Oon vaan niin väsynyt

Oon niin väsynyt. Enkä fyysisesti vaan henkisesti.
Oon 13vuotias. Mulla on kaikki hyvin, tai niinhän mä luulen.
Oon sellanen ihminen, kuka lukee paljon muiden tunteita. Korjaan heti myös kaikkien muiden sanomat lauseet jos ne saa jonkun tunnetilan alemmas.
Padon mun omia tunteita. Itken joka ilta mun sängyssä ennen kun yritän alkaa nukkumaan. En halua elää mun elämää enää.
Mulla on äiti, isä ja kaksi veljeä. En oo koskaan kuullut mun vanhemmilta sitä, että ne rakastaa mua. Oon oppinut niin, että ei oo sallittua sanoa niin.
Saan aika usein kaiken mitä haluan. En ymmärrä sitä itse aina. Mut siltikin multa puuttuu elämästä niin paljon kaikkea.
Mulla ei oo kunnon läheisiä kavereita paljoa. Ei ketään, kenelle vois aina puhua. Ei mitään.
Mun läheiset aikuiset on vaan mun äiti ja isä. Mun opettaja myös, mutta oon tosi ujo ja en uskalla puhua melkeen ikinä kenellekkään, paitsi mun perheelle ja ystäville. Tuntuu pahalle, kun muilla on niin iso lähipiiri, ja mulla on vaan vanhemmat.
En tykkää mun ulkonäöstä, oon mun mielestä liian lihava ja en tykkää käydä enää missään sen takia.
Haluisin vaan jonkun, kuka välittää.
En voi puhua mun vanhemmille, mä en uskalla. Toivon että olisin jo aikuinen ja saisin päättää omista asioistani, mut tuntuu ylitsepääsemättömältä päästä siihen pisteeseen asti.
Mitä voin tehä enää?