APUA! Osaomistusasunnossa asuvia / asiasta tietäviä paikalla?
Ollaan suunnittelemassa asunnon ostoa ja sopiva asunto löytyikin. Yksi mutta vain asiassa, kohde on OSAomistusasunto. Me tahdomme maksaa asunnon kerralla. Onko osaomistusasunnoissa tämä mahdollista? Netistä yritin katsoa ja tieto oli ristiriitaista. Yhdessä sanotaan, että aikaisintaan kahden vuoden kuluttua asunnon voi ostaa kokonaan omaksi, toisessa sanotaan kokonaan ostamisen olevan mahdollista vasta viiden vuoden kuluttua muutosta ja kolmannen mukaan koko kauppahinnan maksaminen on mahdollista heti asuntoon muutettaessa. Siis miten on?
Toinen kysymys koskee em. asunnoissa asuvia. Kyseessä olisi vapaarahoitteinen kohde, eli ei mitään tulo- tms. rajoja. Voiko näihin asuntoihin muuttaa myös sillä ajatuksella, että maksaa tarvittavan alkupääoman 30% ja sitten asuu siellä vuokralla koko loppu ikänsä? Alueellamme on myös epämääräistä joukkiota ja sen vuoksi varmistan ettei yhtiöön tulisi " kaupungin elättejä" . Anteeksi jo etukäteen jos loukkasin jota kuta sanavalinnallani.
Kommentit (9)
OSAOMISTUSASUNTO
Osaomistusasunnolla tarkoitetaan asumismuotoa, jossa asukas lunastaa aluksi asunnosta omakseen tietyn osuuden asunnon hankintahinnasta (20-30 %). Loput asunnosta omistaa alkuvuosien aikana talon rakennuttaja. Aluksi asunnossa asutaan vuokralla, jonka jälkeen asunto lunastetaan omaksi. Eräissä malleissa asukas voi myös jatkaa vuokralla asumistaan senkin jälkeen, kun asunto olisi mahdollista lunastaa omaksi.
Valtion korkotukilainoilla rahoittevia osaomistusasunnoista on säädetty oma lakinsa. Uuden lain mukainen järjestelmä toimii niin, että asukas sijoittaa aluksi 20 % asunnon hankintahinnasta ja saa omistukseensa vähemmistöosuuden asunnon hallintaan oikeuttavista osakkeista. Aluksi asunnossa asutaan vuokralla ja hänen oikeutensa ja velvollisuutensa vastaavat normaalissa vuokra-asunnossa asuvan asemaa. Vuokralla oloaika on vähintään viisi vuotta ja enintään 12 vuotta. Vuokrakauden jälkeen asukkaan on mahdollista lunastaa asunto omaksi. Omaksilunastamishinnasta vähennetään asukkaan maksama 20 % alkusijoitus sekä hänen asumisaikanaan mahdollisesti ostamansa lisäosuudet. Asukas voi luopua asunnosta vuokra-aikana. Asuntoon voidaan jäädä asumaan vuokralle myös varsinaisen vuokra-ajan jälkeen, mikäli rakennuttajan kanssa on asiasta sovittu. Sen jälkeen kun asunto lunastetaan omaksi, se vastaa perinteistä asunto-osakeyhtiöasuntoa. Asukkaat pitkäaikaisella korkotukilainalla rahoitettuun asuntoon valitaan sosiaalisin perustein eli asukkaan tulojen ja varallisuuden on mahduttava erikseen säädettyihin rajoihin.
Me pystymme ostamaan asunnon heti omaksi kuin haluamme, vaikka heti muuttopäivänä.
niitä on niin erilaisia varmaan nykyään.
Ihan osaomistusasunnosta oli kyse. Hyvin ollaan viihdytty. Samanlaista tämä on kuin omistusrivitalossakin.
Mikä siitä tekee osaomistusasunnon, jos se maksetaan siäänmuuton yhteydessä samalla tavala kuin kovan rahan asunto ? Onko siinä siis " optio" menetellä toisin ja jäädä vuokralle ?
Osaomistusasuntoja on korkotuettuja ja sitten myös vapaarahoitteisia. Jälkimmäisiin ei ole tulo- tai varallisuusrajoja. En osaa selittää tarkemmin, ehkä joku muu kertoo enemmän?
Me muutimme 2004 omaamme ostamalla 10% asunnosta myyjältä, joka oli asunut asunnossa valmistumisesta 2000 lähtien. Kohde oli aravarahoitteinen ja meidät piti hyväksyttää kaupungin asuntotoimistossa (asuntoa ei saaneet ostaa erittäin hyvätuloiset). Ostohetkellä tilanne oli, että vasta vuonna 2020 olisimme voineet lunastaa asunnon kokonaan omaksi.
Laki kuitenkin muuttui viime kesäkuun alussa ja lunastusoikeus lyheni viiteen vuoteen. Meillä myös isännöitsijäyhtiö hyväksyi lakimuutoksen ehdot ja antoi mahdollisuuden lunastaa asunnot. Pakko ei niin kuulemma ole tehdä. Lunastimme asunnon heti kun se tuli mahdolliseksi, mutta aika harvat ovat niin tehneet (asukkaista monet eläkeläisiä). Asuntoja on kuitenkin myyty tasaiseen tahtiin ja uudet asukkaat ovat poikkeuksetta lunastaneet asunnot kokonaan omaksi.
Naapureista yksi perhe on ollut ns. ongelmatapaus, mutta koska he eivät ole omistajia, vaan osaomistajia, saivat he pari varoitusta ja homma rauhoittui. Me aiomme myydä asunnon heti kun kahden vuoden " veroetuaika" menee umpeen.
valmistuvaan osaomistusasuntoon.
Ainakin tuon kohteen johon me olemme menossa saa ostaa vaikka heti ikiomaksi!
Alussa siis täytyy maksaa 30%, ja sitten voi joka vuosi ostaa lisää.
7 vuoden kuluessa täytyy olla ostettuna väh. 60% tai sitten jää vain vuokralle tai jotain.. En ole varma laisinkaan tuosta, että saako siinä asua sitten vain vuokralla niin kauan kuin haluaa..
Kannattaa soittaa ja kysyä sieltä, koska nuo säännöt ovat usein ihan asuntokohtaisiakin.
En kuitenkaan usko että kukaan " sossuelätti" (vai miten sen asian nyt ilmaisit) muuttaisi kalliiseen osaomistusasuntoon.