Lue keskustelun säännöt.
Koko elämä tuntuu virheeltä kun ikää pian 40v
14.02.2022 |
Lyhyesti: Tajusin tuossa, että koko elämäni tuntuu virheeltä. Pakko purkautua tänne, että saa edes johonkin tämän sylkäistyä ulos.
Lapsuus toki menee niin kuin menee kaikilla. Ei voinut suuremmin vaikuttaa. Oma lapsuuden perheeni summattuna on rahapulaa, pitkäaikaistyöttömyyttä, lauma sisaruksia joiden ongelmien alla itse oppi olemaan huomaamaton. Ei missään nimessä tahtonut tuottaa lisähuolta vanhemmille. Ei saanut olla vaivaksi, piti olla aina reipas, avulias ja iloinen. Tästä sitten kärsiikin edelleen ja tämä on se juurisyy miksi tähän nykyiseen on päädytty.
Tämä hetki? Ikää pian 40v, pitkä parisuhde, kaksi lasta, kaunis koti, hyväpalkkainen asiantuntijatyö, raha-asiat kunnossa, kaksi autoa ja ulkoisesti kaikki ok. Silti. Kaikki ahdistaa. Tajusin, että olen tyytynyt lähes tulkoon kaikkeen ja koko elämä tuntuu sarjalta isoja virheitä.
Tajusin, että lähdin opiskelemaan alaa, joka oli järkevä, työllistyminen todennäköistä ja palkkaus hyvä. Koska halusin yksinkertaisesti vain pois lapsuuden kodistani. En lähtenyt opiskelemaan luovaa alaa, joka oikeasti olisi kiinnostanut. En uskaltanut.
Roolini ”vaivattomasta lapsesta” muuttui vuosien saatossa siihen, että olen toiminut loputtomana kaivona vanhemmilleni; vuosikymmenestä toiseen saanut kuunnella vanhempieni huolia sisaruksistani, joilla elämänhallinta jokaisella mitä sattuu. Aina on sanottu, että ”kyllä sinä pärjäät”.
Mies on varmasti ulkoa päin katsottuna ok. Osallistuu lasten harrastustoimintaan, ei ole väkivaltainen, ei juo, ei käy vieraissa, kehuu edelleen joka päivä kauniiksi, seksi hyvää jne. Syy miksi naimisiin päädyttiin oli se, että en tahtonut pahoittaa toisen mieltä. Olisi pitänyt sanoa kosintaan ei. Silloin oli viimeinen tilaisuus kääntyä. En kääntynyt virhe.
Pohjimmiltaan mies kun on saamaton; olisi pitänyt hälytyskellojen soida jo kun tutustuessamme äitinsä kävi vielä aikuisen poikansa luona omilla avaimilla siivoamassa, kun mies ei edelleenkään osaa tehdä ruokaa ja kaikesta on vuosikymmenet pitänyt muistuttaa. Lisäksi alusta asti oli selvää, että tämä miehen alkoholisti äiti ja muu samaan syssyyn menevä kiero suku olisi lisäriippa. Tämä oli selvää alusta asti.
Asuinpaikankin valitsin siksi, koska se oli järkevää. Pienempi kaupunki = Edullisemmat asunnot ja silti palvelut lähellä. En uskaltanut haaveilla isoon kaupunkiin muutosta edes.
En ole oppinut lapsuuden kodissa vaatimaan, pyytämään ja pitämään puoliani. Töiden puolesta tämä on näkynyt mm. yhtenä burnoutina, jonka jälkeen onneksi tajusin vaihtaa työpaikkaa.
Olisin halunnut puolison, jolla tavallinen perhe (olisi lapsillakin nyt edes jonkunlaiset isovanhemmat – juoppojen kanssa kun ei olla tekemisissä), olisi mies joka osaisi tehdä ruokaa ja kantaisi tasaisesti vastuun lapsista. Ei ole. Keskusteluyhteys miehen kanssa on olematon. Ei tuo tajua.
Lapset? Niitä en voi täysin katua, mutta ei minulla koskaan ollut mitään oikeaa paloa äidiksi vaan tein lapset oikeastaan ajattelematta asiaa loppuun asti. Luojan kiitos niitä on vain kaksi. Olen käytännössä yksin vastuussa lapsista, vaikka talossa on toinenkin aikuinen. Mies ei ole johdonmukainen ja läsnäoleva vanhempi. Ei tuo harrastustoiminnalta jouda. Todellakin pidän huolen siitä, että kasvatan lapseni niin, ettei heistä tule tämmöisiä tossuja, jotka ei uskalla sanoa omia mielipiteitä ja vaatia muilta ihmisiltä asioita.
Erohan tässä on realistinen vaihtoehto. Kun koko ajan ahdistaa niin, ettei itku ole kaukana. Aika julma saldo; Opiskelut, kotikaupunki, parisuhde, lapset = Kaikki tuntuu virheeltä. Sitä on vain suorittanut elämää eteenpäin tähän pisteeseen "niinkuin on järkevää" ja tulos on tämä.
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Sulla on kaikki mutta et halua niitä, keski-iän kriisi tuo on.
Mikä "kaikki"? Minusta näyttää että ap:lla ei ole oikein mitään muuta kuin normijutut. Eikä hän selvästi ole tyytyväinen.
Palstalla kun kertoo ongelmista ja ilmoittaa ikänsä joka on tasan 30, 40 tai 50, kaikki laitetaan automaattisesti ikäkriisin piikkiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässäpä juurikin se syy miksi ryyppäsin ja rälläsin nuoruuteni. Sitä osaa ihan eri tavalla arvostaa vakautta ja perhettä kun alun perin maalina oli kuolla viimeistään 27-vuotiaana... Nyt perheeseen ja koulutukseen koko nuoruutensa panostaneet kaverit kipuilee elämättömän nuoruutensa kanssa.
First world problem. Minä olen 45 vuotias, yksinäinen, lapseton ,köyhä ja sairas. Mitään syytä elää ei ole ja en ole masentunut ja ahdistunut. Uskoohan tämän jo näillä vuosilla joten kuolemaa odotellessa mennään. Olkaa onnellisia joilla siihen on aihetta, minulla sellaisia aiheita ei ole. Nuff said..
Kuulostaa tutulle. Olen itse vähän pääle 40 ja todellakin elämäni on sarja virheitä, toinen toisensa perään. Yksi virhe yritetty korjata uudella. On surullista huomata olevansa keski-ikäinen nainen, joka on töissä miehen yrityksessä, jossa ei ole mitään mahdollissuksia edetä tai vaikuttaa omiin tuloihinsa. Naimisissa tämän täysin tunnekylmän miehen kanssa, joka ei kykene puhumalla selvittämään yhtään mitään. Avioerosta ei edes suostu juttelemaan, vaikka meidän välillä ei ollut yhtään mitään vuosikausiin. Yhdessä ollaan yhteisen työn ja lasten takia. Kyllä sitä nuorena tekee kaikenlaisia typeriä virheitä, joista saa kärsiä vuosikausia. Onneksi lapset kasvaa koko ajan ja joskus tämäkin loppuu. Jos ei muuhun niin kuolen edes pois.
Jos noista lähtökohdista käsin lähtee tekemään radikaaleja muutoksia, on mahdollista, että asiat menevät huonommaksi. Suosittelen parin vuoden terapiaa ennen muita liikkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eroa. Lapset vuoroviikoin isälle ja joka toinen viikko sinulla on aikaa itsellesi. Kun lapsiviikko isällä, sinulla on iltaisin aikaa harrastaa omia mielenkiinnon kohteita. Muuta isompaan kaupunkiin ja ala nauttimaan omalla viikolla vaikka kulttuurista. 40 kymppisenä ehdit ihan hyvin vielä maksaa itsellesi kivan 50nm asunnon kivalta alueelta esim. Helsingistä. Isommassa kaupungissa saat myös paremmin palkkaa ja lennot edullisia viikonloppuisin eurooppaan matkoille ja laivoille tms. Älä missään tapauksessa koe eläkeikää miehen kanssa, joka ei osaa laittaa ruokaa. Sinulla on maailman kauhein eläkeikä tuollaisen kanssa. Eläkkeellä nautitaan hyvästä ruuasta, juomista ja matkustelusta, sitä ei tuollaisen vätyksen kanssa voi tehdä. Lisäksi jos alkoholismia suvussa, niin se alkaa juoda viinejä ihan juomalla, et voi normaalisti istua tuollaisen kanssa esim italiassa kivassa ravintolassa. Pelkosi nyt on ihan aiheellinen, sinulla soi hälytyskellot, koska eläkeikä alkaa mietityttää.
Kovin on rima matalalla jos sattuu olemaan mies ja isä.
Että saa olla luetun perusteella vuosikaudet perhe-elämässä mukana roikkuva riippa, mutta siitä pitäisi olla naisen kiitollinen. Kun ei tule turpaan tmv.
Kuinka moni äiti saisi suitsutusta tuommoisesta olemattomasta panostuksesta? Äitinä tuollainen ei olisi edes kouluarvosanana 6+.
Taitaa olla naisilla jotenkin sisäänrakennettu tämä tyytyminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On outoa että muut kommentoijat kehottavat jatkamaan miehesi kanssa, joka ei sinua kiinnosta. Ero tosiaan on järkevää, jos ahdistaa. Ja voi korjata haluamiaan asioita asumisessa ja työjutut, ehkä yksi kerrallaan. Isosta kaupungista puuttuu paikoin luontomaisemaa (riippuu missä siellä asuu) koska nykyisin tiiviisti kaavoitettuja, joskaan ei liian pieni paikkakunta kiva jos siellä ei ole mitään. Päätä itse ja toimi. Lapset voi ottaa erityisesti huomioon, ettei tule ahdistusta ja shokkia muutoksista.
Parisuhteeseen ja perhedynamiikkaan voi saada aikaan muutosta muullakin tavalla kuin kumppania vaihtamalla. Ja kiinnostus kumppania kohtaan voi herätä, jos perheen dynamiikkaan tulee positiivinen muutos.
Oma kokemukseni on, että kun pikkulapsivaiheen jälkeen aloin enemmän suuntautumaan vapaa-ajallani kodin ulkopuolelle, alkoi mieheni ottamaan enemmän vastuuta kodin askareista ja lasten asioista, myös viikonloppuisin ja sellaisina iltoina, jolloin molemmat olemme kotona. Toki minullekin jäi osuuteni. Ja kun mielekkään tekemisen (uusien, itse valitsemieni asioiden opiskelu) ansiosta löysin kipinän elämääni, löytyi se kadonnut kipinä myös parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulle. Olen itse vähän pääle 40 ja todellakin elämäni on sarja virheitä, toinen toisensa perään. Yksi virhe yritetty korjata uudella. On surullista huomata olevansa keski-ikäinen nainen, joka on töissä miehen yrityksessä, jossa ei ole mitään mahdollissuksia edetä tai vaikuttaa omiin tuloihinsa. Naimisissa tämän täysin tunnekylmän miehen kanssa, joka ei kykene puhumalla selvittämään yhtään mitään. Avioerosta ei edes suostu juttelemaan, vaikka meidän välillä ei ollut yhtään mitään vuosikausiin. Yhdessä ollaan yhteisen työn ja lasten takia. Kyllä sitä nuorena tekee kaikenlaisia typeriä virheitä, joista saa kärsiä vuosikausia. Onneksi lapset kasvaa koko ajan ja joskus tämäkin loppuu. Jos ei muuhun niin kuolen edes pois.
Jos sinä olet sillä kannalla, että ero on teidän kohdallanne ainut oikea ratkaisu, laita se ero vireille yksin. Kyllä ne viranomaiset sitten kertovat miehellesi, että ero on nyt tulossa.
Toki, jos olet töissä miehesi firmassa, kannattaa ihan ensiksi hakea töitä muualta. Ja kun se puoli on järjestyksessä, ei muuta kuin ero vireille. Ei siihen tarvitse puolison lupaa kysyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sulla on kaikki mutta et halua niitä, keski-iän kriisi tuo on.
Eli et ole ollut elämäsi herra, vaan renki keski-ikään asti. Elämänsä herralla ei edes tule lesli-iän kriisiä.
Ei listassa ole mitään pahempaa, mitä muilla. Monella on asiat paljon huonommin.