TORJUMINEN ei ole hauskaa!

Torjuminen siististi vie energiaa. Mä en ainakaan saa siitä mitään kiksejä. Ehkä jotkut pystyy kusipäisyyteen helposti? Jotenkin on sellainen käsitys, et jotkut miehet luulee sen olevan helppoa ja hupia naisille. Että vain miehillä menee energiaa niissä tilanteissa. Kyllä naisellakin menee jos haluaa olla pahoittamatta toisen mieltä ja hoitaa jutun siististi. Olen sen verran empaattinen kuitenkin. Joudun keksimään valkoisia valheita, vaikken edes tykkää valehtelusta. Baarissa överisti humalassa olevia kohtaan ei tarvii kyl mun mielestä olla kohtelias. Onneks käyn baarissa harvoin.

Tää tuli mieleen taas kun nyt kesäkuussa olin sopinut treffit puistonpenkille kaverini kanssa. Siinä sitten odottelin isojen maalauskankaiden kans. Penkille istahtikin sitten mies, sellainen ongelmainen reppana, heti näki. Icebreakerinä oli tietty maalauskankaat enkä mitenkään olis voinu olla vastaamatta asiallisiin kysymyksiin. Kertoi sit omista harrastuksistaan, kohteliaasti kuuntelin ja vastailin ja samalla vilkuilin voisiko kaverini pelastaa minut jo. Ehdotti kahvittelua, keksin nätisti valheen etten vietä kesää tässä kaupungissa. Mua vähän pelottikin se tyyppi, ettei millään moralla vedä kylkeen. Jotkut voi olla arvaamattomia.
Varttihan siinä vierähti ja kun näin kaverini kaukaa, ponkaisin ylös, mutta käännyin vielä sanomaan että "kivaa kesää, oli mukava keskustella"ja hymyilin. Hän sanoi "kiitos samoin". Varmasti jäi hänelle hyvä mieli.

Kylhän miehetkin voi joutua torjumaan. Miettikää jos joku Johanna Tukiaisen tyylinen (anteeksi, Johannalle kaikkea hyvää kuitenkin!) alkaisi työpaikalla tai missä vaan, osoittaa kiinnostusta? Miettikää sitä tuskailua asian kanssa...