Tytöt 18 TV Areena yle.fi
Kommentit (1165)
Vierailija kirjoitti:
Naapuri päätti alkaa porata joten meni ohi että oliko se vietnamilainen kundi Sunisan veli vai pelkkä kaveri? Ainakin tappeli kuin sisarukset.
Ilmeisesti velipuoli?
"Täällä paheksutaan vaikeista lähtökohdista olevien tyttöjen käytöstä (vaikea tausta usein oireilee päihteiden käyttönä) mutta taitaa "kunnollisten" normiopiskelijoidenkin piirissä olla ongelmia mitä tulee esim. Perjantai-dokkariin: Otetaanko vielä yhdet? Opiskelijabileitä, jotka todellisuudessa aikamoisia ryyppyjuhlia. Kyseessä taisi vieläpä olla korkeakouluopiskelijat, joista pitäisi "tulla jotain", heh heh."
"Katsos kun syrjäytynyttä ja ns. normaalia nuorisoa ei oikein voi verrata keskenään. Korkeakouluopiskelijoilla on elämä muuten järjestyksessä, on tavoitteita ja päämääriä, tulevaisuus omissa käsissä, ei vain ajelehdita päivästä toiseen yhteiskunnan tukien varassa."
Eri asia sitten kuinka pitkään elämä pysyy järjestyksessä, mikäli jatkaa tolkutonta ryyppäämistä. Ns. ongelmanuoresta voi ihan hyvin myöhemmin elämässään tulla kunnon kansalainen ja se korkeakouluopiskelija voi vajota. Ei voi tietää. Lähipiirissäni oli henkilö, jolla oli yhteen aikaan pahakin lähinnä alkoholiongelma ja pidettiin jopa toivottomana tapauksena mutta niin vain raitistui , pääsi jaloilleen ja töihin ym. normaaliin elämään kiinni.
Kukaan tuskin haluaa olla riippuvaisairas tai mt.ongelmista kärsivä.
Jos kysyt näiltä tytöiltä halusitko tällaisen elämän, vastaus on ei.
Terveen on vaikea käsittää esim. kroonistunutta masennusta, kun ei vain pysty mihinkään.
Tai riippuvuutta, oli se päihteet, sokeri, alko, pelit tai nikotiini.
On helppo moralisoida vieressä, syyllistäää ja arvostella.
Ja pitäisi ymmärtää se että jos on pelkoja, huono itsetunto ja olo ettei kykene, siihen tarvitaan sinnikäs tuki, oli se kaveri, ammattilainen tai läheinen joka on vaikka nuoren elämä menisi miten alamäkeä.
Jos tuki heittäää ns. "hanskat naulaan", ei se tuettavakaan näe siloin mitään valoa tulevaisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Katsoin koko sarjan ja ei voi kuin ihmetellä että mikä virka nuilla laitoksilla on kun tuon kuntoisia nuoria sieltä lähtee yksin aikuisuuteen?? Onko se vaan paikka jossa näillä lapsilla oma huone ja laitoksen työntekijät ovat vaan paikalla vahtimassa? Eikö näille opeteta yhtään mitään siellä? Annetaan vaan olla savuissa, omassa huoneessa?
Mä mietin samaa kun Sunisa oli taas jonkun raivokohtauksen vallassa iskenyt peilin rikki, ja kohta oli jo ostamassa uutta, että eikö paras rangaistus olis että teinityttö EI saa peiliä, jolloin ei voi meikata eikä tehdä paljon muutakaan. Ja tajuaa tekonsa seuraukset.
Onhan näitä luettu, että teini rikkoo kännykkänsä siinä toivossa että saa sen uusimman iPhonen tai mikä nyt onkin, mutta tiukka vanhempi ei ole ostanut mitään puhelinta tilalle. Ja näin sen pitää mennäkin.
Jo peiliä ostaessa mietti, että kumpikohan kestäisi paremmin nyrkkiä. Sairas ajatusmaailma.
No, saihan se sen nyrkkinsä hajalle viimeisessä jaksossa, kun niin tyytyväisenä hymyili kipsatun kätensä kanssa lopputekstien aikana. Tuo tyttö kiertää vielä Suomen vankiloita, saatte nähdä.

Ja siinä vaiheessa kun sitä peiliä ei osteta, nuori itkee sosiaalityöntekijälleen, miten kamalaa vallankäyttöä laitoksessa onkaan, edes meikkipeiliä ei osteta omaan huoneeseen. Sosiaalityöntekijä ottaa kantaa, että laitoksen tulee kustantaa nuorelle tuollaiset tavarat. Kaikki tällaiset normaalit kasvatukselliset toimenpiteet ovat kamalaa vallankäyttöä nykyään.
Tämäkin ohjelma kertoo vain muutaman ihmisen tarinan, ei kaikista pohjois-Suomen nuorista. Samankaltaisia tapauksia löytyy mistä tahansa muistakin suunnista kotimaatamme. He ovat vuosiltaan ehkä aikuisia, mutta käytännössä vielä teinejä. Heillä on varmasti rankka lapsuus takana, sitä en epäile. Heillä on kuitenkin vielä (mahdollisesti hyväkin) elämä edessään, mutta ei ole olemassa mitään kristallipalloa, josta sitä voisi ennustaa... Ihminen kun ei ole syntyessään "tyhjä taulu", vaan meistä jokainen on täysin oma persoonansa geeneineen, tempperamentteineen ym. Toisilla on paremmat lähtökohdat selviytyä rankoistakin jutuista, toiset ovat huomattavasti herkempiä mt-ongelmille ja addiktiolle ym. Ihmiset kun ovat yksilöitä. Toivottavasti kuitenkin saavat yhteiskunnalta apua vaikeuksissaan nyt nuorena, koska heidän aivonsa kehittyvät vielä vuosia, ennen todellista aikuisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Jo peiliä ostaessa mietti, että kumpikohan kestäisi paremmin nyrkkiä. Sairas ajatusmaailma.
No, saihan se sen nyrkkinsä hajalle viimeisessä jaksossa, kun niin tyytyväisenä hymyili kipsatun kätensä kanssa lopputekstien aikana. Tuo tyttö kiertää vielä Suomen vankiloita, saatte nähdä.
Tää tyttö on elänyt lapsuusiän perheväkivallan keskellä, sellainen jättää jälkeensä.

Elin minäkin, pakenin ikkunan kautta omaa isääni parikin kertaa illan pimeydessä. En silti ole missään vaiheessa ihannoinut väkivaltaa, päin vastoin halveksinut sitä. Tässä just mennään metsään, kun ymmärretään väkivaltaista käytöstä liikaa ”ei se voi itselleen mitään, sillä on trauma”. Missä vaiheessa se vastuu omasta väkivaltaisesta käytöksestä sitten pitää ottaa? Kun hak- kaa omia lapsia vai?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyyneleet valuivat itselläni kun Malla ruokaili itsekseen ja mietti että voi kun olisi kaveri, yksikin riittäisi...
Pehmoja sänky täynnä että uskaltaa nukkua, kuten itsekin totesi...
Isältä vuosiin saatu tekstari oli paras synttärilahja.
Pysy tyttöpieni elossa, irti päihteistä ja yritä tsempata. Maailmassa on kuitenkin hyvääkin.
En tiedä. miksi, mutta Mallassa oli jotain selittämättömän haurasta, kiltteyttä, ajattelevaisuutta ja selkeää tahtoa yrittää pärjätä ja kyky hakea ja onneksi myös saada apua.
Kyllä elämä on joillekin turhan kova ja turhan nuorena?
Niin se on. Varsinkin Mallan miesystävän uhreille oli.
'^ Miten Mallan miesystävän uhrit liittyvät tähän? Mallalla ei ole osaa eikä arpaa miesystävän teoille?
Ilkeä heitto, tarkoitus ilmeisesti vain purkaa omaa pahaa oloa asiaan täysin liittymättömällä tavalla.
Malla on itsekin tuon miehen uhri, houkutella mielenterveys ja päihteide ongelmainen nuori kanssaan naimisiin moisten tekojen jälkeen...
Pistin merkille siinä Mikin ja Vilman muutossa, kun kantoivat yhdessä sitä jotain lipastoa tms ja miettivät sille paikkaa, niin Miki aloitti lauseen ''sun pitää... siis meidän pitää etsiä paikka sille'' tai jotenkin noin. Eli ensimmäisenä hän vaan olettaa että SINÄ teet, toiset tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo peiliä ostaessa mietti, että kumpikohan kestäisi paremmin nyrkkiä. Sairas ajatusmaailma.
No, saihan se sen nyrkkinsä hajalle viimeisessä jaksossa, kun niin tyytyväisenä hymyili kipsatun kätensä kanssa lopputekstien aikana. Tuo tyttö kiertää vielä Suomen vankiloita, saatte nähdä.
Tää tyttö on elänyt lapsuusiän perheväkivallan keskellä, sellainen jättää jälkeensä.
Eihän ton tytön vanhemmatkaan voi olla millään tavalla vastuussa omasta väkivaltaisesta käytöksestään, koska heiltäkin löytyy ihan sata varmasti tuhat hyvää syytä ja selitystä omalle väkivaltaiselle käytökselleen. Kun tälle tielle lähdetään, kaikki ovat vain uhreja eikä kierrettä saada koskaan katkaistuksi. Koska kukaan ei ole vastuussa, edes itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo peiliä ostaessa mietti, että kumpikohan kestäisi paremmin nyrkkiä. Sairas ajatusmaailma.
No, saihan se sen nyrkkinsä hajalle viimeisessä jaksossa, kun niin tyytyväisenä hymyili kipsatun kätensä kanssa lopputekstien aikana. Tuo tyttö kiertää vielä Suomen vankiloita, saatte nähdä.
Tää tyttö on elänyt lapsuusiän perheväkivallan keskellä, sellainen jättää jälkeensä.
Ehkä, jos on valmiiksi heittoja päässä. Tiedän monia ihmisiä, jotka on eläneet lasisen lapsuuden ja peitelleet korvia peiton alla kun äitiä on hakattu, tai itse juosseet pakoon isänsä nyrkkejä. Ei ne ole samanlaisia sekopäitä kuin Sunisa. Väitteet että isä yritti tappaa menee ”hiukan” hilseen yli. Ehkä se pieni thaikkumies on ollut äkkipikainen ja väkivaltainen, mutta tuskin yrittänyt tappaa. En usko. Sunisa keksii tarinoita oikeuttaakseen käytöstään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo peiliä ostaessa mietti, että kumpikohan kestäisi paremmin nyrkkiä. Sairas ajatusmaailma.
No, saihan se sen nyrkkinsä hajalle viimeisessä jaksossa, kun niin tyytyväisenä hymyili kipsatun kätensä kanssa lopputekstien aikana. Tuo tyttö kiertää vielä Suomen vankiloita, saatte nähdä.
Tää tyttö on elänyt lapsuusiän perheväkivallan keskellä, sellainen jättää jälkeensä.
Elin minäkin, pakenin ikkunan kautta omaa isääni parikin kertaa illan pimeydessä. En silti ole missään vaiheessa ihannoinut väkivaltaa, päin vastoin halveksinut sitä. Tässä just mennään metsään, kun ymmärretään väkivaltaista käytöstä liikaa ”ei se voi itselleen mitään, sillä on trauma”. Missä vaiheessa se vastuu omasta väkivaltaisesta käytöksestä sitten pitää ottaa? Kun hak- kaa omia lapsia vai?
Ihmiset reagoi eri tavalla tilanteisiin. Näissä nuorisokodissa ei saa nykyään pitää kuria, jolloin nuorille on vaikeampaa oppia käytöstapoja. Toivottavasti tämä ohjelma herättää ihmiset siihen että laitoksiin pitäisi saada lupa rajata lapsen ns vapautta ja oikeuksia enemmän.
Netflix iässä on sellainen sarja kuin tyttö vangit, meillä nää nuoret tarvitsisi juuri sellaisia oloja, joissa voitaisiin oikeasti panostaa kovin keinoin siihen että nuori alkaa ymmärtää miten huonossa elämäntilanteessa hän on. Pelkkä huumeiden käyttö on jo rikos.

Tässä nyt tietysti jenkki tyyliin on tosi isot ryhmät ja yhteiset tuvat, mikä on tosi kurjaa että ei ole hetkeäkään rauhaa muilta vangeilta, mutta noi opiskelu ja kurinpito on tässä sarjassa tosi hyvällä mallilla.
Vierailija kirjoitti:
Tuliko Mallan taustasta mitään tarkempaa esiin sarjassa? Sen käsitin, että oli useita vuosia asunut laitoksessa, mutta millainen perhetausta hänellä oli? Miksi ei pitänyt vanhempiinsa mitään yhteyttä, ei puhunut sisaruksista tms?
Ilmeisesti ei?
Koti on katkaissut välit, koska tyttö on niin syvällä huume- ja rikollismaailmassa.
Malla luulee, että isä vihaa häntä, koska hän haluaa estää seurustelun kidutusmurhasta tuomitun narkin kanssa, riistää hänen rakkaan puolisonsa.

Eiköhän Mallallekin iän kanssa tule järki päähän. Itsekin tuon ikäisenä pyörin piruuttani punkkareiden ja mustalaisten ja kaikkien mahdollisten isää ärsyttävien tyyppien kanssa. Aikuistuttua se vaihe meni ohi.
Vierailija kirjoitti:
Netflix iässä on sellainen sarja kuin tyttö vangit, meillä nää nuoret tarvitsisi juuri sellaisia oloja, joissa voitaisiin oikeasti panostaa kovin keinoin siihen että nuori alkaa ymmärtää miten huonossa elämäntilanteessa hän on. Pelkkä huumeiden käyttö on jo rikos.
Tukiasuminen ehdottomasti.
Joku jolle soittaa ja kysyä miten toimia esim laskupinon edessä.
Kotona ei ole opetettu rahankäytön alkeitakaan.
Myös pikavippien ehdot pitäisi olla paljon tiukemmat. Neuvottelu pankin konttorissa ennen lainan myöntämistä. Ehdottomasti ei puhelimessa tai muilla sähköisillä välineillä.
Pankkivirkailijalta voisi saada vastauksen EI. Kun mitään kunnon perusteluja ei olisikaan.
Katsos kun syrjäytynyttä ja ns. normaalia nuorisoa ei oikein voi verrata keskenään. Korkeakouluopiskelijoilla on elämä muuten järjestyksessä, on tavoitteita ja päämääriä, tulevaisuus omissa käsissä, ei vain ajelehdita päivästä toiseen yhteiskunnan tukien varassa.