Megasekavaa pohdintaa aiheesta armo ja moraaliset valinnat kiusauksissa

Mutta vastaan (ainakin tällä kertaa :) lyhyesti, mitä itselle tuli mieleen:



Ihmisillä on hyvin erilaisia luonteita. Toinen on periaatteellinen ja määrätietoinen, toinen heikko ja ailahteleva, ns. " joka tuulen vietävissä" . Eli kyllä niin kristitty kuin ei-kristittykin saattaa pystyä vastustamaan kiusauksia omalla selkärankaisuudellaan, luonteesta riippuen. Minä ajattelen, että omanvanhurskauden raja menee siinä, että alkaa kuvittelemaan ansaitsevansa jotakin näissä kiusausten voittamisilla. Kuitenkin armosta pelastuu niin heikko luonne kuin vahva ja määrätietoinenkin.



Eli jos ihminen, oli hän sitten kristitty tai ateisti, pystyy vastustamaan kiusausta vaikkapa motata naapuria kuonoon, siitä on varmasti hänelle hyötyä elämässä ja hän voi olla tyytyväinen kun siinä onnistui. (Kristitty lvarmastikin kiittää tästä Jumalaa). Ei se minustas silloin ole omaa vanhurskautta. Mutta jos kristitty yhdistää tämän asian jotenkin pelastumiseensa ja ajattelee että olempa nyt hyvä Jumalan silmissä kun pystyin vastustamaan kiusausta, silloin se mee oman vanhurskauden puolelle...

Jos ihmisellä on heikkouteen taipuvainen luonne, luultavasti hän joutuu elämässää aika koville. Eli tämä vahvaluonteisuus on Jumalan lahja niin ateistille kuin kristityllekin.



Joo, ei tästä nyt varmaan kauheasti irti saanut :)

Silkkiuikku:

Toisin sanoen ajatellaan, että vain Kristuksen avulla voimme voittaa kiusaukset....vaikkapa ateistit eivät muuta elämässään teekään kuin lankeavat ja lankeavat, koska heillä ei ole uskoa Jeesukseen.

Miksi ajatellaan, ettei ihminen voi vastustaa kiusausta ihan oman moraalisen selkärankansa avulla? Tähänhän pystyvät monet ei-uskovat, miksi siis uskovat näkevät itsensä onnettomina luusereina, jotka eivät pysty yhtään mihinkään ilman Jumalaa? Ja jos luulevat pystyvänsä, se on heti omavanhurskautta.

...miksi uskovat tekevät elämästä niin vaikeaa miettimällä tällaisia... ;)

Ei ei ei, sehän on mahtavaa, että tällaista miettii! Joskus sitä ajattelee, että miksei uskovat mieti tällaisia ;)

Jotenkin ihan lähipäivinä olen ajatellut samaa asiaa - siis omalta kantiltani. Miettinyt lähinnä sitä, että " kuka tekee mitä ja miksi eli mitä ajatellen" . No, en todellakaan osaa ilmaista itseäni lähimainkaan niin selvästi kuin " megasekava" Silkkiuikku ;) joten sanon varmasti asioita niin, että ne on ainaki helppo käsittää myös väärin... yritän...

Olen ajatellut tuota lankeamista ehkäpä, kun mietin, että miksi hyviä tekoja tehdään. Tai miksi ei-uskova ei jatkuvasti tee pahaa. Itse kai koitan tehdä hyvää ja olla hyvä ihminen, koska se luo hyvää ympärilleni ja tekee elämästäni sellaisen, että viihdyn ja tunnen oloni hyväksi ja onnelliseksi. Onhan minullakin nk. omatunto, moraalikäsitykseni, jonka rikkomisesta tulee paha mieli. Jos sanon lähimmäiselleni pahasti, niin siitä tulee huono mieli, minulle ja toiselle. Uskovaisten olen joskus ajatellut tekevän hyviä tekoja, jotta he pääsevät taivaaseen. Elävän täällä " lyhyen maallisen vaelluksen" niin mahdottoman hyvin, että ansaitsevat palkinnoksi " paikan ikuisen elämän paratiisissa" . Jotenkin se on tuntunut kummalle, että täällä eletään ja tehdään hyviä tekoja vain palkinnon takia. Tiedän olevani väärässä ja tämän edellä mainitun ajatuskulun kuuluvan kristityillä johonkin syntiin - jostain sellainen kuva on vaan tullut.

Puhuinkohan minä edes samasta aiheesta ;) Kaikemoista sitä miettiikin...

Tuo oli ihan hyvä pointti, että ihmiset ovat erilaisia. Toisilla on vahva moraalinen selkäranka ja toiset ovat tuulten vietävissä. Myös samalla ihmisellä voi olla isoakin vaihtelua: jossakin asiassa melkeinpä elää kiusauksessa, kun toista asiaa ei edes mieti ja ihmettelee, miten se on jollekin muulle vaikea.



Tästä päästään taas siihen, missä määrin uskovilla on oikeus tai missä määrin tarkoituksenmukaista yrittää rajoittaa muiden uskovien elämää. Henkilökohtaisesti kannatan erittäin laajaa yksilönvapautta, mutta uskovien piireissä esiintyy välillä myös toisten elämän rajoittamista tyyliin " minä päädyn vieraan miehen syliin jos tanssin hänen kanssaan, toisin sanoen tanssi johtaa syntiin --> jos sinä tanssit niin minä paheksun sitä, koska se johtaa sinutkin tekemään syntiä" .

En ollenkaan kiellä tällä viestilläni, etteikö kristittyjen keskuudesta löytyisi paheksuntaa. Sitä löytyy enemmän kuin tarpeeksi, eikä toisen ihmisen paheksunta ole koskaan oikein. Synnilliset teot uskovan on syytä tuomita, mutta ei koskaan syntistä ihmistä.



Ratkaisevaa onkin, onko ihmisen motiivi paheksunta, vai huolenpito ja rakkaus. Nimittäin me ihmiset kyllä olemme lihamme puolesta taipuvaisia syntiin, myönsimmepä sen tai emme. Kuten edelle totesimme, toisten on helpompi vastustaa kiusauksia kuin toisten. Mutta kukaan ei ole niin hyvä ettei koskaa kiusaukseen joutuisi. Ja kauempaa, toisen ihmisen perspektiivistä, on joskus selkeämpi näkymä kuin ihmisellä itsellä on. Eli ihminen ei välttämättä itse tajua olevansa kiusauksessa, mutta toinen ihminen näkee sen. Ja jos hän silloin rakkaudella varoittaa kiusauksessa olevaa, on se minusta puhtaasti Raamatun mukaista ja oikein. Mutta jos hän paheksuu ja pitää itseään parempana, kun ei itse harrasta samaa kun tuo toinen, on sitten ihan eri juttu. Minusta on vähän vaarallista korostaa liikaa yksilön vapautta, koska me ihmiset olemme lihassa heikkoja - olimmepa sitten vahvaluontoisia tai heikompia. Näin minä ajattelen.



Eri juttu on sitten se, jos kristityt alkavat sitomaan toistensa omiatuntoja. Eli alkavat " pakottaa" sekä itseään että toisiaan elämään jonkun tietyn kaavan mukaan ja noudattamaan jotakin tiettyjä säädöksiä. Ja tällä tarkoitan nyt sellaisia säädöksiä, joita ei lue Raamatussa, vaan joita on ehkäpä johdettu Raamatusta. Näinhän toimivat fariseukset - he noudattivat perinnäissäädöksiä, joita he olivat väännelleet Jumalan laista ja sillä itse asiassa pyrkivät kumoamaan Jumalan todellista lakia.



Eli tällä tarkoitan, että kristityn tulisi - vaikka se ei todellakaan aina eikä yleensä onnistu - pyrkiä elämään luottaen omaantuntonsa ääneen ja Pyhän Hengen johdatukseen. Mutta myös nöyrin mielin ja kuunnellen ja tutkiskellen itseään. Sanoohan Raamattukin " tutki sydäntäsi, oletko uskossa" , tai jotenkin sinne päin.



Taisi tulla taas vähän pitkä ja sekava sepustus mutta ei mahda mitään :) Erittäin mielenkiintoinen aihe joka tapauskessa.

Tässä joitakin otteita siitä (alunperin tässä puhutaan epäjumalille uhratun lihan syömisestä, mutta sitä voi soveltaa muihinkin omantunnonkysymyksiin):



Joka syö kaikkea, älköön halveksuko sitä joka ei syö, ja joka taas ei syö kaikkea, älköön tuomitko sitä joka syö. Onhan Jumala ottanut omakseen hänetkin. Mikä oikeus sinulla on tuomita toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu - vaikka kyllä hän seisoo, sillä Herra kykenee pitämään hänet pystyssä (jakeet 3-4).



Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi (jae 22).



Minusta tässä luvussa puhutaan selvästi siitä, että uskovilla on erilaisia näkemyksiä omantunnonkysymyksistä ja se mikä on yhdelle kiusaus, ei ole sitä toiselle. Luvussa kehotetaan rajoittamaan omaa toimintaa lähinnä toisten omantunnon takia: " katsokaa sen sijaan, ettette saata veljeänne kompastumaan ja kaatumaan" (jae 13). Tämä on minusta viisasta toisten huomiointia. Jos jonkun usko horjuu vaikkapa tuttavan alkoholinkäytöstä, niin ehkä on viisaampaa ottaa alkoholia kotona. Itse asiaan (vaikkapa nyt alkoholin kohtukäyttöön) taas uskovalla on täysin vapaus, jos se ei loukkaa omaa omatuntoa ja sen tekee fiksusti niin, ettei muidenkaan tarvitse vetää hernettä nenään.



Kiinnostaisi muuten tietää, että onko jossain päin Raamattua kehotuksia varoitella muita uskovia synnin/kiusausten vaaroista. Muistan lähinnä kohtia, joissa puhutaan varsinaiseen synnin tekemiseen puuttumisesta. Mutta miten varoittelu/tiettyyn elämäntapaan kehottaminen mahdollisen synnin välttämiseksi ym. perustellaan Raamatulla?

että kirjoititkin sääntöjen sanelemisesta ihan eri asiana kuin kiusauksessa olemisen osoittamisesta. Olen samaa mieltä, että joskus toinen ihminen voi nähdä selkeämmin, että toinen on vaarassa lipsua. Tämäkin tosin on ihan kaikille ihmisille, ei vain uskoville, suotu taito. :)



Toisen rajoittamisella tarkoitin enemmänkin juuri sääntöjen sanelemista. Useimmiten nämä säännöt ovat kirjoittamattomia ja ihmiset jopa väittävät, ettei mitään sääntöjä ole. Kuitenkin uskovilta odotetaan normin mukaista käyttäytymistä ja siitä poikkeamista katsotaan enemmän tai vähemmän kieroon. Tällaisista säännöistä voisi keksiä lukemattomia esimerkkejä, mutta joitakin mainitakseni esim. meikkaamattomuus, tanssin tai alkoholin välttäminen, tupakoimattomuus, tietty pukeutumiskoodi jne.

Toisen rajoittamisella tarkoitin enemmänkin juuri sääntöjen sanelemista. Useimmiten nämä säännöt ovat kirjoittamattomia ja ihmiset jopa väittävät, ettei mitään sääntöjä ole. Kuitenkin uskovilta odotetaan normin mukaista käyttäytymistä ja siitä poikkeamista katsotaan enemmän tai vähemmän kieroon. Tällaisista säännöistä voisi keksiä lukemattomia esimerkkejä, mutta joitakin mainitakseni esim. meikkaamattomuus, tanssin tai alkoholin välttäminen, tupakoimattomuus, tietty pukeutumiskoodi jne.

[/quote]

Ja kun puhuin tuosta, että toinen ihminen voi nähdä selkeämmin jos toinen on lipsumassa, tarkoitin nimenomaan sellaisia asioita, jotka ovat selkästi johtamassa syntiin, tai ehkä jo ovat syntiä. Mutta näistä " kirjoittamattomista säännöstä" olen kyllä todellakin ihan samaa mieltä.

Minusta tässä luvussa puhutaan selvästi siitä, että uskovilla on erilaisia näkemyksiä omantunnonkysymyksistä ja se mikä on yhdelle kiusaus, ei ole sitä toiselle. Luvussa kehotetaan rajoittamaan omaa toimintaa lähinnä toisten omantunnon takia: " katsokaa sen sijaan, ettette saata veljeänne kompastumaan ja kaatumaan" (jae 13). Tämä on minusta viisasta toisten huomiointia. Jos jonkun usko horjuu vaikkapa tuttavan alkoholinkäytöstä, niin ehkä on viisaampaa ottaa alkoholia kotona. Itse asiaan (vaikkapa nyt alkoholin kohtukäyttöön) taas uskovalla on täysin vapaus, jos se ei loukkaa omaa omatuntoa ja sen tekee fiksusti niin, ettei muidenkaan tarvitse vetää hernettä nenään.



Helposti uskovaisten yhteisöissä kuvitellaan, että pitäisi elää tietyn kaavan mukaan, tehdä asioita tietyllä tavalla, elää ja toimia tietyllä tavalla. Tämä on aika vaarallista! Silloin helposti unohtuu se, mikä on oikeasti tärkeää...

[/quote]

Syy, miksi aluksi vierastin tuota sanaa " yksilön vapaus" on se, että minun mielestäni sitä tänä päivänä väärinkäytetään todella paljon. Yksilön vapaus ja suvaitsevaisuus asetetaan jopa Raamatun arvovallan yläpuolelle - hyvä esimerkki tässä mm. naispappeus ja homoseksuaalisuus. Ja on toki muitakin esimerkkejä.



Ja sitten vielä vähän noista kiusauksista. Tässäkin asiassa voi soveltaa tuota, mitä sanoin ihmisten erilaisuudesta - heikompi tarvitsee tiukempia rajoja, vahvempi ei. Sen takia minusta on tärkeää tässä myös huomioida tätä heikompaa. Eli jos tiedän, että toinen kokee vääräksi katsoa elokuvia, ei minusta ole oikein mennä hänelle mainostamaan, että menenpäs katsomaan tämän elokuvan. Tai jos joku paheksuu meikkaamista, on mielestäni turha provosoida tällaista ihmistä tahallisesti tälläämällä itseään kauheasti hänen nähtensä. Tätähän sinäkin, silkkiuikku, varmaan tarkoitit kun puhuit tuosta alkoholin juomisesta?

meikämami:

Eli jos tiedän, että toinen kokee vääräksi katsoa elokuvia, ei minusta ole oikein mennä hänelle mainostamaan, että menenpäs katsomaan tämän elokuvan. Tai jos joku paheksuu meikkaamista, on mielestäni turha provosoida tällaista ihmistä tahallisesti tälläämällä itseään kauheasti hänen nähtensä. Tätähän sinäkin, silkkiuikku, varmaan tarkoitit kun puhuit tuosta alkoholin juomisesta?

Tietenkin riippuu asiasta, miten milloinkin toimii. Omassa ystäväpiirissäni ei ole ketään uskovaa, joka ei hyväksyisi elokuvien katsomista tai meikkaamista, joten näissä asioissa en ole toistaiseksi edes joutunut miettimään toisten huomioimista. Alkoholiin jotkut suhtautuvat varovasti, joten en ehdoin tahdoin provosoi ketään tilaamalla vaikkapa ravintolassa alkoholijuomia. Tämä siis siinä tapauksessa, etten ole varma kaikkien seurueeseen kuuluvien kannasta alkoholiin. Tuttujen läheisten kanssa tilanne on tietenkin ihan toinen koska tiedän, että asia on heille ok.

Kirjoitit, ettei pitäisi tälläytyä sellaisen ihmisen nähden, joka paheksuu meikkaamista. Meikki kuitenkin yleensä pistetään naamaan aamulla ja pestään illalla pois, joten enpä hirveästi osaisi ruveta sitä poiskaan pesemään kesken päivän vain siksi, että tietäisin tapaavani tietyn ihmisen. :)

on ajahkohtaisempi kysymys, koska seurakunnsassa johon kuulun, suurin osa paheksuu meikkaamista. En väitä tällä että paheksunta olisi oikein, mutta jos tahallisesti Rukoushuonnelle mennessäni tälläisin hirveät maskit naamaani, niin mielestäni provosoisin muut paheksumaan minua :)

Sitten Silkkiuikku, kun otat tämän toisen puolen esiin: edes uskovaiset eivät aina voi pääse kiusauksiin vaan lankeavat. Eli ei se uskossa oleminen tarkoita sitä, että voittaisi Jeesuksen avulla kaikki kiusaukset.



Tämä on todella vaikea kysymys, täytyy myöntää. Ensin puhutaan siitä, että vain armosta pelastuu. Sitten kerrotaankin, että jotain on tehtävä uskon tähden. Seuraavaksi se usko ei kuitenkaan ole kiinni niistä teoista.



Tässä vaiheessa tulee joku kertomaan, että olet maailman suurin syntinen, kun juot alkoholia. Toinen juo alkoholia, mutta ei suvaitse tanssia. Joku sanoo, että olet maailman suurin syntinen, kun käyt diskossa ja kolmannen mielestä meikkaaminen on synneistä suurin.



Jostain syystä esiaviollinen seksi on täysin anteeksiantamaton synti, mutta avioero onkin taas sallittu, eikä sen kokeneita tuomita ihmisten silmissä lainkaan. Sitten kun vielä satut tutustumaan uskovaisiin, joilla onkin miessuhteita, jotka tulevat esille vasta, kun ehkä tulee vahinko, joka näkyy viimeistään yhdeksän kuukauden päästä. Aiemmin olet jutellut sen ihmisen kanssa ja saanut sen kuvan, että hän nyt on uskovaisista vanhurskain ja olet täysin yllättynyt, miten hänelle voi tulla avioton lapsi.



Tähän kaikkeen kun lisätään vielä Suomen ulkopuolelta tulevat uskovaiset. Oletkin hämmästynyt, kun joissain piireissä ei tupakan ja alkoholin synnillisyyttä pohdita lainkaan - ennen kuin tämä ihminen on asunut Suomessa muutaman vuoden. Sitten tämäkin ihminen alkaa pohtia samoja asioita, mitkä ennen olivat hänelle luontaisia. Tai kun kuulet, että jonkun kunnon uskovaisen sukulainen on tulossa Suomeen ja he pohtivat järjestettyä avioliittoa tälle sukulaiselle ja tiedät, että tällä sukulaisella onkin jo perhe kotimaassaan.



Täytyy sanoa, että tässä elämässä voi paljon muuta tehdä kuin rukoilla sitä, että Jumala johdattaisi sitä, mikä on minun polkuni. Kun katsoo elämän menoa, niin ei kuitenkaan saisi heittäytyä täysin huolettomaksi puhumalla armosta, mutta toistakaan ei saa tuomita. Toisaalta ojentaa pitäisi, jos kokee, että toinen tekee väärin, mutta toisaalta täytyisi antaa silti toisen elää niin kuin hän elää, mikäli hän ei ole valmis muuttumaan. Toisaalta omassakin elämässä voi olla asioita, mitä ei voi itse muuttaa vaikka sitä haluaisikin. Lisäksi joskus elämän muuttaminen yhden asian suhteen voikin merkitä väärin tekoa toisen asian suhteen.



Meniköhän Silkkiuikku pohdintasi tämän myötä entistäkin sekavammaksi:)

Olen kaikkia noitakin mainitsemiasi asioita miettinyt jollain tasolla. Ylipäätään minun on hirveän vaikea ymmärtää uskovia, joille kaikki on yksinkertaista ja selvää. ;)