Kun se päätökseen johtanut tunne hiipuu...

Pitkä harkinta kannattaa aina. Poikkeuksena väkivalta suhteessa - jos siitä kyse niin sitten ei jäädä jossittelemaan vaan juostaan heti.

Koska asiat eivät ole mustavalkoisia ja yksiselitteisiä. Koska asioilla ja ihmisillä on hyvät ja huonot puolensa.

Kehoittaisin sysäämään tunteet sivuun ja käyttämään järkeä.

Tässä vaiheessa en edes tiedä mitä oikeasti tunnen tai ajattelen. Intuitio ehkä kuiskii että tämä suhde on huono kauppa mulle, on aina ollut. Mutta toisaalta, miehessä on erittäin hyviä ominaisuuksia ja hän kai yrittää.
Kyseessä ei ole väkivaltaa, pettämistä yms vaan ihan muita pienempiä epäkohtia jotka ehkä vaan kasautuneet liikaa yhteen suhteeseen.

Kannattaa harkita pitkään, nimeenomaan harkita. Tunnepuoli pitää ratkaisuissa aina unohtaa. "Kristallisoituminen", "Järjen ääni" tai "Herääminen" ovat juuri tällaisia tilanteita, joissa mikään ylimääräinen ei häiritse rationaalista ajattelua. Tunnepuoli peittää helposti ajattelun ja siksi "kristallisoituminen" ei kestä pitkään. Joskus on mentävä ulos nähdäkseen sisään. 

Mulla sama vika monenkin ihmisen suhteen: mulla auttaa kun ottaa etäisyyttä, sitten näkee selkeämmin.

Tarkoitatko että ottaa ihan fyysistä etäisyyttä?

Mulla auttoi fyysinen etäisyys. Mies lähti reissuun pariksi viikoksi. Ei tullut edes kovin ikävä, ja nautin suunnattomasti yksinolosta. Kun mies on lähellä menen sekaisin, mutta silti olen koko ajan onneton. Olin aina jotenkin väärä, mies halusi muuttaa minua vähän joka osa-alueella. Nopea irtoaminen tuon reissun jälkeen tuntui oikealta.