Olenko muuttunut?

Olen ollut parisuhteessa 4 vuotta ja niistä 3 asunut avoliitossa mieheni kanssa. Yhtenä iltana riitelimme ja mieltäni jäi kaivertamaan, kun mies sanoi minun muuttuneen.

Seurustelumme 3 ensimmäistä vuotta pyrin opiskelemaan alalle, jolle on vaikea päästä. Iso osa ajastani kului siihen, kun oli keskityttävä pänttäämiseen. Suhde toimi kuitenkin todella hyvin. Miehellä oli omat opiskelunsa ja harrastuksensa, minulla pänttääminen ja harrastus.

Vuosi sitten pääsin lopulta opiskelemaan, mikä oli unelmieni täyttymys! Kuitenkin viime aikoina välimme ovat tulehtuneet miehen kanssa. Hän on näreissään kaikesta alaani liittyvästä, kavereistani, menoistani,.. Hän on todella mustasukkainen ja ymmärränkin sen!

En kuitenkaan tiedä miten suhtautua. Olen alalla, josta olen aina unelmoinut, minulla on ihana mies ja ihania uusia ystäviä. Mutta nyt en saisikaan iloita tästä kaikesta.. Yhdessä tekemiämme asioita ei ole sen vähempää kuin ennenkään, vaan muutos on se, että olen pitämässä hauskaa jossakin muualla sen sijaan, että lukisin kirjaa kotona.

Nyt kun minulla viimein on mahdollisuus, haluaisin matkustella, tutustua opiskelukaupunkiin, käydä paljon liikkumassa, opetella vihdoin kokkaamaan ja TEHDÄ asioita, joista olen hakuaikana jäänyt paitsi. Mies sen sijaan on enemmän lepäilyä rakastava, nauttii kun saa vaan olla ja esimerkiksi ehdottaa usein yhteisiä päiväunia. Rakastan käpertymistä toisen kainaloon, mutta en halua koko elämäni olevan löhöilyä. Ehkä tämä on tullut nyt yllätyksenä miehelle, kun ei ole koskaan tätä puolta päässyt näkemään.

Mutta miten selittää tämä miehelle, joka väittää minun muuttuneen? Kyllä, menemiseni ovat muuttuneet, mutta tämä sama palo tehdä asioita on minulla aina ollut. Olen vakuutellut, ettei mitään "pelättävää" ole, en ikinä pettäisi ja suostun usein miehen taivutteluihin "vielä yhdestä" löhöillasta ja päikkäreistä, vaikka myös palan halusta tehdä muuta. Mustasukkaisuus kuitenkin raastaa minua. Pelkään, että jos liikaa taivun miehen tahtoon ainaisista koti-illoista, minusta tulee katkera, kun en ole päässytkään kokemaan niitä elämyksiä, mitä haluaisin vielä nuorena kokea.