Seksi on yliarvostettua. Muita?
Otsikko kertoo oleellisen. Mikä on sinun suhteesi seksiin? Olen saanut elämässäni paljon hyvää seksiä (parisuhteissa), mutta nyt kun olen yksin, ei esim.tulisi mieleenkään hakea irtopanoja jostain, enkä kyllä masturboikaan kuin harvoin. Moni elää elämänsä yksin ja pärjää ilman seksiä, elämässä on niin paljon tärkeämpiäkin asioita. Mielipiteitä, pysytään asialinjalla kuitenkin.
Kommentit (6)
Sama fiilis. Parilla kavereilla on useitakin irto(seksi)suhteita samaan aikaan parin eri tyypin kanssa, ovat siis sinkkuja. En tietysti heidän elämäänsä puutu mutta itselle ei ehkä sopisi. Ahdistaa ajatuskin tällä hetkellä.
Täysin samaa mieltä. En kestä jatkuvaa vinkumista ja artikkeleita seksistä. Ihan kuin jotkut kuolisivat seksin puutteeseen eikä elämä voisi olla onnellista ilman seksiä. Toki toisilla on enemmän haluja ja toisilla vähemmän, mutta silti tämä jatkuva seksikumppanista toiseen hyppiminen on aika säälittävää. Mutta jokainen toki tyylillään.
Samaa mieltä. Oma nyrkki saa riittää kun siltä tuntuu. En halua tehdä lapsiakaan koska olisin tavalaan murhaaja sitten kun lapsi kuitenkin kuolee jonakin päivänä. Sitäpaitsi olen huomannut, ettei suurin osa seksin harrastajista ei osaa kuin olla lahnana. Niin naiset kuin miehetkin. Kyllä suomalaiset on säälittäviä.
Seksissä ja seksuaalisuudessa ei ole mitään pahaa, ja halunsa kullakin mutta juuri tuollainen "en voisi olla kuukautta ilman seksiä"- ja jatkuvat lehtijutut aiheesta tulevat korvista. Ei seksin puutteeseen ole kukaan kuollut eikä kuole. ap.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 17:27"]
Otsikko kertoo oleellisen. Mikä on sinun suhteesi seksiin? Olen saanut elämässäni paljon hyvää seksiä (parisuhteissa), mutta nyt kun olen yksin, ei esim.tulisi mieleenkään hakea irtopanoja jostain, enkä kyllä masturboikaan kuin harvoin. Moni elää elämänsä yksin ja pärjää ilman seksiä, elämässä on niin paljon tärkeämpiäkin asioita. Mielipiteitä, pysytään asialinjalla kuitenkin.
[/quote]
Vanhemmiten tullut seksiin samanlainen suhtautuminen,parikymppisenä seksi tuntui olevan jotain mitä on pakko saada usein.Nyt olen parisuhteessa,mutta tuskin sinkkkuna kaipaisin seksiä.Läheisyyttä enemmänkin.
En harrasta seksiä
seksi on kuolevaisille
älkää harrastako seksiä muuten kuolette
seksi on vain saatanan lippu helvettiin
peukuta tämä jos syöt koiria aamupalaksi