ARGH! Mies maksaa julkisesti, laskuttaa kotona osuuteni
En välillä vaan KESTÄ mun miestä!
Mies on ihan helkkarin saita, mutta haluaa esittää kaikille avokätistä herrasmiestä. Esim. ulkona syödessä haluaa ehdottomasti maksaa aina kaiken kansan edessä suureellisesti meidän molempien laskun, mutta kotona sitten kinuaa osuuteni takaisin. Ei kuulemma kävisi kuuloonkaan, että minä maksaisin laskun paikan päällä. Selitykseksi tarjoaa sitä, että paikallisen kulttuuriin (Etelä-Amerikassa) kuuluu laskun lankeaminen miehelle.
Ruokaostoksilla käymme molemmat välillä yksitellen, välillä erikseen. Mies pyytää usein tuomaan itselleen jotain kaupasta, enkä tietenkään lähde vaatimaan rahoja mistään parista jogurttipurkista. Jos taas tilanne on toisin päin ja mies tuo minulle jotain, niin johan ollaan kuitin kanssa laskemassa, mitä oikein olen hänelle velkaa.
Absurdin tilanteesta tekee se, että mies on paikalliseen tasoon nähden varsin hyväpalkkaisessa työssä, ja ennen tänne muuttoani hän muisti kehuskella useaan otteeseen hyvällä taloudellisella tilanteellaan. Itse käyn huomattavasti huonommin palkatuissa töissä. Huonon palkan vielä kestäisin, mutta hieman kuitenkin ärsyttää, että miehen mielestä en MISSÄÄN NIMESSÄ saa käyttää julkista liikennettä. Töihin on mentävä joka päivä taksilla, koska muu ei ole miehen mukaan turvallista. Ihan kiva muuten, mutta melkein koko palkkani kuluu tähän taksilla huristeluun ja joudun maksamaan asumiskulujani säästöistäni.
Viimeksi meinasi pinna palaa, kun kävin tulostamassa pari virallista paperia tulostuskojusta ja kassajonossa mies esti minua kovaan ääneen maksamasta ja kaivoi itse seremoniallisesti lompakkonsa esille. Kotona sitten oli käsi ojossa vaatimassa takaisin rahaa, jota meni tulostusoperaatioon kokonaiset 20 senttiä!!!
Mies jaksaa aina kahden kesken kehua, miten ihailee suomalaisia vahvoja ja taloudellisesti itsenäisiä naisia, jotka eivät vaadi miestä elättäjäkseen. Muiden ihmisten edessä haluaa kuitenkin esittää menestyvää ja miehekästä perheenpäätä, joka ei seteleitä säästele. AAARG! Muuten kiva ja usein romanttinen ja ihana mies, mutta tuo pihiys on vaan välillä ihan käsittämätöntä!
Anteeksi sekava kirjoitus, ottaa vaan niin paljon aivoon!
Kommentit (47)
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 00:07"]
Tutustuttiin yhteisten kaverien kautta pari vuotta sitten, ja nähtiin aiemmin välimatkan takia melko harvakseltaan. Nyt muutin miehen kotimaahan ja ollaan reilu kuukausi asuttu yhdessä. -AP
[/quote]
Tiedät itsekin ettei tuo toimi noin. Ensinnäkin alat kulkea työmatkat parhaaksi katsomallasi tavalla, tai jos se ei kelpaa miehelle vaan hän vaatii kalliimman vaihtoehdon, hän myös maksakoon erotuksen. Lisäksi lopetette tuon rahapelleilyn. Joko maksat itse tai sitten annat miehen maksaa mutta et maksa hänelle takaisin. Ja jos ette saa hommaa toimimaan, parempi lähteä ennemmin kuin myöhemmin.
Kaikki muu menee sarjaan JSSAP, mutta päivittäistä taksijuttua epäilen. Siitä huolimatta, että olen joskus joutunut menemään taksilla töihin.
Anteeks mutta en jaksa lukia kokonaan kun alkaa ärsyttää sun puolesta, mun mielestä sille olis oikeen jos joku kerta se on maksamassa sunkin osuutta, niin sanot vaan kovaäänisesti että maksat samantien oman osuutes kun kerran kerjäät kotona samantien takasi rahat
Totta kai sinä menet taksilla, jos joku random ukko sulta sitä vaatii, ja totta kai sinä maksat toisen tarjoamia safkoja jälkikäteen... Idiootti.
Sen olen oppinut että EI ENÄÄ IKINÄ PIHIÄ JA SAITAA MIESTÄ.Se ei siitä muuksi muutu.Oksettavaa oli lukea tarinaa,tuli niin mieleen oma exä.Hyi.Sille kelpas aina kaikki, mutta mitään ei ikinä antanut takaisin.Oikeasti,etsi parempi ukko,mikään ei ole yhtä rumaa kuin sairaalloinen piheys.Mulla on nykyisin ihana poikaystävä,jonka kanssa ei todellakaan tunnu siltä että koko ajan tulee hyväksikäytetyksi.
Juuri näin. Olet asunut kuukauden Etelä-Amerikassa. Sinulla on työpaikka ja olet jo kylästynyt miehen kanssa yhteiseloon...
parempiakin provoja olen lukenut. Vaikka kirjoitat kyllä hyvin
Onko mies lattari? Kuulostaa nimittäin tutulta. Mies ei voi antaa naisen maksaa ravintolalaskua, tekemällä näin hän joutuisi naurunalaiseksi.
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 00:31"]
Onko mies lattari? Kuulostaa nimittäin tutulta. Mies ei voi antaa naisen maksaa ravintolalaskua, tekemällä näin hän joutuisi naurunalaiseksi.
[/quote]
On latino. Ja tosiaan sitä jaksaa aina korostaa, ettei minun vaan ole sopivaa maksaa ravintolamaksua.
Onko muilla kokemuksia latinoista rahankäytön suhteen? Tuntuu käsittämättömältä, että voi kokonaisen kulttuurin miehillä voi olla näin käsittämättömiä sääntöjä. En yhtään tiedä olenko ainut, joka maksaa miehelleen kulissien takana omia ravintolalaskujensa puolikkaita. -AP
Kannatti varmaa pistää hynttyyt yhteen ja muuttaa toiselle puolelle maailmaa ennenkuin oli edes tuollaiset luonteenpiiirteet selvinnet. Voit itse selvittää kuinka "helppoa" etelä-amerikkalaisesta miehestä on erota. Hyvää jatkoa!
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 00:43"][quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 00:31"]
Onko mies lattari? Kuulostaa nimittäin tutulta. Mies ei voi antaa naisen maksaa ravintolalaskua, tekemällä näin hän joutuisi naurunalaiseksi.
[/quote]
On latino. Ja tosiaan sitä jaksaa aina korostaa, ettei minun vaan ole sopivaa maksaa ravintolamaksua.
Onko muilla kokemuksia latinoista rahankäytön suhteen? Tuntuu käsittämättömältä, että voi kokonaisen kulttuurin miehillä voi olla näin käsittämättömiä sääntöjä. En yhtään tiedä olenko ainut, joka maksaa miehelleen kulissien takana omia ravintolalaskujensa puolikkaita. -AP
[/quote]
Kuten sanoin, kuulostaa tutulta. Tavallaan lattarimaissa halutaan nykyään olla tasa-arvoisia, eli että molemmat käyvät töissä ja molemmat osallistuvat elinkustannuksiin, mutta samaan aikaan kulttuuriset normit luovat paineita. Miehesi ei vain kerta kaikkiaan voi toimia suomalaisen miehen tavoin näissä maksutilanteissa. Jos asutte hänen maassaan, lienee sinun sopeuduttava. Mitä tulee rahankäyttöön yleensä, kulttuuriin kuuluu esiintyä muiden silmissä rikkaampana kuin onkaan. Suomalaisen voi olla vaikea tähän sopeutua, mieti, voitko sinä.
Joku taisi taksilla ajelua ihmetellä ja epäillä sen totuudenmukaisuutta. Pihi mies perustelee taksilla ajoa sillä, että julkisilla liikennevälineillä kulkeminen ei olisi minulle miellyttävää, kun taas taksissa saisin olla kaikessa rauhassa. Lisäksi mies vetoaa taksin turvallisuuteen, sillä työpaikka ei ole kaupunkin parasmaineisimmilla seuduilla, joku voisi vaikkapa ryöstää käsilaukkuni. Ja ärsyttävintä ja hulluinta tässä on se, että taksikuluihin kuluu valehtelematta yli puolet pienestä kuukausipalkasta! Tämä ensimmäinen kuukausi on ollut vähän uuteen paikkaan ja kulttuuriin sopeutumista, joten taksilla ajelun olen vielä jotenkin hyväksynyt. Mutta nyt ensimmäisen palkkapäivän saapuessa reaaliteetit iski vasten kasvoja! Jo riittää! -AP
ap, paljonko miesystäväsi tienaa e/kk ja paljonko sinä? Tiedätkö hänen ansiotasonsa?
Puhu sille. Sano, ettei sulla ole varaa. Sano, että sinä selviät. Kysy, voitteko maksaa ruoat ja asumiskulut puoliksi, kuten Suomessa usein tehdään (tai no, ainakin meillä pienituloisilla).
Anteeksi ap mutta mitä vittua? Miten tossu tai vaihtoehtoisesti tyhmä täytyy olla että suostuu toisen vinkumisen vuoksi käyttämään koko palkkansa taksilla ajeluun?
AP on keskustelun mamu. Horo oot ite. ^
itse pitkän ajan ulkomailla eläneenä sanoisin että sinun kannattaa katsoa asiaa miehen näkökulmasta - joku syy hänen käyttäytymiseesnä on. Esim että maksaa "julkisesti" - ehkä sosiaalinen paine on niin suuri että mies joutuisi naurunalaiseksi jos ei maksaisi molempien laskuja? toisaalta sosiaaliset säännöt voivat olla vieläkin monimutkaisempia, esim kaikille voi olla selvää että sinä maksat miehelle kotona mutta hienotunteisesti eivät halua tietää asiasta. Tai ehkä kaikki pariskunnat tekevät niin mutta sinä et ole tästä "säännöstä" , tai muista, niin tietoinen koska olet ollut vain vähän aikaa tässä kulttuurissa.
Suoraan sanottuna on sinun velvollisuus noudattaa uuden asuinpaikkasi sääntöjä - totta kai ärsyttävät mutta et todellakaan pysty muuttamaaan uuden asuinmaasi kulttuuria vaikka kuinka haluaisit.
Ylipäätään ymmärrän ärtymyksesi mutta olet todellakin vasta ihan alussa kaikkien ärsyttävien asioiden kanssa!
Toinen asia on sinun p i t ä ä pystyä kertoa nämä ärsyttävät asiat miehellesi - hänelle kaikki on itsestään selvää ja loogista. Hän ei voi tietää mikä kaikki sinua ärsyttää ja voi tulokta yleisen turhautumisesi häneen kohdistuvana.
Muistutan vielä että olet vasta koko seikkailun alussa ja aikaisemmin olet tietoinen näistä asioista sitä parempi!
Pihin miehen palkka on noin neljä tai viisinkertainen verrattuna omaani. Oma palkkani on paikallinen minimipalkka, eli euroissa aika mitätön. Työpaikka löytyi miehen tuttavapiirin kautta. Surkea palkka tietenkin korkeakoulutettuna hieman tympii, mutta mies esitti asia niin, että nykyisen työni kautta saisin kokemusta, jonka jälkeen hän voisi hankkia minulle paremman työn esimerkiksi omalta työpaikaltaan. Täällä työskentely on erittäin antoisaa jo sen kultturielämyksen ansiosta, mutta kieltämättä hieman tympii, että palkka ei riitä edes taksiajeluun ja omaan osuuteeni vuokrasta.
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 00:07"]
Tutustuttiin yhteisten kaverien kautta pari vuotta sitten, ja nähtiin aiemmin välimatkan takia melko harvakseltaan. Nyt muutin miehen kotimaahan ja ollaan reilu kuukausi asuttu yhdessä. -AP
[/quote]
Okei. Aika vähän aikaa siis. Ikävää, ettei asiaa varmaan tullut puhuttua ennakkoon, miehen olis pitänyt keskustella kanssasi. Onko tuollainen siellä jokin maan tapa ns. paremman, mutta keskenään tasa-arvoisen väen keskuudessa, vai mistä h*lvetistä on kysymys?
Mun isä vois toimia just noin - syynä aito piheys, mutta älä sä ala semmoiseen suhteeseen, jos oikeasti miehen kuuluisi maksaa mutta hän ei piheydeltään kykene. Koska se on aivan v-mäinen ominaisuus.