Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies taas hiippaili viereeni, kun nukuin toisessa huoneessa

Vierailija
28.06.2015 |

Siis aiomme erota lähikuukausina, mutta vielä päätin, että voimme viettää tämän kesän yhdessä. Mies on väkivaltainen ja jotenkin outo, joten haluan erota hänestä. Hän on ilmeisesti pari kertaa jotenkin oudosti härnännyt minua nukkuessani, mm. kerran heräsin siihen, että hän oli sulkenut nenäni ja suuni kädelläni ja en saanut siis happea kunnolla. Hän piti jotenkin tosi kevyesti sitä kättään suuni ja nenäni edessä, joten tuskin edes tunsin sitä nukkuessani - heräsin siihen silti sillä kertaa. Myöhemmin mulla on ollut tiettyjä jälkiä naamallani tai kaulallani, kun olen herännyt, mutta en ole saanut häntä kiinni itse teosta. Nyt aamulla oli taas jälkiä ja menin toiseen huoneeseen. Mies tunnusti käyneensä huoneessanin, mutta kiisti kaiken ja alkoi haukkua huoraksi tms., sillä suuttui epäilyistäni sekä sanoi, että minulla ei ole todisteita, joten mitään ei ole tapahtunut. Mulle on tullut tiettyjä ajoittain outoja sydänoireita sekä silmieni valkuaiset ovat muuttuneet pysyvämmin punoittaviksi ja iholle on tullut veripisteitä sinä aikana, kun olen ollut mieheni kanssa yhdessä. Lisäksi muistini on huonontunut selvästi. Tosin tosiaan todisteita mistään ei ole.

Eilen illalla mies poikkeuksellisesti pyysi jättämään välioven auki (oli hyvä syy siihen) ja kerrankin luotin häneen, kun ajattelin, että ehkä olin sittenkin väärässä epäilyideni vuoksi ja nyt taas herään siihen, että pulssi on kova ja olo on ihan poissaoleva sekä huulen sisäpinta on ihan tummanpunainen ja jotenkin raapeutunut hieman sekä silmänvalkuaiset punottavat. Ja mies makoili viereisessä huoneessa hereillä noin klo 6. Mitä v*ttua? Miten saan tämän p*skan loppumaan ja hänet tajuamaan, että mua ei saisi kiusata noin?

Hänelle ei mene puhe perille, vaikka hän on muuten fiksu. Hän vain syyllistää minua, että olen hankala, kun epäilen edes mitään. Miksi mulle tulee aina noi oireet silloin, kun ovet ovat auki ja mies lähistöllä sekä huomatessani asian hän on hereillä? Kun mies oli vähän aikaa poissa kotoa, sydänoireeni vähenivät ja rytmihäiriöt palasivat, kun mies tuli taas kotiin. Ongelma on siinäkin, että hän suuttuu ja syyllistää minua, jos edes mainitsen asiasta mitään.

Mä jotenkin vain pelkään, että mun mies on jotenkin "psyko" ja tekee mulle pahaa nukkuessani - en voi sille mitään. Hänellä on muita vastaavia piirteitä (syyllisyydentunto puuttuu ja tekee pahoja asioita muille ilman omantunnon kolkutusta), joten uskon, että häneltä onnistuisi se, että tekee minulle pahaa. Lisäksi hän on erittäin kateellinen kaikesta mahdollisesta ja mun pitäisi aina olla hänen alapuolellaan tai häntä alkaa harmittaa. Jopa se, jos sanon jotain oivaltavaa/fiksua, saa hänet vihaiseksi, joten nykyään aina "sensuroin" juttujani, jotta en mene vahingossakaan sanomaan mitään liian fiksua tai mitään oivaltavaa, jotta hänelle ei tulisi paha mieli. En vain aina muista noita "sääntöjä" itsekään.

Kommentit (21)

Vierailija
21/21 |
28.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuinka helvetin sikeästi nukut, mies kuristaa/tukehdutta ja sinä vaan nukut

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän neljä kolme