Tytöt 18 TV Areena yle.fi

Vierailija kirjoitti:

Katsoin koko sarjan ja ei voi kuin ihmetellä että mikä virka nuilla laitoksilla on kun tuon kuntoisia nuoria sieltä lähtee yksin aikuisuuteen?? Onko se vaan paikka jossa näillä lapsilla oma huone ja laitoksen työntekijät ovat vaan paikalla vahtimassa? Eikö näille opeteta yhtään mitään siellä? Annetaan vaan olla savuissa, omassa huoneessa?

Opetetaan kyllä. Tuetaan, kannustetaan, jutellaan. Mutta pakottaa ei voi. Laitoksissa on huomattavasti huonommat mahdollisuudet pitää niin sanotusti järjestystä yllä mitä kotona. Et sä kotona joudu odottamaan sosiaalityöntekijän virallista päätöstä parikin vuotta, että kännykkä- ja peliriippuvaiset nuoren pelit ja kännykät saadaan takavarikoitua. Ei saa ratsata, ei saa puhalluttaa. Ei saa estää hatkaamasta. Voi vain soittaa sosiaalipäivystykseen ja lähtee perään etsimään, jotta voi sit sosiaalipäivystykseen kertoa, missä nuori luuhaa. Poliisi kerkee paikalle jos ehtii, riippuu minkä ikäisestä nuoresta on kyse. Viikkorahat on pakko antaa huolimatta siitä, onko nuori hoitanut velvollisuutensa vai ei. Kaverimenoja ja muita menoja ei saa rajata vaikka nuori perseilee. Laitoksissa nuorilla on valtavasti oikeuksia, mutta ei juuri mitään vastuita ja laki mahdollistaa tämän. Tottakai työntekijät yrittävät keskustella, panostetaan, ollaan tukena, hommataan apua nuorisopsykiatrian puolelta ja muualta, mutta jos nuorella ei itsellään ole minkäänlaista motivaatiota, vaan ihannoidaan katuelämää ja kilpaillaan, kuka perseilee ja oireilee eniten, niin ei siinä mitkään työntekijöiden lässytykset auta mitään. Apua ei voi kantaa millään kauhalla eteen jos sitä ei halua vastaanottaa. Jos nuoren mielestä sekoiluelämä on siistiä, niin eipä siinä oikein mikään auta. Vaikka olisi kaiken maailman kontaktit ja tuet kouluun, psykiatriseen, kotiin, muihin läheisiin…vaikka itse presidenttiin.

Vierailija kirjoitti:

Joku kysyi, miten näitä tyttöjä sitten pitäisi auttaa ja tukea? Mitä he tarvitsisivat?

Mun mielestä ydinkysymys on tyttöjen käsitys itsestään. Jollakin tavalla pitäisi saada mieli ja ajatukset muuttumaan niin, että tytöt itse oivaltaisivat voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä ja että he ansaitsevat hyvän, terveen elämän ja hyviä ihmissuhteita. Se, kuinka tällainen muutos nuoren ihmisen päässä saadaan aikaan, onkin sitten psykologien, psykiatrien, kuraattorien yms alaa. 

Monet ovat täälläkin kertoneet eläneensä vastaavanlaisen tosi rankan, päihdehuuruisen lapsuuden ja ehkä asuneensa lastenkodissa, kokeilleensa päihteitä tms, mutta selvinneensä siitä normaaliin arkeen. Selviytyimistarinoissa korostuu se, että nämä ihmiset ovat itse jo ehkä aika nuorinakin päättäneet, että eivät koskaan halua elää esim. vanhempiensa kaltaista narkkielämää. He ovat tietoisesti päättäneet, että lähtevät heti pois noista piireistä kun se on mahdollista tai että itse aikoo ainakin opiskella ammatin ja kasvattaa lapsensa kunnolla turvallisessa kodissa, tehdä toisin kuin vaikkapa suvussa on aina tehty. Tällaista oivallusta tämän sarjan tytötkin kaipaisivat. 

Tämä on ihan totta, omasta motivaatiosta se kaikki lähtee ja halusta tehdä omasta elämästä parempaa. Omille lähtökohdilleen voi tehdä aina jotain, enemmän tai vähemmän riippuen kapasiteetista (jos on esim. madaltunut älykkyys, niin se rajoittaa paljon enemmän). Mä päätin jo lapsena, että haluan elämältä enemmän mitä sillä sillä hetkellä oli annettavana. En halunnut päätyä katuojaan enkä laitostua. Meidän kohdallamme kukaan ei valitettavasti pysty auttamaa, ellei omaa motivaatiota ole. Eikä sitä motivaatiota monilla synny, jos kaikki vain kannetaan nenän eteen ja rahaa tulee ilman, että joutuu itse panostamaan yhtään mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Kotioolot voivat olla myös hyvät, vanhemmat rakastavia ja kaikki ok.

Sitten kaverit, geenit, neuronsairaudet, temperamentti ja halu mielyttää, yksinäisyys tms. ja niin voi alkaa vaikea päihdongelma.

Ihan ilman huonoja kotioloja tai juovia vanhempia.

Ameriikassa on sanonta: Näytä mulle sun kaverit, niin mää näytän sulle sun tulevaisuuden.

Todella ajatuksia herättävä ohjelma. Etenkin Mallan kokemukset tuntuivat tosi pahoilta. Todella kaunis tyttö, ansaitset parempaa😖

Vierailija kirjoitti:

Bolivar kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuommoisten kanssa me sossut joudutaan olemaan tekemisissä. Homma kyynistää, tuntuu että se asiakkaiden tyhmyys ikäänkuin tarttuu ja menee ihon alle. Siksi en vapaa-ajallani halua nähdä tai kuulla aiheesta yhtään. Eristän sen mielestäni. 

Ärsyttääkö miettiä ikinä, että yltävät myös lähes samoihin tuloihin mitä sinä tekemättä päivääkään mitään järkevää?

No eivät kyllä yllä Kelan tuilla eläjät sossujen palkkoihin. 🙈 Sossujen palkat alkaen 3600 €/kk, ja aivan fakta tieto kaupunkien työpaikkailmoituksista. Sossujen palkoilla ei ole mitään tekemistä esim. hoitoalan palkkojen kanssa.

Sosionomin liksat noissa laitoksissa ei taida kovin kummoiset olla.

Sosionomi ja yliopistokoulutuksen saanut sosiaalityöntekijä ovat kaksi eri asiaa. Sosionomien palkat  alkaen  noin 2500 e/kk. Ei pääse siihenkään millään Kelan tuilla. Ihmisillä on kyllä kummallinen käsitys Kelan tukien "suuruudesta". 

Tuliko Mallan taustasta mitään tarkempaa esiin sarjassa? Sen käsitin, että oli useita vuosia asunut laitoksessa, mutta millainen perhetausta hänellä oli? Miksi ei pitänyt vanhempiinsa mitään yhteyttä, ei puhunut sisaruksista tms?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tääkin tukeva juoppo tyttö voisi olla realistinen, ei mitään koulut loppuun vaan lopettaa dokaaminen ja mennä töihin.

OLETKO KOSKAAN TULLUT AJATELLEEKSI, ETTÄ TÖIHIN EI VAIN MENNÄ TOSTA NOIN VAIN? PITÄÄ OLLA JONKINLAINEN KOULUTUS, ETTÄ SINNE PÄÄSEE!!

Tarvitaanko kioskilla työskentelyyn koulutus? Siivoojaksi? Kaupan kassaksi? Tehtaiden liukuhihnalle? Postiin? Pikaruokamestoihin? Vaatekauppaan? Eri asia sitten on, haluaako näitä tehdä. Paljonkin on töitä, jonne pääsee ilman koulutusta.

Vierailija kirjoitti:

18v kiinteät rinnat

ja tiukka a*us

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten näitä tyttöjä pitäisi teidän mielestä auttaa? Mitä he tarvitsisivat?

Mulle tuli olo, että nuo kaikki tarvitsisivat muutaman aikuisen (tai edes yhden) isolla A:lla, jotka olisivat tiukkoja, mutta kannustavia. Ihmisen, joka huolehtisi siitä, että aamulla herätään, illalla mennään nukkumaan ja viideltä on ruoka. Joka päivä kehuttaisiin jostakin. Lisäksi pitää olla pari harrastusta, jotka saa valita omien vahvuuksien mukaan. Kunnollinen psykoterapia kaikille, vaikka pari kertaa viikossa. Lisäksi joogaa, meditaatiota, jotain positiivisen psykologian luentoja, taideterapiaa. Ensin päiviin näillä ohjelmaa, sitten vähitellen opiskeluasiat kuntoon. Uudet ympyrät, pois tuolta Oulusta ja silmät auki sille, että maailma on iso paikka ja tulevaisuus täynnä mahdollisuuksia. Vaikka vähän matkailua.

Tää on tietysti utopiaa, eihän millään valtiolla tällaista ole varaa kustantaa.

No ainakin kaksi oli laitoksessa, jossa tukea on tarjolla. Joo, luit oikein. Apua on, jos sitä haluaa ottaa vastaan. 

Sitten noista taideterapioista. Onhan ne kivoja rentoutumiseen, mutta liian usein nuoret sen perusteella lähtevät kuvittelemaan että se on se tulevaisuuden juttu. Sen sijaan että heille opetettaisiin ammatillista ja yleissivistävää opiskelua. Psykoterapiaa kannatan, samoin keskustelua, rehellistä keskustelua, josta ei paeta vaan opetellaan myös myöntämään että ollaan väärässä niissä omissakin valinnoissa. 

Taideterapiat ja nuorten kuvitelmat.. No se nyt olisi juuri mielestäni ensiarvoisen tärkeää, että näille saataisiin jotakin unelmia ja haaveita, tulevaisuudensuunnitelmia! Ei 17-vuotiaan haaveiden tarvitse olla realistisia. Huolestuisin, jos tuossa iässä laitossiivoojan työstä haaveiltaisiin. Teinien kuuluukin unelmoida youtube-tähteydestä ja omasta ponihoitolasta. Aikuisen tehtävä on sanoa, että aivan mahtava haave, mietitään yhdessä miten siitä tulee totta, voisit ensin opiskella vaikka vähän videokuvausta tai mennä tallille työharjoitteluun. Siitä se aikuistuminen sitten lähtee liikkeelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on ollut avuksi olemalla höösäämättä, esim. kun minusta on tuntunut että en voi nyt lähteä ajamaan, että aja sinä. Hän on ollut lujana, että en lähde, nyt hyppäät rattiin ja lähdet.

Kuulostaa lähinnä liikenneturvallisuuden vaarantamiselta. Itse olen ainakin niin pihalla paniikkikohtauksen koputellessa ovella, etten ikimaailmassa uskaltaisi rattiin vaikka joku kuinka pakottaisi.

Ehkä sulla on sitten ollut lievempää oireilua.

Usein ajamaan lähtiessä olo on ollut täysin normaali, mutta kesken ajon alkanut pikkuhiljaa ahdistaa. Tällöin olenkin ajanut tien sivuun odottamaan että olo tasaantuu. Saattaa myös olla, että oireiluni on ollut lievempää kuin sulla. Ei se sydämen pamppailu ja epätodellinen olo estä minua tarkkailemasta liikennettä ja ajamasta perille turvallisesti. Koskaan en ole kolaroinut tai ajanut ojaan tms.

Eipä taida olla turhia ne mielenterveyskyselyt ajokorttilupahakemuksen yhteydessä, huh huh. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten näitä tyttöjä pitäisi teidän mielestä auttaa? Mitä he tarvitsisivat?

Mulle tuli olo, että nuo kaikki tarvitsisivat muutaman aikuisen (tai edes yhden) isolla A:lla, jotka olisivat tiukkoja, mutta kannustavia. Ihmisen, joka huolehtisi siitä, että aamulla herätään, illalla mennään nukkumaan ja viideltä on ruoka. Joka päivä kehuttaisiin jostakin. Lisäksi pitää olla pari harrastusta, jotka saa valita omien vahvuuksien mukaan. Kunnollinen psykoterapia kaikille, vaikka pari kertaa viikossa. Lisäksi joogaa, meditaatiota, jotain positiivisen psykologian luentoja, taideterapiaa. Ensin päiviin näillä ohjelmaa, sitten vähitellen opiskeluasiat kuntoon. Uudet ympyrät, pois tuolta Oulusta ja silmät auki sille, että maailma on iso paikka ja tulevaisuus täynnä mahdollisuuksia. Vaikka vähän matkailua.

Tää on tietysti utopiaa, eihän millään valtiolla tällaista ole varaa kustantaa.

No ainakin kaksi oli laitoksessa, jossa tukea on tarjolla. Joo, luit oikein. Apua on, jos sitä haluaa ottaa vastaan. 

Sitten noista taideterapioista. Onhan ne kivoja rentoutumiseen, mutta liian usein nuoret sen perusteella lähtevät kuvittelemaan että se on se tulevaisuuden juttu. Sen sijaan että heille opetettaisiin ammatillista ja yleissivistävää opiskelua. Psykoterapiaa kannatan, samoin keskustelua, rehellistä keskustelua, josta ei paeta vaan opetellaan myös myöntämään että ollaan väärässä niissä omissakin valinnoissa. 

Taideterapiat ja nuorten kuvitelmat.. No se nyt olisi juuri mielestäni ensiarvoisen tärkeää, että näille saataisiin jotakin unelmia ja haaveita, tulevaisuudensuunnitelmia! Ei 17-vuotiaan haaveiden tarvitse olla realistisia. Huolestuisin, jos tuossa iässä laitossiivoojan työstä haaveiltaisiin. Teinien kuuluukin unelmoida youtube-tähteydestä ja omasta ponihoitolasta. Aikuisen tehtävä on sanoa, että aivan mahtava haave, mietitään yhdessä miten siitä tulee totta, voisit ensin opiskella vaikka vähän videokuvausta tai mennä tallille työharjoitteluun. Siitä se aikuistuminen sitten lähtee liikkeelle.

Juuri tämä toivottomuus tuntui surulliselta. Tuossa iässä kuuluisi vielä uskoa elämään ja siihen, että itsestä voi tulla ihan mitä vain.  

Miten päihdeongelmainen voi olla lastenhoitaja? Järkyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Alkoi ärsyttää se tukka silmillä tirisevä Miki (?), tuntui ettei edes yrittänyt ryhdistäytyä. Tyttökaverikin sai tarpeekseen,

Olen katsonut vasta kaksi ekaa jaksoa, mutta en yllättynyt lainkaan tästä käänteestä. Mikin tyttöystävä vaikutti hyvin topakalta ja reippaalta nuorelta naiselta, heillä on aivan erilaiset arvomaailmatkin ja tavoitteet. Vilma(?) saa ihan heittämällä itsensä kaltaisen, fiksun ja normaaliin elämään kykenevän kumppanin. Ei hänenlaisensa tarvitse tuhlata aikaansa kannattelemalla huomattavan lapsellista ja kypsymätöntä elämäntapalusmua. Siltä tämä Miki näet vaikuttaa ikävä kyllä, ellei ryhdistäydy. 

Täällä paheksutaan vaikeista lähtökohdista olevien tyttöjen käytöstä (vaikea tausta usein oireilee päihteiden käyttönä) mutta taitaa "kunnollisten" normiopiskelijoidenkin piirissä olla ongelmia mitä tulee esim. Perjantai-dokkariin: Otetaanko vielä yhdet?  Opiskelijabileitä, jotka todellisuudessa aikamoisia ryyppyjuhlia. Kyseessä taisi vieläpä olla korkeakouluopiskelijat, joista pitäisi "tulla jotain", heh heh. 

Tuet pitäisi katkaista, niin kiinnostaisi työn teko. Ei kuulu yhteiskunnan tehtäviin maksaa woltteja ja bileitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten näitä tyttöjä pitäisi teidän mielestä auttaa? Mitä he tarvitsisivat?

Mulle tuli olo, että nuo kaikki tarvitsisivat muutaman aikuisen (tai edes yhden) isolla A:lla, jotka olisivat tiukkoja, mutta kannustavia. Ihmisen, joka huolehtisi siitä, että aamulla herätään, illalla mennään nukkumaan ja viideltä on ruoka. Joka päivä kehuttaisiin jostakin. Lisäksi pitää olla pari harrastusta, jotka saa valita omien vahvuuksien mukaan. Kunnollinen psykoterapia kaikille, vaikka pari kertaa viikossa. Lisäksi joogaa, meditaatiota, jotain positiivisen psykologian luentoja, taideterapiaa. Ensin päiviin näillä ohjelmaa, sitten vähitellen opiskeluasiat kuntoon. Uudet ympyrät, pois tuolta Oulusta ja silmät auki sille, että maailma on iso paikka ja tulevaisuus täynnä mahdollisuuksia. Vaikka vähän matkailua.

Tää on tietysti utopiaa, eihän millään valtiolla tällaista ole varaa kustantaa.

No ainakin kaksi oli laitoksessa, jossa tukea on tarjolla. Joo, luit oikein. Apua on, jos sitä haluaa ottaa vastaan. 

Sitten noista taideterapioista. Onhan ne kivoja rentoutumiseen, mutta liian usein nuoret sen perusteella lähtevät kuvittelemaan että se on se tulevaisuuden juttu. Sen sijaan että heille opetettaisiin ammatillista ja yleissivistävää opiskelua. Psykoterapiaa kannatan, samoin keskustelua, rehellistä keskustelua, josta ei paeta vaan opetellaan myös myöntämään että ollaan väärässä niissä omissakin valinnoissa. 

Taideterapiat ja nuorten kuvitelmat.. No se nyt olisi juuri mielestäni ensiarvoisen tärkeää, että näille saataisiin jotakin unelmia ja haaveita, tulevaisuudensuunnitelmia! Ei 17-vuotiaan haaveiden tarvitse olla realistisia. Huolestuisin, jos tuossa iässä laitossiivoojan työstä haaveiltaisiin. Teinien kuuluukin unelmoida youtube-tähteydestä ja omasta ponihoitolasta. Aikuisen tehtävä on sanoa, että aivan mahtava haave, mietitään yhdessä miten siitä tulee totta, voisit ensin opiskella vaikka vähän videokuvausta tai mennä tallille työharjoitteluun. Siitä se aikuistuminen sitten lähtee liikkeelle.

Juuu…riippuu haaveesta. Valitettavan monella on haaveissa perustaa onlyfans-tili itsenäistymisen jälkeen. Kuvitellaan että silleen saadaan helppoa rahaa kasapäin eikä siitä voi seurata mitään ongelmia. Valitettavasti tällaisia unelmia ei kukaan moraalinen ja vastuullinen aikuinen lähde tukemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoin koko sarjan ja ei voi kuin ihmetellä että mikä virka nuilla laitoksilla on kun tuon kuntoisia nuoria sieltä lähtee yksin aikuisuuteen?? Onko se vaan paikka jossa näillä lapsilla oma huone ja laitoksen työntekijät ovat vaan paikalla vahtimassa? Eikö näille opeteta yhtään mitään siellä? Annetaan vaan olla savuissa, omassa huoneessa?

Opetetaan kyllä. Tuetaan, kannustetaan, jutellaan. Mutta pakottaa ei voi. Laitoksissa on huomattavasti huonommat mahdollisuudet pitää niin sanotusti järjestystä yllä mitä kotona. Et sä kotona joudu odottamaan sosiaalityöntekijän virallista päätöstä parikin vuotta, että kännykkä- ja peliriippuvaiset nuoren pelit ja kännykät saadaan takavarikoitua. Ei saa ratsata, ei saa puhalluttaa. Ei saa estää hatkaamasta. Voi vain soittaa sosiaalipäivystykseen ja lähtee perään etsimään, jotta voi sit sosiaalipäivystykseen kertoa, missä nuori luuhaa. Poliisi kerkee paikalle jos ehtii, riippuu minkä ikäisestä nuoresta on kyse. Viikkorahat on pakko antaa huolimatta siitä, onko nuori hoitanut velvollisuutensa vai ei. Kaverimenoja ja muita menoja ei saa rajata vaikka nuori perseilee. Laitoksissa nuorilla on valtavasti oikeuksia, mutta ei juuri mitään vastuita ja laki mahdollistaa tämän. Tottakai työntekijät yrittävät keskustella, panostetaan, ollaan tukena, hommataan apua nuorisopsykiatrian puolelta ja muualta, mutta jos nuorella ei itsellään ole minkäänlaista motivaatiota, vaan ihannoidaan katuelämää ja kilpaillaan, kuka perseilee ja oireilee eniten, niin ei siinä mitkään työntekijöiden lässytykset auta mitään. Apua ei voi kantaa millään kauhalla eteen jos sitä ei halua vastaanottaa. Jos nuoren mielestä sekoiluelämä on siistiä, niin eipä siinä oikein mikään auta. Vaikka olisi kaiken maailman kontaktit ja tuet kouluun, psykiatriseen, kotiin, muihin läheisiin…vaikka itse presidenttiin.

Okei, enpäs tuollaisia asioita hoksannutkaan. Olisi ollut hyvä kun dokkarissa olisi enemmän näytetty arkea laitoksessa.

Bolivar kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tääkin tukeva juoppo tyttö voisi olla realistinen, ei mitään koulut loppuun vaan lopettaa dokaaminen ja mennä töihin.

OLETKO KOSKAAN TULLUT AJATELLEEKSI, ETTÄ TÖIHIN EI VAIN MENNÄ TOSTA NOIN VAIN? PITÄÄ OLLA JONKINLAINEN KOULUTUS, ETTÄ SINNE PÄÄSEE!!

Tarvitaanko kioskilla työskentelyyn koulutus? Siivoojaksi? Kaupan kassaksi? Tehtaiden liukuhihnalle? Postiin? Pikaruokamestoihin? Vaatekauppaan? Eri asia sitten on, haluaako näitä tehdä. Paljonkin on töitä, jonne pääsee ilman koulutusta.

Siivoojaksi, kaupan kassalle, tehtaisiin ja postiin ainakin tarvitaan koulutus. Samoin vaatekauppoihin. Eikä kukaan kioski palkkaisi narkkia tai alkoholistia, jolla elämänhallinta on ihan nollissa. Eikä kyllä pikaruokamestatkaan.

Vierailija kirjoitti:

Foobikko94 kirjoitti:

Monet täällä parjaavat hirveästi Mikiä. Ei taida ihmisillä olla tietoa, mitä on agorafobia ja mitä sen kanssa on oikeasti elää. Itselläni ei niinkään ole tuota sos.fobian puolta eli en pelkää että "ihmiset katsoo" niin kuin Miki sanoi. Mutta tietynlaisen agorafobian kanssa olen elänyt 14-vuotiaasta asti (nyt 28v.) Viime keväänä olin aika samassa jamassa kuin Miki, paitsi että mulla oli osa-aikatyötä etätyönä (kiitos korona, koska siinä kunnossa en olisi päässyt työpaikalle asti ulos asunnosta.) Omassa kuviossa ei oo ikinä ollut mukana mitään aineita, edes alkoholia, mutta pahimmillaan pelkkä julkisten paikkojen kammo eristää täysin.

Tilasin itsekin pahimmillani kaikki ruoat ja ruokaostokset Woltilla, kun olin vakuuttunut, etten VOI lähteä ulos yksiöstäni tai joudun onnettomuuden, väkivallan kohteeksi tms. Eihän siinä mitään järkeä ole, mutta on hirveää kun pelottavin asia maailmassa on koko maailma etuoven ulkopuolella. Ja totta kai ajatus työssäkäymisestä tuntuu vieraalta silloin, kun koko oma maailma on alle 50 neliömetriä. 

Toki Miki käyttää sanoja "ei jaksa", mutta se on ehkä helpompi sanoa kuin "mua pelottaa kuollakseni ihan kaikki."

Toivottavasti Miki (ja myös muut tytöt) saa tukea ja elämänsä uusille raiteille. En usko, että agorafobiasta ja pahasta ahdistuksesta voi kokonaan parantua, mutta sitä voi oppia hallitsemaan.

Pystyykö tuollaisesta fobiasta kärsivä hoitamaan muutot, ryyppäämään julkisilla paikoilla jne? Vaikutti muutaman sarjan henkilön vaivat "hieman" valikoivilta tilanteiden suhteen.

Eihän Miki pystynytkään muuttoa hoitamaan. Muuttoauton tullessa kaikki oli vielä pakkaamatta, vaikka isä oli kuukautta aiemmin patistellut pakkaamaan.

Alisa tunnusti olevan ainoa joka tajusi että nyt riittää, nyt pitää alkaa tekemään itse asioita tulevaisuuden eteen vaikka hänellä varmasti vähiten tukea ollut nuoruudessa. Ja välillä päihdeongelma oli aika paha. Onneksi ei ollut huumeisiin sekaantunut.

Näillä laitosnuorille on apua ja tukea mutta hieman se Malla liikaa jauhoi että on laitostunut...ja laitostunut. Nuoria tyttöjä kaikki. Ehkä iän myötä tajuaisivat ettei voi koko ikää selitellä käytöstä ja ongelmia laitoksella. Jos haluaa ystäviä niin pitää itsekin olla avoin ja alkaa tutustumaan ihmisiin.

Haluttiin pois sieltä laitoksen kamaluudesta mutta yksinkään ei ollut hyvä olla.

Ja sille eräälle tytölle jotain päivätoimintaa, heti. Ne sairaudet ja diagnoosit ei helpota kotona makaamalla ilman mitään rytmiä. Kyllä siinä tervekin ihminen masentuu ja alkaa nyppimään karvojaan. Valvotaan yöt ja nukutaan päivät ja tilataan ruoat kotiin.