On aika kova ikävä.
Lapseni, nuori aikuinen, muutti kotoa viimesyksynä ja olen jo asiaan kutakuinkin tottunut, mutta koko ajan on häntä ikävä. Ja välillä ikävä tuntuu oikein puristuksena sydänalassa ja itkettää. Viimeksi näimme jouluna ja nyt on tapetilla näkeminen loppukuusta eli reilun 2kk jälkeen, mutta epävarmaa sekin, koska nuoren itsensä mielestä se ei olisi vielä(kään) tarpeen.
Tämä on tällainen päivä tällä äidillä 😢.
Kommentit (20)
Sellaista se on, läheisriippuvuus ja lastensa kautta eläminen 🤷🏻♀️
Oma lapseni muutti viime kesänä. Alkuun tuntui vaikealta mutta tapasin uuden miehen ja se helpotti paljon. Toisinaan tapaan poismuuttanutta nuorta.
Ota toinenkin sidukka ja avaa sipsipussi, se siitä helpottaa. Onko Tapioo illaksi?
Pitäisi antaa nuoren itsenäistyä rauhassa. Kaikkien on tarvinnut käydä ahdistus läpi. Jos lapsi haluaa vaikka ulkomaille naimisiin, et saa syyllistää siitä. Sinun oma elämä jatkuu nyt.
Onhan se jokainen poismuutto pieni kuolema. Naapuri muutti parikymmentä kilometriä etelän suuntaan ja heidän lapsetkin jo perheen perustaneet. Joka kerta kotio tullessa sitä katsoo ovatko pienet naapurit postilaatikolla odottamassa. No eivät ole ja haikea ikävä vyöryy yli. Ehkä tämä on nostalgiaa.
Vierailija kirjoitti:

Ei. Tuo on mielisairautta ja menneessä elämistä. Iloitse muistoista, elä tässä hetkessä.
Olikin tietynlaiset kommentit tiedossa, koska kyseessä tämä palsta eli olankohautus niille.
Tietävätköhän kys kommentoijat mitään psykologiasta, ei tällaisiin tuntemuksiin tarvita mitään läheisriippuvaisuutta ja sanovat, että lapsen kotoa muuttaminen kuuluu elämän Top3-kriiseihin ihmisellä avioeron ja puolison kuoleman lisäksi, olkoonkin niin kovin luonnollinen juttu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ota toinenkin sidukka ja avaa sipsipussi, se siitä helpottaa. Onko Tapioo illaksi?
Vois sitä sidukkaa, ensimmäistä, harkitakin, vaikka saunan lämmityksen yhteydessä. Sipsejä tai Tapioo ei ole.
Ap
Vierailija kirjoitti:
No kerro se sille lapselle !
En ala hänelle sen kummemmin vuodattamaan, keskittyköön omaan kuvioonsa ilman "paineita" äidin tunteista, mutta toki hän tietää että mielestäni emme ikinä näe liian usein ja olisi ihanaa tuolloin nähdä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Otsikon perään _ei_ pistettä!
Äidinkelen yo-koe meni JO!! Pätemisen tarvetta voi purkaa muullakin tavoin ja muualla *vinkvink*!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olikin tietynlaiset kommentit tiedossa, koska kyseessä tämä palsta eli olankohautus niille.
Tietävätköhän kys kommentoijat mitään psykologiasta, ei tällaisiin tuntemuksiin tarvita mitään läheisriippuvaisuutta ja sanovat, että lapsen kotoa muuttaminen kuuluu elämän Top3-kriiseihin ihmisellä avioeron ja puolison kuoleman lisäksi, olkoonkin niin kovin luonnollinen juttu.Ap
Tyhjänpesänsyndrooma - lässytilässytilässytilässyti! Aivan täyttä scheissea, ryhdistäydy!
Kyllä se äidin ahdistus on aikuiselle lapsellekin kiusallista. Vihdoin kun olet saanut napanuoran katkaistua, niin mutsi roikkuu lahkeessa kuin mikäkin kakara 🙄 Kannattais keksiä jotain järkevää tekemistä, äitiys on hyvin väliaikaista.

Mulle tulisi insesti-vibat jos mutsi alkaisi roikkumaan 🤢
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olikin tietynlaiset kommentit tiedossa, koska kyseessä tämä palsta eli olankohautus niille.
Tietävätköhän kys kommentoijat mitään psykologiasta, ei tällaisiin tuntemuksiin tarvita mitään läheisriippuvaisuutta ja sanovat, että lapsen kotoa muuttaminen kuuluu elämän Top3-kriiseihin ihmisellä avioeron ja puolison kuoleman lisäksi, olkoonkin niin kovin luonnollinen juttu.Ap
Tyhjänpesänsyndrooma - lässytilässytilässytilässyti! Aivan täyttä scheissea, ryhdistäydy!
Juuh, tyyppiesimerkki perussuom.. eikun peruspalstalaisesta, mutta ehkäpä vain yrität provosoida. Vkonloppuja!
Ap
Minä tapaan äitiäni useamman kerran viikossa. Mutta minulla olikin vanhemmat, jotka rakensivat lastensa kanssa läheisen suhteen eivätkä vain ajatelleet, että lapsen vain kuuluu muutenkin aina olla saatavilla, koska on heidän lapsensa.
Anna sille käteistä rahaa aina kun käy, niin varmasti kiinnostaa enemmän.
Jaa