasvatusta on myös se että vanhempi valitsee sotansa eikä lähde mukaan jokaiseen lapsen temppuun.
Se, että "valitsee sotansa", eli katsoo sormien välistä lapsen provosointia ja temppuilua, ei johda muuhun kuin siihen, että vanhemman auktoriteetti rapautuu. "Sotansa valitseminen" on keinottoman ja luovuttaneen vanhemman toimintaa.
Ei jos siihen yhdistetään se että niitä toivottuja käytösmalleja taas palkitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko nähnyt paljonkin noin tekeviä koululaisia?
3 vuotta (4+3=7) on pitkä aika sietää tuollaista käytöstä.
Mitä sinä sitten luulit sen vanhemmuuden olevan? Lapsi istuu söpösti sohvalla ja arki on ikuista sunnuntaita, jossa on koka ajan kivaa? Tervetuloa todellisuuteen!
Vanhemmus on sitä, että kasvatetaan. Eikä sitä, että nostetaan vaan kädet pystyyn.
Osa kasvatusta on myös se että vanhempi valitsee sotansa eikä lähde mukaan jokaiseen lapsen temppuun.
Se, että "valitsee sotansa", eli katsoo sormien välistä lapsen provosointia ja temppuilua, ei johda muuhun kuin siihen, että vanhemman auktoriteetti rapautuu. "Sotansa valitseminen" on keinottoman ja luovuttaneen vanhemman toimintaa.
Ja jokaiseen temppuun mukaan lähteminen kertoo että lapsi on itseään heikomman vanhemman lapsi eli pitää löytää se tasapaino ääripäiden sijasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko nähnyt paljonkin noin tekeviä koululaisia?
3 vuotta (4+3=7) on pitkä aika sietää tuollaista käytöstä.
Mitä sinä sitten luulit sen vanhemmuuden olevan? Lapsi istuu söpösti sohvalla ja arki on ikuista sunnuntaita, jossa on koka ajan kivaa? Tervetuloa todellisuuteen!
Vanhemmus on sitä, että kasvatetaan. Eikä sitä, että nostetaan vaan kädet pystyyn.
Osa kasvatusta on myös se että vanhempi valitsee sotansa eikä lähde mukaan jokaiseen lapsen temppuun.
Se, että "valitsee sotansa", eli katsoo sormien välistä lapsen provosointia ja temppuilua, ei johda muuhun kuin siihen, että vanhemman auktoriteetti rapautuu. "Sotansa valitseminen" on keinottoman ja luovuttaneen vanhemman toimintaa.
Ei jos siihen yhdistetään se että niitä toivottuja käytösmalleja taas palkitaan.
"Kiitos kun et tänään [lisää tähän jonkun kielletyn jutun nimi]. Tässä sinulle karkki palkkioksi."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko nähnyt paljonkin noin tekeviä koululaisia?
3 vuotta (4+3=7) on pitkä aika sietää tuollaista käytöstä.
Mitä sinä sitten luulit sen vanhemmuuden olevan? Lapsi istuu söpösti sohvalla ja arki on ikuista sunnuntaita, jossa on koka ajan kivaa? Tervetuloa todellisuuteen!
Vanhemmus on sitä, että kasvatetaan. Eikä sitä, että nostetaan vaan kädet pystyyn.
Osa kasvatusta on myös se että vanhempi valitsee sotansa eikä lähde mukaan jokaiseen lapsen temppuun.
Se, että "valitsee sotansa", eli katsoo sormien välistä lapsen provosointia ja temppuilua, ei johda muuhun kuin siihen, että vanhemman auktoriteetti rapautuu. "Sotansa valitseminen" on keinottoman ja luovuttaneen vanhemman toimintaa.
Päinvastoin, vanhempi joka reagoi jokaiseen "risahdukseen" voimakkaasti, menettää auktoriteettinsä koska hän on silloin vain lapsen tekoihin reagoiva toimija, ei auktoriteetti joka on se joka johtaa toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko nähnyt paljonkin noin tekeviä koululaisia?
3 vuotta (4+3=7) on pitkä aika sietää tuollaista käytöstä.
Mitä sinä sitten luulit sen vanhemmuuden olevan? Lapsi istuu söpösti sohvalla ja arki on ikuista sunnuntaita, jossa on koka ajan kivaa? Tervetuloa todellisuuteen!
Vanhemmus on sitä, että kasvatetaan. Eikä sitä, että nostetaan vaan kädet pystyyn.
Osa kasvatusta on myös se että vanhempi valitsee sotansa eikä lähde mukaan jokaiseen lapsen temppuun.
Se, että "valitsee sotansa", eli katsoo sormien välistä lapsen provosointia ja temppuilua, ei johda muuhun kuin siihen, että vanhemman auktoriteetti rapautuu. "Sotansa valitseminen" on keinottoman ja luovuttaneen vanhemman toimintaa.
Ei jos siihen yhdistetään se että niitä toivottuja käytösmalleja taas palkitaan.
"Kiitos kun et tänään [lisää tähän jonkun kielletyn jutun nimi]. Tässä sinulle karkki palkkioksi."
Ei tietenkään mitään karkkia vaan asioita jotka vahvistavat aikuisen ja lapsen positiivista suhdetta. Eli vaikka se rauhallinen mukava satukirjan lukuhetki jossa lapsi käpertyy aikuisen kainaloon kuuntelemaan tai joku muu yhteinen mieluinen tekeminen.
Jos lapsi hakee aikuisen huomioita tekemällä jotain kiellettyä, sen huomion pitää silloin olla nimenomaan palkinto hyvästä käytöksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän lapsi jossain vaiheessa kyllästy. Anna törmäillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko nähnyt paljonkin noin tekeviä koululaisia?
3 vuotta (4+3=7) on pitkä aika sietää tuollaista käytöstä.
Mitä sinä sitten luulit sen vanhemmuuden olevan? Lapsi istuu söpösti sohvalla ja arki on ikuista sunnuntaita, jossa on koka ajan kivaa? Tervetuloa todellisuuteen!
Vanhemmus on sitä, että kasvatetaan. Eikä sitä, että nostetaan vaan kädet pystyyn.
Osa kasvatusta on myös se että vanhempi valitsee sotansa eikä lähde mukaan jokaiseen lapsen temppuun.
Se, että "valitsee sotansa", eli katsoo sormien välistä lapsen provosointia ja temppuilua, ei johda muuhun kuin siihen, että vanhemman auktoriteetti rapautuu. "Sotansa valitseminen" on keinottoman ja luovuttaneen vanhemman toimintaa.
Päinvastoin, vanhempi joka reagoi jokaiseen "risahdukseen" voimakkaasti, menettää auktoriteettinsä koska hän on silloin vain lapsen tekoihin reagoiva toimija, ei auktoriteetti joka on se joka johtaa toimintaa.
Jos lapsi provosoi jatkuvilla risahduksilla, niin sitten on syytä langettaa risahduksista sellaiset seuraukset, että risahtelu loppuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko nähnyt paljonkin noin tekeviä koululaisia?
3 vuotta (4+3=7) on pitkä aika sietää tuollaista käytöstä.
Mitä sinä sitten luulit sen vanhemmuuden olevan? Lapsi istuu söpösti sohvalla ja arki on ikuista sunnuntaita, jossa on koka ajan kivaa? Tervetuloa todellisuuteen!
Vanhemmus on sitä, että kasvatetaan. Eikä sitä, että nostetaan vaan kädet pystyyn.
Osa kasvatusta on myös se että vanhempi valitsee sotansa eikä lähde mukaan jokaiseen lapsen temppuun.
Se, että "valitsee sotansa", eli katsoo sormien välistä lapsen provosointia ja temppuilua, ei johda muuhun kuin siihen, että vanhemman auktoriteetti rapautuu. "Sotansa valitseminen" on keinottoman ja luovuttaneen vanhemman toimintaa.
Ei jos siihen yhdistetään se että niitä toivottuja käytösmalleja taas palkitaan.
"Kiitos kun et tänään [lisää tähän jonkun kielletyn jutun nimi]. Tässä sinulle karkki palkkioksi."
Ei tietenkään mitään karkkia vaan asioita jotka vahvistavat aikuisen ja lapsen positiivista suhdetta. Eli vaikka se rauhallinen mukava satukirjan lukuhetki jossa lapsi käpertyy aikuisen kainaloon kuuntelemaan tai joku muu yhteinen mieluinen tekeminen.
Jos lapsi hakee aikuisen huomioita tekemällä jotain kiellettyä, sen huomion pitää silloin olla nimenomaan palkinto hyvästä käytöksestä.
Ei se ole niin yksinkertaista, että rangaistukset voi vaan korvata hyvästä käytöksestä palkitsemisella. Sekä rangaistuksille että palkinnoille on paikkansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko nähnyt paljonkin noin tekeviä koululaisia?
3 vuotta (4+3=7) on pitkä aika sietää tuollaista käytöstä.
Mitä sinä sitten luulit sen vanhemmuuden olevan? Lapsi istuu söpösti sohvalla ja arki on ikuista sunnuntaita, jossa on koka ajan kivaa? Tervetuloa todellisuuteen!
Vanhemmus on sitä, että kasvatetaan. Eikä sitä, että nostetaan vaan kädet pystyyn.
Osa kasvatusta on myös se että vanhempi valitsee sotansa eikä lähde mukaan jokaiseen lapsen temppuun.
Se, että "valitsee sotansa", eli katsoo sormien välistä lapsen provosointia ja temppuilua, ei johda muuhun kuin siihen, että vanhemman auktoriteetti rapautuu. "Sotansa valitseminen" on keinottoman ja luovuttaneen vanhemman toimintaa.
Ei jos siihen yhdistetään se että niitä toivottuja käytösmalleja taas palkitaan.
"Kiitos kun et tänään [lisää tähän jonkun kielletyn jutun nimi]. Tässä sinulle karkki palkkioksi."
Ei tietenkään mitään karkkia vaan asioita jotka vahvistavat aikuisen ja lapsen positiivista suhdetta. Eli vaikka se rauhallinen mukava satukirjan lukuhetki jossa lapsi käpertyy aikuisen kainaloon kuuntelemaan tai joku muu yhteinen mieluinen tekeminen.
Jos lapsi hakee aikuisen huomioita tekemällä jotain kiellettyä, sen huomion pitää silloin olla nimenomaan palkinto hyvästä käytöksestä.
Yhteinen hetki pitää ansaita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko nähnyt paljonkin noin tekeviä koululaisia?
3 vuotta (4+3=7) on pitkä aika sietää tuollaista käytöstä.
Mitä sinä sitten luulit sen vanhemmuuden olevan? Lapsi istuu söpösti sohvalla ja arki on ikuista sunnuntaita, jossa on koka ajan kivaa? Tervetuloa todellisuuteen!
Vanhemmus on sitä, että kasvatetaan. Eikä sitä, että nostetaan vaan kädet pystyyn.
Osa kasvatusta on myös se että vanhempi valitsee sotansa eikä lähde mukaan jokaiseen lapsen temppuun.
Se, että "valitsee sotansa", eli katsoo sormien välistä lapsen provosointia ja temppuilua, ei johda muuhun kuin siihen, että vanhemman auktoriteetti rapautuu. "Sotansa valitseminen" on keinottoman ja luovuttaneen vanhemman toimintaa.
Päinvastoin, vanhempi joka reagoi jokaiseen "risahdukseen" voimakkaasti, menettää auktoriteettinsä koska hän on silloin vain lapsen tekoihin reagoiva toimija, ei auktoriteetti joka on se joka johtaa toimintaa.
Jos lapsi provosoi jatkuvilla risahduksilla, niin sitten on syytä langettaa risahduksista sellaiset seuraukset, että risahtelu loppuu.
Ei vaan silloin pitää selvittää mikä on se asia jota lapsi hakee sillä provosoinnilla. Ei se lapsi ole hankala pahuuttaan vaan koska sen käytöksen takana on joku lapsen tarve joka ei täyty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko nähnyt paljonkin noin tekeviä koululaisia?
3 vuotta (4+3=7) on pitkä aika sietää tuollaista käytöstä.
Mitä sinä sitten luulit sen vanhemmuuden olevan? Lapsi istuu söpösti sohvalla ja arki on ikuista sunnuntaita, jossa on koka ajan kivaa? Tervetuloa todellisuuteen!
Vanhemmus on sitä, että kasvatetaan. Eikä sitä, että nostetaan vaan kädet pystyyn.
Osa kasvatusta on myös se että vanhempi valitsee sotansa eikä lähde mukaan jokaiseen lapsen temppuun.
Se, että "valitsee sotansa", eli katsoo sormien välistä lapsen provosointia ja temppuilua, ei johda muuhun kuin siihen, että vanhemman auktoriteetti rapautuu. "Sotansa valitseminen" on keinottoman ja luovuttaneen vanhemman toimintaa.
Ei jos siihen yhdistetään se että niitä toivottuja käytösmalleja taas palkitaan.
"Kiitos kun et tänään [lisää tähän jonkun kielletyn jutun nimi]. Tässä sinulle karkki palkkioksi."
Ei tietenkään mitään karkkia vaan asioita jotka vahvistavat aikuisen ja lapsen positiivista suhdetta. Eli vaikka se rauhallinen mukava satukirjan lukuhetki jossa lapsi käpertyy aikuisen kainaloon kuuntelemaan tai joku muu yhteinen mieluinen tekeminen.
Jos lapsi hakee aikuisen huomioita tekemällä jotain kiellettyä, sen huomion pitää silloin olla nimenomaan palkinto hyvästä käytöksestä.
Yhteinen hetki pitää ansaita?
Ei ansaita vaan että se on se normaali tilanne kuten normaali tilanne on se että lapsi käyttäytyy hyvin. Se että yhteisiä hetkiä ei ole on erikoistilanne joka johtuu siitä että lapsi on käyttäytynyt huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekeekö lapsi tuota samaa päiväkodissa? Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko nähnyt paljonkin noin tekeviä koululaisia?
3 vuotta (4+3=7) on pitkä aika sietää tuollaista käytöstä.
Mitä sinä sitten luulit sen vanhemmuuden olevan? Lapsi istuu söpösti sohvalla ja arki on ikuista sunnuntaita, jossa on koka ajan kivaa? Tervetuloa todellisuuteen!
Vanhemmus on sitä, että kasvatetaan. Eikä sitä, että nostetaan vaan kädet pystyyn.
Osa kasvatusta on myös se että vanhempi valitsee sotansa eikä lähde mukaan jokaiseen lapsen temppuun.
Se, että "valitsee sotansa", eli katsoo sormien välistä lapsen provosointia ja temppuilua, ei johda muuhun kuin siihen, että vanhemman auktoriteetti rapautuu. "Sotansa valitseminen" on keinottoman ja luovuttaneen vanhemman toimintaa.
Päinvastoin, vanhempi joka reagoi jokaiseen "risahdukseen" voimakkaasti, menettää auktoriteettinsä koska hän on silloin vain lapsen tekoihin reagoiva toimija, ei auktoriteetti joka on se joka johtaa toimintaa.
Jos lapsi provosoi jatkuvilla risahduksilla, niin sitten on syytä langettaa risahduksista sellaiset seuraukset, että risahtelu loppuu.
Ei vaan silloin pitää selvittää mikä on se asia jota lapsi hakee sillä provosoinnilla. Ei se lapsi ole hankala pahuuttaan vaan koska sen käytöksen takana on joku lapsen tarve joka ei täyty.
Yleensä se lapsen tarve on yksinkertaisesti se, että lapsi haluaa päättää asioista vanhempien sijasta. Tai jokin muu sellainen tarve jota ei voi hyväksyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otat mukaan touhuamaan.
Otankin mutta ei halua osallistua kuin harvoin. Mieluummin kävelee silmät kiinni päin tiskikonetta. Ap
Asenna portti tai hoida tiskit silloin, kun lapsi puuhaa muuta. Eihän tiskikoneen kanssa kauan mene kerralla.
Tiskikone on vain yksi tilanne. Kirjoitin edellä muitakin esimerkkejä. Lähtien siitä kun aamulla puen tai harjaan hiuksia tai käyn pissalla. Päivä täynnä näitä tilanteita. Ap
Se on kakaralle vain kiva leikki, jolla hän saa sinun huomiosi, hyvällä tai pahalla. Aikansa kutakin.
Tämähän se on, lapsi haluaa huomiota, hyvällä tai pahalla. Nyt hän saa sitä huomiota tuolla tavalla ja varmasti muillakin täysin typerillä tavoilla.
Ensimmäinen juttu on, että lapselle annetaan oikeasti läsnäoloa, ei sellaista, että äiti on kännykällä samaan aikaan kun juttelee lapsen kanssa. Kännykkä siis huitsin Nevadaan ja huomiota kunnolla. Vaikka ap vakuutteli, että lapsi saa huomiota, niin tuskinpa vain saa.
Toinen on, että pitää olla johdonmukainen aina. Kunnon koirakoulu siis vain lapselle ilman lässytyksiä. Päiviin rutiinit ja niiden mukaan mennään. Joustoa ei tule, jos lapsi ei sellaisissa osaa olla yhtään. Tämä vaatii tietenkin äidiltä paljon, mutta parempihan se olisi kasvattaa lapsi pienenä eikä itkeä vollottaa sitten, kun lapsi on teini ja tekee typeryyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko nähnyt paljonkin noin tekeviä koululaisia?
3 vuotta (4+3=7) on pitkä aika sietää tuollaista käytöstä.
Mitä sinä sitten luulit sen vanhemmuuden olevan? Lapsi istuu söpösti sohvalla ja arki on ikuista sunnuntaita, jossa on koka ajan kivaa? Tervetuloa todellisuuteen!
Vanhemmus on sitä, että kasvatetaan. Eikä sitä, että nostetaan vaan kädet pystyyn.
Osa kasvatusta on myös se että vanhempi valitsee sotansa eikä lähde mukaan jokaiseen lapsen temppuun.
Se, että "valitsee sotansa", eli katsoo sormien välistä lapsen provosointia ja temppuilua, ei johda muuhun kuin siihen, että vanhemman auktoriteetti rapautuu. "Sotansa valitseminen" on keinottoman ja luovuttaneen vanhemman toimintaa.
Ei jos siihen yhdistetään se että niitä toivottuja käytösmalleja taas palkitaan.
"Kiitos kun et tänään [lisää tähän jonkun kielletyn jutun nimi]. Tässä sinulle karkki palkkioksi."
Ei tietenkään mitään karkkia vaan asioita jotka vahvistavat aikuisen ja lapsen positiivista suhdetta. Eli vaikka se rauhallinen mukava satukirjan lukuhetki jossa lapsi käpertyy aikuisen kainaloon kuuntelemaan tai joku muu yhteinen mieluinen tekeminen.
Jos lapsi hakee aikuisen huomioita tekemällä jotain kiellettyä, sen huomion pitää silloin olla nimenomaan palkinto hyvästä käytöksestä.
Ei se ole niin yksinkertaista, että rangaistukset voi vaan korvata hyvästä käytöksestä palkitsemisella. Sekä rangaistuksille että palkinnoille on paikkansa.
Tietenkin mutta mitä pienempi lapsi on kyseessä, sen isompi rooli on palkitsemisella ja sen vähäsempi on rangaistuksilla. Lapsen pitää olle aika iso ennen kuin hän pystyy hallitsemaan tunteitaan ja käytöstään niin hyvin että rangaistukset ovat mikään toimiva keino. Joku lapsen kiukku tai uhma tulee lapsesta "ulos" ihan yhtä automaattisesti kuin vaikka itku kun kolauttaa kipeästi polvensa eikä se reaktio poistu rankaisemalla. Lapsi pitää siis opetaa pääsemään nopeasti ulos tunteistaa joita hän ei hallitse ja se vahvistuu kun hyvästä käytöksestä seuraa hyvää ja niihin negatiivisiin käytöksiin ei ragoida liian voimakkaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko nähnyt paljonkin noin tekeviä koululaisia?
3 vuotta (4+3=7) on pitkä aika sietää tuollaista käytöstä.
Mitä sinä sitten luulit sen vanhemmuuden olevan? Lapsi istuu söpösti sohvalla ja arki on ikuista sunnuntaita, jossa on koka ajan kivaa? Tervetuloa todellisuuteen!
Vanhemmus on sitä, että kasvatetaan. Eikä sitä, että nostetaan vaan kädet pystyyn.
Osa kasvatusta on myös se että vanhempi valitsee sotansa eikä lähde mukaan jokaiseen lapsen temppuun.
Se, että "valitsee sotansa", eli katsoo sormien välistä lapsen provosointia ja temppuilua, ei johda muuhun kuin siihen, että vanhemman auktoriteetti rapautuu. "Sotansa valitseminen" on keinottoman ja luovuttaneen vanhemman toimintaa.
Ei jos siihen yhdistetään se että niitä toivottuja käytösmalleja taas palkitaan.
"Kiitos kun et tänään [lisää tähän jonkun kielletyn jutun nimi]. Tässä sinulle karkki palkkioksi."
Ei tietenkään mitään karkkia vaan asioita jotka vahvistavat aikuisen ja lapsen positiivista suhdetta. Eli vaikka se rauhallinen mukava satukirjan lukuhetki jossa lapsi käpertyy aikuisen kainaloon kuuntelemaan tai joku muu yhteinen mieluinen tekeminen.
Jos lapsi hakee aikuisen huomioita tekemällä jotain kiellettyä, sen huomion pitää silloin olla nimenomaan palkinto hyvästä käytöksestä.
Ei se ole niin yksinkertaista, että rangaistukset voi vaan korvata hyvästä käytöksestä palkitsemisella. Sekä rangaistuksille että palkinnoille on paikkansa.
Tietenkin mutta mitä pienempi lapsi on kyseessä, sen isompi rooli on palkitsemisella ja sen vähäsempi on rangaistuksilla. Lapsen pitää olle aika iso ennen kuin hän pystyy hallitsemaan tunteitaan ja käytöstään niin hyvin että rangaistukset ovat mikään toimiva keino. Joku lapsen kiukku tai uhma tulee lapsesta "ulos" ihan yhtä automaattisesti kuin vaikka itku kun kolauttaa kipeästi polvensa eikä se reaktio poistu rankaisemalla. Lapsi pitää siis opetaa pääsemään nopeasti ulos tunteistaa joita hän ei hallitse ja se vahvistuu kun hyvästä käytöksestä seuraa hyvää ja niihin negatiivisiin käytöksiin ei ragoida liian voimakkaasti.
Päinvastoin. Mitä pienempi lapsi on niin sitä rajallisempi on lapsen ymmärryskyky. Eli sitä enemmän lasta joutuu painostamaan ja pakottamaan, jotta lapsen käytös pysyy hyväksytyillä urilla. Isompien kanssa sitten pystyy keskustelemaan hedelmällisemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko nähnyt paljonkin noin tekeviä koululaisia?
3 vuotta (4+3=7) on pitkä aika sietää tuollaista käytöstä.
Mitä sinä sitten luulit sen vanhemmuuden olevan? Lapsi istuu söpösti sohvalla ja arki on ikuista sunnuntaita, jossa on koka ajan kivaa? Tervetuloa todellisuuteen!
Vanhemmus on sitä, että kasvatetaan. Eikä sitä, että nostetaan vaan kädet pystyyn.
Osa kasvatusta on myös se että vanhempi valitsee sotansa eikä lähde mukaan jokaiseen lapsen temppuun.
Se, että "valitsee sotansa", eli katsoo sormien välistä lapsen provosointia ja temppuilua, ei johda muuhun kuin siihen, että vanhemman auktoriteetti rapautuu. "Sotansa valitseminen" on keinottoman ja luovuttaneen vanhemman toimintaa.
Ei jos siihen yhdistetään se että niitä toivottuja käytösmalleja taas palkitaan.
"Kiitos kun et tänään [lisää tähän jonkun kielletyn jutun nimi]. Tässä sinulle karkki palkkioksi."
Ei tietenkään mitään karkkia vaan asioita jotka vahvistavat aikuisen ja lapsen positiivista suhdetta. Eli vaikka se rauhallinen mukava satukirjan lukuhetki jossa lapsi käpertyy aikuisen kainaloon kuuntelemaan tai joku muu yhteinen mieluinen tekeminen.
Jos lapsi hakee aikuisen huomioita tekemällä jotain kiellettyä, sen huomion pitää silloin olla nimenomaan palkinto hyvästä käytöksestä.
Yhteinen hetki pitää ansaita?
Ei ansaita vaan että se on se normaali tilanne kuten normaali tilanne on se että lapsi käyttäytyy hyvin. Se että yhteisiä hetkiä ei ole on erikoistilanne joka johtuu siitä että lapsi on käyttäytynyt huonosti.
Ymmärsikö joku muu mitä tässä ajetaan takaa?
Epätoivotun käytöksen takana on aina joku juurisyy. Ja se on tässä tapauksessa se miksi lapsi kaipaa niin paljon sinun huomiotasi. Olisiko niin että et ole riittävästi läsna lapsellesi silloin kun olette yhdessä? Lapsi kaipaa välillä aikuisen jakamatonta ja aitoa huomiota. Ei sitä tarvitse olla koko ajan tai valtavan paljon mutta silloin kun sitä on niin sen pitää olla aitoa läsnäoloa sinun puoleltasi.
Itsekin tiedän että arjen pyörityksessä on monesti hankala repäistä itsensä siitä irti ja todella kuunella sitä lasta ja olla hänen kanssaan. Helposti tulee vain oltua siinä lapsen kanssa niin että ne omat ajatukset ovat vähän muualla.
Jos olisin sinä niin kokeilisin seuraavaa. Kun lapsi käyttäytyy epätoivottavasti, älä kiinnitä siihen sen kummallisempaa huomiota kuin mitä se ihan välttämättä vaatii. Mutta silloin kun lapsi on ollut "kiltisti", palkitse se olemalla lapsen kanssa niin että hän todella tuntee olevansa huomattu. Näin lapsi oppii että tietty käytös tuottaa vain lisää välinpitämättömyyttä mutta hyvä käytös palkitaan huomiolla. Nyt on voinut käydä vähän päinvastoin.