"Työtön masentunut kotiäiti ei jaksa työelämää, mutta jaksaa..."

Rytmiään voi myös muuttaa. Jos kortisoli muuttuu luonnollisesta aamurytmistä iltapainotteisesti, ihmisen vireystila ei ole enää hyvä ja voimat eivät riitä aamulla ja päivällä. Tosin illalla tulee vireyspiikki. 

Olen lapseton sinkku, ja minustakin työelämä on raskasta. Onko se "arjen pyörittäminen" lapsiperheessä sittenkin lähinnä tekosyy jättäytyä ulkopuolelle työelämästä? Itsekin saatan tehdä niin, koska se on nykyään suhteettoman stressaavaa.

Kiitos kaikille jo vastanneille <3

Ap

Kuinka kauan lapsen kuolemasta on ja liittyykö tämä jotenkin siihen? Alkoi sen jälkeen? Monille nuo ovat vaan niin rankkoja paikkoja, että niistä voi jäädä tosi pysyviä jälkiä.

11 vuotta kuolemasta... ja tapahtuman myötä tosiaan masennuin yms.. ja siitä lähtien olen vain elänyt päivän kerrallaan. Käyn terapiassa. Tuntuu vain että olen vaan niin laiska, kun olenhan jaksanut tätä lapsiarkea elää, toki ollut rankkaa välillä. Lapsia siis syntynyt enkelilapsen jälkeen.

Ap

Tosi vaikea yrittää pukea sanoiksi mitä yritän ajaa takaa mutta toivottavasti ymmärrätte.
Ap

Kuhan se ajatus ei ole että yhteiskunnan on tehtävä kannattaa ja että sen varaan saa heittäytyä. Mullakin on kuollut lapsi ja se on hirveää mutta kukaan ei ole ns.velkaa mulle sen takia, ei kohtalo eikä elämä eikä muut ihmiset. Kuitenkin pitää olemassa oleville lapsille olla roolimalli. Kukaan ei koskaan luvannut että elämä olisi helppoa mutta kun itse tekee töitä oman tulevaisuuden eteen henkisesti ja käytännössä niin paistaa valo jälleen.

Minusta ihmisten pitäisi miettiä lastenhankintaa paljon nykyistä tarkemmin. Se on rankkaa hommaa.

Ja minun lapsen kuolemasta 8vuotta, kyllä vuosi meni toipumiseen, olin silloin kotiäiti. Ikävällä asioilla ei kuulu ns.ratsastaa.

Minä todella tahtoisin jaksaa ja toivonut että jaksaisin "niin kuin muut", mutta...

Koen että lapsen kuolema ei itsessään enää "pidä minua masentuneena", mutta jotain muutakin elämässäni on että väsyn vain niin paljon herkemmin kuin "muut".

Vaikka kuinka koitan ajatella asiaa, että elämäni nyt on tälläistä niin lopulta päädyn aina samaan että olenkin vain laiska :( en osaa tätä tunnetta ja olotilaa selittää kunnolla :(

Ap

Minä taas tiedän kolme ihmistä, jotka ovat menneet kokonaan työkyvyttömyyskuntoon ja ovat lopullisesti ihan selkeästi mielenterveyspotilaita loppuikänsä kohtaamiensa menetysten vuoksi. Miten heitä voisi siitä syyttää? Joku sairastuu ja joku ei. Hienoa teille kahdelle, että olette selvinneet eikä ap vaikuta myöskään täysin toivottomalta tapaukselta.

Jos sinulla alkaa olla voimia kuntouttaa mieltäsi ja jaksamistasi, tee se. Jos taas toteat, että se on vielä liian aikaista tai muuten olet liian huonossa kunnossa, älä syyllistä itseäsi asiasta, koska se kuormittaa sinua lisää. 

Relaa. Kunhan hoidat lapsesi hyvin niin minusta se riittää. Kyllä naiset voivat keskitttyä enemmän siihen äitinä olemiseen ja antaa miehen tienata elannon perheeseen jos se on mahdollista. Sitähän varten miehet on. Menet sitten töihin kun lapset on isompia, se on sitten helpompaa.