Lihavuus = On syöty nautinnon, ei ravinnontarpeen tai kylläisyyden vuoksi. Kyse on addiktiosta.
Miten lähtisit tätä yhtälö purkamaan? Energiatiheistä ruoista saatava välitön nautinto on se mikä addiktoi. Ei siihen tarvita mitään tunnesyömistä tai ankeaa lapsuutta. Toki niilläkin on roolinsa osalle ihmisiä.
Oma veikkaukseni on, että suurimmalla osalla tuo herkuista saatava kiksi on se juurisyy. Kun aivot ovat oppineet, että näläntunteella sitä kutittelua taas saa, niin se tuottaa sitä.
Aivan samoin kuin opioidiaddiktin kipu on aivan todellista: Aivojen tuottama tunne, jolla ihminen perustelee seuraavan annoksen.
Ihmettelen, että tämä näkökulma on täysin hautautumassa tunnesyömis/et voi sille mitään - koulukunnan vyörytykseen, johon jotenkin ympätty mukaan ihmisoikeus ja tasa-arvonäkökulma.
Ajatelkaa, jos muita addikteja hoidattaisiin samoin periaattein. Tupakasta eroon pyrkivää varoiteltaisiin, älä vaan yritä lopettaa, muuten poltat ensi vuonna kaksi askia päivässä yhden sijaan.
Kommentit (28)
Jospa menisit purkamaan vaikka naapurin puukuormaa, niin aivosi saisivat levätä.
Ei se ole ihan noin yksinkertaista.
Ennen opetettiin, että kun syöt kunnon ruokaa etkä liikaa herkkuja niin et liho.
Sitten että syöt vähemmän kun kulutat niin laihdut.
Nuo ovat periaatteessa totta kyllä, mutta monella lihavalla ihmisellä on paljon isoja ja pieniä asioita, jotka vaikuttaa siihen ettei noin yksinkertaiset metodit vaan laihduta.
Nykyään tiedetään, että osalla ihmisiä on fysiologisia syitä jotka estää laihtumista. Ja tiedetään, että liikaa syömisen takana on monia henkisiä ongelmia, eli juuri niitä tekijöitä, jotka laittavat syömään, vaikka se utse ongelma ei liittyisi mitenkään ruokaan.
Näitä syitä ei pidä vähätellä. Toisaalta lihavien ei pidä mennä niiden taakse piilon ja todeta ettei asialle voi mitään.
Jotkut lopettaa röökinpolton helposti, toiset ei kykene siihen. Toiset laihtuu helpommin, toiset tarvii terapeutin, pt:n ja lääkärin apua siihen. Se mikä yhdelle on toiminut ei toimi kaikille, ja varsinkin se mantra että "se on vaan päätöksestä ja selkärangasta kiinni" on aika vanhentunut. Toki, kuten röökin polton lopettaminenkin, niin laihduttaminen ei onnistu kenekään avulla, ellei henkilö ole itse motivoitunut ja sitoutunut siihen.
Vierailija kirjoitti:
Montako opintopistettä sinulla on ravitsemustieteestä? Oletko suorittanut ravitsemuspsykologian kurssin? Tunnetko kylläisyyshormonit?
Opioidireseptorit löytyy ihmisen aivoista eli opiaateista ei kannata yrittää luopua. Ei tuo ruoka-addiktio kovin paljon tuosta eroa.
Vierailija kirjoitti:
Montako opintopistettä sinulla on ravitsemustieteestä? Oletko suorittanut ravitsemuspsykologian kurssin? Tunnetko kylläisyyshormonit?
Internetin lyhytoppimäärä ja lisäksi kokemusasiantuntijuus pitämällä 25 kiloa ylipainoa poissa parinkymmenen vuoen ajan. Syön ja nautin kohtuullisesta määrää hyvää, terveellistä ja herkullista ruokaa.
Aivan kuten kuka tahansa opioidiaddikti vetäisi mieluiten opioideja, niin itse vetäisin berliininmunkkeja ja pekonia aamupalaksi jne. Täytyy vain valita mikä on itselle haitallista ja lopettaa se.
Itse en todellakaan tule kylläiseksi jos syön niin ettei paino nouse.
Sen kyllä myönnän että syön usein myös nautintoon.
t. lihava
Vierailija kirjoitti:
Itse en todellakaan tule kylläiseksi jos syön niin ettei paino nouse.
Sen kyllä myönnän että syön usein myös nautintoon.
t. lihava
Sama. Ja aina kun luen tällaisen ketjun, käyn hakemassa jotain naposteltavaa ("popparit esiin", you know ;-)). Nyt taidan hakea suolapähkinöitä.
Mun suvussa on ruokariippuvainen. Ei hän edes nauti siitä syömisestä, vaan se on tapa ja hän tuntee omasta mielestään koko ajan nälkää, syö mitä tahansa. Hänestä mikään ruoka ei ole pahaa. Ainoa mikä vähän pitää kurissa on se, että hän pitää myös kasviksista. En näe, että siinä hotkimisessa mitään nautintoa on.
Vierailija kirjoitti:
Itse en todellakaan tule kylläiseksi jos syön niin ettei paino nouse.
Sen kyllä myönnän että syön usein myös nautintoon.
t. lihava
Oletko kokeillut syödä jonain päivänä vaikka 1800 kcal edestä vähässä rasvassa paistettua kanaa, keitettyä riisiä ja vaikka höyrytettyjä kasviksia. Tuosta tulee melkoinen keko.
Tunnistan itsekin, että sen jälkeen jotain tekisi mieli, vaikka maha on oikeasti täynnä. Porkkana ei vaan anna sitä samaa kiksiä kuin berliininmunkki.
Tuo jäävä "nälkä" on se aivojen konsti saada kiksinsä vaikka kehon ravinnontarve tyydytetty ja maha on täynnä.
-ap
syötiin sitä ennen vanhaan läskisoossia silavaa ihraa yms. mutta oli myös enemmän fyysisiä toimintoja töissä/vapaalla jotka kulutti energiaa
Mikä addiktio silloin on, kun huumeveikoille rakennetaan jopa piikkihuoneita?
Vierailija kirjoitti:
Läskit naiset nyt vaan on off ja tulehdus jiistin haju ei lähde edes painepesurilla.
Luuviulut vasta ne rumannäköisiä ovatkin. Tarkoitan että ovat vain luuta ja nahkaa, ei sekään ole kauniin näköistä.
Vierailija kirjoitti:
Montako opintopistettä sinulla on ravitsemustieteestä? Oletko suorittanut ravitsemuspsykologian kurssin? Tunnetko kylläisyyshormonit?
Onhan tässä aivokemialla merkityksensä ja ihmiset ovat erilaisia. Olen sivusta nähnyt mikä vaikutus alkoholilla on eri ihmisiin: Jonkun aivojen mielihyväkeskus alkaa tykittää heti ekasta annoksesta. Itselle tulee laimea mielihyvä itse aineesta ja positiivinen vaikutus pikemmin sitten lisääntyneestä sosiaalisuudesta.
Itselle on kuitenkin vaikea uskoa, ettei suurella osaa ihmisistä olisi tahdonvoimalla ja päätöksillä merkitystä. Nykyviesti on, että ette voi sille mitään.
Luunmurtuma ei satu. Aivosi vain tuottavat satuttavia signaaleita tiedottaaksesi tietoisuudellesi ettei sinulla ole kaikki hyvin. Eli ei se murtuma satu. Ilman aivojen tiettyjä reseptoreita et tuntisi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en todellakaan tule kylläiseksi jos syön niin ettei paino nouse.
Sen kyllä myönnän että syön usein myös nautintoon.
t. lihava
Oletko kokeillut syödä jonain päivänä vaikka 1800 kcal edestä vähässä rasvassa paistettua kanaa, keitettyä riisiä ja vaikka höyrytettyjä kasviksia. Tuosta tulee melkoinen keko.
Tunnistan itsekin, että sen jälkeen jotain tekisi mieli, vaikka maha on oikeasti täynnä. Porkkana ei vaan anna sitä samaa kiksiä kuin berliininmunkki.
Tuo jäävä "nälkä" on se aivojen konsti saada kiksinsä vaikka kehon ravinnontarve tyydytetty ja maha on täynnä.
-ap
Se ettei ole nälkä ja kylläisyys ovat eri asioita. Se ettei ole nälkä, ei tarkoita että tuntisi olon kylläiseksi. Jos syön niin ettei paino nouse, heti aterian jälkeen vielä ihan yhtä suuri ruoanhimo päällä eikä tunnu mitenkään kylläiseltä, vaikka nälkä häviäisi.
Oletpas hyvä näkemään toisten mielen sisään, ap. :-D Eli puhu vain omasta puolestasi, et voi tietää, miten vaikeita juttuja muilla on syömishäiriön takana. Jostain kokaiinista voi luopua kokonaan, ruuasta ei.
Ihminen syö jos ei ole kylläinen.
Nälkä kertoo että jostain on puutosta, valitettavasti nällä ei kerro mistä ravintoaineesta on puutetta. Samalla tulee helposti turhia kaloreita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läskit naiset nyt vaan on off ja tulehdus jiistin haju ei lähde edes painepesurilla.
Luuviulut vasta ne rumannäköisiä ovatkin. Tarkoitan että ovat vain luuta ja nahkaa, ei sekään ole kauniin näköistä.
Nykyään normaalipainoisia sanotaan luuviuluiksi koska lihavuudesta tullut niin yli edustettua.
No, eikös kylläisyyden vuoksi syöminen olekin syy syödä. Eli jos on nälkä, syödään itsensä kylläiseksi.
Että siinä mielessä vähän ihmettelen otsikkoa.
Vierailija kirjoitti:
Oletpas hyvä näkemään toisten mielen sisään, ap. :-D Eli puhu vain omasta puolestasi, et voi tietää, miten vaikeita juttuja muilla on syömishäiriön takana. Jostain kokaiinista voi luopua kokonaan, ruuasta ei.
Kyseenalaistan ja provoan tätä tämän hetken yhtä totuutta vastaan. Ei kai puolella Suomea voi olla syömishäiriötä tai mielenterveysongelmaa, joka estää painonhallintaa?
Siinä ole oikeassa, että ruoan suhteen absolutismi ei ole vaihtoehto.
Montako opintopistettä sinulla on ravitsemustieteestä? Oletko suorittanut ravitsemuspsykologian kurssin? Tunnetko kylläisyyshormonit?