Vertaistukea vanhempiensa mitätöimälle aikuiselle lapselle

Löytyisikö vertaistukea? Olen yli 5-kymppinen akateemisesti koulutettu nainen, eronnut ja kaksi kouluikäistä lasta. Käytännössä olen yksinhuoltaja. Käyn töissä, asumme nyt jo velattomassa talossa, lapset voivat ihan hyvin mutta vanhempani katsovat oikeudekseen solvata minua lähes joka kerta kun tapaamme. Ja syy tähän - koska olen eronnut ja koska olen ylipainoinen. Painoa alkoi kertyä lasten syntymän jälkeen ja nyt korona-aikana lisää. Olen kuitenkin itse asian kanssa ihan ok, parisuhdettakaan en enää kaipaa, laaja ystäväpiirini riittää hyvin. Rakastan puuhailua kotona, ruuanlaittoa ja leipomista, kotikissaksikin minua varmaan voisi kutsua. Nyt olen alkanut vakavasti miettiä pitääkö minun todella sietää vanhempieni sättimistä tyyliin "miten olet voinut päästää itsesi tuollaiseksi" vai olisiko ok katkaista välit ellei jatkuva solvaaminen lopu. En oikein ymmärrä vanhempieni käytöstä. Minun elämäni ei ole mennyt kuten he olisivat toivoneet, mutta meneekö kenenkään? Ihmettelee täällä eräs aikuinen lapsi joka selvästikään ei vanhemmilleen kelpaa, ainakaan tällaisena kuin nykyään olen